Adventtikalenteri 2022: Muovikuusien historiaa Suomessa

Joulukuusien historia on varmasti monille tuttu, kerrataanhan sitä joka joulu eri medioissa ja myös jouluperinteitä käsittelevissä kirjoissa on lähes aina oma lukunsa joulupuille ja niiden historialle. (Joulukuusiperinteen katsotaan alkaneen Saksassa, josta se tuli ensin Suomen säätyläiskoteihin 1800-luvun alkupuolella ja myöhemmin koulujen kuusijuhlien kautta myös muiden yhteiskuntaluokkien tavaksi.) Tekojoulukuusien historia on sen sijaan jäänyt pois medioista ja joulukirjoista, vaikka ne ovat olleet jo vuosikymmeniä monille varteenotettava vaihtoehto. Ehkä ne on jätetty vähemmälle huomiolle, koska tekokuusien on katsottu edustavan liian uutta jouluperinnettä tai koska niihin on suhtauduttu ristiriitaisesti. Oli miten oli, selvitetäänpä hiukan niiden menneisyyttä lehtiaineiston avulla.

Käsin koottava muovinen joulukuusi, valmistaja Weiste 1990–1993. Lusto – Suomen Metsämuseo. CC BY 4.0

Kuuset juurtuvat plastik-aikakauteen – muovijoulukuuset 1950-luvulta 1970-luvulle

Selvennetään ensin: tekojoulukuusia valmistettiin jo 1800-luvun Saksassa, jolloin oksiin käytettiin linnunsulkia ja 1930-luvulta lähtien markkinoille tuli alumiinista valmistettuja joulukuusia. Suomessa ei tällaisia kuitenkaan nähty yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Tässä jutussa keskitytäänkin tekokuusien sarjatuotantoon ja laajamittaiseen käyttöönottoon Suomessa, ja tutkitaan sen vuoksi erityisesti muovista tehtyjä kuusia.

Saksalainen 1940-luvun lopun pöydällä pidettävä tekokuusi, jossa rautalangasta ja vihreiksi värjätyistä linnunsulista tehdyt oksat. Kansatieteelliset kokoelmat, Suomen kansallismuseo. CC BY 4.0.

Muovikuuset esiintyivät suomalaislehdistössä ensimmäisen kerran 1959 ja 1960 yhdysvaltalais- ja neuvostoliittolaiskuusista kertovissa jutuissa. Amerikkalaiskuusissa oli valinnanvaraa, oli polystyreeniä, vinyyliä ja tulenkestävää muovia, eri korkeuksilla ja eri oksamäärillä. Neuvostoliiton kuusivalikoimasta todettiin, että ne olivat yleensä vain metrin korkuisia ja polyeteenistä valmistettuja. Niiden toivottiin vähentävän hakkuita metsistä, jotka olivat kärsineet suurista tuhoista sodan aikana ja myös sen jälkeen. Itä- ja länsikuusia yhdisti, että ne olivat pestävissä ja säilytettävissä ”ties miten kauan”.

Muovit olivat vähitellen soluttautuneet suomalaistalouksiin 1950-luvulla ja puhuttiinpa jopa muovi- eli plastik-aikakaudesta. Suomessa myytiin tiettävästi jouluna 1960 ensimmäistä kertaa muovikuusia, kun Stockmann kauppasi niitä 45 ja 90 senttimetrin korkuisina hopean, kullan ja vihreän väreissä. Hinnaksi kerrottiin 1690 markkaa, joka nykyrahanarvossa vastaa noin 42 euroa – oliko se lyhyemmän vai korkeamman kuusen hinta, sitä ei lehtijutussa kerrottu.

Joulu Stockmannin tavaratalossa. Kuvaaja: Fred Runeberg, 1959. Helsingin kaupunginmuseo.

Etelä-Suomen Sanomien pakinoitsija tarttui heti jouluna 1960 ajankohtaiseen aiheeseen ja pohti muovikuusten etuja: ”Ei enää metsän haaskausta, ei irronneita neulaisia lattian rakosissa ja mattojen alla, ei joka jouluviikko uuden kuusen hankintaa. Muovikuusi voittaa alaa. Massatuotannosta johtuen lienee hintakin kohtuullinen.” Toisaalta muovikuusen hankkiminen vei ilon kuusen löytämisestä metsästä, eikä tekokuusi edes tuoksunut joululle. Vuonna 1962 uutisoitiin tähän ratkaisu; ainakin Neuvostoliitossa oli mahdollista ostaa tekokuusiin sopivaa hajuvettä, jota suihkauttelemalla saatiin oksiin loihdittua jouluista havuntuoksua.

Muovikuusia ryhdyttiin valmistamaan Suomessa jo varhain; todennäköisesti 1960-luvun alussa. Joulukoristeita valmistavan K. A. Weiste Oy:n toimitusjohtaja Aarre Weiste kertoi 1967 Ilta-Sanomissa, että yritys oli valmistanut jo kymmenisen vuotta muovikuusia, mutta tässä on pieni ristiriita, koska yrityksen jatkajat, Aarre Weisteen lapset Kaisu Salmi ja Matti Weiste muistelivat sen sijaan eräässä lehtijutussa 1990, että ensimmäinen, käsintehty ja hopeanvärinen muovikuusi valmistettiin vasta 1960 tai 1961. Oli miten oli, Aarre Weiste jatkoi, että heidän vihreinä, sinisinä, hopeisina ja valmiiksi koristeltuina saatavat joulukuusensa olivat 50–80 cm korkuisia, mutta tilauksesta he pystyivät valmistamaan myös huonemittaisia, 2–3 metrin kuusia. Syy suomalaismuovikuusien vähäisille maininnoille lehdissä voi johtua muun muassa siitä, että Weisteen kuuset menivät suurimmaksi osaksi kauppojen somisteiksi ja tavallisille kuluttajille oli myyty kuusia huomattavasti vähemmän – jutun mukaan tosin enenevässä määrin viime vuosina. Weiste kertoi pöytäkuusien hinnaksi 20–30 markkaa, joka tekee nykyrahanarvossa 35–52 euroa.

Lastenkirjailija Aili Konttisen vuonna 1966 julkaistussa tarinassa nousi esiin muoviajan uutuudet ja sukupolvia jakava linja. Siinä missä vanha isäntä puhisi, pärskähteli ja totesi suurella ylenkatseella muovikuusesta ”kaikkea joutavaa”, nuori emäntä kommentoi, että onhan se kuitenkin siisti ja ”[t]ehdäänpähän muovista, sellaista olen kuullut, verisuoniakin ja läppiä sairaaseen sydämeen. Mitäs nyt on joulukuusi sen rinnalla.” Vaikka muovi oli jo arkipäiväistä ja tunki kaikkialle, jopa ihmisten sisälle, peruskuluttajalle muovikuuset vaikuttivat olleen vielä 1960–1970-lukujen vaihteessa vieraita, ainakin oman kodin seinien sisällä. Monet eivät olleet edes nähneet koskaan sellaista. Esimerkiksi Uusi Suomi -lehti kertoi jouluna 1968 Helsingin keskustassa kaupan edustalle pystytetystä italialaisesta parimetrisestä muovikuusesta, joka veti niin paljon ohikulkijoita puoleensa tunnustelemaan oksiaan, että se piti viedä sisälle. Ilta-Sanomat puolestaan kyseli joulun alla 1970 katugallupissaan ”kelpaisiko muovinen joulukuusi”, johon sai hyvin varauksellisia vastauksia ja ihmettelivätpä jotkut:

Ai, onko sellaisia olemassa. Kaikkea ne pojat keksivätkin.

* * *

Hui kauhistus. Ei sellaisia ole olemassakaan. Ai että on??? Kai se täytyy uskoa, mutta en minä sellaista ainakaan omaan kotiini ottaisi. Mieheni kyllä hakee ihan oikean havupuun aattona. Vai vielä muovikuusia.


(Ohimennen sanottua. Kelpaisiko muovinen joulukuusi? Ilta-Sanomat, 23.12.1970, 3.)

Vaikutelmaa vahvistaa se, että suomalaisia jouluperinteitä kartoittavassa kansatieteellisessä väitöstutkimuksessa vain yhdellä perheellä 280:stä oli jouluna 1969 tekokuusi.

Muovikuuset ovat kuuluneet kauppojen ja ostoskeskusten joulusomisteisiin vuosikymmeniä. Kuvassa kauppakeskus Itäkeskus jouluna 2001. Kuvaaja: Rinna Härkönen. Työväen Arkisto.

Muovikuusia massoille

Hypätään seuraavaksi 1980-luvun puoliväliin, jolloin muovikuuset vaikuttivat saaneen ensimmäistä kertaa (kuusen)jalansijaa suomalaistalouksissa. Ne olivat edullisempia kuin aiemmin, esimerkiksi vuonna 1987 180-senttisen kuusen sai 140 markalla, joka vastaa nykyrahanarvossa 45 euroa. Kuusia tuotiin ulkomailta, mutta myös K. A. Weiste Oy valmisti edelleen eri kokoisia tekokuusia.

Muovikuusen käyttöön oli löydetty uusi argumentti: se helpotti allergiatalouksia, jotka kärsivät luonnonkuusista irtoavista homeitiöistä ja siitepölystä, mutta jotka halusivat kotiinsa joulun tuntua. Ne sopivat erinomaisesti myös ”siivoushulluille”, kuten Uusi Suomi uutisoi 1989, mutta huomautti samassa yhteydessä, etteivät muovikuuset olleet kovin ympäristöystävällisiä, koska niiden valmistukseen käytettiin uusiutumattomia luonnonvaroja. 1980-luvulla muovien ympäristövaikutus nousikin yleiseksi puheenaiheeksi ja myös muovikuusia alettiin arvottaa sen perusteella. Keskustelu on jatkunut näihin päiviin saakka ja on arvioitu, että muovikuusta tulisi käyttää jopa parikymmentä vuotta, jotta se maksaisi ympäristökuormituksensa takaisin.

Muovikuuset jatkavat elämää kierrätyskeskuksen kautta. Kuva: Satu Sorvali.

Vaikka tekokuuset olivat saavuttaneet suurta suosiota helppoutensa ja kestävyytensä vuoksi, niiden katsottiin kuitenkin sotivan vanhoja suomalaisia jouluperinteitä vastaan, ne olivat vääränlaisia, modernin joulun ilmentymiä ”kaupasta raahattujen laatikoiden ja ikkunassa säihkyvän hongkongilaisen sähkökynttiläsarjan” kanssa, kuten toimittaja Leena Huima kuvaili Uuden Suomen haastattelussa 1985. Hän halusi kuitenkin antaa ihmisille synninpäästön tähän kaikkeen kaupunkilaiseksi katsomaansa moderniin joulunvalmisteluun ja -viettoon ja kommentoi, että suurimmat muovikuusien ynnä muun ”ihanan joulukrääsän” paheksujat olivat maaseudulta kaupunkiin muuttaneita ihmisiä, jotka elivät edelleen henkisesti maaseudulla, eivätkä siten ymmärtäneet urbaania uutta joulua.

Muotoilija ja yrittäjä Anu Pentikin haastattelukuva vuodelta 1990, taustalla muhkea punaisin rusetein koristeltu muovikuusi. Kuvaaja: Seppo Konstig, 1990. JOKA Journalistinen kuva-arkisto. Seppo Konstigin kokoelma, Museovirasto. CC BY 4.0.
Ketjuin ja havukimpuin koristeltu muovikuusi somisti lastenvaatemainosta 1990. Kuvaaja: Kari Rainer Pulkkinen. JOKA Journalistinen kuva-arkisto. Kari Pulkkisen kokoelma, Museovirasto. CC BY-ND 4.0.

Viimeistään 1990-luvulla muovikuusimarkkinat lähtivät huimaan nousuun ja yhä useampaan suomalaiskotiin hankittiin tekokuusi. Vuonna 1990 K. A. Weiste Oy:n kerrottiin valmistavan Saksasta ja Italiasta hankittujen koneiden avulla kymmeniä tuhansia eri kokoisia ja värisiä kuusia ja se toimitti niitä myös ulkomaille, suurimman osan Skandinaviaan, Englantiin, Saksaan ja muihin Keski-Euroopan maihin. Itä-aasialaiset muovikuuset pyrkivät kuitenkin enenevässä määrin markkinoille ja Weiste joutuikin kannattamattomuussyistä luopumaan isojen huonekuusien tuotannosta vuoteen 1998 mennessä.

Vuonna 1995 kaikki 8000 kiinalaismuovikuusta olivat loppuneet Anttiloista jo viikkoa ennen joulua, vaikka niiden myyntimäärää oli tuplattu edellisvuodesta. Muovikuusien arvo oli pysynyt kutakuinkin samana 80-luvusta, yli parimetrisen kuusen sai 200 markalla, joka tekee nykyrahaksi muunnettuna noin 48 euroa. 1990-luvun puolivälissä arvioitiin, että kuusikaupasta kymmenesosa meni muovikuusiin ja joka viidennessä taloudessa oli muovikuusi. Vuonna 1998 esitettiin arvio, että jo 150 000 taloudessa oli muovikuusi ja ne olivat suurimmaksi osaksi kiinalaista, thaimaalaista tai taiwanilaista alkuperää. Suomalaista metsäkuusikauppaa uhkasi myös ulkomailta tuodut viljelykuuset, joita myytiin esimerkiksi jouluna 1995 noin 40 000.

Muovikuusi 1990-luvun puolivälissä. Kuva: yksityiskokoelma.

Tekokuusien hyödyt ja haitat

Muovikuusen ”kuvatuksia” vastustavat argumentit toistuivat vuosikymmenistä toisiin samanlaisina: niiden valmistus ja kuljetus oli ympäristölle haitallista, niissä ei ollut oikeaa joulutunnelmaa, ne olivat tyylittömiä ja tuoksuttomia – toisaalta tämä saattoi olla etukin! Eräässä lehtijutussa 1995 nimittäin uutisoitiin, että monet olivat reklamoineet lannanhajuisista kuusista, joita kuusikauppiaat olivat ilmeisesti sulattaneet navetassa ennen myyntiin tuontia.

Muoviset kuuset nähtiin käytännöllisinä ja helppoina, kuten eräs myyjä totesi: ”se vain aukaistaan ja suljetaan kuin sateenvarjo, aina tilanteen mukaan” ja kevyinä kantaa ne sopivat esimerkiksi vanhuksille. Ne pysyivät tuoreina ympäri vuoden, eivät kellastuneet, varisseet tai aiheuttaneet nuhaa, vuotavia silmiä tai hengenahdistusta. Vaikka niissä oli oma ympäristörasitteensa, pitkässä käytössä ne maksoivat itsensä takaisin; metsää säästyi, eikä tullut joka vuotista jäteongelmaa. Muovikuusia oli mahdollista muotoilla itse, harventaa oksia tai tihentää niitä. Ehdottipa joku, että joulukuusivarkaudetkin saataisiin vähenemään muovikuusien hankinnoilla.

Reilut kaksi vuosikymmentä myöhemmin muovikuusia löytyy edelleen kauppojen somisteina ja suomalaiskotien iloina, mutta ne eivät ole syrjäyttäneet luonnonkuusia ja tuskin tulevatkaan koskaan. Mieltymykset ja markkinansa kullakin.

Kierrätyskeskuskuusi odottaa poimijaansa. Kuva: Satu Sorvali.

Lähteet

Verkkosivut:

History of Ever Gleaming. Wisconsin Historical Museum. https://historicalmuseum.wisconsinhistory.org/explore/ever-gleaming/history-of-ever-gleaming/ [Haettu 16.12.2022.]

Parkkinen, Pia: Muovikuusi on ekologisempi vasta 20 vuoden jälkeen – viisi vinkkiä kuusen hankintaan ja hävittämiseen. Yle.fi-sivusto. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/12/21/muovikuusi-on-ekologisempi-vasta-20-vuoden-jalkeen-viisi-vinkkia-kuusen [Haettu 15.12.2022.]

Rahanarvonmuunnin, Tilastokeskus. https://www.stat.fi/tup/laskurit/rahanarvonmuunnin.html [Haettu 13.12.2022.]

Painettu kirjallisuus:

Jaakkola, Kaisu: Muuttuva joulu: Kansatieteellinen tutkimus. Suomen muinaismuistoyhdistys, 1977.

Nyman, Hannele & Poutasuo, Tuula: Muovikirja. Arkitavaraa ja designesineitä. WSOY, 2004.

Vuolio, Kaisu: Suomalainen joulu. WSOY, 1981.

Sanoma- ja aikakauslehdet:

Apu 5.10.1984, 24.12.1999.

Etelä-Suomen Sanomat 22.12.1960, 17.12.1987, 19.12.1998.

Hangötidningen 23.12.1989.

Ilta-Sanomat 23.12.1970.

Kansan Uutiset 23.12.1959, 20.12.1960, 21.12.1960, 30.12.1962.

Länsi-Savo 28.12.1995, 12.12.1998.

Maaseudun Tulevaisuus 6.1.1966, 19.12.1995, 21.12.1995, 17.12.1998.

Helsingin Sanomat 21.12.1967.

Uusi Suomi 21.12.1968, 21.12.1971, 18.12.1985, 24.12.1985, 21.12.1989, 8.12.1990, 19.12.1990.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s