Kulttuurihistorian seura Turun Kirjamessuilla

Turun Kirjamessut järjestettiin tänä vuonna 6.-8.10. Kulttuurihistorian seura osallistui messuille monipuolisella tarjonnalla ja ohjelmalla. Seura jakoi messuosaston Turun Historiallisen YhdistyksenSigillumin ja Suomen Keskiajan Arkeologian Seuran kanssa.

kuva1Seuran messupiste A61 jaettiin Turun Historiallisen Yhdistyksen, Sigillumin ja Suomen Keskiajan Arkeologian seuran kanssa. Kuva: Henna Karppinen-Kummunmäki.

Seuran jäsenet päivystivät messuilla jokaisena kolmena päivänä kertoen seuran toiminnasta sekä kulttuurihistoriasta ja historiantutkimuksesta yleensä Tapaa tutkija-tuokioissa. Muun muassa perjantaina tutkijat Pälvi Rantala, Heta Lähdesmäki, Niina Lehmusjärvi ja Henna Karppinen-Kummunmäki kertoilivat päiväunista, suomalaisten ja suden suhteesta, 1600-luvun ruukinomistajattarista sekä 1700-luvun teinityttöjen angstista.

kuva2Tapaa tutkija-osiossa keskustelivat ja seuran myyntipisteellä perjantaina päivystivät Pälvi Rantala, Heta Lähdesmäki, Niina Lehmusjärvi ja Henna Karppinen-Kummunmäki. Kuva: Harri Kiiskinen.

kuva7Sunnuntaina kulttuurihistoriasta ja omasta tutkimuksestaan olivat kertomassa Susanna Lahtinen, Jukka Sarjala ja Annastiina Mäkilä. Kuva: Asta Sutinen.

kuva6
Juha Isotalo esittelee teostaan. Kuva: Heta Lähdesmäki.

Myyntipöydästä saattoi hankkia itselleen koko joukon k&h:n kustantamia kulttuurihistorian tutkimukseen liittyviä teoksia, vuoden 2016 Tieto-Finlandia-ehdokkaan Maamme. Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria sekä seuran oman Capsa Historiae-sarjan ensimmäistä opusta Juha Isotalon Herodotoksen ja Thukydideen ideaalit ja historiankirjoitus. Kirjailija antoi myös haastatteluja kahtena päivänä.

Kulttuurihistorian seura oli myös vahvasti mukana messuilla järjestetyissä keskustelutilaisuuksissa. Yhdessä Argumenta-hankkeen Vihan pitkät jäljet kanssa seuran jäsenet Marjo Kaartinen ja Reima Välimäki sekä tutkija Satu Lidmanin pohtivat historiantutkimuksen etiikkaa.  Niina Siivikko, Paavo Oinonen, Juhana Saarelainen ja Marjo Kaartinen puolestaan keskustelivat moniäänisen Suomen kulttuurihistoriasta.

kuva4Keskustelua moniäänisen Suomen kulttuurihistoriasta. Paneelissa Marjo Kaartinen, Niina Siivikko, Juhana Saarelainen ja Paavo Oinonen. Kuva: Karoliina Sjö.

Messut olivat kaiken kaikkiaan onnistunut tapahtuma. Kiitokset kaikille kävijöille, päivystäjille ja organisoijille! Seuran puolesta toivon, että messuvieraille jäi, kirjapinojen lisäksi, korvan taakse tietoisuus olemassaolostamme ja ehkä mahdollinen kiinnostus toimintamme seuraamiseen myös jatkossa.

Kirjoittaja Henna Karppinen-Kummunmäki on tutkija ja Kulttuurihistorian seuran jäsen

Tietoa syksyn tulevasta ohjelmasta

TURUN KIRJAMESSUT:
Kulttuurihistorian seura on mukana Turun Kirjamessuilla 6.8.10.! Seuran piste löytyy Turun Historiallisen Yhdistyksen osastolta A/61. THY:n ja Kh-seuran lisäksi osastolta löytyvät myös Suomen keskiajan arkeologian seura ja Sigillum.

Seuran pisteelle voi tulla tapaamaan tutkijoita ja keskustelemaan seuran toiminnasta sekä kulttuurihistoriasta noin ylipäätään. Lisäksi olemme keskustelemassa Jukola-lavalla moniäänisen Suomen kulttuurihistoriasta ja historiantutkimuksen etiikasta, tervetuloa kuuntelemaan! Kirjamessujen ohjelma löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta kirjamessut.fi

kirjamessut_2017_logo

KAIKILLE AVOIMET YLEISÖLUENNOT TURUN PÄÄKIRJASTOLLA:
Kirjamessuja seuraavalla viikolla jatkamme keskustelua moniäänisen Suomen kulttuurihistoriasta ja järjestämme yhdessä Turun kaupunginkirjaston kanssa, osana Kaupunginosaviikkojen ohjelmaa Maamme. Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria -yleisöluentosarjan Turun pääkirjaston Studiossa 10.–13.10. Kaikille kiinnostuneille avoimet, Maamme. Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria -kirjaan (2016) perustuvat yleisöluennot kertovat tuoreesta näkökulmasta, millaista elämä itsenäisessä Suomessa on ollut.

Maamme. Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria -yleisöluennot Turun pääkirjaston Studiossa 10.–13.10.2017:

Ti 10.10. klo 17–19.45 Moderni elämä ja kuolema
Anu Salmela: Itsemurha lääketieteen historiassa
Maarit Leskelä-Kärki: Rakkaus ja seksuaalisuus
Hanne Koivisto: Elämänmuotoja 20- ja 30-luvuilla

Ke 11.10. klo 17–18.30 Kekkonen ja Rock
Kari Kallioniemi, Kimi Kärki ja Rami Mähkä

To 12.10. klo 17–19.45 Tunteet ja media
Paavo Oinonen: Radio itsenäistyneen Suomen tulkkina
Maiju Kannisto: Suurien yleisöjen ja suurien tunteiden televisio

Pe 13.10. klo 10–14 Keille Suomi kuuluu?
Juhana Saarelainen: Puhuuko Suomi suomea?
Niina Siivikko: Saamelaisuus 1900-luvun Suomessa
Heta Lähdesmäki: Susirajalla ja metsäkiistoissa

Kuvia seuran avajaisista

Kulttuurihistorian seura vietti avajaisiaan viime viikon keskiviikkona 24.5. Turun Kirjakahvilassa, Brinkkalan sisäpihalla. Avajaiset olivat oikein onnistuneet, ja tunnelma oli erittäin hyvä koko illan ajan. Kesäillan lämpöä ei ollut vielä juurikaan ilmassa, mutta onneksi Kirjakahvilan viltit lämmittivät loppuillan juhlijoita.

Kuvat johdatelkoot tarkemmin viime viikon tunnelmiin:

IMG_0007Seuran puheenjohtaja, kulttuurihistorian professori Hannu Salmi piti avajaispuheen.

IMG_5882Heli Rantala julkisti seuran oman kirjasarjan ensimmäisen teoksen.

IMG_5860

IMG_5874

IMG_5868

IMG_5886

IMG_5885

IMG_5892Avajaisissa kuultiin myös keskustelua ja muistoja Kirjakahvilan historiasta.

IMG_0012Keskusteluun osallistuivat Kirjakahvilan entiset aktiivit Silja Laine (vas.), Tapio Onnela, Topi Ruotsalainen ja Tom Linkinen.

IMG_0014

IMG_5902

IMG_0016Niina Siivikko kertoi saamelaisten historiasta.

IMG_0020Ulpu M-K joikasi.

IMG_5935

Kuvat: Henna Karppinen-Kummunmäki ja Lassi Ruutiainen.

 

Kiitos oikein paljon järjestäjille ja kaikille mukanaolijoille!

 

 

Tervetuloa Kulttuurihistorian seuran avajaisiin!

Avajaistilaisuus1

Kulttuurihistorian seura juhlii avajaisiaan keskiviikkona 24.5.17 klo 19 alkaen Turun Kirjakahvilassa. Sään salliessa juhlinta tapahtuu pääosin Kirjakahvilan terassilla, Brinkkalan sisäpihan historiallisessa tunnelmassa.

Luvassa on juhlapuheita, musiikkia, mukavaa ja rentoa yhdessäoloa, kahvitarjoilua, kirjakirppistä, mietteitä kulttuurihistoriasta, Kirjakahvilan historian muistelua sen alkuaikojen jäsenten johdolla sekä lisäksi seuran oman kirjasarjan ensimmäisen kirjan julkistaminen.

Juhlinta jatkuu puoleen yöhön asti, ja juhlijoita tanssittaa funkin, soulin, housen ja muun tahdissa DJ Burckhardt ja Lauri. Kirjakahvilan tiskiltä saa ostettua purtavaa ja virvokkeita koko tapahtuman ajan.

Ohjelma:

klo 19 kahvitarjoilu ja tapahtuman avaus, Kulttuurihistorian seuran puheenjohtajan, kulttuurihistorian professori Hannu Salmen avajaispuhe

+ Kulttuurihistorian seuran Capsa Historiae -kirjasarjan ensimmäisen kirjan julkistaminen

klo 20 ”Viattomuutta jäljellä” -paneelikeskustelu Turun Kirjakahvilan historiasta. Keskustelussa mukana Kirjakahvilan perustajia ja aktiiveja: Tapio Onnela, Topi Ruotsalainen, Silja Laine ja Tom Linkinen

klo 21 Ulpu M-K joikaa, alustus Niina Siivikko

klo 21.30 eteenpäin DJ Burckhardt ja Lauri, illanviettoa

Tapahtuma on avoin kaikille kiinnostuneille, tervetuloa!

Aids! Katseita sairauden kulttuurihistoriaan

Mitä yhteistä on apinalla, sodomialla, kyynelillä ja hiljaisuudella? Ei, tämä ei ole huonon vitsin aloitus. Kaikkia edellä mainittuja aiheita ja paljon muita käsiteltiin viime viikolla kulttuurihistorian oppiaineen järjestämässä seminaarissa.

Heta Mulari
Tutkija, FT Heta Mulari aloitti seminaarin luennoimalla otsikolla ”’Muistin taistelua unohtamista vastaan’: Jonas Gardell, Torka aldrig tårar utan handskar ja Ruotsin AIDS-keskustelu 1980-luvulla”

Kulttuurihistorian oppiaineella on muodostunut perinteeksi järjestää keväällä seminaari, jossa aiheina ovat olleet vähemmän söpöt ja herttaiset asiat, eikä tämänvuotinen seminaari ollut poikkeus. Aids! Katseita sairauden kulttuurihistoriaan -seminaari järjestettiin viime perjantaina ja se kokosi Sirkkalan Janus-salin täyteen väkeä. Seminaari koostui mielenkiintoisista ja monipuolisista puheenvuoroista, jotka kaikki osaltaan valottivat hi-viruksen historiaa hysterian, aikalaiskokemusten, tilastojen ja kollektiivisen trauman kautta.

Tartunta. Diagnoosi. Tauti. Sanat tulevat helposti ensimmäisinä mieleen mainittaessa kirjainlyhenne AIDS, mutta kyseiseen sairauteen liittyy paljon muutakin. Aids tuli ihmisten tietoisuuteen 1980-luvun alussa. Taudilla ei ollut aluksi edes nimeä, vaan sille keksittiin erilaisia nimityksiä, kuten 4H disease, koska sen kantajiksi miellettiin homoseksuaalit, heroiininkäyttäjät, hemofiilit ja haitilaiset. Lehdistö alkoi kuitenkin pian käyttää nimitystä GRID (gay-related immune deficiency), mutta taudista käytettiin myös muita harhaanjohtavia nimityksiä, kuten homorutto, koska se miellettiin homoseksuaalien sairaudeksi. Tiedon lisääntyessä alettiin ymmärtää, että sairaus ei koskenutkaan vain homoväestöä. Vuonna 1982 taudista alettiin käyttää nimitystä aids (acquired immune deficiency syndrome).

Otto Latva
Tutkija, FM Otto Latva nosti esiin myös eläinten roolia aids-keskustelussa.

Aids-epidemian riehuessa 80-luvulla moni koki syrjintää, sillä sairauteen liitettiin hyvin vahva stigma. Aidsia pelättiin, mutta siihen liittyi taudin pelon lisäksi myös pelko häpeästä ja leimatuksi tulemisesta. Sairaus sai valtavasti mediahuomiota, mutta silti siihen liittyi julkisuuden lisäksi hiljaisuus. Tartunnan saaneet eivät halunneet puhua sairaudestaan, koska silloin joutui yhteisön ulkopuolella, leimautui, joutui kokemaan häpeää ja syrjintää. Diagnoosi oli yhtä kuin kuolemantuomio, eikä syyllisyys ja muiden ennakkoluulot tehneet asiaa helpommaksi. Aidsista puhuttiin Jumalan ruoskana, siihen liitettiin ajatukset huonosta moraalista ja epänormaaliudesta. Vähitellen ymmärrys sairautta kohtaan on kasvanut tietoisuuden lisääntymisen myötä. Muutos suhtautumisessa on tapahtunut varmasti myös lääkityksen kehittyessä. Tässä seminaarissa esille nostettu teema kollektiivisesta traumasta kokosi hyvin yhteen sen, miten vahvasti 80-luvun aids-epidemia on vaikuttanut (ja vaikuttaa edelleen?) eri maissa ja kulttuureissa.

Hysteria, ennakkoluulot, syyllisen etsiminen ja syrjiminen eivät ole koskaan johtaneet suuriin menestystarinoihin. Ne ovat kuitenkin synnyttäneet mielenkiintoisia kulttuurisia ilmiöitä ja tutkimuskohteita, joihin kulttuurihistoria tieteenalana tarttuukin rohkeasti.

Seminaaria edeltävänä iltana Kinokopla järjesti yhteistyössä kulttuurihistorian oppiaineen kanssa elokuvaesityksen Bar Ö:ssä. Elokuvana oli Oscar-palkittu Philadelphia (1993) ja esityksen alusti tutkija, FM Elina Karvo.

Kirjoittaja Susanna Lahtinen on Kulttuurihistorian seuran tapahtuma- ja tiedotustiimien jäsen

Kuukauden nosto

Kulttuurihistorian seuran blogissa tullaan julkaisemaan kulttuurihistoriallisia ilmiöitä, henkilöitä ja tapahtumia sekä kirjoja käsitteleviä kirjoituksia. Blogin ensimmäisessä, käsillä olevassa kirjoituksessa tarkastellaan Turun linnan Valtapeliä -näyttelyä ja Pohjoinen reformaatio -tietokirjaa.

Tänä vuonna vietetään reformaation merkkivuotta, mikä näkyy esimerkiksi Turun museokeskuksen näyttelytarjonnassa: viime viikon lopulla avattiin Turun linnassa Valtapeliä – Reformaatio Suomessa näyttely. Näin tutkijan näkökulmasta erityisen hienon näyttelystä tekee se, että sen toteutuksessa on vahvasti hyödynnetty tutkijoita: näyttely on toteutettu yhteistyössä Turun yliopiston keskiajan ja uuden ajan alun tutkimuskeskuksen (TUCEMEMS) kanssa ja näyttelysisällöt pohjautuvat TUCEMEMSin yhdessä Turun Historiallisen Yhdistyksen kanssa syksyllä 2016 julkaisemaan Pohjoinen reformaatio -tietokirjaan.

dscn3583

Vastaavanlainen yhteistyö historioitsijoiden kanssa ei ole yleistä, kertoo historiantutkija Meri Heinonen TUCEMEMSista. Museot ovat tottuneempia hyödyntämään esimerkiksi arkeologien asiantuntemusta, mutta Heinosen ja Marika Räsäsen toimittama tuoreeseen tutkimukseen perustuva Pohjoinen reformaatio -kirja mahdollisti kätevästi yhteistyön: museokeskus teki työn itsenäisesti, mutta sai kirjan käsikirjoituksen käyttöönsä, ja tutkijat saattoivat kommentoida näyttelytekstejä ja ehdottaa näyttelyssä käytettäviä esineitä.

Reformaatiota käsitellään näyttelyssä poliittisen valtapelin kautta. Ruotsin valtakunnassa vuonna 1523 Kustaa Vaasan johdolla alkanut reformaatio ei ollut suoraviivainen prosessi, vaan kuten näyttelyn avannut arkkipiispa Kari Mäkinen totesi, sen aikana soudettiin ja huovattiin sen mukaan, kuka hallitsijana toimi.

dscn3563Peli-teemaa on hyödynnetty näyttelyn nimen ja -tekstien lisäksi myös näyttelytilassa: vitriinistä löytyy shakkinappuloita, vitriinit ja tekstipylväät on aseteltu kuin palikat pelilaudalle ja tilasta löytyy myös näyttelyä varten valmistettu puinen shakkipeli, joka tuo toiminnallisen ja pedagogisen lisän näyttelyyn. Puisen shakkipelin on ideoinut ja valmistanut Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineeseen gradua tekevä Janne Aakko, joka toimi museokeskuksessa viime vuoden lopulla korkeakouluharjoittelijana. Sympaattisesti ja yksityiskohtaisesti maalatut palikat esittävät reformaatioajan hallitsijoita ja muita tärkeitä henkilöitä. Leikin kautta henkilöt tulevat tutuiksi. Shakkipelin avulla voi hahmottaa myös esimerkiksi nuijasodan asetelmaa, sillä peli konkretisoi sitä, ketä vastaan ja kenen puolella kukin toimi, Aakko kuvaa.

Näyttelyssä tarkastellaan myös sitä, miten reformaatioajan tapahtumat heijastuivat Suomeen ja nimenomaan Turkuun. Poliittisen pelin kiemuroiden lisäksi onkin kiehtovaa saada tietää, miten reformaatio näkyi kaupunkikuvassa ja ihmisten arjessa. Aiheesta voi lukea lisää Pohjoinen reformaatio -kirjasta, jossa reformaatiota tarkastellaan kulttuurisena ja yhteiskunnallisena muutoksena. Huomiota kiinnitetään siihen, mikä muuttui ja mikä pysyi samana. Heinonen painottaa, että vaikka uskonnollinen perinne muuttui, ei reformaatio välttämättä näkynyt ihmisten arkipäivässä erityisemmin – ainakaan heti. Tähän viittasi arkkipiispa Mäkinenkin todetessaan näyttelyn avajaispuheessaan humoristisesti, ettei tasan viisisataa vuotta sitten tapahtunut Turussa vielä mitään reformaation liittyvää.

dscn3616Muutokset etenivät hitaasti myös kirkkotiloissa. Sielunmessuista ja suitsutuksista luovuttiin nopeasti, mutta kirkkotilan muutos oli hitaampaa. Iso osa muutoksista tapahtui 1600-luvulla ja kirkkojen seinämaalausten peittäminenkin ajoittuu vasta 1700-luvun lopulle ja 1800-luvulle. 1500-luvun kirkkotila ei vastaakaan mielikuvaamme luterilaisesta kirkosta vaan oli ulkoasultaan varsin keskiaikainen. Kulttuurihistorioitsija Riitta Laitinen käsittelee tätä muutosta TUCEMEMsin ja Turun tuomiokirkkoseurakunnan järjestämän yleisöluentosarjan luennollaan 20.3. Turun tuomiokirkossa. Muutosten hitaus liittyy Laitisen mukaan reformaattoreiden suvaitsevaisuuteen, mutta myös Ruotsin hallitsijoiden ristiriitaisiin uskonnollisiin näkemyksiin 1500-luvulla.

Yleisöluentoja järjestetään myös Turun linnassa Valtapeliä -näyttelyn yhteydessä. Laitinen luennoi huhtikuussa perheen ihanteesta ja turkulaisesta arjesta 1600-luvulla. Turkulaisesta 1500-luvun arjesta kertovia lähteitä ei ole, mutta seuraavan vuosisadan osalta tilanne on toinen: oikeuspöytäkirjojen avulla on mahdollista hahmottaa kaupunkilaisten arkea 1600-luvulla ja selvittää myös reformaation vaikutuksia siihen. Laitinen nostaa esiin siveellisyydessä ilmenneet muutokset. Martin Lutherin esikuvan mukaisesti avioliitto ja perhe korotettiin keskeiseksi yhteiskunnan rakenteeksi. Samalla seksuaalinen kuri kiristyi saksalaisessa ja luterilaisessa maailmassa. Aviottomat miehet herättivät huolta ja pappienkin oli hyvä mennä naimisiin, mutta varsinkin aviottomien naisten siveyttä vahdittiin. Tuolloin kirjoitettiin avioelämää käsittelevien oppaiden lisäksi Pirun kirjoja, jotka kertoivat, kuinka yksilö – ja nimenomaan nainen – saattoi toimia väärin. Saksassa säädettiin myös aviottomien naisten toimintaa rajoittavia lakeja, eikä heidän esimerkiksi sopinut pitää kotia yksin. Turussa ei naimattomia naisia vahdittu samaan tapaan kuin Saksassa, ja kuten Laitinen painottaa, ihanteet ja arki eivät saksalaisissakaan kaupungeissa aina kohdanneet: kaupungeissa eli paljon naimattomia naisia, sillä siellä heille oli myös töitä. Turussa aviottoman lapsen saaminenkaan ei välttämättä johtanut yhteisöstä eristämiseen; asiaa voitiin käsitellä oikeudessa, mutta nainen saattoi selvitä sakkojen maksamisella.

dscn3610

Perheen ihannoiminen vaikutti naisten asemaan perheessä. Yhteiskuntarauhan ja kaupungin rauhan ajateltiin säilyvän niin kauan kuin perheissä vallitsi rauha, jonka ylläpito oli nimenomaan perheen isän tehtävä. Perheen sisäistä väkivaltaa käsitellään tästä syystä vain vähän Laitisen tarkastelemissa oikeuslähteissä. Eräässä tapauksessa turkulaisen vaimon kerrottiin paenneen miestään kahdeksan kertaa naapuriin; oikeudessa ei käsitelty pakenemisen syitä, vaan sitä, että aviomies oli uhannut avunantanutta naapuria. Toisessa tapauksessa katedraalikoulun opettajan vaimo valitti miehensä juopottelua ja sitä, että tämä esti perhehartauden pitämistä. Opettaja tuomittiin ammatinharjoittamista haitanneesta juomisesta ja irtisanottiin määräajaksi, mutta perheensisäisiin ongelmiin ei puututtu. Luterilaisessa ajattelussa ihannoitiin kuitenkin myös avioparin välistä kumppanuutta. Kiinnostavaa on, että perheen korostumista ilmeni samaan aikaan myös katolisessa maailmassa. Puhdasoppisuuden aikana papisto kuitenkin mielsi perheen ja avioliiton korostamisen nimenomaan luterilaiseksi piirteeksi.

Luterilaisuus nähdään usein vahvasti osana suomalaisuutta ja suomalaisessa historiankirjoituksessa luterilaisuus on pitkään esitetty kansallisena ilmiönä. Mäkinen korosti näyttelyn avajaispuheessa luterilaisuuden kansainvälistä luonnetta: reformaatio levisi nykyisen Suomen alueelle Keski-Euroopasta ruotsalaisella painotuksella. Luterilaisen kirkon nykytilaakin katsotaan usein länsimaisin silmin: yllättävältä saattaa kuulostaa se, että isoimmat luterilaiset kirkot löytyvät nykyään globaalista etelästä, kuten Mäkinen muistutti.

Reformaatio kiinnostaa 2010-luvun ihmisiä: Valtapeliä -näyttelyn avajaisissa oli satoja historiannälkäisiä ihmisiä ja näyttelytilaan pääsyä sai jonottaa. Jonotus kannatti, ja mikä parasta, näyttely on avoinna vuoden 2018 maaliskuuhun asti. Matkan varrella näyttely laajenee linnan muihin tiloihin. Turun linnan yleisöluennoista löytyy tarkempaa tietoa täältä. TUCEMEMSin reformaatioprojektista voit lukea täältä ja tutkimuskeskuksen järjestämistä tapahtumista täältä. Kannattaa myös lukea Meri Heinosen reformaatioon liitettyjä totuuksia ja nykytutkimuksen näkemyksiä käsittelevä kirjoitus Kulttuurihistorian oppiaineen blogista.

 

Kirjoittaja on Kulttuurihistorian seuran sihteeri ja tiedotustiimin jäsen.