Kansainvälistä Kirjan ja ruusun päivää vietetään vuosittain 23. huhtikuuta. Kulttuurihistorian seura listaa tämän kunniaksi joukon viime aikoina mieleen jääneitä teoksia. (Vuoden 2023 lukuvinkit voi lukea täältä.)

Suvi West: Syntien kummun naiset (S&S 2025)

Suvi Westin esikoisromaani Syntien kummun naiset sai minut nauramaan, liikuttumaan, myötäpalelemaan ja ajattelemaan. Luimme kirjan kirjapiirissä, ja keskusteltavaa riitti. Kirjassa ”Suvi West” palaa puolisonsa ja lapsensa kanssa kotiin pohjoiseen, josta aikoinaan lähti etelään opiskelemaan ja töihin. Paluun motiivina on kirjoittaa tietokirja vahvoista saamelaisnaisista, mutta projekti ei oikein tahdo käynnistyä. Sen sijaan mukana seikkailevat niin hillitön ja raisu Flow-Suvi kuin herkkä, reteä ja haavoittuva Teini-Suvi siideripulloineen ja Leviksineen. Nerokas kertojaratkaisu korostaa sitä, millaisia odotuksia saamelaiseen naiseen kohdistetaan, millaista on elää taiteilijana ja monien eri suuntaan repivien yhteisöjen jäsenenä, ja miten kohdata keski-ikä, kun oma menneisyys on läsnä niin monin tavoin. Westin teos sopii niin yksin luettavaksi tai kirjailijan itsensä lukemana kuunneltavaksi kuin keskustelujen herättäjäksi vaikkapa kulttuurihistorian opiskelijoiden kanssa.

Pälvi Rantala, seuran puheenjohtaja

Tuukka Perhoniemi: Taivaantarkkailijan kirja (Ursa, 2024)

Kiinnostus avaruutta ja taivaan ilmiöitä kohtaan on vahvassa nousussa 2020-luvulla, kiitos esimerkiksi viimeaikaisen kuulentouutisoinnin. Mutta aina ei tarvitse lähteä korkeuksiin, vaan maan päältä näkee ja kokee myös paljon. Avaruusfilosofi ja tähtiopas Tuukka Perhoniemen teos on tiivis, mutta sujuvasti kirjoitettu johdatus siihen, mitä kaikkea tähtitaivas kertoo meille ja millainen ihmiskunnan suhde siihen on. Teos yhdistää tähtitiedettä, kulttuurihistoriaa ja filosofiaa, ja tiiviydestään huolimatta sen sivuille mahtuu valtava määrä asiaa esimerkiksi tähtikuvioista, kalenterista tai maailmankaikkeuden rakenteesta.

Genre: tietokirja

Kenelle: kaikille, jotka ovat joskus ihmetelleet tähtitaivaalla näkemiään ilmiöitä.

Elina Karvo, seuran sihteeri

Eero Nelimarkka. Toim. Marja Lahelma (Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo, 2026)

Viime aikoina olen lukenut lähinnä tutkimuskirjallisuutta, joten mietin kotvasen, kun sain pyynnön kirjasuosittelijaksi.  Mahdollisesta jääviydestäni huolimatta päädyin suosittamaan vastikään ilmestynyttä julkaisua taidemaalari Eero Nelimarkan (1891–1977) elämästä.

Moni yhdistää Eero Nelimarkan nimen Pohjanmaan lakeusmaisemiin. Kuitenkin hänen tuotantonsa oli perin monipuolinen, minkä Ateneumissa meneillään olevaan näyttelyyn liittyvä laaja julkaisu osoittaa. Köyhiin oloihin Vaasassa syntynyt Nelimarkka kouluttautui ensin sokerileipuriksi. Sitten taide vei mukanaan. Nelimarkka pyrki määrätietoisesti taloudelliseen menestykseen ja siinä myös onnistui. Hänen pitkä uransa kesti useita vuosikymmeniä, 1910-luvulta aina 1970-luvulle asti. Näyttelyjulkaisu käsittelee taiteilijan elämän ja taiteen eri puolia. Sen tehdessään se luo samalla katsauksen 1900-luvun ensimmäisen puoliskon kulttuurikenttään.

Kirjoitin itse teokseen uskonnollisuudesta Nelimarkan taiteessa. Kirjassa käsitellään myös mm. Nelimarkan taiteilijaidentiteetin muotoutumista, kaupallista menestystä ja Nelimarkka-museon vaiheita. Kirja sopii niin taiteenystäville kuin biografisista ja kulttuurihistoriallisista teoksista kiinnostuneille.

Ringa Takanen, hallituksen varajäsen

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior-dekkarisarja, 7 suomennettua kirjaa (Into )

Virolaisen kirjailijan Indrek Harglan 1400-luvun Tallinnaan sijoittuvan rikosromaanisarjan päähenkilö on apteekkari Melchior Wakenstede. Hän ratkaisee mutkikkaita henkirikoksia viranomaisten apuna aikana, jolloin varsinaisesti ei ollut poliisivoimia. Perinteisen dekkarin lisäksi kirjasarja tarjoaa paljon taustatietoa keskiajan Tallinnasta sekä Viron yhteiskunnallisesta kehityksestä kyseisenä aikana.

Luin sarjan suomennetut osat yhdessä puolisoni kanssa ja teimme sitten päiväretken kirjojen tapahtumapaikoille. Monet näistä ovat yhä nähtävissä, kuten Olevisten kirkko, Rataskaivonkatu, dominikaaniluostari, Toompean linnoitus ja Euroopan vanhin yhä toiminnassa oleva apteekki (Raadinapteekki v. 1422). Näistä saa pienen käsityksen, millainen maailma oli ollut 1400-luvulla. Myös matkatoimistot järjestävät vastaavia kirjakiertomatkoja, mutta omatoimimatka oli oikein hyvä vaihtoehto.

Sarjan ensimmäinen osa on Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus (suom. 2011). Sarjan viimeisin osa Apteeker Melchior ja nõiutud kabel ilmestyi 2025. Suomennosta odotellaan vielä.

Henna Karppinen-Kummunmäki, seuran varapuheenjohtaja

Bea Uusma: Vitön. Den fristående fortsättningen på Expeditionen (Norstedts, 2025)

Viimeaikaisiin vaikuttaviin lukukokemuksiini kuuluu Bea Uusman tietokirja Vitön, jota ei ole vielä suomennettu. Teos on nimensäkin mukaisesti itsenäinen jatko-osa Expeditionen-teokselle (2013), joka ilmestyi suomennettuna nimellä Naparetki. Minun rakkaustarinani (2015). Molemmat teokset keskittyvät avaamaan mysteeriä: mitä tapahtui ruotsalaiselle Andrée-retkikunnalle, joka vuonna 1897 lähti valloittamaan Pohjoisnapaa vetypallolla ja katosi. Vuosikymmeniä myöhemmin 1930 retkikunnan jäännökset löytyivät sattumalta piskuiselta saarelta Huippuvuorilta. Saaren nimi on nykyisin Vitön.

Saaren nimeä kantavassa teoksessa Uusma palaa ratkaisemaan retkikunnan kohtaloa keinoin, joita hänellä ei ollut käytettävissä Naparetken kirjoittamisen aikaan. Nyt hän saa apua eri alojen asiantuntijoilta, joiden kanssa lukukelvottomiksi käyneitä retkikunnan päiväkirjojen sivuja rekonstruoidaan ja saarelta löytyneiden aseiden toimivuutta arvioidaan. Mutta ratkeaako arvoitus? Siitä voi jokainen lukija ottaa itse selvää. Selostaessaan vuosikausia jatkunutta selvitystyötään Uusma paljastaa sen, millaisiin mittasuhteisiin halu tietää voi kasvaa. Vitön onkin kuvaus paitsi arvoituksen ratkaisuyrityksestä myös yhden ihmisen pakkomielteestä. Mutta millä tavalla Uusma tätä pakkomiellettään kuvaakaan! Hän vie lukijan retkikunnan kanssa keskelle lunta ja jäätä, jääkarhujen uhkaa, lumisokeutta ja paleltumia, vailla minkäänlaisia mahdollisuuksia selvitä hengissä.

Heli Rantala, Capsa Historiae -julkaisusarjan toimituskunnan puheenjohtaja ja hallituksen varajäsen