Helsingin Sanomissa julkaistiin torstaina 26.10. Turun seudulla 1800-luvun lopulla ilmenneitä lastensurmatapauksia käsittelevä kirjoitus, josta julkaistiin myös nettiversio (vain tilaajien luettavissa). Toisin kuin kirjoituksessa vihjataan, nämä tapahtumat eivät ole unohtuneet. Kuten olen ympäristöpolitiikan tutkija Outi Ratamäen kanssa todennut Suden kanssa -teoksessa (2014), 1800-luvun lastensurmat ovat osa kulttuurista muistia.

Aikalaiset pitivät tapauksia poikkeavina: ihmisten kimppuun käyneiden susien uskottiin yleensä sairastavan rabiesta, mutta lastensurmatapauksissa sudet kuvattiin terveiksi. Terveen suden käyminen ihmisen kimppuun ymmärrettiin epänormaaliksi käytökseksi. Tästä huolimatta ihmisen ja suden suhteen menneisyydestä muistetaan Suomessa parhaiten juuri lastensurmatapaukset. Tapaukset nostetaan julkisessa keskustelussa toistuvasti esiin, erityisesti hetkinä, jolloin ihmisen ja suden kanssakäyminen on aiheena ajankohtainen. Niiden muistoa pidetään yllä; Ne ovat kuin haava, jonka ei anneta parantua.

1800-luvun tapahtumia ei tule unohtaa, mutta ne on hyvä asettaa historialliseen kontekstiinsa. Susien tekojen syitä tulisi pohtia – aikalaisetkin tekivät niin. Helsingin Sanomien kirjoituksessa keskityttiin referoimaan 1800-luvun sanomalehtien kuvauksia tapahtumista. Tällöin unohtuu lähdekritiikin käyttö: sanomalehtien, aikalaiskirjallisuuden, tilastojen tai…