Rosollin juuret ovat 1700-luvun Lounais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan säätyläispiireissä, josta se levisi 1800-luvun loppupuolella kotitalouskoulujen ja pitokokkien avustuksella muualle Suomeen. 1900-luvun ensivuosikymmenen sanoma- ja aikakauslehtien mukaan rosollia ei kuitenkaan erityisesti yhdistetty jouluun, eikä se ollut vielä ruoan nimenäkään laajasti tunnettu. Esimerkiksi suomen kieltä käsittelevä Virittäjä-aikakauslehti kertoi 1908, että rosolli on lainasana venäjästä ja tarkoittaa ruokalajia. Seuraavana vuonna sama lehti korjasi, että rosolli tarkoittaa sillisalaattia ja sana onkin lainattu ruotsin kielen sanasta ”rosoll”. Rosolli ja sillisalaatti yhdistettiin toisiinsa myös toisessa lehtijutussa 1909, joka käsitteli emäntäkoulun päivällisiä: ”Me alotettiin ruokailu sillisalaatilla, jota myöskin rosooliksi kutsutaan.” Ruokahistorioitsija Ritva Kyllin mukaan kyseinen salaatti on peräisin sekä Ruotsista että Venäjältä, ja Suomessa rosolli tunnettiin nimenomaan alun perin sillisalaattina. Rosolli-sana tulee venäjästä.

1900-luvun alun lehdissä näkyi innostus puutarhanhoitoon ja kasvisruokien valmistukseen. Esimerkiksi 1903 Rauman Lehteen puutarhanhoidosta kirjoittanut nimimerkki ”Sipi” osasi valmistaa rosollia porkkanoista ja punajuurista ja maustoi sen etikalla. Useissa artikkeleissa kerrottiin puutarha- ja keittokursseista, joissa opetettiin kasvattamaan juureksia ja valmistamaan niistä kasvisruokaa. Eräässä savolaislehdessä kerrottiin 1909 puutarhakurssien lokakuisista päättäjäisistä, jossa oli valmistettu kasvisruokia, muun muassa rosollia. Ruokiin oltiin oikein tyytyväisiä ja jutun kirjoittaja kertoi, että joku isäntä vieraiden joukosta oli tokaissut: ”näkkyy sitä immeine ossoova syyvä muutai, ei vua lihhoo”. Toinen savolaislehti kertoi paikallisen maanviljelysseuran kasvisruokien keittokurssista, jossa valmistettiin kaalisopan ohella rosollia ja kasvislaatikoita. Myös tämän kurssin osallistujat olivat tyytyväisiä ja myönsivät, että ”voi sitä kasviksistakin laittaa maukkaita ruokia, kun on vain tahtoa ja aineita”.

Sillisalaatti oli yleinen ruokalaji 1900-luvun alun keittokirjoissa ja se tulee usein esille aikakauden lehtiaineistoissa, mutta kuten rosolli, sen syöminen ei rajoittunut jouluun. Esimerkiksi Marttojen lehti Husmodern tarjosi vuonna 1904 ruokalistaehdotuksessaan sillisalaattia lauantaipäivälle marjapuuron, leivän, kalan ja maidon kera, ja Pellervo-lehden vuonna 1909 julkaistussa ruokalistaehdotuksessa sillisalaatti (sillsallat) komeili torstain iltaruoissa leivän, suolakalan, silakoiden ja olutmaidon (ölost) seuralaisena. Husmodern-lehdessä vuonna 1903 Kesäruoat-otsikon alla julkaistun reseptin mukaan sillisalaattiin tuli perunaa, punajuurta, porkkanaa, hienoksi hakattua lihaa, silliä sekä sipulia. Sillin saattoi tarvittaessa korvata suolasilakoilla tai muikuilla. Rosolli ja sillisalaatti maustettiin etikalla, mutta sen kanssa voitiin nauttia myös erityistä kastiketta, johon tuli kermavaahtoa, sokeria, sinappia ja etikkaa.

1910-luvulla sillisalaatti ja sen kasvisversio rosolli vaikuttivat edelleen olevan arkiruokaa. Esimerkiksi Naisten ääni -aikakauslehdessä kannustettiin 1915 valmistamaan vieraille edullisia, mutta herkullisia, ravitsevia ja kauniita voileipiä sen sijaan, että tarjottaisiin heille lämpimiä aterioita. Lehtijutussa vinkattiin viisi erilaista täytettä pehmeälle ruisleivälle, joista aineksiltaan halvin oli rosolli. Suomen nainen -aikakauslehdessä annettiin keväällä 1917 kahden viikon ruokalistaehdotus, jossa rosolli oli merkitty aamiaisen kohdalle graham-puuron ja eilispäivän tähteiden rinnalle. Kirjoittaja huomautti, että kyseessä oli sota-ajan ruokalista ja siis sellaisena arvosteltava. Rosolli voitiin tosiaan loihtia melko edullisesti, kunhan oli viljelty sopivia juureksia. Pulavuonna 1917 rosollia saatettiin tarjota jopa juhlapöydässä, kuten haapaveteläinen maaseutukirjeenvaihtaja raportoi Kaleva-lehdelle paikallisista juhlapäivällisistä. Rosollin kanssa oli tarjottu jäkäläleipää, marjarieskaa, sotavoita (maidolla ja jauhoilla jatkettua voita), kasviskeittoa, nauris- ja kaalilaatikoita, sienipaistia ja maitokiisseliä sekä palan painikkeena katajanmarjakaljaa.

Köyhäinhoitolehti muistutti 1913, että sillisalaatti oli itse asiassa kansan keskuudessa suuressa arvossa pidetty ruokalaji, jota tarjottiin vieraille. Lukukinkeriruoaksikin sitä oli nimitetty. Jouluna 1917 sen sijaan sillisalaattia ei saatu kaikissa talouksissa, ehkäpä halvempaa rosollia kuitenkin. Pieni eläintenystävä -lastenlehden joulutarinassa 1917 törmäsin ensimmäisen kerran mainintaan siitä, että sillisalaattia tarjottiin juuri jouluna. Tarinassa esiintyvälle Matille tuli

”vesi suuhun kun hän ajatteli sillisalaattia punaisine ja keltaisine ruusuineen punajuurista ja porkkanoista ja puuroa, joka oli keitetty puhtaimpaan maitoon, ja joulukaljaa, jossa mallas ja humala maistuivat niin väkevästi. Hm, niin, sellaista oli ennen. Matti huokasi. Mutta nyt oli kaikki toisin. Nyt oli kallis aika ja nälänhätä eikä sitä saanut mitään köyhillä lanteillaan.”

1920-luvulla lehdissä alkoi näkyä viitteitä siitä, että rosollia syötiin jouluna. Esimerkiksi Lastenjoululehti Lyhteessä julkaistiin 1925 kirjoitus lapsuuden joulusta 40 vuotta sitten eli 1880-luvulta, jossa mainittiin muun muassa rosolli yhtenä jouluruokana: ”Äiti ja sisko kantoivat jouluillallisen pöytään. Siihen kuului kinkku ja ryynipuuro tärkeimpinä ruokalajeina. Isä oli tuonut kaupungista myös puna- ja keltajuuria ja niistä oli äiti valmistanut ”rosollia”.” Myös Pohjois-Hämeen Vartion lehtijutussa 1929 muisteltiin rosollia syödyn jo 1900-luvun alussa muiden jouluruokien kera.

Vuonna 1924 uutisoitiin, että Martat olivat ryhtyneet myymään muiden ruokien ohella rosollia valmiina ”sievissä rasioissa” helpottaakseen perheenäitien työtaakkaa viikonlopun aterioiden suhteen. 1930-luvun lopussa sillisalaattia saattoi ostaa valmiina myös kaupunkien ruokatavarakaupoista.

Sivuhuomautuksena kerrottakoon, että sanaa ”sillisalaatti” ja joissain tapauksissa myös ”rosollia”, käytettiin jo 1900-luvun alussa kuvaamaan sekavankirjavaa asiaa. Savon Sanomien pakinoitsija kuvasi vuonna 1929 asian näin:

”Lukija on tietysti joskus sattunut sellaisellekin ruualle, jota eukot sanovat rosolliksi. Se on sellaista syömistä, johon on silputtu hyvänsä ja huononsa sekaisin ja jota suuhunsa pistettyään totisena ja uteliaana tunnustelee, minkä makuista milloinkin muklahtaa kielen ulottuville. Tämä juttu on henkisessä katsannossa suunnilleen samanlaista siinä suhteessa, että tähän on riiputettu vähän sitä ja vähän tätä.”

1930-luvun alussa julkaistuissa lehtijutuissa huomautettiin, että rosollin eli sillisalaatin tuntee ruokalajina ”jokainen”. Näitä salaatteja syötiin edelleen ympäri vuoden ja ne saivat mainintoja paitsi kesäruokana, myös oivallisena sadonkorjuuajan ruokana. Kansan Lehden Emännän palstalla todettiin: ”Syksy onkin muuten paras rosolli-aika, sekä punajuuret että porkkanat ovat nyt mehukkaita ja makeita ja ravintoarvoltaan parhaimmillaan. Viisas emäntä tarjoaa väelleen rosollia syyspuolella joka viikko.” Pääsiäispöytäänkin rosollia soviteltiin Oma koti -perhelehdessä. Edullisten raaka-aineiden vuoksi rosollia ja sillisalaattia ehdotettiin muun muassa työmiesten evääksi ja voileipien päällysteiksi. Joissakin lehtijutuissa rosollia pidettiin erityisenä lauantaipäivän ruokana.

Rosollin syönti yhdistettiin vegetarismiin ja terveysseikkoihin. Ehdotettiinpa sitäkin, että rosolli olisi tehty osittain raakaravinnosta. Raakaravinto ei tosiaan ole mikään 2010-luvun keksintö, vaan Martat toivat sen hyödyt esiin jo vuoden 1933 erikoisohjelmassaan. Rosolliin ehdotettiin raakaa porkkanaa ja punajuurta raastamalla ja höyläämällä ne ohuiksi suikaleiksi. Joillekin kasvisruoka aiheutti epäilyksiä, mutta Kotiliesi tiesi vinkata tähän sopivan kikan:

”on hyvä tietää, mitä eräs emäntä teki: hän vei rosollin tarjolle sianlihakastikkeen kanssa ja silloin se hyväksyttiin riemulla. […] Kasvikset on kuljetettava pöytään jonkin tutun ruoan ohessa, silloin ne sopivat helpommin tottumattoman suuhun. Varmaan on tapauksia, joissa sopii suorastaan salakuljettaa näitä terveellisiä ravintoaineita vastahakoiseen vatsaan.”

Ritva Kyllin mukaan talonpoikais- ja työläistalouksissa luotettiin vielä 1920–30-luvuilla paljon liha- ja rasvapitoiseen ruokaan ja vältettiin rouskuvien kasvisten eli ”rehujen” syömistä.

Edellisten vuosikymmenten kotitaloustöiden järkevöittämiseen ja tehostamiseen tähtäävä kansansivistystyö jatkui edelleen esimerkiksi Marttojen keittokurssien muodossa. 1931 Kannaksella järjestetyllä keittokurssilla lapset valmistivat neljän ruokalajin kattauksen, jossa yksi ruoka oli rosolli. Marttakerholaiset kutsuivat kyläläiset syömään kurssilla valmistuneita ruokia edullisella hinnalla. Maaseudulla toimi nuorille tarkoitettuja maatalouskerhoja, jotka järjestivät muun toimintansa ohessa työtehoa mittaavia kilpailuja. Esimerkiksi 1930-luvun puolivälissä kisailtiin sekä Viipurissa että Ilmajoella ”rosollin eli sillisalaatin” valmistuksessa. Muita lajeja olivat muun muassa parsiminen, perunan kuoriminen ja juurikasvien harventaminen. Liperin maatalousnäyttelyssä sen sijaan käytiin kiperä ”kolmiottelu”, jossa olivat lajeina villavaatteen pesu, uuniluudan valmistus sekä rosollin teko.

Työtehoseuran Maiju Gebhard raportoi 1939 Pellervo-lehdessä Ala-Satakunnan pienviljelijäyhdistyksien paikallisliiton järjestämästä maa- ja kotitalousnäyttelystä Huittisissa, jossa oli pidetty leikkimielinen työkilpailu ”satakuntalaisen kansallisruoan” eli sillisalaatin valmistuksessa. Jokainen kilpailija oli tuonut kotoaan työvälineet ja ruoka-ainekset, valmiiksi keitetyt juurekset ja perunat. Näyttelyn juhlasali oli pullistellut innokkaita katsojia, kun pienviljelijänaiset olivat aloittaneet kisan, kukin omalla tyylillään. Gebhardia oli huvittanut erityisesti ”kuunnella kilpaa käyvien hakkuurautojen kolkutusta kaukalon pohjaa vastaan ja katsella eri tavoin valmistettua ja koristeltua salaattia.” 

Jo 1930-luvulla tuskailtiin jouluruokien aiheuttamaa ähkyä, rahanmenoa ja ruoanvalmistukseen kulunutta aikaa. Kotiliesi ehdottikin ruokien jakamista useammalle eri päivälle. Sillisalaatti sai paikan joulupäivän ruokapöydästä: ”Sillisalaatti kastikkeineen sekä lihahyytelö kuulunevat kaikkialla joulupäivän voileipäpöytään.”

Päätän kirjoituksen vuonna 1920 Marttojen Emäntälehdessä julkaistuun runoon. Elli Sievon ”Jupinaa kellarissa” kuvastaa sovinnon hakua sisällissodan jälkeen ja kertoo hauskalla tavalla eri kansanosia yhdistävästä ruoasta.

Pimiässä kellarissa
väiteltihin vahvaan
mikä olis’ paras ruoka
herrojen kuin rahvaan.

Siellä, näet, punajuuri
pullistellen rintaa
halveksien silmäeli
keltajuuren pintaa.

Haastoi sille ylpeänä:
— Mitä teistä muista!
Punajuuripihvi paras
kaikist’ herkkusuista.

Punajuuripaistikas,
Kas, se on kansan ruokaa.
Parempaa, jos teillä, lie,
ah, veljet, esiintuokaa. —

— Kaikki ei lie parasta,
mi punaselta hohtaa. —
Punajuuri porkkanan
niin tuiman katseen kohtaa.

Minä, keltaporkkana.
vien kellarissa voiton. —
Lie herrasväki kuullut jo
tuon lääkärien soiton: —

Se hyvää moneen katarriin
ja lapsukaisten ruokaa,
Jos makeutta halutaan
niin porkkanoita tuokaa. —

Ja pieni kaino peruna
myös unelmistaan havaa ja
suikeahkon suukkonsa
niin varovasti avaa:

— Nuo vihannekset työntävät
jo kyllin minut tieltään,
mutt’ eikö sopis’ hillitä
ees hiukan sentään kieltään?

Kas rosollissa kaikki me
viel’ rinnan ollaan kerran
ja pitoruuaks’ joudutaan
niin rahvahan kuin herran.

Lähteet
Tutkimuskirjallisuus
Kylli, Ritva: Suomen Ruokahistoria: Suolalihasta Sushiin. Helsinki: Gaudeamus, 2021.
Sillanpää, Merja: Happamasta makeaan: Suomalaisen ruoka- ja tapakulttuurin kehitys. Vantaa: Finfood, 1999.

Sanoma- ja aikakauslehdet, Kansalliskirjaston Digitaaliset aineistot
Akseli K: Lapsuuteni joulu. Joululyhde: lasten joululehti 1.12.1925, 4.
Bref till Stenkulla Karin, Husmodern: organ för Föreningen Martha 1.10.1904, 11.
Huotari, Aili: Säästäväinen emäntä ja ruoantähteet, Koti: vuosikirja perheenemännille 1.1.1932, 38.
Eevan pakinoita, Kannaksen Lehti 23.10.1931, 3.
Emännän palsta, Kansan Lehti 11.9.1937, 10.
Emäntien huomioon!, Kuntalainen 12.11.1931, 3.
Förslag till matordning i landtmanna hem under en vecka, Pellervo 1.2.1909, 34.
Gebhard, Maiju: Ala-Satakunnan pienviljelijänaisten töiden suurkatselmus, Pellervo 20.9.1939, 23–24.
Huttunen, Hilja: Jouluherkkuja, mutta ei kaikkia yhtäaikaa, Kotiliesi 1.12.1936, 26-27.
Joulua valmistamassa hämäläistalossa neljännesvuosisata sitten, Pohjois-Hämeen Vartio 1.12.1929, 6–9.
Jyväskylän maalaisseuran syyskokous, Suomalainen 2.10.1901, 2.
Keittokurssit Pieksällä, Savon Sanomat 22.11.1909, 2.
Kelpaavathan Liisankin punajuuret ruoaksi!, Nuorten Pellervo 1.10.1936, nro 10, s. 25.
Kerhotyön 10-vuotisjublat Ilmajoella 6—7. VII.— 35, Nuorten Pellervo 1.7.1935, 28-29.
Kun odottamatta saat vieraita ruoalle, Oman kodin opas 1.1.1933, 33.
Kuopion tienoilla käytettyjä ”lainasanoja”. II. Ruotsalaisia lainoja, Virittäjä: Kotikielen seuran aikakauslehti, 1909, nro 7, 18.
Lahti, Hilja: Omillamme toimeen, Kotiliesi 15.11.1939, 24.
Liperin maatalousnäyttelyn kotitalousosastolle kilpailevia näyttelyryhmiä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, Karjalainen 17.8.1937, 4.
Ljungberg, Eva: Joulu 1917, Pieni eläintenystävä 1.1.1917, 2.
Maaseutukirjeitä, Sulkava, Suur-Savo 15.10.1909, 4.
Maaseutukirjeitä. Kirje Haapavedeltä, Kaleva 24.10.1917, 3.
Marttakerholaisten, Kannaksen Lehti 27.10.1931, 2.
Marttojen myyjäiset, Karjala 7.11.1924, 5.
Maukkaita eväsvoileipiä, Suomen Kuvalehti 24.1.1931, 37.
Miten opimme syömään enemmän kasviksia, Kotiliesi 15.8.1934, 28.
Nuorten maatalouskerhotyöstä ja sen kehittämisestä, Pienviljelijä: maanvuokraajain ja pienviljelijäin liiton äänenkannattaja 1.10.1936, 17.
Pääasiassa sisä- mutta hiukan myöskin ulkopolitiikkaa, Savon Sanomat 7.3.1929, 5.
Pekka ja Paavo: Sortavalan emäntäkoululla, Laatokka 12.10.1909, 4.
Perheenäiti: Halpoja voileipiä, Naisten ääni 27.2.1915, 5–6.
Puutarhanhoito köyhäintaloissa, Köyhäinhoitolehti: kunnallisen köyhäinhoidon ja yksityisen hyväntekeväisyyden äänenkannattaja 18.4.1913, 2.
Reinilä-Hellman, Edit: Pääsiäissunnuntain päivällinen, Oma koti: uusi perhelehti 15.3.1932, 22.
Ruokapakinaa, Suomen nainen 2.4.1917, 13–14.
Rätter af rödbetor, Pellervo 1.11.1902, 26.
Sievo, Elli: Jupinaa kellarissa, Emäntälehti: Martta-yhdistyksen äänenkannattaja 1.3.1920, 14–15.
Sipi: Kirje Hinnerjoelta, Rauman Lehti 1.12.1903, 2.
Sommarätter, Husmodern: organ för Föreningen Martha 1.7.1903, 25-26.
Valmis ruoka on taloudellista, HOK 1.3.1939, nro 1, 11.
Vegetariaanien jouluruuat, Uusi terveys 1.11.1934, 18.
Venäläisiä lainasanoja, Virittäjä: Kotikielen seuran aikakauslehti 1908, nro 3, 21.
Yksinäinen nainen syö päivällistä, Kotiliesi 15.3.1939, 30–31.
Älä naura raakaravinnolle, Emäntälehti: Martta-yhdistyksen äänenkannattaja 1.9.1933, 27–28.