Kansainvälisen kulttuurihistorian seuran vuosikonferenssi järjestettiin 10.–12.9.2026 aurinkoisessa ja lämpimässä säässä Pariisissa – tai tarkemmin ottaen Aubervilliersissa, kaupungissa Pariisin pohjoispuolella. Siellä sijaitsee kymmenisen vuotta sitten rakennettu Pariisin yliopiston moderni ja viihtyisä Campus Condorcet.

Vuonna 2008 perustettu kansainvälinen kulttuurihistorian seura (International Society for Cultural History, ISCH) on kansainvälinen verkosto, joka edistää kulttuurihistorian tutkimusta ja keskustelua eri aikakausista ja alueista sekä yli tieteenalarajojen. Seura järjestää vuosittain konferenssin, julkaisee vertaisarvioitua Cultural History -lehteä sekä Routledgen kustantamaa kirjasarjaa ja tekee aktiivista yhteistyötä muiden tieteellisten seurojen kanssa.

Tänä vuonna konferenssi järjestettiin yhteistyössä ranskalaisen ADHC-yhdistyksen (Association pour le Développement de l’Histoire Culturelle) kanssa. Teemaksi oli valittu identiteettien, kierron ja migraation kulttuurihistoria (“Identities, Circulation, Migrations – a Cultural History”). Kolmepäiväinen tapahtuma sisälsi hyvin monenlaisia tulkintoja ja tutkimuksia teeman ympäriltä antiikin ajasta nykypäivään saakka. Kuuleman mukaan tilojen rajallisuuden vuoksi moni kiinnostava esitelmäehdotus oli kuitenkin tänä vuonna jouduttu jättämään ohjelman ulkopuolelle.

Omalta osaltani konferenssi käynnistyi heti torstaiaamuna 10.9. Body identities -nimetyssä sessiossa, jossa minulla oli yhteisesitelmä Turun yliopiston kollegani, tutkijatohtori Karoliina Sjön kanssa.

Session avasi professori Ecaterina Lang Bucharestin yliopistosta, joka puhui kansainvaellusten ajan jälkeisistä uusista kauneusihanteista ja ulkonäköä koskevista asenteista. Kauneutta ei hänen tutkimissaan lähteissä useinkaan ole yksilöity, mutta hänen mukaansa vaikuttaa siltä, että kristityt omaksuivat antiikin kauneusihanteita. Naisten tuli olla vaatimattomia, eikä itsensä ehostamista katsottu hyvällä. Kehon sopusuhtaisuus, erityisesti pituus, oli arvostettua, kuten myös vaalea ihonväri. Langin mukaan kauneus oli poliittista pääomaa, joka säänteli sukupuolirooleja ja teki vallan ja legitimiteetin näkyväksi. Rumuudella taas tuotettiin ulkopuolisuutta ja selitettiin poikkeamia.

Seuraavaksi kuultiin tutkijakollegaamme Turun yliopistosta, väitöskirjatutkija Laura Kokkoa. Hän käsitteli kirjailija Volter Kilpeä (1874–1939): mitä Kilven kuulovamma voi kertoa hänestä itsestään – ja toisaalta, mitä Kilven henkilöhistoria voi kertoa kuulovammaisista tuona aikana. Kokko soveltaa tutkimuksessaan kokemuksen historian näkökulmia.

Me esittelimme Karoliinan kanssa alkuvuodesta käynnistynyttä Koneen Säätiön rahoittamaa hankettamme. Kolmivuotisessa ”Saanko olla oma itseni?” Laihduttamisen ja kehosuhteiden kulttuurihistoriaa modernin ajan Suomessa (LAIHKE) -hankkeessa tutkimme, miten kehoja, kehoihanteita ja kehosuhteita on ymmärretty ja koettu 1800-luvun lopulta nykypäivään. Tarkastelemme erityisesti median ja ihmisten elettyjen kokemusten vuorovaikutusta. Aineistoina käytämme media- ja elämäkerta-aineistoja, ja yhdistämme lähi- ja etälukua sekä elämäkerrallista analyysiä. Esitelmässä kerroimme ensimmäisistä havainnoistamme ja ajatuksistamme aineiston äärellä. Hankkeen vetäjä, apulaisprofessori Heidi Kurvinen (Bergenin yliopisto ja Turun yliopisto) ei valitettavasti päässyt mukaan Pariisiin, mutta yleisössä istui hankkeen kolmas tutkija Noora Kallioniemi.

Ensimmäisen session jälkeen oli vuorossa professori Miri Rubinin (Queen Mary University of London) keynote-esitys keskiaikaisista kaupungeista.

Lounasbuffet erilaisine salaatteineen ja cocktailpaloineen oli katettu kampuksen alakertaan. Periranskalaiseen tapaan tarjolla oli myös viiniä halukkaille.

Iltapäivällä kävin kahdessa eri sessiossa kuuntelemassa muun muassa miten palestiinalaisten historiaa ja identiteettiä esitetään Israelin arabiankielisissä kouluissa sekä elokuvissa (väitöskirjatutkija Laure Abramovici, Sorbonne Nouvellen yliopisto), ranskalaisen valistusajattelijan Pierre Poivren näkemyksiä Aasiasta (maisteriopiskelija Wenxu Zhang, Cambridgen yliopisto) sekä siitä, miten ihmisen identiteetti voi rakentua kahden maan välille (tutkijatohtori Hrafnkell Lárusson, Islannin yliopisto). Lisäksi kuulin perunan muuttuvasta merkityksestä suomalaisissa uutisfilmeissä, opetusfilmeissä ja mainoksissa (tutkijatohtori Noora Kallioniemi, Turun yliopisto) sekä sokerin merkityksestä E. T. A. Hoffmannin Pähkinänsärkijä ja hiirikuningas -teoksessa (saksan kielen apulaisprofessori Dana Weber, Florida State University).

Itselleni mahdollisesti kiinnostavin – ja omaa tutkimushanketta lähelle tulevin – oli historian professori Christopher E. Forthin (Kansasin yliopisto) esitelmä, jossa hän tarkasteli filosofipariskunnan Jean-Paul Sartren ja Simone de Beauvoirin ajatuksia lihavuudesta, ruoasta ja ihmiskehosta. Esitelmässä pohdittiin Sartren suhdetta omaan painoonsa sekä sitä, miten lihavuuteen liittyvät käsitykset kytkeytyvät sukupuoleen, kehon kokemiseen ja kuolevaisuuteen.

Päivän päätteeksi nostimme maljat konferenssille Sorbonne Nouvelle -yliopiston historian professori Laurent Martinin johdolla.

Perjantai-aamupäivän Gender identities -sessiossa kuulin muun muassa, miten Japania ja “mousme”-hahmoa hyödynnettiin Euroopan kulttuurisissa mielikuvissa 1800–1900-lukujen vaihteessa (väitöskirjatutkija Beninio McDonough-Tranza, Warwickin yliopisto), miten ennakkoluuloja hyödynnettiin retorisena suostutteluna antiikin Ateenassa ja maahanmuuttajanaisten kuvauksissa (väitöskirjatutkija Debbie Ng, Roehamptonin yliopisto), miten Meksikossa 1990–2010-luvuilla syntyi muuttoliikkeen “vastavisuaalisuutta” erityisesti naisryhmien empatian ja kuvatuotannon kautta (tutkija Mauricio Sanchez Menchero, Universidad Nacional Autónoma de México) sekä miten naisten pyhäköissä Kreikan Sisiliassa rakennettiin paikallista identiteettiä (väitöskirjatutkija Elizabeth Weinberg, St Andrewsin yliopisto).

Perjantain keynote-esitelmän piti antiikin historian emeritaprofessori Claudia Moatti (Paris VIII -yliopisto). Hän tarkasteli ranskankielisessä luennossaan, miten antiikin kertomuksissa kuvattiin muuttoliikettä ja miten nämä kuvaukset samalla rakensivat ja muokkasivat identiteettiä.

Konferenssi oli tosiaan kaksikielinen. Esitelmäehdotuksia oli mahdollista pitää sekä englanniksi että ranskaksi, ja monet olivatkin tarttuneet tähän mahdollisuuteen. Käytännössä tämä tuotti pientä päänvaivaa, sillä samassa sessiossa saattoi olla esityksiä molemmilla kielillä. Kuuleman mukaan kävi niinkin, että yhdessä tällaisessa sessiossa ei ollut muita ranskaa taitavia kuin itse luennoitsija.

Myöhäisiltapäivällä järjestettiin ISCH:n vuosikokous, johon kaikki jäsenet olivat tervetulleita osallistumaan. Tilaisuuden aluksi viime vuoden ISCH Prize -voittaja Johanna Johannsdottir Damaris piti puheen. Hänen esitelmänsä “Rulers of the Air: Understanding Weather in English Demonological Writings” valittiin parhaaksi viime vuoden konferenssissa Rovaniemellä. ISCH Prize on nuorille tutkijoille (väitöskirjatutkijoille tai enintään viisi vuotta sitten väitelleille) myönnettävä palkinto, joka on jaettu vuosittain vuodesta 2023 lähtien konferenssin parhaalle esitykselle. Palkintosumma on tänä vuonna 350 euroa, ja voittajaa kannustetaan muokkaamaan esityksensä artikkeliksi ja tarjoamaan sitä julkaistavaksi Cultural History -lehteen.

Tämän jälkeen kokouksessa käytiin läpi seuran budjetti ja julkaisujen tilanne ja valittiin ISCH-komiteasta poistuvien jäsenten tilalle uudet jäsenet. Pesti on kolmivuotinen ja ehdolle voi asettua kuka tahansa ISCH:n jäsen.

ISCH-konferensseja on järjestetty vuosien saatossa eri puolilla maailmaa, mutta useimmiten jossain päin Eurooppaa.  Saimme tietää, että seuraavaksi se järjestetään Mexico Cityssä (Universidad Nacional Autónoma de México) – samalla ensimmäistä kertaa Latinalaisessa Amerikassa ja espanjankielisessä maassa. Heinäkuussa 2027 pidettävän tilaisuuden teemana on tekniikka ja teknologia (”Objects, Practices, and Knowledges: Historical Perspectives on Technique and Technology”). Virallinen call for papers seuraa myöhemmin syksyllä. Vuonna 2028 konferenssi tullaan pitämään jälleen vanhalla mantereella, Alankomaiden Utrechtissa. Tuolloin seura täyttää kaksikymmentä vuotta ja tätä tullaan varmasti juhlistamaan jollain tapaa.

Vuosikokouksen jälkeen oli hetki aikaa hengähtää ja sitten lähdettiin kiipeämään loputtomilta tuntuvia portaita Montmartren kukkulalle, jossa konferenssi-illallinen pidettiin.

Ravintola oli oikein charmant ja ranskalainen keittiö très délicieux. Kolmen ruokalajin listalla nähtiin muun muassa sipulikeittoa, paahdettua Camembert-juustoa, turskaa hernepedillä ja suklaamoussea.

Tähän oli hyvä päättää konferenssi omalta osaltani. Lauantaina 12.9. oli vielä puolikas konferenssipäivä, johon en valitettavasti ehtinyt osallistumaan aikaisen lentoni vuoksi. Halukkaat saattoivat jatkaa lauantaina iltapäivällä konferenssitoimikunnan järjestämille retkille, muun muassa Versaillesiin.

Kuten aiemmillakin ISCH-konferenssikerroilla, tilaisuudesta jäi käteen uusia tutkijakontakteja sekä runsaasti ideoita ja inspiraatiota omaan tutkimukseen.

Teksti ja kuvat: Satu Sorvali