Mistä tutkimuksessasi on kyse?

Aloitan kesäkuun alussa väitöskirjatyöni ”Moninaistuva sukupuoli: Mediavälitteinen sukupuoliaktivismi Suomessa 1960–2007” päätoimisen tekemisen kulttuurihistorian oppiaineessa, sillä sain tutkimukselle vuoden rahoituksen Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahastolta. Olen tehnyt tutkimusta vuoden 2023 alusta lähtien sivutoimisesti ja odotan innolla, että pääsen syventymään aiheeseeni entistä paremmin.

Väitöskirjani käsittelee suomalaisissa medioissa vuosina 1960–2007 esillä olleita sukupuolivähemmistöön kuuluvia aktivisteja. Olen tutkimuksessani kiinnostunut siitä, miten tutkimani aktivistit ovat tehneet sukupuolen moninaisuutta näkyväksi kertomusten avulla. Tarkastelen erityisesti lehdissä ja televisioissa esitettyjä henkilöhaastatteluita ja niissä muodostunutta kuvaa sukupuolista sekä sukupuolivähemmistöistä. Tutkimuksessani minua kiinnostaa myös se, miten suomalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet sukupuolesta ja sen moninaisuudesta tuotettuihin kuvauksiin. Tutkimanani aikakautena aktivistien ja toimittajien mediatyötä on rajoittanut esimerkiksi vuoteen 1999 asti voimassa ollut homoseksuaalisten tekojen kehotuskielto, jonka nojalla sensuroitiin myös sukupuolivähemmistöjä käsitteleviä artikkeleita ja ohjelmia. Lisäksi yhteiskunnan asenteissa ja suomalaisessa kulttuurissa tapahtuneet muutokset ovat vaikuttaneet siihen, miten sukupuolen moninaisuutta on käsitetty ja tehty näkyväksi mediassa eri aikoina.

Käytän aineistonani sekä suomalaisten LHBTIQ+-järjestöjen julkisia järjestölehtiä että muita julkisissa medioissa julkaistuja artikkeleita ja ohjelmia sukupuolivähemmistöistä. Haastattelen myös medioissa esillä olleita aktivisteja sekä juttuja tehneitä toimittajia saadakseni näkökulmia juttujen tuottamien kuvausten muodostumiseen. Tutkimukseni ote on siten monitieteinen ja soveltava – teen tutkimusta yhteistyössä tutkimani yhteisön kanssa ja hyödynnän analyysissäni niin kulttuurihistorian, mediatutkimuksen kuin sukupuolentutkimuksenkin näkökulmia. Uskon näin tuottavani mahdollisimman monipuolisen kuvauksen sukupuolen moninaisuuden historiasta Suomessa ja suomalaisissa medioissa.

Miten tutkimuksesi suhteutuu nykypäivän yhteiskuntaan?

Tutkimukseni aihe on varsin ajankohtainen, sillä sukupuolesta ja sen (itse)määrittelystä on keskusteltu aktiivisesti viime vuosien aikana etenkin vuonna 2023 uudistuneen translain yhteydessä. Vastikään voimaan tullut laki antaa yksilölle mahdollisuuden määrittää oman juridisen sukupuolensa kahdesta binäärisestä vaihtoehdosta (mies ja nainen) hakemuksen täyttämisen ja odotusajan jälkeen. Lain voimaantulo on suomalaisten LHBTIQ+-järjestöjen ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien aktivistien vuosikymmenten työn tulos. Lain ja sukupuolen moninaisuuden ympärillä käydyn yhteiskunnallisen keskustelun ymmärtämiseksi tarvitaan myös historiaa ja sen pitkissä linjoissa muuttuneiden sukupuolikäsitysten tarkastelua.

Tutkimukseni tarkoituksena onkin murtaa myyttiä siitä, että sukupuolen moninaisuus olisi vain 2020-luvun ilmiö, jolla ei ole historiaa. Esitän tutkimuksessani, että käsityksemme sukupuolista eivät ole historiassakaan olleet kaksijakoisia, ja medioissa omia elämäntarinoitaan jakaneilla aktivisteilla on ollut vaikutus siihen, miten sukupuolia ympäröivät lait ja käsitykset ovat muuttuneet vuosikymmenten kuluessa.

Sukupuolivähemmistöjen historian tutkimus on myös erityisen tärkeää ja ajankohtaista siksi, että Suomesta puuttuu kokonaan perustavanlaatuinen tutkimus sukupuolivähemmistöjen historiasta, ja tutkimusalana kenttä on historia-aineissa lähes olematon. Tutkimukseni yrittää siten vastata myös viime vuosina nuorten ja opiskelijoiden keskuudessa nousseeseen kiinnostukseen sukupuolen moninaisuuden historiaa kohtaan paikkaamalla perustutkimuksessa olevia suuria aukkoja.

Mikä johdatti sinut alun perin kulttuurihistorian pariin?

Hain opiskelemaan Turkuun, sillä kulttuurihistoria kiinnosti minua oppiaineena alusta alkaen paljon. Hetken omaa suuntaa haettuani päädyin kulttuurihistoriassa mediahistoriaa sekä sukupuolihistoriaa käsitteleville kursseille – ja olin myyty. Tein molemmat opinnäytetyöni liittyen mediahistoriaan sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaan, joten samoja teemoja jatkava väitöskirja on näin ollen minulle oikein luonteva jatkumo.

Mitä kulttuurihistoria merkitsee sinulle?

Kulttuurihistoria merkitsee minulle tutkimuksen vapautta ja menetelmää katsoa menneisyyttä monesta eri näkökulmasta. Kulttuurihistorian rikas, moninainen ja monitieteinen kenttä yllättää ja herättää ajattelemaan miten erilaisista palasista historiallista kertomusta voi oikein rakentaakaan. Olen kulttuurihistoriassa erityisen kiinnostunut ihmisistä, kertomuksista sekä kokemuksista. Minua inspiroi se, miten tavallisista ja arkipäiväisistä kertomuksista sekä kokemuksista voi löytää erikoisiakin vivahteita. Nautin myös siitä, että muiden tutkimuksia seuraamalla voi oppia aina jotain ihan uutta.

Kerro jokin hauska tai yllättävä fakta itsestäsi tai tutkimuksestasi.

Olen monesti kuullut lentävän lauseen, että aikuisviihdelehtiä luetaan vain ”artikkeleiden takia”. Oman tutkimukseni kohdalla tämä lentävä lause on kuitenkin varsin totta – olen kahlannut yliopiston kirjastossa läpi aikuisviihdelehtien vuosikertoja etsiessäni sukupuolen moninaisuutta koskevia lehtihaastatteluita. Tämä johtuu siitä, että aikuisviihdelehdet ja yleisestikin juoru- ja sensaatiolehdet kirjoittivat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä tutkimanani aikakautena enemmän kuin muut valtavirtamediat, joiden toimittajat saattoivat karttaa aihepiiristä kirjoittamista juttujen sensuroinnin pelossa. Kyseisten lehtien selaaminen on yllättänyt minut oikeastaan monipuolisuudellaan: esimerkiksi 1960- ja 1970-luvun lehtien välistä voi löytää artikkeleita vaikkapa uistinkalastuksesta, marginaaliryhmistä tai työttömyydestä.

Jean Lukkarinen Menneisyyden jäljillä -podcastissa: https://lottavuorio.com/2023/05/30/81-transhistoriaa-ja-moninaista-sukupuolihistoriaa/

Mistä tutkimuksessasi on kyse?

Sain viime joulukuussa ilouutisen Koneen säätiöltä, että naistaikataiteilijoita tarkasteleva väitöskirjahankkeeni ”Celebrated but Forgotten, Female Magicians in Northern Europe 1880s-1890s” hyväksyttiin kolmivuotisen rahoituksen piiriin. Tammikuusta lähtien aloitin kokopäiväisen väitöskirjatyöskentelyn kulttuurihistorian oppiaineessa Turun yliopistossa. Tutkimusalaani ovat erityisesti naispuoliset esiintyjät sirkus- ja varieteealalla vuosisadan vaihteen tuntumassa. Tutkimustyötäni tukee aikaisempi urani kansainvälisenä sirkustaiteilijana, taikaharrastajana ja kulttuurialan yrittäjänä. Kuulun myös kansainväliseen Women on the Move COST -verkostoon, missä tutkitaan naisten työperäistä siirtolaisuutta Euroopassa. Hankkeeseen liittyen olen etsinyt myös sirkus- ja varieeteetaiteilijoiden muistomerkkejä ja karttapisteitä, joiden kautta naisesiintyjien työ visualisoituu Euroopan kartalla.

Naistaikuri Adelaide Herrmannia siteeraten: ”There is no good reason why every home should not have an entertaining amateur magician on its own.” Käytän tutkimustyössäni myös uusia metodeja, kuten taikatemppujen opettelemista vanhoista kirjoista ja esitysten ja esitysluentojen rakentamista pohjautuen naistaikurien repertuaareihin. Olen havainnut, että naiset nauttivat taikuudesta muutoinkin kuin sahattuna kahtia.

Miten tutkimuksesi suhteutuu nykypäivän yhteiskuntaan?

Mielestäni naisten tutkiminen miesvaltaiseksi mielletyillä aloilla on erityisen tärkeää sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttamiseksi. Stereotyyppiset mielikuvat muovaavat edelleen käsitystämme maailmasta, arvoista ja etiikasta. Monia upeita ja taitavia naistaikureita on esiintynyt ja esiintyy edelleen, mutta heiltä puuttuu sosiaalinen arvostus. Esittävää taidetta voidaan ikäänkuin ajatella yhteiskuntaa heijastavana peilinä. Katvealueet historiantutkimuksessa aiheuttavat menneisyyteen mustia aukkoja, joista tiedon ammentaminen käy yhä vaikeammaksi. Toisaalta jo muovautuneet ajatusmallit etäyttävät tutkijaa tiedon havaitsemisessa. Koen erityisen tärkeäksi tuoda esiin uutta historiallista tietoa, missä naisten toimijuus esittävän taiteen kentällä nostetaan esiin.

Mikä johdatti sinut alun perin kulttuurihistorian pariin?

Trapetsitaiteilijan työssäni kehon harjoittamisella on suuri rooli, mutta koin että halusin syventää osaamistani myös esittävän taiteen historian tuntemuksessa. Aloitin kulttuurihistorian opinnot avoimessa yliopistossa verkko-opintojen muodossa, koska vietin suuren osan vuodesta erilaisilla sirkuskiertueilla mm. Espanjassa, Saksassa, Kanadassa ja Japanissa. Lopulta historialliset henkilöt ja ilmiöt kiinnostivat minua yhä enemmän, ja jopa ”keskustelivat minulle menneisyydestä” lähteiden kautta. Jatko-opinnot antavat mahdollisuuden syventyä näihin unohdettuihin kertomuksiin.

Mitä kulttuurihistoria merkitsee sinulle?

Kulttuurihistoria on loputtoman uteliaisuuteni tyrehdyttämistä. Kulttuurihistorian kautta koen, että pystyn analysoimaan ja havainnoimaan omaa elämääni, kulttuuriamme ja ympäristöämme paremmin. Erityisen merkitykselliseksi koen nimenomaan naisten historiasta kirjoittamisen ja naisten näkyväksi tekemisen historiallisen tutkimuksen kautta.

Kerro jokin hauska tai yllättävä fakta itsestäsi tai tutkimuksestasi.

Kun opiskelin aikoinani Kanadassa Montrealin sirkuskoulussa, keikkailin taikurin assistenttina The Amazing Todsky nimiselle taikurille. Häneltä opin yhtä sun toista taikatemppua ja illuusioita. Naistaikurien historiantutkimus on houkuttanut minut jälleen taikatemppujen maailmaan, ja taikakolikot kulkevat nykyään aina taskussani. Niitä pyörittelen useita kertoja päivässä, ja erityisesti silloin kun aivoni ”jäätyvät” tietokoneen äärellä.

Mistä tutkimuksessasi on kyse?

Väitöskirjatutkimuksessani on kyse Pohjoisesta kulttuurihistoriasta, elämäkertatutkimuksesta ja muistitietotarinoiden elvyttämisestä. Tutkin poropaimenena eli raitiona toimineen Anna Henriksdotter Riimin (1772–1851) eli Riimin Annan ja hänen perheensä elämää. Keskityn pääasiassa 1800-luvun alkupuolelle Annan aikuisikään, mutta kokonaisuudessaan perhehistoria kurkottelee vuosisadan vaihteen molemmille puolille, kolmen sukupolven yli. Annan vanhemmat Henrik Olofsson Riimi ja Carin Olofsdotter olivat poropaimentolaisia ja kotoisin Jukkasjärven Rautus­vuomasta, josta he muuttivat Kittilään 1760-luvulla. Tuosta lähtien Riimin perhe eli ja vaikutti laajalla alueella Kittilän, Sodankylän, Rovaniemen sekä Kemijärven maisemia. Anna avioitui ja perusti perheen kemijärveläisen erämaatalon pojan Olof Suopangin kanssa. He saivat toimeentulonsa porojen hoidosta, mutta muutaman vuoden he ehtivät toimia uudistilallisinakin, ennen kuin Anna jäi leskeksi. Riimin perhehistoria avaa mielenkiintoisen kulttuurihistoriallisen näköalan niin kutsutulle Lapin ja lannan rajamaalle 1700-luvun lopusta 1800-luvun loppupuolelle.

Riimin perheestä on säilynyt jonkin verran muistitietoa ja tarinoita, joita on kerrottu suullisena perimätietona aina meidän päiviimme asti. Riimin perhettä koskevaa muistitietoa, on myös tallennettu viime vuosikymmeninä useisiin kylähistoriikkeihin ja muisteluksiin. Tarkastelen näitä tarinoita muistitietohistorian lähteinä kartoittaessani Riimin perheen elämää mutta pohdin myös niiden kerrontaa selvittääkseni, millaisia merkityksiä ne kantavat ja miksi ne on muistettu kahdeksan sukupolven yli. Muistitietoaineiston lisäksi käytän tutkimuksessani arkistolähteitä, kuten kirkon historia- ja rippikirjoja, maa- ja henkikirjoja, perukirjoja sekä käräjäpöytäkirjoja.

Tutkimukseni tavoitteena on lisätä tietoa menneisyyden ihmisten arjesta ja elämästä, siitä miten kulttuuriset ja elinkeinolliset muutokset näkyivät yksilöiden ja yhteisöjen toiminnassa ja heidän väli­sissään suhteissa aikana, jolloin pohjoisiin elinpiireihin ja perinteisiin elinkeinoihin alkoivat liit­tyä niin karja- ja maatalous kuin suurporonhoitokin. Perhehistorian kautta tutkimus käsittelee myös saamelaissuomalaisen sekaväestön historiaa, jota ei juurikaan ole historiatutkimuksissa aikaisemmin käsitelty. Tämän myötä tutkimuksessani on kyse myös ihmisten kuulumisen kokemuksista ja identifikaatioista niin menneessä kuin nykyisyydessä.

Miten tutkimuksesi suhteutuu nykypäivän yhteiskuntaan?

Tutkimukseni pyrkii tuomaan esiin Pohjoisen monikulttuurista menneisyyttä ja siten uutta näkökulmaa Lappia koskevaan historiatutkimukseen. Tutkimuksessa käsitellään alueen väestön kulttuuri-identiteettien juuria, millä on merkitystä myös ajankohtai­sessa ja vahvoja tunteita herättävässä keskustelussa Lapin ihmisten identiteeteistä ja identifikaati­oista. Tutkimukseni luo edellytyksiä ymmärtää eri näkökulmia ja vahvistaa samalla ihmisten historiatietoisuutta.

Mikä johdatti sinut alun perin kulttuurihistorian pariin?

Olen aina ollut kiinnostunut kaikenlaisista tarinoista, joten ei ollut oikeastaan ihme, että historia oli lempiaineeni koulussa. Toinen intohimoni on ollut käsitöiden tekeminen, joten kouluttauduin taideteolliseksi muotoilijaksi. Koko käsityöläisen ”urani” ajan menneisyyden jäljet kulkivat mukana suunnittelutyössä, sillä ammensin ideoita tuotteisiini historiasta ja arkeologiasta. Jossain vaiheessa päätin perehtyä ideoiden lähteisiin kunnolla ja aloitin arkeologian opinnot Oulun yliopistossa. Samaan aikaan löysin kulttuurihistorian sivuaineen Lapin yliopistosta ja hain siihen opinto-oikeutta. Marja Tuomisen johdattelemana aloitin kulttuurihistorian perusopinnot joskus 2000-luvun alussa ja tunsin tulleeni kotiin!

Arkeologian opinnot vaihtuivat soveltavan kuvataiteen opinnoiksi, mutta kulttuurihistoria säilyi rinnallani koko ajan. Valmistuttuani taiteen maisteriksi halusin yhdistää visuaalisen alan osaamistani kulttuurihistoriaan ja tehdä tutkimusta visuaalisesta historiasta ja historiaesityksistä, joten hain jatko-opiskelijaksi Lapin yliopistoon. Valitsin tutkimukseni lähtökohdaksi pienen, haurastuneen muistitietotarinan, jota halusin elvyttää ja vahvistaa biografisen tutkimuksen ja erilaisten visuaalisten esitysten avulla. Tällä hetkellä tarinaan liittyvä biografinen tutkimus on osoittautunut niin kiehtovaksi, että visuaalisen historian tutkimusosio saattaa hyvinkin siirtyä ihan erilliseksi ja omaksi tutkimuksekseen. Siihen liittyvästä projektista taiteilija ja graafikko Tytti Muurisen kanssa voi kuitenkin lukea Lapin yliopiston kulttuurihistorian blogista: https://menneisyyselaameissa.wordpress.com/2019/04/26/kohtaaminen-kuvassa-riimin-annan-henkilokuvan-piirtyminen-menneisyyden-jaljista/

Mitä kulttuurihistoria merkitsee sinulle?

Minulle kulttuurihistoria merkitsee näkökulmaa menneisyyteen ja tapaa käsitellä menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden suhteita elettyjen elämien ja niistä kertovien tarinoiden avulla.

Kerro jokin hauska tai yllättävä fakta itsestäsi tai tutkimuksestasi.

Kiinnostukseni tutkimusaiheeseen kumpuaa Riimin Annaan liittyvästä muistitiedosta ja tarinoista, joita kuulin lapsuudessani. Käytännössä tutkin siis samalla oman perheeni ja sukuni historiaa.

1. Mistä tutkimuksessasi on kyse?

Tutkin suomalaisten elokuvien ja televisiosarjojen poliisirepresentaatioita. Aikajanani, 1940-luvun lopulta 1990-luvun loppuun, on haastava teosten runsaan lukumäärän vuoksi, mutta samalla myös hedelmällinen poliisirepresentaatioiden kokonaiskuvan rakentumisen kannalta. Ensimmäinen suuri muutos suomalaisten elokuvien poliisirepresentaatioissa paikantuu 1940-luvulle, jolloin poliisihahmoista tuli näkyvämpiä ja sankarillisempia. Poliisit siirtyivät taustalta etualalle ja vuorovaikutus muiden hahmojen kanssa yleistyi. Elokuvat kertovat myös oman aikakautensa poliisin erilaisista työkuvista. Esimerkiksi Pikajuna pohjoiseen (1947) tuo esille junapoliisin, joka selvittelee tarkasti lakia noudattavaan tyyliin junassa tapahtunutta rikosta. Vuonna 1953 valmistuneessa Lentävässä kalakukossa nähdään myös junapoliiseja ratkaisemassa rikosta, mutta elokuvan rillumarei -tyyli vaikuttaa poliisihahmojen rennompaan esittämiseen. Junapoliiseja ei enää suomalaisissa junissa näy, eikä edes junapartiointia, joka kiellettiin vuonna 2011. Junapartioinnissa ei tosin ollut kyse poliisin työtehtävästä vaan virkapukuisen poliisin vapaa-ajalle osuvasta ilmaisesta junamatkasta. Hyötynä nähtiin virkapukuisen poliisin paikallaolon rauhoittava vaikutus yleiseen järjestykseen. Poliisin virkapuku on tärkeä myös fiktiivisen poliisin esittämisessä, vaikka siviilipukuisiakin poliiseja nähdään eri aikakausien elokuvissa ja televisiosarjoissa. Komisario Palmua (1960-luku) voidaan pitää näkyvimpänä suomalaisen elokuvan siviilipukuisena poliisina, kun taas näkyvimmän virkapukuisen poliisihahmon titteliä pitää kieltämättä hallussaan konstaapeli Reinikainen (1970-luvun loppu ja 1980-luvun alku).

Väitöstutkimuksessani kulttuurihistoriallinen ote antaa mahdollisuuden hahmottaa niin suomalaista kulttuurista kuin historiallistakin kontekstia. Poliisirepresentaatioita analysoidessa teosten kontekstien ymmärtäminen avaa mahdollisuuden tarkastella poliisimielikuvien kehitystä ja muutoskohtia syvällisemmin. Tarkempaan tulkintaan ohjaa lisäksi tutkimuksessani soveltama kriminologian tutkimuksen metodityökalu. Yhdistän audiovisuaalisten teosten lähiluvun ja temaattisen sisällönanalyysin poliisin ominaispiirteiden taulukkoon. Poliisin ominaispiirteet kuten legalistisuus, epäileväisyys ja hierarkkisuus ovat usein selkeästi nähtävissä myös fiktiivisissä poliisihahmoissa. Hankalammin tunnistettavia piirteitä kuten sitoutuneisuus, solidaarisuus ja pragmaattisuus voidaan havaita fiktiivisissä poliisihahmoissa kriminologisen tutkimuksen määritelmän avulla. Esimerkiksi poliisin sitoutuneisuus näkyy vapaa-ajalla olevan poliisin toiminnasta ja käyttäytymisestä eli onko poliisi myös vapaa-aikanaan sitoutunut poliisin ammattiinsa ja sen vaatimaan moraaliseen elämäntyyliin. Poliisirepresentaatioita ja niistä syntyviä mielikuvia tarkastellessa on huomioitava niin teosten ajallinen ja kulttuurinen konteksti, eri genret, puvustus ja tekniset yksityiskohdat kuin myös poliisin ominaispiirteiden stereotypiat.

2. Miten tutkimuksesi suhteutuu nykypäivän yhteiskuntaan?

Suomessa on pidetty itsestään selvänä, että länsimainen hyvinvointiyhteiskunta määrittelee myös poliisi-instituution aseman ja roolin demokraattisessa järjestelmässä. Viime aikoina valtavirtamediassa on noussut kuitenkin huolestuttavan paljon esille poliisin kohdistuvan arvovallan ja luottamuksen heikkenemistä. Varsinkin nuorison suhtautuminen poliisiin on muuttunut negatiivisemmaksi. Uutismedian myllyttämä uutisointi järjestyksenvalvojien ja vartijoiden väärinkäytöksistä saattaa vaikuttaa heikentävästi myös kansalaisten ja poliisin vuorovaikutussuhteisiin. Toisaalta yksityisen sektorin järjestyksenvalvonnan liiallisen voimankäytön uhrit ovat huutaneet väärinkäytöstilanteissa poliisia apuun. On siis ilmiselvää, että poliisin rooli yhteiskunnassa on murrosvaiheessa ja kaikki siihen liittyvä tutkimus on erittäin tärkeää tällä hetkellä. Media on ylivoimainen vaikuttaja yhteiskunnassamme ja mielikuvat asioista, tapahtumista ja ilmiöistä rakentuvatkin pitkälti median luomien mielikuvien varaan. Koen, että fiktiivisten, suomalaisten poliisien representaatioiden tutkiminen on ajankohtaista ja hedelmällistä juuri nyt. Varsinkin pidemmän aikajanan tarkastelu hahmottaa sitä, miten tähän hetkeen on tultu ja minkälaiset traditiot poliisirepresentaatioissa on nähtävissä.  Käytän tutkimuksessani demokratian teoriaa, jonka läpi poliisirepresentaatioita tarkastelen. Niin ikään tällä hetkellä vaikuttava demokratian heikkeneminen ja uusliberalismin vahvistuminen vaikuttavat ihmisten mielikuviin valtiovallan toimeenpanoelimestä, poliisista ja sen toiminnasta.

3. Mikä johdatti sinut alun perin kulttuurihistorian pariin?

Alun perin opiskelin maisematutkimusta, mutta vaihdoin pian kulttuurihistoriaan, joka tuntui enemmän omalta alalta. Olin tutustunut kulttuurihistoriaan jo aiemmin avoimen yliopiston opintojen kautta ja tein esimerkiksi esseen isoisoisäni vuonna 1957 isoäidilleni lähettämästä kirjeestä. Ajatus siitä, että tavallisen ihmisen elämääkin voidaan tutkia ja löytää sieltä erilaisia merkityksiä, kiehtoi tutkimusmielessä. Ilmeisesti jo silloin kulttuurihistoria onnistui koukuttamaan minut mukaansa.

4. Mitä kulttuurihistoria merkitsee sinulle?

Kulttuurihistoria merkitsee minulle mahdollisuutta löytää historian syövereistä arkisia, hienoja asioita, jotka kaikessa hiljaisuudessa odottavat löytäjäänsä, kulttuurihistorioitsijaa. Kulttuurihistoria tutkimusalana on kuin valtava palapeli, jota pala palalta kokoamalla saadaan näkyviin tarkempi kuva menneisyydestä. Ja vaikka kaikkia paloja ei tulla koskaan löytämään, kulttuurihistoriallisen palapelin kokoaminen on erittäin mielenkiintoista puuhaa.

5. Kerro jokin hauska tai yllättävä fakta itsestäsi tai tutkimuksestasi.

”Varkaita! Mona Lisa varastettu! Poliisi!” Nämä huudahdukset ovat peräisin Pekka ja Pätkä mestarimaalareina -elokuvan (1959) otoksesta, jossa Helsingin Taidehallin yleisö huomaa yllättäen tauluvarkauden. Äitini Anna Kallio ja kummitätini Ilona Parkkinen pääsivät pieneksi hetkeksi otoksen keskiöön, kun kamera kuvasi heitä viittoilemassa poliisia paikalle. Lieneekö siis itselleni tullut perintönä kiinnostus elokuviin? Tosin oma intressini elokuviin keskittyy ruudun tälle puolen, mielikuviin, joita teokset katsojilleen välittävät. Ei äitinikään näyttelijäksi ryhtynyt vaan toimi avustajana ja pääsi sitä kautta seuraamaan useita 1950-luvun lopun ja 1960-luvun alun elokuvaprojekteja aitiopaikalta. Itselläni onkin tulevaisuuden haaveena päästä jonkin rikoselokuvan kuvauspaikalle seuraamaan sitä, millä tavoin poliisihahmoja rakennetaan ja esitetään.

1. Mistä tutkimuksessasi on kyse?

Tutkin Suomen lottien ja sotainvalidien palkinto- ja virkistysmatkoja Kolmanteen valtakuntaan vuosina 1942—1944. Matkoista sovittiin Suomen puolustusvoimain ylilääkäri Eino Suolahden sekä SS-valtakunnanjohtaja Heinrich Himmlerin kesken, Himmlerin vieraillessa Suomessa elokuussa 1942. SS-järjestön ja Suomen puolustusvoimien lisäksi matkojen järjestämiseen osallistuivat Lotta Svärd -järjestö ja Sotainvalidien Veljesliitto. Sotainvalideja vieraili Saksassa Himmlerin ja Waffen-SS:n kutsusta jo vuonna 1942. Lotat osallistuivat matkoille tammikuusta 1943 alkaen. Vuosien 1943—1944 aikana matkoja järjestettiin viisi, ja kukin matka kesti noin kaksi kuukautta. Palkinto- ja virkistysmatkoilla Saksassa vieraili yhteensä 75 lottaa ja satoja suomalaisia sotainvalideja, joiden joukossa oli upseeristoa.

Väitöskirjassani tutkin lottien ja sotainvalidien teksteissä, kuten kirjeissä ja matkapäiväkirjoissa, ilmeneviä kokemuksia. Palkinto- ja virkistysmatkoille osallistuneiden suomalaisten kokemusten kautta etsin vastauksia siihen, mitä kyseiset matkat heille merkitsivät. Väitöskirjassani kysyn, miksi suomalaiset matkustivat Kolmanteen valtakuntaan ja miksi Kolmannen valtakunnan korkein sodanjohto kutsui suomalaisseurueita vieraakseen. Lottien ja sotainvalidien matkoja koskevien kokemusten kautta tutkin siis myös Suomen ja kansallissosialistisen Saksan välisiä suhteita vuosina 1942—1944.

2. Miten tutkimuksesi suhteutuu nykypäivän yhteiskuntaan?

Toista maailman sotaa ja Kolmatta valtakuntaa on tutkittu paljon niin kansainvälisesti kuin Suomessa kansallisestikin. Toisen maailmansodan tutkiminen onkin osa sodan aiheuttamien kollektiivisten ja ylisukupolvisten traumojen käsittelyä. Suomen ja kansallissosialistisen Saksan yhteistyö jatkosodan aikana on kuitenkin ollut suomalaisessa historian tutkimuksessa pitkään arka ja vaiettukin aihealue, mutta viime vuosina maiden suhteita on alettu tutkia uusista, kriittisemmistä, näkökulmista. Näissä tutkimuksissa on tuotu kuuluviin myös naisten ääniä, jotka ovat aiemmin jääneet tutkimuskentällä hiljaisiksi. Tutkimukseni on siis osa menneisyytemme vaikeaksi koetun ja vaietun ajanjakson käsittelyä, jonka tarkoituksena on ymmärtää paremmin mennyttä ja siten myös itseämme ja nykypäivää.

3. Mikä johdatti sinut alun perin kulttuurihistorian pariin?

Minulle ei ole koskaan ollut unelma-ammattia, mutta olen lapsesta pitäen ollut kiinnostunut historiasta. Viikonloppuisin muistankin odottaneeni lastenohjelmien sijaan innoissani Ylen esittämiä dokumentteja Egyptin historiasta. Kiinnostus menneeseen heräsi siis jo varhain. Ensikosketukseni kulttuurihistoriaan sain Lapin yliopistossa, jonne pääsin lukion jälkeen opiskelemaan matkailututkimusta. Sivuaine valintani oli helppo, sillä suuntasin suoraan kulttuurihistorian luennoille, jotka avasivat minulle aivan uuden näkökulman menneeseen ja sen tutkimiseen. Erityisen vahvan vaikutuksen minuun teki mikrohistoriallinen lähestymistapa, jonka keskiössä ovat tavalliset ihmiset ja heidän tarinansa. Mitä enemmän kulttuurihistorian oppiaineesta opin, sitä vahvemmin minulle tuli tunne, että halusin opiskella sitä pääaineenani, joten hain Turun yliopistoon.

4. Mitä kulttuurihistoria merkitsee sinulle?

Kulttuurihistoria merkitsee minulle ennen kaikkea näkökulmien laajuutta ja menneisyyden moniäänisyyttä. Samalla oppiaine merkitsee minulle myös ymmärrystä ja sen hyväksymistä, ettemme voi nykyisyydestä käsin saada selville täyttä totuutta menneisyydestä.

5. Kerro jokin hauska tai yllättävä fakta itsestäsi tai tutkimuksestasi.

Olen suuri salapoliisiromaanien ja dekkareiden kuluttuja. Onkin ollut huvittavaa huomata, kuinka etsiessäni ja analysoidessani lähdeaineistoa olo ollut useammin kuin oman elämänsä yksityisetsivällä yhdistellessäni aineistoissa mainittuja ihmisiä ja paikkoja toisiinsa. Enää puuttuu suurennuslasi, kerä punaista lankaa ja Tweed-hattu.

1. Mistä tutkimuksessasi on kyse?
   Tutkin ranskalaisen salonginemännän ystäväpiiriä Ranskan suuren vallankumouksen jälkimainingeissa.
   
2. Miten tutkimuksesi suhteutuu nykypäivän yhteiskuntaan?
   Muutos oli suuri teema vallankumouksen jälkeen, kun uuttaa maailmaa muokattiin valistuksen hengessä vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta unelmoiden. Muutos on jatkuvaa, joskus hidasta ja lähes huomaamatonta, mutta joskus se rysähtää tajuntaan ajan melskeissä – kuten nykyinen ilmastokatastrofi ja demokratian kriisi.

3. Mikä johdatti sinut alun perin kulttuurihistorian pariin?
Haahuilin yliopistolla ja istahdin eräälle kulttuurihistorian luennolle. Se oli siinä. Luennoitsija loitsi eteen menneet vuosisadat niin elävästi, että vietin kaksi tuntia menneisyydessä ja palasin historiasta humaltuneena nykyhetkeen.

4. Mitä kulttuurihistoria merkitsee sinulle?
Ennen kaikkea tutkimuksen vapautta.

5. Kerro jokin hauska tai yllättävä fakta itsestäsi tai tutkimuksestasi.
John Milton kirjoitti runossaan: ”Strive here for mastery, and to battle bring / Their embryon atoms : they around the flag / Of each his faction” (Paradise Lost, 1667). Hänen sanansa ovat muistuneet mieleen tutkimuksen myötä yrittäessä tulkita ja ymmärtää kokemusta, niitä tuhansia mutkikkaita, odottamattomia ja odotettuja toiminnan motiiveja, ihmisten kerääntyessä aatteensa lipun ympärille päättämään mitä ihmis- ja kansalaisoikeuksia toisilleen soivat tai heidän löytäessään yhteisen sävelen ystävyydessä.

Kulttuurihistorian jatko-opiskelijoiden esittelysarjassa on vuorossa Etelä-Koreasta Turun yliopistoon opiskelemaan tullut Young Joo Hong, joka tekee väitöskirjaa siitä, millaista diskurssia eteläkorealaisissa lehdissä on käyty masennuksesta 1980-luvulta lähtien. Hän tutkii mistä tunteista ja tuntemuksista tuo diskurssi rakentuu ja miten korealaiset kuvaavat julkisesti näitä kipeitä kokemuksia.

1. What is your study about?

The topic of my study is emotion and depression discourse in modern South Korea. In my study, I attempt to rethink the notion of pathological depression and examine it as a discourse from a cultural-historical perspective. The analytical scope of my study is to review how depression was conceptualized in South Korean published newspapers from the 1980s onwards. With newspaper archives, I examine the public display of emotions and shared understandings of depression experience in the Korean context. My study’s main question is, which emotions and moods constitute the depression discourses? How do Korean people describe painful experiences in the public forum? My perspective regarding the conceptualization of depression is thus not aiming to know better than medical psychiatry but is to focus on expressions of emotional suffering from both a cultural and linguistic point of view.

2. How does your research relate to the society of today?

My study is basically on the issue of depression and emotional pain, one of the most widely debated topics in the world. Even though depression in today’s modern global world is considered a common medical illness, the meanings of feeling down and depressive experience vary in time and space. Depression is understood differently according to culture and its interpretation varies with language. Thus, it is essential to examine the cultural and historical background in which depression has been discussed. In this sense, my research can be a good example of the cultural implications of the depressive mind and its social understandings. As my analysis highlights that emotional experience and expression are culturally mediated, it will provide context and help to broaden the discursive topic of depression to encompass all the relational themes (e.g. the emotional culture, the history of emotions).

3. What led you to cultural history in the first place?

I have been interested in language and history since my school days. While studying psychology as an undergraduate, I have become clear about what I want to study. I became interested in culture and narrative rather than numbers and diagnosis. I have always been more than fascinated with the experiences and stories. Back then, I had reading experiences that taught me to rethink and relearn my views on the study from the ground up. So, I continued my studies in an interdisciplinary department for my master’s studies, and at that time I naturally fell in love with(!) cultural studies. While participating in seminars on various topics (including gender, language, politics, economy, history, and culture), I became acquainted with the methodology of historical research and became intrigued by the history of emotions. I think part of my fascination with cultural history was from the fact that I could study what I want to focus on, that is, emotions, culture, and history. All in all, my interest was the driving force that made me come to Turku, and I think it was a life-changing decision to come to Finland like this.

4. What does cultural history mean to you?

For me, cultural history is more of an approach than a simple subject. Having the opportunity to study cultural history has helped me to discover what I cannot yet think about. Most of all, I find that studying cultural history makes me think outside of the box, and think differently about those issues that are usually considered taken for granted (e.g. emotions). When I study my research materials, I always feel the need to step back a bit, distance myself from the stuff, and begin to think more deeply about the context. In this contextualization, I can learn, even though it is hard, how to read between the lines. It also helps me to realize that history is built on remembering and forgetting. Cultural history is not just something of the past; it is ongoing. I thus feel that cultural historical perspective provides a good lens through which to view the world, both present, and past. As far as I can tell, there are many similarities and differences, continuities and changes in history. Though some might say cultural history is about memories and records at best, what I am certain of, however, is that there are things to be learned.

5. Tell a funny or surprising fact about yourself or about your research.

When I came here, the question I got the most from people was ”Why Finland?” Next was ”What is your research topic?” Every time I answer these interesting questions, I ask myself, how did I end up here? Actually, it still feels like a dream to me in Turku to study cultural history. It is my first time living outside of Korea for a long time, and especially here in Finland, I was new to the environment, the people, and the place, and everything seemed very challenging at first. But I have learned what I could not have learned from books through meetings and conversations with people. Indeed, I had an amazing start to my ‘new experience’ with historians! It is very special because all are truly an inspiration to me. Thanks to super friendly and kind people, I realize that there are so many things to love about Finland. And, surprisingly, I think I am already in love with the Finnish culture; find myself slowing down a bit, comfortable with peaceful silence, enjoying walking in nature, and best of all, my favorite is relaxing in a sauna!

1. Mistä tutkimuksessasi on kyse?

Väitöstutkimukseni käsittelee Cynthia Lennonin (1939–2015) julkisuuskuvaa. Siinä yhdistyvät kaksi minua kiinnostavaa ilmiötä julkisuuskulttuurissa: accidental celebrity eli ns. vahinkojulkisuus sekä WAG-julkisuus. WAG on akronyymi sanoista ”wifes and girlfriends”. Brittilehdistö käytti sitä ensimmäisen kerran 2000-luvulla viitaten jalkapalloilijoiden puolisoihin. Myöhemmin lyhenteellä on kuvattu myös muiden alojen miesten puolisoita.

Cynthia Lennon tuli tunnetuksi The Beatles -yhtyeen jäsenen John Lennonin vaimona. Cynthiaa kuvailtiin 1960-luvulla Beatlemanian vallatessa maailmaa ”maailman kadehdituimmaksi tytöksi”. Lennonit erosivat 1968. Avioeron jälkeen ja John Lennonin vielä eläessä, Cynthia piti melko matalaa profiilia julkisuudessa, poikkeuksena ensimmäisen omaelämäkertansa julkaisu 1970-luvun lopulla. Mutta John Lennonin kuoltua joulukuussa 1980, Cynthia alkoi yhä enenevissä määrin esiintymään julkisuudessa ja muistelemaan entistä aviomiestään ja heidän yhteistä elämäänsä. Tämän lisäksi hän muun muassa julkaisi oman nimikkoparfyyminsa, pyöritti The Beatles-teemaista ravintolaa sekä maalasi ja piirsi omaelämäkerrallisia kuva-aiheita ja piti niistä taidenäyttelyitä. Toisen omaelämäkertansa hän julkaisi vuonna 2005.

Kysyn väitöskirjassani, miten eri tahot (Cynthia itse, eri median edustajat, fanit) rakensivat Cynthia Lennonin julkisuutta. Lähdemateriaalini on runsas ja monipuolinen. Analysoin muun muassa sanoma- ja aikakauslehtiartikkeleita, omaelämäkertaelokuvia, sosiaalisen median aineistoa, fanifiktiota, Cynthian omaelämäkertoja sekä omaelämäkertapiirustuksia.

2. Miten tutkimuksesi suhteutuu nykypäivän yhteiskuntaan?

Nykyisessä mediakulttuurissa enenevissä määrin julkisuudenhenkilöt ovat sellaisia, jotka eivät ole päätyneet julkisuuden valokeilaan, koska he olisivat esimerkiksi lahjakkaita näyttelijöitä, hyviä laulajia tai menestyviä urheilijoita, vaan he ovat ns. mediapersoonia eli he ovat tunnettuja sen vuoksi, että he ovat kuuluisia. Edelleen monessa naisten- ja iltapäivälehtien kannessa poseeraa nainen, jonka ponnahduslautana julkisuuteen on ollut nimenomaan suhde kuuluisaan mieheen, joka yleensä on tunnettu jonkin erityistaitonsa vuoksi, esimerkiksi urheilija. Ilmiö on voimakkaasti sukupuolittunut. Harva mies ponnistaa kuuluisan vaimonsa rinnalta julkisuuteen. Esimerkiksi parhaillaan suoratoistopalvelu Netflixissä pyörii dokumentti I Am Georgina, joka kertoo jalkapalloilija Christiano Ronaldon tyttöystävästä. Mutta tietääkseni ei ole näköpiirissä dokumenttia (tai tosi-tv-sarjaa), jossa pääosassa olisi vaikkapa Ahlamalik Williams, poptähti Madonnan poikaystävä.

Julkisuuskulttuuri näkyy ja kuuluu yhteiskunnassamme voimakkaasti ja siksi sen tutkiminen on tärkeää. Mielenkiinto julkkiksia kohtaan ei myöskään näytä heikentymisen merkkejä vaikkakin kevään 2020 koronapandemian ensimmäisen aallon aikana muun muassa BBC ja The New York Times spekuloivat julkkiskulttuurin katoamisella ja sen merkityksen vähenemisellä.

3. Mikä johdatti sinut alun perin kulttuurihistorian pariin?

Luin yläasteikäisenä Kaari Utrion tietokirjan Perhekirja – Eurooppalaisen perheen historia. Aiemmin en ollut erityisemmin pitänyt historiasta, koska koulussa se tuntui käsittävän vain ”antiikin kreikkaa, sotia ja presidenttejä”. Yhtäkkiä luin kirjaa, jossa kerrottiin tavallisten ihmisten, erityisesti naisten, historiasta. Edelleen nähdessäni kyseisen kirjan kirjahyllyssäni muistan sen innostuksen, jota koin kirjaa lukiessani. Samoihin aikoihin sain selville, että oppiaine nimeltään kulttuurihistoria on olemassa ja sitä voi opiskella omassa kotikaupungissani Turussa. Silloin otin tavoitteekseni päästä opiskelemaan sitä Turun yliopistoon.

Kyseinen tavoite ei ollutkaan sitten niin helposti toteutettavissa käytännössä. En päässyt ensimmäisellä, toisella, enkä kolmannellakaan kerralla sisään, mutta opiskelin vuosien vieriessä muun muassa Turun ammattikorkeakoulussa. Vaikka usein järkeilin, että ei kannata enää hakea uudestaan yliopistoon, koska joka kesä oli edessä pettymys, kun en taaskaan päässyt sisään. Ajattelin usein, että olisi vain parempi luovuttaa, mutta jokin ääni sisälläni vain kehotti hakemaan uudestaan. Ja hyvä niin, koska lopulta aloitin opinnot Turun yliopistossa 25-vuotiaana vuonna 2009. Tarinan opetus: jos todella haluat jotain, koskaan ei pidä luovuttaa. Sitä olen yrittänyt muistuttaa itselleni myös tämän väitöskirjaprojektin aikana, kun tielle on noussut erilaisia esteitä.

4. Mitä kulttuurihistoria merkitsee sinulle?

Minulle kulttuurihistoriassa tärkeää on sen monimuotoisuus ja laaja-alaisuus. Kulttuuri kulttuurihistoriassa on elämän läpäisevää, monikerroksista ja -aikaista. Kulttuurihistoriassa pystytään hyvinkin ennakkoluulottomasti tutkimaan niin muinaisia kulttuureja kuin lähimenneisyydenkin ilmiöitä. Näin ollen tutkimusaiheiden kirjo kulttuurihistoriassa on valtava, mikä tekee siitä niin rikkaan ja kiehtovan oppiaineen. Kulttuurihistorian avulla ymmärrän paremmin ympäröivää todellisuutta ja osaan kontekstoida niin historiallisesti kuin kulttuurisestikin tapahtumia laajempiin ilmiöihin.

5. Kerro jokin hauska tai yllättävä fakta itsestäsi tai tutkimuksestasi.

Itseäni ehkä eniten yllättynyt seikka tutkimuksessani on ollut se, kuinka Cynthia Lennonin julkisuuskuvassa korostetaan vuosina 1962–63 tapahtuneita asioita. Kun The Beatles alkoi kasvattamaan suosiotaan erityisesti vuodesta 1962 lähtien, päätti yhtyeen manageri Brian Epstein, että Cynthian olemassaolo John Lennonin tuoreena vaimona ja tulevan lapsen äitinä piti kieltää. Epstein pelkäsi, että mikäli fanit saisivat tietää John Lennonin olevan naimisissa, se heikentäisi yhtyeen suosiota. Ja todellakin reilun vuoden ajan Cynthia pysytteli piilossa ja kielsi edes tuntevansa John Lennonia. Väistämättä syksyllä 1963 salaisuus tuli julki ja tämän jälkeen Cynthia Lennon oli avoimesti julkisuudessa kuolemaansa 2015 saakka.

Kuitenkin lukiessani Cynthia Lennonin kuoleman jälkeen julkaistuja muistokirjoituksia yllätyin, kuinka monessa niistä korostettiin, hänen olleen ”The hidden Beatle wife” tai ”The secret wife”. Jostain syystä yli 50 vuoden julkisuudessa olo häivytettiin ja sen sijaan korostettiin reilun vuoden ajanjaksoa, jolloin häntä pidettiin salassa. Myös vuonna 2021 julkaistu lyhytelokuva Cyn loppuu kohtaukseen, jossa fani kysyy nuorelta Cynthia Lennonilta hänen työntäessään lastenvaunuja, onko hän John Lennonin vaimo. Elokuvassa Cynthia vastaa, ettei tunne ketään sen nimistä henkilöä. Se, että julkisuudenhenkilöstä hänen kuollessaan nostetaan ”tikunnokkaan” jokin tietty tapahtuma tai aikakausi on toki yleistä, mutta on hieman traagista, että Cynthia Lennonin tapauksessa valokeilaan nostetaan ajanjakso, jolloin hänen olemassaolonsa kiellettiin. Yksi tutkimukseni tavoitteestani onkin kyseenalaistaa tätä narratiivia ja toki myös pohtia, miksi se elää niin vahvana hänen julkisuuskuvassaan.

1. Mistä tutkimuksessasi on kyse?

Tutkimukseni käsittelee populaarimusiikissa rakentuvien tarinoiden eettisiä mahdollisuuksia historiassa. Tutkin aihetta monografiaväitöskirjassani espanjalaisen laulaja-lauluntekijä Christina Rosenvingen (s. 1964) kautta ajanjaksolla 1980–2021. Hänen muusikkouransa alkoi punkliikehdinnässä Madridissa 1980-luvun alussa ja on jatkunut näihin päiviin asti aktiivisena.

Olen haastatellut Rosenvingea työtäni varten kolme kertaa, ja tämän lisäksi saanut häneltä käyttööni muuta lähdemateriaalia lehtijutuista kuviin. Tutkimuksessani tarkastelenkin moninaista lähteiden kirjoa: haastatteluja, muistelmakirjaa, lauluja, kritiikkejä, lehtijuttuja, visuaalista aineistoa kuvista musiikkivideoihin, ja muita Rosenvingen musiikilliseen elämään liittyviä aineistoja 1980-luvun alusta tähän päivään asti. Monipuolinen lähdeaineisto ja Rosenvingen pitkä ura tarjoaakin oivan aineiston historiantutkimukselle. Tutkimukseni keskiössä ovat erityisesti tekemäni haastattelut, Rosenvingen muistelmakirja Debut (2019) sekä laulut. Näissä kolmessa lähdetyypissä korostuu artistin oma näkökulma kokemuksellisuuden, muistelun ja luovuuden kautta. Muu lähdeaineisto on kuitenkin mielestäni tarpeen myös ottaa mukaan tutkimukseen, sillä se keskustelee moninaisin tavoin keskiössä olevan lähdemateriaalin kanssa.

Tutkimuksessani luen ja analysoin lähdeaineistoja narratiivisen etiikan tulkintakehyksen avulla. Kysymys narratiivisessa etiikassa kytkeytyy eritoten mahdollisuuskäsitteeseen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että tarinat, jotka ehdottavat uusia näkökulmia ja tapoja toimia, laajentavat ymmärrystämme itsestämme ja ympäristöstämme ja näin myös mahdollisuuden tajuamme. Sen sijaan tarinat, jotka toistavat totuttua ja lukitsevat meidät tiettyihin kategorioihin esimerkiksi sukupuolen, luokan tai kansallisuuden perusteella, vähentävät mahdollisuuksien tajuamme. Eettisyys kehkeytyy mahdollisuuden tajumme myötä, minkä vuoksi se tulee määritellä tapauskohtaisesti tutkimuskohteen erityispiirteet huomioon ottamalla. Muistamisen ja kertomisen tapoja sekä musiikkia tarkastelemalla kysyn, miten populaarimusiikin kehyksissä tarinat rakentuvat, toistavat totuttua, tai toisin toistaessaan avaavat uusia mahdollisuushorisontteja tietyn ajan ja paikan kontekstissa? Minkälainen merkitys laulaja-lauluntekijällä on tässä tarinan merkityksen tuottamisen prosessissa? Otan tutkimuksessani erityisesti huomioon ajan ja paikan kontekstit tarkastellessani Rosenvingen teoksia ja matkaa musiikintekijänä, mikä tarkoittaa paitsi Espanjan historian erityispiirteiden huomioimista, kuten katolilaisuutta ja Francon diktatuurin perintöä, myös musiikkikulttuuria sen lokaaleissa ja globaaleissa muodoissa. Rosenvinge on uransa alusta lähtien kiertänyt esiintymässä Latinalaisessa Amerikassa ja tehnyt musiikkia myös englanniksi asuessaan New Yorkissa 2000-luvun alussa. Hänen yhteistyönsä useiden yhdysvaltalaisten artistien, kuten Sonic Youthin ja Yo La Tengon jäsenten kanssa, viekin tutkimuksen ajoittain kiinnostavasti Espanjasta Yhdysvaltojen suuntaan.

2. Miten tutkimuksesi suhteutuu nykypäivän yhteiskuntaan?

Viime aikoina on paljon keskusteltu taiteen merkityksestä yhteiskunnassa, sillä luovat alat ovat kärsineet kohtuuttomasti pandemian vaikutuksesta. Koska teen kulttuurihistoriallista tutkimusta populaarimusiikin eettisiin kysymyksiin pureutuen, on tutkimukseni ytimessä taiteen luonne ja merkitys ymmärryksen muokkaajana, mikä on tärkeää myös yhteiskunnallisella tasolla. Koska ymmärryksemme asioista perustuu aina johonkin aiempaan, kysymys siitä, miten esimerkiksi musiikin kehyksissä tarinat rakentuvat ja mahdollisesti avaavat uusia mahdollisuushorisontteja tietyn ajan ja paikan kontekstissa on tärkeä. Myös kysymys laulaja-lauluntekijän merkityksestä tässä tarinoiden tuottamisen prosessissa on tärkeä, sillä toimijoilla on vaihtelevia mahdollisuuksia ja haluja tuoda ääntään kuuluviin julkisessa työssään. Esimerkiksi populaarimusiikin maailma ja tutkimus on perinteisesti ollut miesvaltaista ja angloamerikkalaista, jolloin Rosenvingen kaltaisen artistin tutkiminen kulttuurihistoriallisesti tarjoaa ymmärryksen mahdollisuuksia myös nykyisyyteen.

Rosenvinge on myös ottanut kantaa aktiivisesti läpi uransa moniin yhteiskunnallisiin teemoihin paitsi teostensa kautta, myös haastatteluissaan. Ajasta ja paikasta riippuen teemat ja niistä kertomisen tavat, tyyli ja mahdollisuudet kuitenkin muuttuvat. Lisäksi erityisesti Rosenvingen myöhempien teosten kohdalla tämä kantaaottavuus ja samalla uudenlaisten mahdollisuuksien näkeminen ei ole aina mitenkään ilmiselvää, se vaatii myös kuulijaltaan pysähtymistä teosten äärelle.

3. Mikä johdatti sinut alun perin kulttuurihistorian pariin?

Olen hyvin pienestä pitäen ollut kiinnostunut menneistä maailmoista, lukemisesta ja kirjoittamisesta. Teinkin aina historiaan liittyviä tutkielmia koulussa innostuneena, oli kyseessä sitten Antiikin Kreikan teatteri tai Suomen sisällissota. Lukion jälkeen vietin vuoden Australiassa, mutta sen jälkeen hakeminen juuri kulttuurihistoriaa opiskelemaan yliopistoon oli selvää. Kulttuurihistorian kirjoja lukiessani havaitsin, miten kiinnostavat aiheet yhdistyivät uudenlaisiin näkökulmiin, jotka saivat ymmärtämään paitsi mennyttä, myös nykyistä maailmaa paremmin. Populaarimusiikin tutkimuksesta kiinnostuin jo varhain, mutta monista mahdollisuuksista inspiroituneena tein yliopistossa omia pieniä tutkielmiani hyvin laidasta laitaan: Jack Kerouacin matkasta siirryin Aino Kallaksen Marokkoon, ja aika pian kirjoituksiini hiipi myös yhä enemmän viittauksia filosofiseen ja teoreettiseen ajatteluun. Kun sitten vietin vaihtovuoden Granadassa, ja myöhemmin puolivuotisen harjoittelussa Glasgow’n yliopistossa musiikin laitoksella, olivat nykyisen väitöskirjani raamit muotoutuneet. Suosittelenkin vaihtoon suuntaavia opiskelijoita valitsemaan kohdemaansa tarkkaan, sillä kun voi olla kauaskantoisia seurauksia!

4. Mitä kulttuurihistoria merkitsee sinulle?

Kulttuurihistoria merkitsee minulle mahdollisuutta yhdistellä kiinnostavasti ja tärkeällä tavalla erilaisia tutkimuksellisia osa-alueita ennakkoluulottomalla otteella, historiallisuutta tietenkään unohtamatta. Tämä moninaisuus myös alati haastaa ajatteluani, saa ymmärtämään maailmaa, tai ainakin sen monimutkaisuutta, paremmin menneisyyttä vasten. Uskonkin, että historioitsijoilla on tärkeä tehtävä toimia menneisyyden maailman tulkkina ja välittäjänä, jotta ymmärrämme nykyisyyden ja samalla tulevaisuuden haasteita ja mahdollisuuksia paremmin. Lyhyesti sanoen kulttuurihistoria merkitsee minulle ennen kaikkea tapaa katsoa ja ymmärtää maailmaa.

5. Kerro jokin hauska tai yllättävä fakta itsestäsi tai tutkimuksestasi.

Koska tutkimukseni kytkeytyy lähihistoriaan, olen välillä harmitellut, etten pääse vanhemman ajan tutkijoiden lailla sukeltamaan arkistoihin tai etsimään lähteitä jännittävistä konkreettisista tiloista. Tämä haave kuitenkin toteutui yllättäen vieraillessani Rosenvingen luona ensimmäisen kerran, sillä kaivoimme hänen talonsa ullakolta esiin monen moista laatikkoa täynnä erilaista lähdeaineistoa, jotka oli hylätty sinne Rosenvingen sanoin ”hävitettäväksi”. Muistan Rosenvingen tokaisseenkin nauraen minulle, että nythän tämä vasta tuntuukin varsinaiselta historian tutkimiselta. En voinut väittää vastaan, kun siellä matalan ullakon hämärässä ryömin selkä vääränä ja pengoin pölyisiä laatikoita.

Kunnon historioitsijana esitin myös toiveen, ettei hän sentään hävittäisi kaikkea materiaalia, jotta tulevaisuuden tutkijoilla olisi myös jotain mitä tutkia. Hän lupasi ainakin harkita asiaa.

1. Mistä tutkimuksessasi on kyse?

Kirjoitan monografiaväitöskirjaa antiikin kreikkalaisen historioitsija Herodotoksen (490/480–430/420 eaa.) totuuskäsityksestä sekä hänen lähteinään toimineiden kansojen, ryhmien ja yksilöiden käsityksistä omasta menneisyydestään. Minua kiinnostaa identiteetin rakentaminen ryhmän oman historiakäsityksen avulla. Parhaillaan olen Roomassa kirjoittamassa artikkelia Herodotoksen suullisten lähteiden käytöstä.

Käytännössä työssäni luen Herodotoksen Historiateosta ja vertailen sen niin sanotussa etnografisessa osassa esitettyjä käsityksiä muihin aikalaislähteisiin sekä tutkimuksessa esitettyyn käsitykseen näistä lähteistä ja näiden tarinoiden alkuperästä sekä eri versioista. Kun Egyptin Heliopoliin papisto kertoo Egyptin historiasta Herodotokselle, tekevät sekä puhuja että kuulija valintoja tarinaa muodostaessaan. On mielenkiintoista, miten Historiateokseen päätynyt kuvaus tapahtumista vertautuu käsitykseen, jonka saamme muilta historiankirjoittajilta ja piirtokirjoituksista. Toisissa asioissa vertailtavat aikalaislähteet voivat olla muuta arkeologista aineistoa ja muita kirjallisuuden lajeja – lyriikkaa, draamaa sekä muita proosamuotoisia tekstejä.

2. Miten tutkimuksesi suhteutuu nykypäivän yhteiskuntaan?

Graduni käsitteli Herodotoksen ja Thukydideen kirjoittamisen ideaaleja. Kiinnostuin jatkamaan väitöskirjaan totuusaiheesta, joka oli yksi molempien historiankirjoittajien ideaaleista, joskin eri tavalla ymmärrettynä. Nykykäsitys totuuden merkityksestä on ollut murroksessa 2010-luvulla. Minua kiinnostaa subjektiivisen maailmankuvan ja narratiivien korostamisen totuudelle asettama haaste. Uskon, että Herodotoksella on tarjottavaa nykypäivän keskusteluun akateemisen maailman ulkopuolella.

Tutkimuksessa narratiivien korostaminen on jo vanha juttu. Suuri yleisö ei kuitenkaan lue Hayden Whitea, vaan kuuntelee uutisointia Donald Trumpista. Subjektiivista näkökulmaa korostava Herodotos, joka kuitenkin voimakkaasti korostaa totuuden etsimisen merkitystä, on minusta mielenkiintoinen keskustelija tähän populaariin väittelyyn, jossa asiat esiintyvät usein hyvin mustavalkoisesti. Joko emme voi tietää mistään mitään tai sitten totuus tulee annettuna ja on löydettävissä sellaisenaan. Ylipäätään mielestäni tieteellisen tutkimuksen tehtävä on tuoda hienovaraisuutta ja sävyjä yhteiskunnalliseen keskusteluun.

3. Mikä johdatti sinut alun perin kulttuurihistorian pariin?

Vanhempani tapasivat historianopintojen parissa Turussa ja äitini on ensimmäinen kulttuurihistorian maisteri Suomessa. Olen siis saanut kulttuurihistorian poikkeuksellisesti verenperintönä. Koskaan minua ei kuitenkaan tälle alalle olla usutettu, vaan olen aina itse pitänyt historiasta ja sen lähestymistavoista kulttuurihistoria on aina ollut minulle läheisin.

4. Mitä kulttuurihistoria merkitsee sinulle?

Pidän kulttuurihistoriassa siitä, ettei sen kenttä rajaudu ajallisesti eikä alueellisesti. Kenttä on vain laajentunut alan olemassaolon aikana. Korkeakulttuurifokuksesta on siirrytty laajasti moniin inhimillisiin aiheisiin ihmiskunnan kirjoitetun historian aikana. Eläintutkimuksen ja muiden alojen nousun myötä aiheet eivät rajoitu enää edes siihen.

Kulttuurihistoria merkitsee minulle metodisesti luovaa ja joustavaa tapaa tarkastella menneisyyttä, joka on valmis muuttumaan ajan mukana ja suhtautuu uteliaasti uusiin tutkimuskohteisiin ja -tapoihin.

5. Kerro jokin hauska tai yllättävä fakta itsestäsi tai tutkimuksestasi.

Järjestän ystävieni kanssa festivaalia nimeltä Sääsrock, joka pidetään joka vuosi suomalaisessa Löylynlyömän pikkukunnassa kaukana kaikesta. Festivaalia voi seurata monista somekanavistamme ja se onkin oikeastaan ainoa tapa, jolla festivaaliin voi ulkopuolinen osallistua. Itse toimin festivaalin typografiavastaavana ja tehtäväni on valita joka vuosi festivaali-ilmeeseen sopivat fontit. Tulevan vuoden fontteihin olen saanut inspiraation Pompeijin seiniltä löytyvistä vaalimainoksista ja muista mainoskirjoituksista.