Jukka Sarjala (s. Pori 1959)
Kulttuurihistorian seuran varapuheenjohtaja, aiemmin seuran hallituksen rivijäsen.
Olen kulttuurihistorian tutkija ja Turun yliopiston dosentti, vahvuusalueena 1800-luvun kulttuurihistoria. Aloitin opintoni Turussa syksyllä 1979, silloin muinoin, kun Urho Kekkonen oli vielä presidentti. Tällä hetkellä olen kiinnostunut romantiikan aatehistoriasta, ja tekeillä on tutkimus Turun romantiikaksi kutsutusta aatteellis-kirjallisesta liikehdinnästä 1800-luvun alkukymmeninä.
Halusin mukaan Kulttuurihistorian seuraan, koska se on hyvä tapa pitää yhteyttä kollegoihin ja myös mahdollisuus seurata, miten kulttuurihistoriaa harrastetaan ja mitä siitä ajatellaan oppiaineen ulkopuolella. Suhdettani kulttuurihistoriaan sävyttää varmaan paljon se, että olen 1800-luvun ohella tarkastellut jonkin verran early modern –teemoja. Jos kulttuurihistoria olisi jokin tunne, niin etsimättä tulee mieleen ylevän tunne: menneisyyden tapahtumien, ihmiskohtaloiden, halujen ja intohimojen, ongelmien ja näkökulmien ylitsevuotava moneus, joka voi saada tarkastelijansa hämmennyksiin.
Osaan yllättää harvakseltaan, mutta totta puhuakseni hämmästyin hiukan, kun löysin itseni muutamia vuosia sitten kuntosalilta. Ehkä vastaan tällä tavoin vuosien päästä siihen Veikko Litzenin aikoinaan esittämään kysymykseen, kun hän tiedusteli kulttuurihistorian johdantoluennon kuulijakunnalta, kuinka moni meistä oli käynyt nyrkkeilyottelussa.