Adventtikalenteri 4: Joulutortut

”Komean kivimuurin kirkkaasti valaistun julkisivun ohitse kulki köyhä vaimo kahden lapsensa kanssa. Lapset pysähtyivät katsomaan leveitä, valaistuja ikkunoita, kasvoillaan nälkäinen ilme.

»Noita onnellisia ihmisiä» lausui pieni tyttö hartaasti työntäen kohmeiset kätensä syvemmälle takin taskuihin.

»Saadappa viettää joulu jossakin tuollaisessa kodissa!» sanoi pieni poika, tuntien miten vesi väkisinkin herahti kielelle ajatuksen lentäessä kaikkiin niihin herkkuihin, joita joulupöytä tuolla ylhäällä mahtoi notkua.

»Tulkaa, lapset», äiti vihdoin kiirehti. »Meidän on vielä tehtävä pienet ostoksemme ennenkuin liikkeet suljetaan.»

»Niin, kynttilöitä, äiti,» sanoi hiljainen, pieni tyttö silmiensä syttyessä himmeään loistoon.

»Ja rusinoita ja riissiä puuroksi ja luuletko äiti, että voimme ostaa joulutorttujakin?» lausui poika hengästyneenä.

»Kyllä varmaan, äiti on tehnyt ylitöitä ja ansainnut hiukan ylimääräistä», sanoi kuihtuneen näköinen nainen.

»Voi sentään», sanoi poika. »En tiedä mitään sen ihanampaa kuin joulu.»

»Niin», huokasi pikku tyttökin. Mutta hän ajatteli kynttilöitä.”

(Joulukynttilät 1.1.1937)

Yllä oleviin sanoihin päättyy Marketta Karan Joulu-niminen novelli, joka julkaistiin Suomen sairaanhoitajatarliiton lehdessä Joulukynttilät vuonna 1937. Kertomuksen keskiössä on kantakaupungin kerrostalo ja sen asukkaat, joiden elämästä tarjotaan lukijalle pieniä väläyksiä. Varallisuudesta ei talon asukkailla ole puutetta, mutta siitä huolimatta lähestyvän joulun odotusta varjostavat monenlaiset huolet ja epämiellyttävät velvollisuudet. Ajatus lähestyvästä juhlasta saa etenkin äveriään kauppaneuvos Liimakan mielen entistä synkemmäksi: hänen rahakukkarolleen lankeavat joulupidot tietäisivät vain kuluja kyltymättömien ja kaikkeen tyytymättömien perheenjäsenten hyväksi. Vaikka Liimakka perheineen elää mahongin, kristalli- ja barokkikruunujen sekä kultakehyksisten taideteosten ympäröimässä yltäkylläisyydessä, on vauraus tuonut tullessaan vain huolta ja lähipiirin alati kasvavia, täyttymättömiä vaatimuksia. Tyytymättömyys, pienten ulkoisten murheiden ja velvollisuuksien aiheuttama ärtymys paistaa myös talon muiden asukkaiden kasvoista, mutta kadulla kulkeville köyhille lapsille talon ikkunoista loistava valo edustaa herkuista notkuvia joulupöytiä, vaurautta ja onnea. Yltäkylläistä unelmaa edustavan talon edessä lasten haaveissa siintävät kuitenkin vain vaatimattomasti kynttilät sekä toiveet riisipuurosta ja joulutortuista. Joulutortut kuuluvat nykyään kiinteänä osana moneen jouluiseen kahvipöytään. Perinteiset luumumarmeladitäytteiset tähtitortut pitävät pintansa, vaikka uudemmat trendit esimerkiksi vihreillä kuulilla koristeltuine leivoksineen ovat viime vuosina nousseet pinnalle. Joulutortut näyttävät vakiintuneen kiinteäksi osaksi suomalaisia kahvipöytiä ja joulunvieton herkutteluja jo 1900-luvun alussa, ainakin Kansalliskirjaston digitoitujen lehtiaineistojen valossa. Kaupungistuminen ja toisaalta myös kaupallistuminen toivat lehtien palstoille kasvavan mainonnan. Etenkin joulun alla mainoksilla kilpailtiin kuluttajien huomiosta paitsi joululahjoiksi sopivien tavaroiden myös elintarvikkeiden osalta. Ajatus joulupöydän arkea runsaammista antimista ei toki ollut uusi, mutta etenkään kaupungeissa kaikkea ei tarvinnut valmistaa itse – varsinkaan niiden, joilla oli varaa herkkuihin. Eksoottiset kuivatut hedelmät, marsipaanit, pähkinät, kuusiin ripustettavat ”nisset ja nasset”, suklaakonvehdit sekä monenlaiset sokerileivokset – joulutortut mukaan lukien – löysivät tiensä leipomoiden ja puotien kautta etenkin kaupunkilaisten perheiden pöytiin.

Lahti 11.12.1911
Kansan Lehti 22.12.1927

Joulutorttujen näkyminen lehtien palstoilla viime vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä on monivivahteisempaa kuin mitä ensikatsauksella mainosten ja lukevien perheenemäntien hyödyksi ja iloksi painettujen torttureseptien perusteella voisi ajatella. Joulun vietosta ja perinteistä puhuminen kietoutuu usein ajatukseen jonkin pysyvän vaalimisesta, lämpimien muistojen luomisesta jälkipolville ja toisaalta myös menneiden sukupolvien kunnioittamisesta esimerkiksi juuri ruokien muodossa. Joulun yltäkylläisyys, aineellinen ylenpalttisuus suhteessa joulun kristilliseen sanomaan ja toisaalta vähäosaisten muistamisen tarpeellisuus eivät olleet vieraita ajatuksia 1900-luvun alussakaan, ja teemoista myös kirjoitettiin paljon. Nälkä ja puute saattoivat kohdata huonoina aikoina miltei kenet tahansa: viime vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä Suomi oli käynyt läpi itsenäistymisen, verisen sisällissodan sekä 1930-luvun alkuvuosien laman, jonka seurauksena moni jäi työttömäksi.   

Synkät pilvet varjostivat myös vuoden 1939 joulua, jota vietettiin kotirintamallakin talvisodan aiheuttamassa niukkuudessa. Normaalia joulun tunnelmaa pyrittiin luomaan tukeutumalla tuttuihin ja turvallisiin leivoksiin, mutta soveltaen, kuten Hilja Huttusen Kotilieden joulunumeroon laatimassa ”Jo tuoksuu joululeipä” -tekstissä ohjeistetaan:

”Vehnäleivän, joka tänä jouluna jää monen kodin milteipä ainoaksi leivonnaiseksi, tahdomme leipoa erimuotoiseksi, niin että ainakin lasten ja ehkäpä omaksi iloksemmekin saamme perättäisinä juhlapäivinä vaihdellen erilaista kahvileipää. Itse taikinan valmistamme tavallista, yksinkertaista vehnäleipää, johon ei ainakaan sokeria riitä muuta kuin nimeksi. … Joulutortut, jos emme raski niitä voitaikinasta valmistaa, voimme korvata samanmuotoisiksi leivotuilla vehnäleivillä.”

Kotiliesi No 24, 15.12.1939

Vaikka sokerista ja voista oli jo pulaa, mukautettiin perinteisiä reseptejä vaatimattomammillakin aineksilla toteutettaviksi. Sarvet, kahvivohvelit, pukinsarvet ja joulutortut syntyivät vehnätaikinaa perunalla jatkaen. 

”Huolimaton harvoin onnistuu” – kotitalousvalistus ja jouluun valmistautuminen

Jouluun valmistautuminen oli entisajan ihmisille monivaiheista puuhaa, ja etenkin 1900-luvun alussa alettiin kiinnittää huomiota jouluruokien osalta entistä suunnitelmallisempien ateriakokonaisuuksien laatimiseen. Varsinkin vuonna 1899 perustettu Marttajärjestö tähtäsi perheenemäntien aseman parantamiseen ja kodin arvostuksen kohottamiseen yhteiskunnan sydämenä. Tavoitteena oli toisaalta tehostaa perheenemäntien työpanosta, toisaalta ohjata toimimaan säästeliäämmin ja ruokahävikkiä minimoiden – myös kansantaloutta ajatellen. Naisille ja etenkin perheenemännille suunnatut kotitalousohjeet näkyivät enenevässä määrin myös lehdistössä. Ehdotus jouluaattoillan ja joulupäivän ateriakokonaisuudeksi julkaistiin vuoden 1913 Joululukemista Suomen kodeille -lehdessä, jossa esiteltiin reseptit muun muassa lipeäkalan, lanttulaatikon ja kinkun valmistukseen sekä jälkiruokana tarjottaviin joulutorttuihin.

Joululukemista Suomen kodeille 1.12.1913
Joululukemista Suomen kodeille 1.12.1913

Joulutorttujen reseptit vaihtelivat, mutta vielä 1900-luvun alussa taikinaan lisättiin usein alunaa, joka sittemmin on poistunut elintarvikekäytöstä. Toisinaan ohjeissa nähtiin myös kermaa ja konjakkia, joista etenkin jälkimmäinen herätti raittiusaatetta kannattavissa aikalaisissa paheksuntaa. Vuoden 1913 reseptin neuvo paistetaan kuumassa uunissa vaalean ruskeiksi saa kenties nykyajan ohjeiden tarkkoihin lämpötiloihin ja paistoaikoihin tottuneen leipurin ihmettelemään. Aikana ennen sähköhelloja tuntuma ruoanvalmistukseen, lämpötilan ja oikean kypsymisajan löytymiseen syntyi pitkälti kokeilemisen, oppimisen ja kokemuksen kautta.

Kotitalousvalistajien teksteissä kommentoitiin myös yhteiskunnallista muutosta ja modernin maailman tuulia, jotka alkoivat vähitellen saavuttaa kotimaisten kaupunkien ohella myös maaseudun vaatimattomia pirttejä. Huolta jouluperinteiden vähittäisestä kuihtumisesta ilmaistiin muun muassa seuraavassa Kotiliedessä julkaistussa Joulunajan erikoisherkut -kirjoituksessa:

”Mutta silti sanomme: perheenemännät, pitäkää viimeiseen asti kiinni ainakin niistä joulunpyhiin liittyvistä perinnäistavoista, jotka tähän asti ovat jaksaneet pelastua uuden ajan kuohuvasta virrasta, ja antakaa lastenne nauttia niistä, niinkuin itse olette niistä nauttineet! … Mutta vaikka nykyaika arvaamattomassa määrässä on helpottanut emännän vaivoja, mitä on sittenkään joulu ilman näitä vaivoja, ilman jouluvalmistuksia kodin keittiöpuolella? Jouluvalmistukset keittiössä ovat aivan toista kuin tavalliset askareet, sillä niissä on jotakin ihmeellisen viehättävää ja tulevaa suloisuutta lupaavaa. Niin pitää vain ollakin, jotta joulusta voisi tulla todella suurin, odotetuin juhlamme. Vähän vaivaa ja huolta siis, hyvät emännät! Joulun takia ja joulun nimessä!”

Kirjoituksessa ohjeistetaan myös joulutorttujen tekemiseen, jotka kirjoittajan mukaan olivat tarjottavana kahvipöydän kruunu:

”Ja joulunpyhien jälkiruoka ennen muuta on joulutorttu. Se niin sanoaksemme perusrunko, josta joulutortut leivotaan, on voitaikina. Voitaikinan valmistaminen joulunpyhien varalle on erinomaisen käytännöllistä emännänkin kannalta, niin työlästä kuin se onkin. … Voitaikinan valmistamista ei pidetä aivan helppona, ehkä senvuoksi, että huolimaton harvoin siinä onnistuu.”

Nykyään vain harva tekee voitaikinan itse, eikä sen leipomista pidetty mutkattomana myöskään sata vuotta sitten. Taikinan onnistuminen vaati kirjoittajan mukaan laadukkaita raaka-aineita, taikinan huolellista ja oikeaoppista kaulimista sekä riittävän viileää huonetta. Vaikka työn ei luvattukaan olevan helppoa, oli se silti vaivan arvoista: onnistuneella voitaikinalla emäntä kykeni osoittamaan oman taituruutensa tekniikassa, jonka osaamista edellytettiin ”suuren maailman” keittiöissä asti.

Kotiliesi no 22–23, 1.12.1927

Edellytykset järjestää tunnelmallinen ja arjesta poikkeava joulujuhla riippui yhteiskunnallisesta asemasta ja varallisuudesta. Keskiluokkainen kotitalousvalistus painotti arjen tehokkuutta, ydinperheideologiaa ja perheenemännän vastuuta kotitalouden toimivuudesta. Myös työläispiireissä vaalittiin perhearvoja ja perinteiden jatkumoa, unohtamatta sitä tosiasiaa, että myös jouluna saatettiin joutua kiristämään kukkaronnyörejä. ”Työläisperheissä ei suinkaan joulunakaan voida ylensyömiseen ratketa, sen estää kukkaron laihuus. Mutta työläiskodissakin äiti koettaa jouluksi varata jotain juhlaruokaa antamaan perheelle joulun tuntua.”, kirjoittaa nimimerkki Emäntä-Elli Toverittaressa, Sosialidemokraattisen Työläisnaisliiton omassa julkaisussa. Kirjoittaja peräänkuuluttaa jouluperinteitä perheen keskinäisen yhteishengen luojana ja muistojen kerryttäjänä jälkipolvia varten:

”…Kolmas perhe taas kaipaa jouluaaton aterialla välttämättä riisipuuroa manteleineen, kun neljännen joulutunnelman täydentävät vain kotitekoiset, tähden – muotoiset joulutortut. Onkin miellyttävää, että perheellä on joitain tuollaisia perinteitä joulun viettoon nähden. Se eroittaa kodin joulun muiden jouluista ja aivan kuin lähentää perheenjäseniä toisiinsa. Ja halki elämän voivat lapsille jäädä kotoiset joulut kauniiksi muistoksi juuri jonkin tuollaisen pikkuseikan vuoksi.”

Ruoka on harvoin pelkästään ravintoa, sillä syöminen kietoutuu monisyisesti tapakulttuuriin ja sosiaalisiin suhteisiin. Ruokamuistojen kautta luodaan yhteenkuuluvuutta, kuten edellä oleva sitaattikin toteaa. Joulupöydän koostumus riippui 1930-luvulla paljon perheen varallisuudesta, mutta myös menneen kesän ja syksyn sadosta: ruoanlaitossa ja leivonnassa haluttiin hyödyntää ennen kaikkea aineksia, joita oli omasta takaa. Ulkomaisten tuontituotteiden sijaan Emäntä-Elli kannustaa suosimaan kotimaan antimia joulutorttujen täytteissä:

”Torttujen täytteenä käytetään useimmiten luumuja tai luumuja ja omenia yhdessä. Monet tekevät täytteen kuivatuista hedelmistä. Meillä ei kuitenkaan olisi syytä harrastaa noita ulkolaisia hedelmiä, ja joulutortuissakin tulemme kyllä toimeen kotimaankin tuotteilla. Kenellä on säilykekellarissaan kriikuna- tai luumusosetta tai -hilloa, saa siitä erinomaisen täytteen. Mutta sitä voi olla vain hedelmänviljelysseutujen emännillä. … Jos kuitenkaan ei varastossa ole muuta kuin mustikkaa ja puolukkaa, suosittelisin niiden asemesta käytettäväksi porkkanaa.”

Toveritar No 22–23, 1.1.1937

Vaikka kotitalousneuvojien ohjeistukset olivat usein vankan normatiivisia, ne olivat myös joustavia ja ottivat huomioon vallitsevat olosuhteet: mahdollisimman hyvään pyrittiin, mutta tilanteen sallimissa puitteissa. Soveltaminen saattoi merkitä vaatimattomampia raaka-aineita tai niitä maan antimia, jotka olivat tuottaneet parhaiten satoa.  

Joulutortut muistojen tallentajina ja kodikkuuden luojina

1900-luvun alku oli erilaisten joululehtien kulta-aikaa, ja monenlaisia jouluisia jatkokertomuksia ja novelleja julkaistiin myös sanoma- ja aikakauslehdissä. Opettavaisissa tarinoissa saatettiin vedota ihmisten hyväntahtoisuuteen ja kannustaa myös lapsia omilla toimillaan huomioimaan vähäosaisia, jotka eivät päässeet nauttimaan joulun aineellisista iloista. Joulutortut saattoivat köyhimmille edustaa saavuttamatonta unelmaa ja haavetta, sekä kodikkuuden tuojaa, joka vei muistelijansa lapsuuden kauniisiin muistoihin. Eräs hyväntahtoisuuteen vetoava ja epäitsekkääseen omista lahjatoiveista luopumiseen hädänalaisten hyväksi kannustava kirjoitus nähtiin Suomen Nainen -lehdessä 1930-luvun alussa. Nimimerkki V.K. kuvaa novellissaan Jaatilan Pikku-Matin joulu-Simo pientä Matti-poikaa, joka kirkossa nähdyn vaivaisukon innoittamana päättää rakentaa pahvista Simo-nimisen rahalippaan kylän köyhimpien hyväksi. ”Matti-pallero oli kuullut näinä päivinä ja pitkin syksyä puhuttavan ahtaasta ajasta ja pienten saloeläjäin ahdingosta. Aivan äskettäinkin oli äiti huoahtanut isälle: — Kyllä tulee monelle puutteen joulu. Näitä oman kylän vähäisiä meidän pitäisi muistaa auttaa.” Lama-ajan puremassa Suomessa avuntarvitsijoita on paljon, ja kynnelle kykenevät lahjoittavat ylimääräiset lanttinsa ja setelinsä Simolle lapsen esimerkillisen toiminnan kannustamana. Matti itsekin on valmis tinkimään omista lahjatoiveistaan muiden hyväksi. Onnellisesti päättyneessä opettavaisessa ja varsin ajattomassa – mutta selvästi tiettyyn yhteiskunnalliseen vaikeaan tilanteeseen sijoittuvassa – kertomuksessa joulutortut symboloivat joulun arjesta kohottavaa elementtiä, joihin ei kuitenkaan saa suhtautua itsestäänselvyyksinä. Novelli päättyy sitaattiin: ”…. Ja kunniapaikalle se Simo sai jäädäkin, vierashuoneen kaapin päälle. Sieltä se näytti varsinkin Matille iskevän ymmärtävästi silmää ja jouluiltana Matti laittoi sen eteen tortun, mutta Simo taisi sitäkin säästellä niille, joilla ei ollut joulutorttuja vaan paljon hätää.” (Suomen Nainen No 19–20, 20.12.1931)

Toinen kirjoitus joulutorttujen kietoutumisesta lämpimiin ja kodikkaisiin joulumuistoihin ilmenee Örön saarella joulua viettäneen varusmiehen tekstissä, joka julkaistiin Länsi-Uusimaassa vuoden 1925 alussa. Varusmiehen kokemukset joulusta Örössä olivat lämpimiä ja poikkesivat armeija-ajan hierarkkisesta arjesta tavalla, joka sai nuoren miehen mietteliääksi: ”Hämilleen veti monen pojan, joutuessaan vastatusten aterioimaan entisen herra kapteenin, luutnantin tai vänrikin kera. Pian kaikui valtavana »Enkeli taivaan lausui näin» ja tuntui, kuin en koskaan olisi kuullut tuon jo lapsena opitun virren niin hartaasti korkeuksia kohti kohoavan.” Vaikka joulu Örössa oli ikimuistoinen ja kaunis, peilautuivat monet siellä koetut tunteet kaukana olevaan kotiin ja siellä asuviin läheisiin. ”Pian taas höyrysivät kahvikupit pöydässä, suuren suuren torttukasan vieressä. Muistui mieleen entiset hyvät ajat, jolloin voi maksoi 1: 50 kilo ja luumut vielä vähemmän, ajat, jolloin minunkin äitini kannatti leipoa joulutorttuja. Kymmenen vuoden sisällä olen saanut vain uneksia joulutortuista ja nyt, sotaväessä ollessani, sain niitä oikein hereillä ollen maistella.” (Länsi-Uusimaa No 1, 3.1.1925 no 1) Voilta ja luumuhillolta maistuvat joulutortut olivat varusmiehelle kaukaisia unelmia menneisyydestä, hyviltä ajoilta, jolloin niihin oli vielä varaa. Ennen kaikkea Örön kahvipöydässä tarjotut tortut näyttävät kuitenkin herättäneen kirjoittajassa nostalgisia muistoja lapsuuden jouluista.

Lopuksi

Joulutortut kuuluivat 1900-luvun alussa hyvin monenlaisiin joulupöytiin. Myös niukempina aikoina torttuja tahdottiin leipoa, vaikkakin voin ja luumujen puutteessa toisinaan korvaavista raaka-aineista. Joulutortuista käyty keskustelu kietoutuu melko ajattomalla tavalla nykyisiin keskusteluihin joulusta: missä menee sopivan juhlavuuden ja yltäkylläisyyden raja, millä tavoin muistamme vähempiosaisia ja mikä oikeastaan tekee joulun – onko se materiaalinen runsaus, yhdessä vietetty aika läheisten kanssa, joulun kristillisen sanoman äärellä hiljentyminen vai arjesta poikkeavien ruokien syöminen – tai kenties näitä kaikkia yhdessä. Joulukertomuksissa suussa sulava, voilta ja luumulta maistuva lämmin joulutorttu johdatteli usein menneisiin lapsuuden jouluihin ja kotiin. Toisaalta se myös edusti puutteen keskellä unelmaa hieman paremmasta elämästä, jossa onni ei koostunut kullasta ja jalokivistä, vaan rauhasta, kodin lämmöstä ja riittävästä toimeentulosta.

Kuuluvatko joulutortut sinun jouluherkkuihisi? Kirjoitelman päätteeksi nostettakoon vielä esiin eräs joulutorttujen suureksi ystäväksi paljastunut henkilö, presidentti P.E. Svinhufvud, jonka joulunviettoon päästiin kurkistamaan vuoden 1936 Kotiliedessä: ” Mutta aivan erikoisesti rakastaa presidentti joulutorttuja, »aivan kauheasti», kertoo rouva Svinhufvud, ja sen vuoksi hän aina varoittaa: »Oletteko nyt vain leiponeet kylliksi joulutorttuja?» Niitä syödäänkin sitten koko joulunpyhien aikana ja presidentti käyttää niihinkin runsain määrin sokeria.” (Kotiliesi No 24, 15.12.1936) Tämän myötä toivotan kaikille tunnelmallista ja herkullista joulua!

Asta Sutinen

Lähteet

Tutkimuskirjallisuus:

Ollila, Anne: Suomen kotien päivä valkenee… Marttajärjestö suomalaisessa yhteiskunnassa vuoteen 1939. Turun yliopisto, 1993.

Savikko, Sari: Joulukirja. Amanita, Somero 2010.

Sanoma- ja aikakauslehdet; Kansalliskirjaston Digitaaliset aineistot

Joulukynttilät 1.1.1937

Joululukemista Suomen kodeille 1.12.1913

Kansan Lehti 22.12.1927

Kotiliesi No 22–23, 1.12.1927,

Kotiliesi No 24, 15.12.1936

Kotiliesi No 24, 15.12.1939

Lahti 11.12.1911

Länsi-Uusimaa No 1, 3.1.1925 No 1

Suomen Nainen No 19–20, 20.12.1931

Toveritar No 22–23, 1.1.1937

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s