Keskusteluja naisista, taiteilijuudesta ja rajojen ylittämisestä

Loka-marraskuun vaihde tarjosi Turussa mielenkiintoisia keskusteluja elämäkerroista ja taiteilijuudesta, kun Aurinkobaletti järjesti yhteistyössä Aino Kallas Seuran, Kulttuurihistorian seuran ja Turun yliopiston SELMA-tutkimuskeskuksen kanssa naistaiteilijoita käsittelevän keskustelusarjan Rajojen yli: viisi keskustelua naisesta. Keskustelusarja ennakoi Kymmenen laulua naisesta -teosta, joka saa Turun ensi-iltansa tulevana torstaina 9.11.2017 Åbo Svenska Teaterissa.

pressi_10LN_7290
Aurinkobaletin ja Tanssiteatteri Rimpparemmin yhteistuontanto Kymmenen laulua naisesta saa Turun ensi-iltansa 9.11.2017. Koreografia: Marjo Kuusela, laulujen sävellykset Kaj Chydenius. Kuvassa vas. Laura Kallas, Päivi Kujansuu, Anni Pilhjärta, Saku Koistinen, Reetta-Kaisa Iles. Kuva: Antti Kurola.

Keskustelut kokosi kulttuurihistorioitsija ja elämäkertatutkija Maarit Leskelä-Kärki, joka toimi myös keskusteluiden vetäjänä. Puitteet tarjosi kulttuurihistoriallisesti arvokas kulttuuritehdas Manilla, jonne kokoontui neljän illan ajan joukko eletyistä (taiteilija)elämistä ja niiden kertomisesta ja kuulemisesta kiinnostunutta yleisöä. Viimeinen sarjaan kuuluva keskustelu käydään Åbo Svenska Teaterin Tiljan -kahvilan tiloissa lauantaina 11.11. klo 16.15 alkaen teoksen koreografin, taiteen akateemikko Marjo Kuuselan johdolla. Mukana keskustelemassa ovat tuolloin myös Taideyliopiston Cerada-keskuksen professori, FT Kai Lehikoinen ja sirkustaiteilija Pauliina Räsänen.

IMG_8390
Kulttuurihistorioitsija ja elämäkertatutkija Maarit Leskelä-Kärki (vas.) ja Ellen Thesleffin elämäkerran kirjoittanut FM Hanna-Reetta Screck. Kuva: Katja Lehmussaari.

Kymmenen laulua naisesta -teosta odotellessani ajattelin luoda katsauksen menneisiin keskusteluihin ja niissä käsiteltyihin teemoihin, kuten naisten toiminnan ja taiteilijuuden mahdollisuuksiin ja rajoihin 1900-luvun Suomessa. Keskityn tässä kirjoituksessa L. Onervan ja Edith Södergranin keskusteluihin, sillä aikataulupäällekkäisyyksien vuoksi en päässyt harmikseni kuuntelemaan varmasti monin paikoin antoisia ja mielenkiintoisia sekä arvokkaita keskusteluja Ellen Thesleffistä ja Aino Kallaksesta.

IMG_8392
Keskustelua Ellen Thesleffistä. Kuva: Katja Lehmussaari.

Sarjan avasi siis tiistaina 24.10. käyty keskustelu Ellen Thesleffistä (1869–1954). Vieraana oli taidehistorioitsija, Thesleffin elämäkerran kirjoittanut FM Hanna-Reetta Schreck. Seuraavana päivänä keskustelun kohteena oli Aino Kallas (o.s. Krohn, 1878–1956) ja vieraina kirjallisuudentutkija, Kallaksen elämäkerran kirjoittanut FT Silja Vuorikuru sekä Erja Noroviita, joka luki tilaisuudessa Kallaksen omaelämäkerrallisia tekstejä sekä proosaa. Keskusteluiden kohteina olleet taiteilijat loivat kummatkin poikkeuksellisen kansainvälisen uran ja ovat erittäin merkittäviä tekijöitä niin kotimaisessa kuin myös laajemmassa kansainvälisessä taide- ja kirjallisuudenhistoriassa.

Kallas
Aino Kallaksesta keskustelivat Maarit Leskelä-Kärki ja Silja Vuorikuru, joka on kirjoittanut Kallaksen elämäkerran. Kuva: Katja Lehmussaari.

IMG_8394
Lausuja Erja Noroviita luki Kallaksen omaelämäkerrallisia tekstejä sekä proosaa. Kuva: Maarit Leskelä-Kärki.

Keskustelusarja jatkui seuraavalla viikolla, jolloin ensimmäisenä vuorossa oli L. Onerva (oik. Hilja Onerva Lehtinen, 1882–1972). Onervaa paljon tutkinut ja hänestä muun muassa kattavan elämäkerran kirjoittanut taidehistorioitsija, kirjailija FT Anna Kortelainen esitteli hyvin intensiivisessä esityksessään Onervan elämän eri vaiheita ja fragmentteja, joista koostui erittäin monivaiheinen, vaiherikas, intohimoinen ja periksi antamaton, pitkä eletty elämä. Vaikka Onerva joutui kokemaan paljon arvostelua, vastoinkäymisiä ja vaikeuksia elämässään, piirtyi hänestä myös Kortelaisen esityksen kautta rohkean, päämäärätietoisen, runsaasti kokeneen ja tunteneen, maailmaa nähneen, monilahjakkaan ja elämäntäyteisen, omaa tietänsä kulkevan henkilön ja taiteilijan kuva. Kannattelevia voimia olivat ehdottomasti hänen tärkeät ystävyyssuhteensa ja -verkkonsa, jotka koostuivat ennen kaikkea toisiaan tukevista ja kannustavista, monin tavoin lahjakkaista naisista. Yhdessä he opiskelivat ja tekivät paljon töitä sen eteen, että voisivat elättää itse itsensä, mutta tärkeässä roolissa olivat myös ilo ja elämästä nauttiminen. 1900-luvun alun Helsinki tarjosikin Onervalle ja hänen ystävilleen erilaisia mahdollisuuksia nauttia elämästä kovan työn ohessa, kun tilaa otettiin haltuun etsimällä muun muassa sellaisia kahviloita, joihin naiset pääsivät ilman miesseuraa.

IMG_0424
L. Onervasta oli kertomassa tästä elämäkerran kirjoittanut taidehistorioitsija, kirjailija FT Anna Kortelainen. 

Vaikka Onerva haaveili eräässä vaiheessa lääkärin urasta ehkäpä äitinsä vaikean sairauden, jonka vuoksi Onerva joutui elämään ilman äitiään hyvin nuoresta tytöstä lähtien, motivoimana, veivät muun muassa taidehistorian opinnot ja kirjoittamisen palo hänet mennessään. Onerva oli akateemisesti koulutettu, oppinut henkilö ja hyvin tuottelias kirjoittaja, ja hän kirjoitti elämänsä aikana runsaasti muun muassa runoja, kritiikkejä, lehtiartikkeleita, novelleja ja romaaneja. Hän oli aikanaan monin tavoin kiistelty ja hyvin radikaalikin kirjoittaja, joka uskalsi tarttua erilaisiin yleisiä moraalikäsityksiä ravisteleviin aiheisiin ja havaitsemiinsa epäkohtiin. L. Onerva onkin yksi keskeisin kirjallinen henkilö paitsi kotimaisessa kirjallisuudenhistoriassa, myös laajemmin pohjoismaisen kirjallisuuden historiassa. Kirjoittipa hän myös muun muassa Helene Schjerfbeckistä arvostelun Helsingin Sanomiin, jossa hän ylisti taiteilijaa suoranaiseksi neroksi. Kritiikki ei aikalaisiaan juuri hetkauttanut, eikä se päässyt edes virallisesti arkistoitavaksi, vaan noin vaan se jätettiin ulos historian kertomuksesta. Kortelainen löysi kritiikin osana tekemäänsä tutkimustyötä Onervan omista arkistoista. Siinä oli sata vuotta sitten kriitikko nostanut taiteilijan ansaitsemalleen jalustalle, mutta arvoiseensa asemaan pääsy vei naisen mittaisen elämän.

Onervalla oli myös runsas miehistä koostuva ihailijajoukko, ja suhteet esimerkiksi Eino Leinon ja Leevi Madetojan kanssa olivat monella tapaa hyvin merkittäviä Onervan elämässä. Avioliitto Madetojan kanssa oli myös lopulta hyvin riitaisa ja vahingoittava, alkoholismin varjostama ja surkastuttama. Vuonna 1942 Onerva laitettiin Nikkilän mielisairaalaan, vaikka hän itse koki olevansa terve. Karuista olosuhteista huolimatta hän kuitenkin selvisi, sitkeä kun oli, rankoista vuosista suoranaisessa vankeudessa, ja Madetojan kuoltua hän vihdoin pääsi takaisin elämään ystäviensä avustuksella. Raskaat ja varmasti monin paikoin lannistavat vuodet eivät kuitenkaan murskanneet Onervaa alleen, vaan niin hän nosti leukansa ylpeästi ylös ja sukelsi takaisin runsaaseen elämään, jota täyttivät gallerioiden avajaiset, teattereiden ensi-illat, kirjojen julkistustilaisuudet ja muut kulttuurielämän moninaiset kohtaamiset. Onerva elikin elämänsä loppuun asti aktiivista ja täyteläistä elämää, kirjojen ja ihmisten ympäröimänä. Vaikka kaihi vei vanhuusvuosina lähes kokonaan Onervan näön, eivät hänen tarkkaavaiset mutta lempeät silmänsä lakanneet katsomasta, vaan pilke ja lämmin ilo säilyivät hänen silmissään ja sydämessään loppuun asti.

Kaikki kokekaa ja hyvä pitäkää! Tai oikeastaan se, mikä jäljelle jää. Jos jää jotakin, elämän jälki ainoastaan ja suuri tieto, joka on suurta rakkautta. (L. Onerva 12.2.1912)

Näiden sanojen saattelemana oli hyvä astua seuraavana päivänä takaisin tummanpuhuvaan saliin, jossa vuoroaan odotti jo kiihkein odotuksin Edith Södergran (1892–1923), josta kertomassa oli kirjallisuudentutkija, Södergranin kirjailijamyyttiä tutkinut FT Agneta Rahikainen. Rahikainen väitteli vuonna 2014 Södergranin kirjailijamyyttiä käsittelevällä teoksella Poeten och hennes apostlar: En biomytografisk analys av Edith Södergranbilden. Samana vuonna ilmestyi niin ruotsiksi kuin suomeksi teos Edith. Runoilijan elämä ja myytti. Rahikaisen tutkimus on tärkeä lisä runsaaseen Södergran-tutkimukseen, sillä tarkalla lähdetyöskentelyllä se purkaa Södergranin rakennettua kirjailija- ja naiskuvaa sekä sitä rakennettua persoonaa, jota on useasti ylidramatisoitu. Runsas valokuvien käyttö tuo myös merkittävän lisän Södergranin muotoiseen elämään, sillä Södergranin ottamat valokuvat ovat runojen lisäksi yksi tärkeä osa hänen elämäänsä.

IMG_0430
Kirjallisuudentutkija, FT Agneta Rahikainen on tutkinut Edith Södergranin kirjailijamyyttiä.

Edith Södergran oli taiteilija, joka teki vallankumouksellista työtä. Lyhyestä elämästään johtuen Södergranin tuotanto on hyvin suppeaa, mutta sitäkin sisällöllisempää. Hänen elämästään ei ole myöskään jäänyt kovin paljon henkilökohtaista materiaalia, sillä Södergran poltti suurimman osan henkilökohtaisesta aineistostaan ennen kuolemaansa, koska ei halunnut jättää itseään koskevaa materiaalia tutkittavaksi ja pengottavaksi. Huolimatta materiaalin ja tuotannon suppeudesta häntä on tutkittu – ja tutkitaan edelleen – paljon.

Södergran syntyi vuonna 1892 Pietarissa. Hän opiskeli Pietarin saksalaisessa koulussa, jossa arvostettiin suuresti taidetta ja kulttuuria, ja koulussa painotettiinkin taide- ja kirjallisuusopetusta. Södergran oli lahjakas ja älykäs oppilas, ja hän opiskeli muun muassa kieliä. Hän osasi ruotsin ja suomen lisäksi venäjää, saksaa, englantia ja ranskaa. Ensimmäiset runonsa hän kirjoitti saksaksi, ja mallina hänellä olivat muun muassa Heinrich Heine ja Johann Wolfgang von Goethe. Tutuiksi tulivat myös esimerkiksi ranskalainen symbolismi, venäläinen futurismi ja saksalaiseen ekspressionismi. Eräässä vaiheessa Friedrich Nietzschen ajatukset ja kirjoitukset kiinnostivat ja inspiroivat Södergrania kovasti.

Södergranin perhe asui Pietarin lisäksi Karjalankannaksella Raivolassa. Södergranin isä Matts Södergran kuoli keuhkotautiin vuonna 1907. Södergranin elämässä korostuikin erityinen suhde hänen ja äitinsä Helena o.s. Holmroosin välillä. Södergran sai kasvaa äitinsä kanssa vapaasti, vailla perinteisiä naiseen liitettyjä rooliodotuksia.

Södergranilla todettiin itsellään tuberkuloosi vuonna 1909, ja hän oli sen vuoksi hoidettavana Nurmijärvellä Nummelan parantolassa sekä Sveitsissä Davosissa. Sairastuminen ja parantolahoitojaksot johtivat Södergranin koulunkäynnin lopettamiseen. Toisaalta Davosissa vietetyn ajan lisäksi Södergran ja hänen äitinsä matkustelivat myös muissa Keski-Euroopan kohteissa ja suurkaupungeissa, ja se antoi Södergranille mahdollisuuden tutustua Keski-Euroopan kulttuuriin ja esimerkiksi moniin inspiroiviin taidemuseoihin. Vuodesta 1914 lähtien Södergran ei enää halunnut parantolahoitoa vaan keskittyi runoilijan uraansa. Hänen esikoisteoksensa Dikter julkaistiin vuonna 1916. Södergran kuoli vuonna 1923 vain 31-vuotiaana.

Södergran_Davos
Kuva: Maarit Leskelä-Kärki.

Södergranin runot eivät noudata perinteistä loppusoinnillista runomuotoa. Niissä esiintyy paljon esimerkiksi erilaisia vastakohtaisuuksia, ja runojen tyyli ja niiden edustama sekä sisältämä ideologia vaihtelivat useita kertoja, koko tuotannon ajan. Runoista voi tavoittaa esimerkiksi runsasta luonnon symboliikkaa, elämänmyönteisyyttä, kuoleman kaipuuta, dekandentteja kuvia, rakkauden kaipuuta, metapoetiikkaa sekä ympäristön ja vuodenaikojen kuvauksia. Ne voivat olla arkisen pateettisia, ilkeän ironisia tai sisältää näennäisen vastakohtaisia tunteita. Ennen kaikkea niistä voi lukea kuvauksia niin sanotusta uudesta naisesta, joka päättää itse ruumiistaan, elämästään ja tulevaisuudestaan. Esimerkiksi runossa Vierge Moderne, ”moderni neitsyt”, esiintyy runon puhuja, joka on aktiivinen subjekti, ei pyydä anteeksi, ottaa tilaa, julistaa kovaan ääneen kuka on olettaen että häntä kuunnellaan ja kunnioitetaan sekä ylipäätään antaa julkisen julistuksen siitä, kuka on.

En minä ole nainen. Olen neutri.
Olen lapsi, hovipoika ja rohkea päätös,
olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa…
Olen kaikkien ahnaitten kalojen verkko,
olen malja kaikkien naisten kunniaksi,
olen askel kohti sattumaa ja perikatoa,
olen hyppy vapauteen ja omaan itseeni…
Olen veren kuiske miehen korvassa,
olen sielun vilu, lihan kaipuu ja kielto,
olen uusien paratiisien portinkilpi.
Olen liekki, etsivä ja röyhkeä.
Olen vesi, syvä mutta uskalias, polviin saakka,
olen tuli ja vesi rehellisessä yhteydessä, ilman ehtoja.
― Vierge Moderne, Dikter 1916

Södergran antoikin omalta osaltaan äänen uuden sukupolvensa naiselle ja puhui sen puolesta, että naista ei voi kesyttää, typistää tai määritellä ulkoapäin. Toisaalta hänen runojaan voidaan lukea myös usein ilman määriteltyä ja lausuttua sukupuolta tai muita kahlitseviakin taustatekijöitä, mikä on varmasti yksi syy siihen, miksi runot puhuttelevat ihmisiä sukupuolesta tai muista taustoista riippumatta, eri ajoissa yhä uudelleen ja uudelleen.

Koska Södergran jätti jälkeensä lähestulkoon vain runonsa ja ottamansa valokuvat, ovat tiet arvailuille ja erilaisten myyttien luomiselle olleet avoinna. Södergrania käsittelevät myytit ovatkin olleet tavattoman hallitsevia ja vallitsevia, ja ne ovat usein saattaneet jättää alleen Södergranin kirjalliset ansiot. Sitä vastoin Södergranista puhuttaessa on usein korostettu elämän mittaista kamppailua sairautta vastaan. Rahikaisen lähdekriittinen lähestymistapa onkin erityisen arvokas Södergrania koskevaa työtä käsiteltäessä sekä sitä taiteilijakäsitystä hänestä tuotettaessa, joka nostaa Södergranin ja hänen elämänsä sekä tuotantonsa todella siihen arvoon, jonka se ansaitsee. Rahikainen muodostikin Södergranista myös käydyssä keskustelussa yleisölle epäsovinnaisen, uteliaan, koulutetun, älykkään, ailahtelevan, huumorintajuisen, itseironisen, maailmaa nähneen ja ajan hermolla eläneen taiteilijan kuvan. Taiteilijan, joka ei suostunut minkäänlaisiin kompromisseihin, kun kyse oli taiteen tekemisestä.

IMG_0434

Edith Södergran on toiminut innoittajana monille runoilijoille ja kirjailijoille usean sukupolven ajan. Hänen vaikutuksensa suomalaiseen ja pohjoismaiseen modernismiin on ollut erittäin suuri ja merkityksellinen.

Aurinko täyttää rintani suloisella hunajalla ääriä myöten
ja sanoo: kerran sammuvat kaikki tähdet,
mutta ne loistavat aina pelkoa vailla. (Ote runosta Olemisen riemu)

IMG_0438

On tärkeää ymmärtää niitä historiallisia prosesseja ja merkityksiä, jotka liittyvät siihen, miten ja suhteessa keihin esimerkiksi naiseutta on määritelty sekä miten se on vaikuttanut naisena olemisen tapoihin, mahdollisuuksiin, rajoituksiin sekä erinäisiin vaatimuksiin täyttää niin sanotusti naisena ja esimerkiksi naistaiteilijana olemisen ehdot. Muun muassa siksi on tärkeää tutkia esimerkiksi juuri naisten kirjoittamisen ja taiteen tekemisen mahdollisuuksia ja rajoituksia osana aikaansa sekä tuoda esiin aiemmin vaiettua tai muun muassa erilaisiin myytteihin verhottua ja kutistettua. Osoittaa, kuinka monenlaisia ääniä historiaamme sisältyy ja millaisia erilaisia rajoja on ylitetty ja kuinka hienoa sekä merkittävää työtä tehty. Siksi esimerkiksi juuri elämäkerrat ovat tärkeitä ja toisten elämistä kertominen merkittävää.

Maarit Leskelä-Kärki kirjoittaa teoksessaan Toisten elämät. Kirjoituksia elämäkerroista (2017), kuinka elämäkerrat ovat eräänlaisia kuvia, tarkemmin sanottuna muotokuvia, joita tuotamme kuvatessamme menneitä henkilöitä ja antaessamme kuvaustemme kautta heille sisällön ja muodon. Hän jatkaa, kuinka elämäkerta on yksi merkittävä tapa muistaa sekä ylipäätään hahmottaa ihmisen tapaa olla niin suhteessa itseensä kuin myös muihin ja ympäristöön.

Elämäkerta myös elää ajassaan ja on tavallaan aina kohteensa lisäksi kirjoittajansa ja aikansa ilmiöiden sekä niin sanottujen trendien näköinen. Yksi oleellinen tekijä tämän keskustelusarjan kohteena olleiden elämäkertojen ja niiden kirjoittajien kohdalla on ollut halu myyttien ja yksipuolisten, usein haitallisten ja kohteitaan typistävien ja passivoittavien, kohdetta itseään pienemmäksi tekevien kuvien purkamiseen. Nämä kyseiset eletyt ja kerrotut elämät avaavatkin vastaanottajilleen monimuotoiset muotokuvat merkittävistä henkilöistä sekä ajasta ja ympäristöstä, jossa he elivät sekä tekivät merkittävää ja jopa vallankumouksellista työtä aktiivisina, oppineina, lahjakkaina, monipuolisina, ahkerina ja myöskin kärsivinä sekä monin tavoin ristiriitaisina taiteilijoina ja ihmisinä. Heidän elämänsä kertovat ennen kaikkea eletyistä elämistä, ja siksi ne ansaitsevat tulla kerrotuiksi yhä uudelleen.

Kymmenen laulua naisesta -teos Åbo Svenska Teaterissa 9.–12.11.2017.

Kirjoittaja FM, kulttuurihistorian tohtorikoulutettava Karoliina Sjö on Kulttuurihistorian seuran hallituksen ja tiedotus- ja tapahtumatiimin jäsen. Hän on omassa tutkimustyössään kiinnostunut muun muassa kerrotuista ja kirjoitetuista elämistä sekä naisten toiminnan ja taiteilijuuden mahdollisuuksista ja rajoituksista.

Lähteitä ja linkkejä:

Maarit Leskelä-Kärki: Toisten elämät. Kirjoituksia elämäkerroista. Avain 2017.

Maarit Leskelä-Kärki: Naistekijät ja naisten elämäkerrat jätettiin jälleen kerran syrjään. Helsingin Sanomat 2017:
https://www.hs.fi/paivanlehti/20082017/art-2000005332713.html

Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala. Ellen Thesleffin elämä ja taide. Teos 2017.

Kirja-arvostelu Helsingin Sanomissa: Ellen Thesleff maalasi kuin jumala ja kulki miesten vaatteissa – tietokirja ja romaani kertovat taiteilijasta, joka jäi Schjerfbeckin varjoon: https://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-2000005389722.html

Silja Vuorikuru: Aino Kallas – Maailman sydämessä. SKS 2017.

Kirja-arvostelu Helsingin Sanomissa: Suomalaisen kirjallisuuden Grand Damen elämäkerta vihdoin yhtenä kirjana – Aino Kallas oli aikansa kirjallisuudessa eksoottinen
https://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-2000005239163.html

Anna Kortelainen: Naisen tie. L. Onervan kapina. Otava 2006.

Elävän arkiston pätkässä 70-vuotias L. Onerva 1950-luvun alun Helsingissä: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/runoilija-l-onerva

Helsingissä tällä hetkellä pohjoismaisen kirjallisuuden professorina toimiva Ebba Witt-Brattström L. Onervasta pohjoismaisessa nettisivustossa:
https://nordicwomensliterature.net/2011/12/31/the-paradoxes-of-desire/

Agneta Rahikainen: Edith. Runoilijan elämä ja myytti. Suom. Jaana Nikula. Schildts & Söderströms 2014.

Artikkeli Edith Södergranista:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/10/21/edith-sodergran-runoilija-edella-aikaansa

Pätkiä Tuija-Maija Niskasen vuonna 1977 ohjaamasta elämäkerrallisesta elokuvasta Södergranista:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/06/10/maa-jota-ei-ole-epookkidraama-edith-sodergranin-runoista-ja-kuolemasta

Ooppera Skaalan tuore Södergran-tulkinta, Vierge Moderne yhdistää Södergranin runouden, elämän, oopperan ja konemusiikin ainutlaatuisella tavalla:
https://www.hs.fi/kulttuuri/konserttiarvostelu/art-2000005416517.html?share=ed8a8a226e1cd41076e4ba971bb17787

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s