Kulttuurihistorian jatko-opiskelijan esittely: Riikka Kallio

  1. Mistä tutkimuksessasi on kyse?

Tutkin suomalaisten elokuvien ja televisiosarjojen poliisirepresentaatioita. Aikajanani, 1940-luvun lopulta 1990-luvun loppuun, on haastava teosten runsaan lukumäärän vuoksi, mutta samalla myös hedelmällinen poliisirepresentaatioiden kokonaiskuvan rakentumisen kannalta. Ensimmäinen suuri muutos suomalaisten elokuvien poliisirepresentaatioissa paikantuu 1940-luvulle, jolloin poliisihahmoista tuli näkyvämpiä ja sankarillisempia. Poliisit siirtyivät taustalta etualalle ja vuorovaikutus muiden hahmojen kanssa yleistyi. Elokuvat kertovat myös oman aikakautensa poliisin erilaisista työkuvista. Esimerkiksi Pikajuna pohjoiseen (1947) tuo esille junapoliisin, joka selvittelee tarkasti lakia noudattavaan tyyliin junassa tapahtunutta rikosta. Vuonna 1953 valmistuneessa Lentävässä kalakukossa nähdään myös junapoliiseja ratkaisemassa rikosta, mutta elokuvan rillumarei -tyyli vaikuttaa poliisihahmojen rennompaan esittämiseen. Junapoliiseja ei enää suomalaisissa junissa näy, eikä edes junapartiointia, joka kiellettiin vuonna 2011. Junapartioinnissa ei tosin ollut kyse poliisin työtehtävästä vaan virkapukuisen poliisin vapaa-ajalle osuvasta ilmaisesta junamatkasta. Hyötynä nähtiin virkapukuisen poliisin paikallaolon rauhoittava vaikutus yleiseen järjestykseen. Poliisin virkapuku on tärkeä myös fiktiivisen poliisin esittämisessä, vaikka siviilipukuisiakin poliiseja nähdään eri aikakausien elokuvissa ja televisiosarjoissa. Komisario Palmua (1960-luku) voidaan pitää näkyvimpänä suomalaisen elokuvan siviilipukuisena poliisina, kun taas näkyvimmän virkapukuisen poliisihahmon titteliä pitää kieltämättä hallussaan konstaapeli Reinikainen (1970-luvun loppu ja 1980-luvun alku).

Riikka Kallio KAVI:n kirjastossa. Kuva Sara Kallio.

Väitöstutkimuksessani kulttuurihistoriallinen ote antaa mahdollisuuden hahmottaa niin suomalaista kulttuurista kuin historiallistakin kontekstia. Poliisirepresentaatioita analysoidessa teosten kontekstien ymmärtäminen avaa mahdollisuuden tarkastella poliisimielikuvien kehitystä ja muutoskohtia syvällisemmin. Tarkempaan tulkintaan ohjaa lisäksi tutkimuksessani soveltama kriminologian tutkimuksen metodityökalu. Yhdistän audiovisuaalisten teosten lähiluvun ja temaattisen sisällönanalyysin poliisin ominaispiirteiden taulukkoon. Poliisin ominaispiirteet kuten legalistisuus, epäileväisyys ja hierarkkisuus ovat usein selkeästi nähtävissä myös fiktiivisissä poliisihahmoissa. Hankalammin tunnistettavia piirteitä kuten sitoutuneisuus, solidaarisuus ja pragmaattisuus voidaan havaita fiktiivisissä poliisihahmoissa kriminologisen tutkimuksen määritelmän avulla. Esimerkiksi poliisin sitoutuneisuus näkyy vapaa-ajalla olevan poliisin toiminnasta ja käyttäytymisestä eli onko poliisi myös vapaa-aikanaan sitoutunut poliisin ammattiinsa ja sen vaatimaan moraaliseen elämäntyyliin. Poliisirepresentaatioita ja niistä syntyviä mielikuvia tarkastellessa on huomioitava niin teosten ajallinen ja kulttuurinen konteksti, eri genret, puvustus ja tekniset yksityiskohdat kuin myös poliisin ominaispiirteiden stereotypiat.

2. Miten tutkimuksesi suhteutuu nykypäivän yhteiskuntaan?

Suomessa on pidetty itsestään selvänä, että länsimainen hyvinvointiyhteiskunta määrittelee myös poliisi-instituution aseman ja roolin demokraattisessa järjestelmässä. Viime aikoina valtavirtamediassa on noussut kuitenkin huolestuttavan paljon esille poliisin kohdistuvan arvovallan ja luottamuksen heikkenemistä. Varsinkin nuorison suhtautuminen poliisiin on muuttunut negatiivisemmaksi. Uutismedian myllyttämä uutisointi järjestyksenvalvojien ja vartijoiden väärinkäytöksistä saattaa vaikuttaa heikentävästi myös kansalaisten ja poliisin vuorovaikutussuhteisiin. Toisaalta yksityisen sektorin järjestyksenvalvonnan liiallisen voimankäytön uhrit ovat huutaneet väärinkäytöstilanteissa poliisia apuun. On siis ilmiselvää, että poliisin rooli yhteiskunnassa on murrosvaiheessa ja kaikki siihen liittyvä tutkimus on erittäin tärkeää tällä hetkellä. Media on ylivoimainen vaikuttaja yhteiskunnassamme ja mielikuvat asioista, tapahtumista ja ilmiöistä rakentuvatkin pitkälti median luomien mielikuvien varaan. Koen, että fiktiivisten, suomalaisten poliisien representaatioiden tutkiminen on ajankohtaista ja hedelmällistä juuri nyt. Varsinkin pidemmän aikajanan tarkastelu hahmottaa sitä, miten tähän hetkeen on tultu ja minkälaiset traditiot poliisirepresentaatioissa on nähtävissä.  Käytän tutkimuksessani demokratian teoriaa, jonka läpi poliisirepresentaatioita tarkastelen. Niin ikään tällä hetkellä vaikuttava demokratian heikkeneminen ja uusliberalismin vahvistuminen vaikuttavat ihmisten mielikuviin valtiovallan toimeenpanoelimestä, poliisista ja sen toiminnasta.

3. Mikä johdatti sinut alun perin kulttuurihistorian pariin?

Alun perin opiskelin maisematutkimusta, mutta vaihdoin pian kulttuurihistoriaan, joka tuntui enemmän omalta alalta. Olin tutustunut kulttuurihistoriaan jo aiemmin avoimen yliopiston opintojen kautta ja tein esimerkiksi esseen isoisoisäni vuonna 1957 isoäidilleni lähettämästä kirjeestä. Ajatus siitä, että tavallisen ihmisen elämääkin voidaan tutkia ja löytää sieltä erilaisia merkityksiä, kiehtoi tutkimusmielessä. Ilmeisesti jo silloin kulttuurihistoria onnistui koukuttamaan minut mukaansa.

4. Mitä kulttuurihistoria merkitsee sinulle?

Kulttuurihistoria merkitsee minulle mahdollisuutta löytää historian syövereistä arkisia, hienoja asioita, jotka kaikessa hiljaisuudessa odottavat löytäjäänsä, kulttuurihistorioitsijaa. Kulttuurihistoria tutkimusalana on kuin valtava palapeli, jota pala palalta kokoamalla saadaan näkyviin tarkempi kuva menneisyydestä. Ja vaikka kaikkia paloja ei tulla koskaan löytämään, kulttuurihistoriallisen palapelin kokoaminen on erittäin mielenkiintoista puuhaa.

5. Kerro jokin hauska tai yllättävä fakta itsestäsi tai tutkimuksestasi.

”Varkaita! Mona Lisa varastettu! Poliisi!” Nämä huudahdukset ovat peräisin Pekka ja Pätkä mestarimaalareina -elokuvan (1959) otoksesta, jossa Helsingin Taidehallin yleisö huomaa yllättäen tauluvarkauden. Äitini Anna Kallio ja kummitätini Ilona Parkkinen pääsivät pieneksi hetkeksi otoksen keskiöön, kun kamera kuvasi heitä viittoilemassa poliisia paikalle. Lieneekö siis itselleni tullut perintönä kiinnostus elokuviin? Tosin oma intressini elokuviin keskittyy ruudun tälle puolen, mielikuviin, joita teokset katsojilleen välittävät. Ei äitinikään näyttelijäksi ryhtynyt vaan toimi avustajana ja pääsi sitä kautta seuraamaan useita 1950-luvun lopun ja 1960-luvun alun elokuvaprojekteja aitiopaikalta. Itselläni onkin tulevaisuuden haaveena päästä jonkin rikoselokuvan kuvauspaikalle seuraamaan sitä, millä tavoin poliisihahmoja rakennetaan ja esitetään.

Pekka ja Pätkä mestarimaalareina -elokuvan otos. Keskellä Anna Kallio ja oikeassa sivussa Ilona Parkkinen. Kuvakaappaus Elonet 16.01.2023.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s