Yhdysvaltalaisohjaaja Christopher Nolanin suurelokuva The Odyssey oli jo ennen heinäkuun maailmanlaajuista ensi-iltaansa kiihkeiden somedebattien kohteena. Kritiikin aiheita esittelivät niin ulko- kuin kotimaisten lehtien kulttuuripalstat (mm. Variety 15.5.26, SK 27/26, HS 1.7.26). Arvostelijoiden mukaan niin näyttelijävalinnoissa kuin tarinan asetelmissa oli monenlaista vääristymää.

Homeroksen nimiin laitettu muinaiskreikkalainen eeppinen Odysseus-runoelma (700-l. eaa) on yhdeltä tasoltaan peruskertomus miehen pitkästä kotiinpaluusta Ithakaan sekä siellä puolisoaan uskollisesti odottavasta Penelope-vaimosta. Tarina on moneen kertaan tulkittu ja eri yhteyksiin lainattu. Selvää on, että ilman arvostelua ei uusi elokuvaversio edes olisi voinut edetä katsojille.

Vääränlaisesta tulkinnasta kummunneet sanailut palauttivat mieleeni italialaiskirjailija Alberto Moravian (1907–1990) romaanisuomennoksen Keskipäivän aave (Il Disprezzo 1954), jossa kuvitteellinen näytelmäkirjailija Riccardo Molteni päätyy suunnittelemaan käsikirjoitusta Odysseus-elokuvaan.

Vaikka Moravia kirjoitti ensisijaisesti päättyvästä parisuhteesta, teoksen toinen keskiö on riita antiikin klassikon tulkinnasta. Itsekin elokuvakäsikirjoittajana toiminut kirjailija tunsi elokuvantekemisen vaiheet, jotka usein edellyttivät kompromissivalmiutta.

Moravian ironinen katse paikantaa mahdottoman tehtävän, jossa käsikirjoittaja, tuottaja ja ohjaaja tuovat eri suuntiin avautuvat ideansa samaan pöytään. Fiktiivinen näkymä 1950-luvun Italian elokuvateollisuuteen auttaa kuvittelemaan, miten Christopher Nolanin tiimi otaksuttavasti laati versiotaan roolituksia myöten lukuisin poistoin ja lisäyksin. Mielessä lienee olleet myös yleisön ristiriitaiset odotukset.

Moravian fiktion luova ryhmä hakee innoitusta Caprin saaren maisemista. Rahakirstulla istuva tuottaja Batista sanoo italialaisen neorealismin olevan ohi ja yleisön kaipaavan muuta, jonka hän uskoo löytävänsä runollisesta eepoksesta. Tuottajan mukaan tarvitaan näyttävää silmänruokaa: Nausikaa-episodiin alastomina kisailevat tytöt ja kyklooppi Polyfemos jätiksi King Kongin tapaan.

Saksalaissyntyinen ohjaaja Rheingold on Freudinsa lukenut. Hänelle Odysseus on mies, jonka piilotajunta tekee tepposet ja estää kotiinpaluun. Homeerisessa kerronnassa jumalat asettavat esteitä matkalle, uustulkinnassa hidasteet olisivat pelokkaan miehen mielen mörköjä. Rheingoldin Odysseus viivyttelee paluuta, koska ei halua kohdata rikkimennyttä suhdetta vaimoonsa Penelopeen.

Käsikirjoittaja Moltenin silmissä elokuvahanke on menossa hakoteille. Saksalainen ohjaaja tuntuu haaveilevan kamarinäytelmästä, vaikka pikemminkin miessankari pitäisi säilyttää ja nähdä hänet vasten Caprilta avautuvaa sinistä ulappaa. Moltenille Homeroksen eepoksesta huokuu välimerellisen ihmisen sopusointu, joka riittäisi ilman kätkettyjä merkityksiä. Kaiken lisäksi vaimoaan pelkäävä Odysseuksen hahmo on väärä.

Moravian 1950-lukulaisiin elokuvateollisuuden pohdintoihin on mahdollista lisätä pieni ulkokirjallinen twisti. Ranskalaisen elokuvan uuden aallon ohjaaja Jean-Luc Godard ohjasi Keskipäivän aaveesta vuonna 1963 elokuvan Le Mépris, jota Suomessa levitettiin muun muassa nimellä Sen täytyi tapahtua.

Godardille italialaiskirjailijan teksti oli lähtökohta, josta hän eteni omien tavoitteidensa mukaan. Moravian haastatteluelämäkerta paljastaa, mitä kirjailija ajatteli siitä, että ohjaaja oli hieman väheksyen pitänyt Keskipäivän aavetta sopivana matkalukemisena. Moravialle se kertoi ohjaajille tyypillisestä asennoitumisesta, jossa romaani on vain jotain hyväksikäytettävää.

Tästä huolimatta Godardin kevyet heitot eivät estäneet Moraviaa arvostamasta uuden aallon kärkinimeä ja hänen elokuvatulkintaansa. Kirjailija ja ohjaaja ovat kaksi eri taiteilijaa, joilla ei ole minkäänlaista suhdetta toisiinsa, hän totesi.

Moravia itse piti Keskipäivän aavetta yhtenä parhaimpiin kuuluvista teoksistaan. Se oli hänelle syvästi koettu ja täysin kuviteltu, mikä oli tekijän mukaan paras yhdistelmä hyvän romaanin kirjoittamiseksi.

Kirjailijan tyyneydestä ja fiktion luonteen ymmärryksestä olisi opiksi jälkipolville. Klassikkojen turmelemista pelkääviä voisi rauhoittaa eri taidemuotojen ilmaisutapojen ja tavoitteiden ymmärtäminen. Odysseuksen myyttinen tarina on jo kauan sitten irtaantunut lähtökohdistaan, ja se on aina saanut uusia merkityksiä. On kuitenkin myönnettävä, ettei myytti ole koskaan merkitysten kerääjänä täysin yhdentekevä.

Tarujen Odysseus-hahmo on tulkintakamppailujen kohde siinä missä vaikkapa ennen ensi-iltaansa kulttuurikahakan osapuoleksi päätynyt supersankarielokuvan Teräsmies (Superman 2025), joka yhdysvaltalaisoikeiston piirissä oli liian woke.

Lohdullista on, ettei minkään eepoksen tai heeroksen tulkinta ole lopullinen tai oikea. Todennäköisesti seuraava Odysseuksen versio muhii jo jossakin. Kesän mittaan olemme saaneet nähdä ja lukea arvosteluista, mitä kotiinsa palaavan ithakalaisen mukaan on tarttunut Christopher Nolanin ohjauksessa.

Kirjallisuus:

Alberto Moravia: Keskipäivän aave. Alkuteos Il Disprezzo 1954. Suomentanut Kai Vuosalmi. Kustannusyhtiö Tammi, Helsinki 2009.

Alberto Moravia ja Alain Elkann: Moravian elämä. Suomentanut Mirjami Polkunen. Kustannusyhtiö Tammi, Helsinki (1990) 1996.

Paavo Oinonen