Kulttuurihistorian seura täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Elokuussa julkaisimme blogissa katsauksen seuran toimintaan ja vaiheisiin, ja nyt annamme äänen seuran aktiiveille, jotka kertovat, millaisia kohtaamisia, tapahtumia ja oivalluksia vuosikymmen on tuonut mukanaan ja miksi kulttuurihistorialle on tarvetta myös nyt.
Kulttuurihistorian seura avoin kaikille
Keväällä 2016 perustettu seura syntyi käytännön tarpeesta. Suomeen tarvittiin rekisteröitynyt yhdistys hoitamaan International Society for Cultural Historyn asioita, mutta taustalla oli myös laajempi ajatus yhteisöstä, joka yhdistää kulttuurihistorian tutkijoita ja kulttuurihistoriasta kiinnostuneita sekä tuo alan näkökulmia yhteiskunnalliseen keskusteluun. Avajaistapahtuma järjestettiin toukokuussa 2017 Turun Kirjakahvilan pihalla, ja se toimii yhä monen muistissa koko seuran idean tiivistelmänä. Seuran taloudenhoitaja Liisa Lalu kertoo innostuneensa seurasta juuri avajaisissa:“Sitä tapahtumaa ajattelen aina yhtenä hyvänä esimerkkinä seurasta: se on kulttuurista ja menneestä kiinnostuneiden kohtaamispaikka.” Samassa tapahtumassa julkaistiin seuran ensimmäinen Capsa Historiae -teos, kuultiin Kirjakahvilan historiaa muistelevia puheenvuoroja sekä keskustelua saamelaishistoriasta ja joikaamisesta.
Seuran sihteeri Elina Karvo kiteyttää sen, mikä monelle nousee tärkeimmäksi syyksi pysyä mukana: ”Seuran toiminnassa mukanaolo on ollut mukavaa, sillä seurassa vallitsee lämminhenkinen tunnelma ja hyvä, avoin ilmapiiri.” Liisa Lalu nostaa esiin seuran toiminnassa erityisesti sen, miten aktiivina olo on antanut mahdollisuuden vaikuttaa siihen, millaista ohjelmaa ja tapahtumia seura järjestää. Hänelle merkityksellistä on ollut, että omia kiinnostuksen kohteita on voinut tuoda luontevasti osaksi seuran tekemistä. Karvo nostaa esiin, miten seura on onnistunut järjestämään monenlaista toimintaa vähäisemmilläkin resursseilla. Erityisen tärkeänä hän pitää julkaisutoimintaa sekä kirjojen että blogin osalta, sillä niiden kautta kulttuurihistoriallista tutkimuskenttää on voitu laajentaa ja menneisyyteen on tarjottu uusia näkökulmia.
Etäyhteydet osallistumisen mahdollistajana
Karvon mieleen ovat jääneet erityisesti Kulttuurihistorian muisti -tapahtumat. Ensimmäinen järjestettiin korona-ajan vuoksi kokonaan etänä, ja siinä kulttuurihistorian emeritukset Keijo Virtanen ja Marja Tuominen avasivat oppiaineen ja tieteenalan historiaa kiinnostavasti ja anekdoottien säestämänä. Karvo muistelee, että etäyhteys toimi erinomaisesti ja osallistujia tuli enemmän kuin odotettiin, mikä vahvisti tunnetta siitä, että viestintä onnistui ja etämuoto avasi ovia uusille kuulijoille. Tapahtumasarjan toinen osa toteutettiin hybridinä ja Kari Immosen muistelut täydensivät Virtasen ja Tuomisen ajatuksia.
Myös seuran puheenjohtaja Pälvi Rantala nostaa esiin korona-ajan vedenjakajana. Sen myötä opittiin uusia tapoja kokoontua ja pitää yhteyttä. Rantala kertoo lähteneensä seuran toimintaan mukaan jo aivan alkuvaiheessa. Häntä innosti mahdollisuus tavata kulttuurihistorian ystäviä sekä omalta kotipaikkakunnalta Rovaniemeltä että muualta Suomesta.
Museot keskeisessä roolissa seuran toiminnassa
Hallituksen jäsen Ringa Takanen palaa ajatuksissaan tunnelmalliseen syyskokoukseen 18.11.2024 Kaarinassa Tuorlan observatoriolla ja tuolloin vastikään avatussa Yrjö Väisälä -museossa. Kokouksen yhteydessä osallistujat pääsivät kiertämään näyttelyn oppaan johdolla. Takanen kuvaa, miten pimeänä mutta tähtikirkkaana iltana kotiin lähtiessä oli helppo eläytyä Yrjö Väisälän ja myöhemmin Liisi Oterman hetkiin Tuorlassa aikana, jolloin ympäristö oli valoton ja hiljainen. Hän muistuttaa myös, että professori Oterma oli ensimmäinen suomalainen tähtitieteestä väitellyt nainen. Takasen muistossa tiivistyy se, mitä seuran toiminta usein parhaimmillaan tekee: se tuo historian lähelle yhteisen kokemisen kautta.
Museot nousevat monille aktiiveille tärkeäksi osaksi seuran toimintaa. Seuran entiselle puheenjohtajalle Hannu Salmelle on jäänyt mieleen erityisesti tunnelmallinen vierailu Apteekkimuseossa joulukuussa 2018. Hallituksen jäsenet Jenni Henttula ja Susanna Lahtinen korostavat mahdollisuuksia osallistua museovierailuille ja tutustua museosisältöihin teemaopastusten ja eri näyttelyiden kautta. Heidän mukaansa kulttuurihistoria herää eloon, kun kävijä voi liikkua historiallisissa miljöissä ja kohdata menneisyyden ihmisten elämän tarinoiden ja esineiden kautta. Seuran näkökulmasta tällaiset käynnit ovat olleet tapa lisätä ymmärrystä museoiden roolista tiedon välittäjinä ja tehdä kulttuuriperintötyötä näkyväksi myös jäsenille.
Jenni Henttula ja Susanna Lahtinen nostavat yhdeksi seuran jäsentoiminnan huippuhetkeksi Tieteestä tarinaksi -seminaarin keväältä 2019. Tieteen popularisointia ja pedagogisia tekstejä käsitellyt seminaari järjestettiin yhteistyössä Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry:n ja Amos Rexin kanssa Amos Rexin tiloissa Helsingissä. Puhujina olivat Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Anu Lahtinen sekä FT, taidehistorioitsija ja kirjailija Anna Kortelainen. Lisäksi päivän aikana kuultiin konkreettisia esimerkkejä siitä, miten tutkimus ja menneisyys muuttuvat kertomuksiksi ja yleisötyöksi. Henttula ja Lahtinen mainitsevat case-esimerkkinä näyttelyamanuenssi Maria Huokkolan puheenvuoron Turun linnan Muutama sananen naisista -näyttelyn tekemisestä. Heidän mukaansa tapahtumaa oli todella mukava järjestää ja se saavutti suuren yleisösuosion. Myös Rantala ja Lalu mainitsevat Amos Rexissä järjestetyn tapahtuman itselleen mieleenpainuvana.
Henttula ja Lahtinen pohtivat seuran arkea, jossa seminaarien rinnalla elävät pienemmät, yhteisölliset kohtaamiset. Koska he ovat toimineet hallituksen lisäksi tiedotus- ja tapahtumatiimissä, heille on kertynyt muistoja monenlaisista kokousten yhteyteen rakentuneista hetkistä. On kierretty lyhtyjen valossa Luostarinmäen museokorttelissa, tehty perinteisiä olkikoristeita himmelitekniikalla yliopistolla ja kokoonnuttu kuuntelemaan luentoja ja paneelikeskusteluja. Myös Rantala mainitsee omissa muistoissaan Luostarinmäen kynttiläkierroksen sekä Turun linnan näyttelyihin tutustumisen. Tällaisissa tapahtumissa kulttuurihistoriaa koetaan konkreettisesti yhdessä.
Seura linkkinä akateemiseen maailmaan
Seuran merkitys avautuu myös toisella tavalla, ammatillisten ja henkilökohtaisten polkujen risteyksissä. Hallituksen jäsen Henna Karppinen-Kummunmäki kertoo liittyneensä mukaan vuonna 2017 ja olleensa hallituksessa vuodesta 2018 alkaen. Hänelle seura on ollut tärkeä kanava pysyä mukana kulttuurihistorian tutkimuskentän ja kollegoiden kuulumisissa, erityisesti sen jälkeen kun hän väittelyn jälkeen siirtyi pois yliopistomaailmasta. Karppinen-Kummunmäen mieleenpainuvimpia tapahtumia olivat vuoden 2018 Someron Nostalgiaviikko, jonne hän organisoi seuran mukaan pitämään ohjelmaa, sekä kulttuurihistorian oppiaineen kanssa yhdessä järjestetyt virtuaaliset kirjamessut koronavuonna 2020. Tämä muistuttaa siitä, että seura voi olla yhteys omaan alaan ja ihmisiin silloinkin, kun itse on siirtynyt muualle.
Pälvi Rantalalle seura on syventänyt suhdetta kulttuurihistoriaan tieteenalana ja käytäntöinä ja tuonut elämään uusia ihmisiä. Hän kertoo olleensa mukana ensin rivijäsenenä ja esimerkiksi Turun kirjamessuilla seuraa edustamassa, sittemmin hallituksessa ja nyt puheenjohtajana. Hän on seurannut läheltä myös seuran julkaisutoiminnan kehitystä, sillä hän oli pitkään mukana Cultural History – Kulttuurihistoria -sarjan toimituskunnassa ja näki sarjan vaiheet sen siirtyessä oppiaineesta seuran julkaistavaksi. Rantalan mukaan seuran toiminnassa hauskaa on tutkimusaiheiden moninaisuus, joka on kulttuurihistorialle ominaista. Seuran blogista löytyy juttuja laidasta laitaan ja erityisesti jokavuotinen adventtikalenteri on hänen suosikkinsa. Julkaisusarjoissa taas näkyy seuran erityinen rooli. Ne tarjoavat mahdollisuuden kirjoittaa ja julkaista kulttuurihistoriallista tutkimusta ja myös populaarimpaa tekstiä, mikä ei Rantalan mukaan ole mikään itsestäänselvyys.
Kulttuurihistorian laaja-alaisuus tarjoaa välineitä maailman ja itsen ymmärtämiseen
Seuran aktiivien kertomuksissa toistuu ajatus siitä, että seura yhtä aikaa pitää kiinni vakiintuneista käytännöistä, mutta toisaalta myös uudistaa toimintaansa. Pälvi Rantalan mukaan uutta on aina mahdollista ideoida, ja juuri kulttuurihistorian monipuolisuus, sallivuus ja laaja-alaisuus tekee seuran toiminnasta innostavaa. Kulttuurihistoria tarjoaa välineitä ymmärtää menneisyyttä ja nykyisyyttä sekä omaa paikkaa niiden keskellä. Hän toteaa: ”Joskus on hauskaa lukea blogijuttu tai kirja, tai kuunnella esitelmä aiheesta, josta ei tiedä ennestään mitään. Toisinaan taas voi syventyä kirjoittamaan ja keskustelemaan omista intohimoaiheista – kuten omalla kohdallani kirjoittamisesta. Aina löytyy keskustelukumppaneita!”
Seurassa riittää tilaa myös uusille jäsenille ja aktiiveille. Seura elää tekijöistään, uusista jäsenistä ja ideoista. Kuten Liisa Lalu on kuvannut, seura on kohtaamispaikka kaikille kulttuurista ja menneestä kiinnostuneille. Lämpimästi tervetuloa mukaan toimintaan!
