Hei vaan, olen kulttuurihistorian väitöskirjatutkija ja tieteitä ja taiteita yhdistävän Aboagora – Between Arts and Sciences -tapahtuman osa-aikainen koordinaattori. Näiden hommien ohella kuulun myös Turun yliopiston ylioppilaskunnan 100-vuotista historiaa käsittelevän teoksen kirjoittajaryhmään.  Ja tosiaan, olen myös Kulttuurihistorian seuran ja sen kansainvälisen sisaryhdistyksen ISCH:n rahastonhoitaja, eli toimin myös yhteyshenkilönä näiden kahden yhdistyksen välillä. Päiväni saattavat olla siis siis ajoittain melkoista silppua ja hoppua.

Kiireessä ja haasteissa korostuu vapaa-ajan merkitys. Se kuluu minulla sohvalla sarjoja ja elokuvia katsellen tai kirjoja lukien, mutta parhaiten yleensä rentoudun tanssitunnilla steppaillessa tai metsässä haahuillessa. Myös ystävät ja perhe, sekä erityisesti kissa sylissä ja viinilasi kädessä auttavat unohtamaan työkiireet.

Tässä rentoudun Aboagorassa elokuussa 2019 esiintyneen mirko nikolicin  performanssiluennolla. Kuva: Pekko Vasantola. 

Kulttuurihistoriasta innostuin viettäessäni lukion jälkeen välivuotta – tai vuosia – Työväen Akatemiassa Kauniaisissa. Siellä suoritin kirjallisuuden ja kansainvälisen politiikan tutkimuksen opintojen lisäksi kulttuurihistorian perus- ja aineopinnot avoimen yliopiston kautta. Muistan, miten Natalie Zemon Davisin teokset Martin Guerren paluu ja Kolme naista – kolme elämää 1600-luvulla tekivät minuun valtavan vaikutuksen. Kun tenttikirjoihin kuului vielä Hannu Salmen Vuosisadan lapset, olin ihmeissäni – tällaista tutkimusta tehdään vieläpä Suomessa!

Pääsin opiskelemaan kulttuurihistoriaa Turun yliopistoon avoimen väylän kautta ja aloitin opinnot innolla syksyllä 2008. Gradua päädyin jatkamaan samasta aihepiiristä kuin avoimen opinnoissa tekemässäni proseminaarityössä, ja saman aihepiirin kimpussa jatkan edelleen. Väitöskirjassani tutkin 1970-luvulla vahvimmillaan ollutta, paljon nuorisoa joukkoonsa houkutellutta kommunistista taistolaista liikettä. Minua kiinnostaa, miten nuoret naiset toimivat liikkeessä ja miten he taistolaisuutta muistelevat. Minusta mielenkiintoista on, miten ihmiset hahmottavat itsensä osana politiikkaa, yhteiskuntaa ja yhteiskunnallisia muutoksia – ja miten siitä kerrotaan. Tämä poikkeusaika tarjoaa kiinnostavia näkökulmia myös tähän!

Hyödyllisintä juuri nyt on kuitenkin ajoittain irrottautua jatkuvasta kolerauutisoinnista. Parasta on nauttia jo lämmittävästä kevätauringosta ja keväisestä luonnosta. Lisäksi Yle Teemalla on vielä muutaman päivän ajan menossa naisten kuukausi, ja Areena on täynnä upeita naisten ohjaamia elokuvia. Aion katsoa viikonloppuna leffamaratonissa ainakin Pianon, jonka lisäksi aion tutustua paraikaa on menossa olevan virtuaaliseen Season Film Festivalin tarjontaa!

Lähetänkin kaikille mielenrauhaa ja kärsivällisyyttä juuri nyt. Pysykää kotona, turvassa ja terveenä!

Olen Kulttuurihistorian seuran hallituksen jäsen ja tapahtumatiimin aktiivi Jenni Henttula.

Menneet ajat kiehtovat minua. Kulttuurihistoria merkitsee minulle matkoja menneisyyteen – välillä lähemmäs ja välillä kauemmas. On kiinnostavaa seurata jälkiä, löytää tietoa ja vihjeitä. Äkkiä hoksata, mitä ne kertovat meille ennen eläneiden ihmisten elämästä ja kulttuurista. Ymmärtää,  mitä merkityksiä vanhat esineet ja tekstit pitävät sisällään, ja millaisia tarinoita ne kertovat.

Olen koulutukseltani matkailualan restonomi AMK ja työskentelen Luostarinmäellä asiakaspalveluvastaavana. Käytännössä olen koko ajan toinen jalka menneessä ja toinen tulevassa – miten muuten voisi välittää kulttuurihistoriaa ja -perintöä, luoda hyvää asiakaskokemusta nykyisille ja tuleville museokävijöille? Moni yllättyy, kun kuulee minun myös asuvan Luostarinmäen museoalueella. Hätkähdän välillä itsekin, miten huikeaa on saada asua alueella, joka on säästynyt vuoden 1827 suurpalosta.

Jos kulttuurihistoria olisi tunne, se olisi hämmästys. Hämmästyn yhä uudelleen rikkaasta kulttuurihistoriastamme. Yllätyn tapojen ja tarinoiden runsaudesta sekä ihmisen loputtomasta kekseliäisyydestä. Seuran tapahtumatiimin jäsenenä toivon, että voimme välittää kulttuurihistoriaa laajalle yleisölle innostavien ja monipuolisten tapahtumien kautta.

Ajankohtainen suositus: kulttuurihistorioitsija Topi Artukan luento 25.2. Apteekkimuseo ja Qwenselin talossa: Tanssiaisia, rekiajeluita ja laskiaispullaa. Turun säätyläistö ja talvinen seuraelämä 1700-1800-lukujen vaihteessa.

 

Teksti ja kuva: Jenni Henttula

Olen kulttuurihistorian sivutoiminen tuntiopettaja ja väitöskirjatutkija Lapin yliopistosta. Aloitin opintoni täällä Rovaniemellä ja valmistuin kasvatustieteen maisteriksi ja luokanopettajaksi vuonna 2015. Sivuaineenani luin historiaa kasvatustieteiden puolella perusopintojen verran, josta jatkoin  kulttuurihistorian opintojen pariin: aine- ja siltaopinnot suoritin Lapin yliopistossa ja syventävät Turun yliopistossa.

Kulttuurihistoria tuntui heti houkuttelevalta ja  kiinnostavalta, vaikka siirtymä peruskoulussa ja lukiossa opitusta tavasta hahmottaa menneisyyttä ja historiaa oppiaineena tuntui suurelta. Istuin peruskurssin luennoilla hieman hämmentyneenä siitä, missä tässä kaikesta on oikein kyse. Mutta kulttuurihistoria kutsui minua luokseen, veti uteliasta luonnettani puoleensa: halusin ottaa selvää, mitä kulttuurihistoria oikein on.

Kun olin laatinut proseminaaritutkielmani lukuvuonna 2012–2013, oppiaineen professori Marja Tuominen tiedusteli kiinnostustani tulla seuraavana lukuvuonna proseminaarikurssille uudestaan mukaan, tällä kertaa opiskelijoiden vertaistukena ja opettajana. Tästä alkoi matkani oppiaineen opetus- ja laitostehtävien pariin, joita on tullut vuosien varrella lisää. Nykyisin opetan perus-, aine- ja syventävien opintojen kursseilla. Koen opetuksen kiinnostavaksi  – ja opettavaiseksi myös itselleni.

Työstän parhaillaan kulttuurihistorian väitöskirjaa, jonka työotsikko on Petsamolaistarinoita – Muistitietohistoriallinen tutkimus Petsamon siirtolaisten menneisyys- ja nykyisyyssuhteesta ja maailmankuvasta, ja jolle Jenny ja Antti Wihurin rahasto myönsi vuoden mittaisen apurahan (2019). Väitöskirja on jatkumoa kasvatustieteen pro gradulleni, jossa tarkastelin Petsamon siirtolaisten koulunkäyntiä uudella asutusalueella 1940–1960-luvulla, sekä kulttuurihistorian sivuainetutkielmalleni, jonka aiheena oli  petsamolaislähtöisen siirtolaisyhteisön henkinen jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen.

*

Vuosien varrella tapani hahmottaa kulttuurihistoria oppiaineena ja tieteenalana on muotoutunut siten, että kulttuurihistoria on kiinnostunut ihmisestä tekijänä, kokijana, tulkitsijana ja merkityksenantajana – ihmisten tavasta olla ja elää maailmassa ja etsiä oma paikkansa siinä. Siinä missä niin sanottu tavallinen historiankirjoitus keskittyy makrotasolle tai suurmiesten elämänvaiheisiin, kulttuurihistoria on kiinnostunut monenlaisista menneisyyden ihmisistä ja monenlaisista lähdeaineistoista, menneisyyden jäljistä. Kulttuurihistoriassa sekä mikro- että makrotaso ovat luontaisesti läsnä, olematta kuitenkaan varsinaisesti tai välttämättä mikrohistoriaa.

Kulttuurihistoria tarjoaa yllättäviä näkökulmia ja kysymyksenasetteluja, joiden pariin olen saanut syventyä muun muassa opiskelijoiden proseminaaritutkielmia ohjatessani. Kulttuurihistoria on opettanut minut ymmärtämään erilaisia tapoja esittää ja hahmottaa menneisyyttä: historia ole musta-valkoista tai edes harmaiden monia sävyjä sisältävää syy-seuraussuhteiden kerrontaa, vaan värikästä tulkintaa. Tämän olen havainnut myös kirjallisuuden ja elokuvien, dokumenttien ja TV-sarjojen parista, joiden parissa rentoudun: makuni on moninainen eikä aina niin historiapainotteinen.

*

Monikaan ei tiedä minusta, että soitan kitaraa ja pianoa. Perustaidot opin luokanopettajaopinnoissa, joiden jälkeen olen musisoinut harvakseltaan omaksi ilokseni. Ja ehkä välillä avopuolison kauhuksi. (Koiramme muuten häipyy paikalta, jos soitan ja laulan Tuomari Nurmiota.) Erityisesti joulun aika saa minut kaivamaan nuotit ja soittimet esiin. Tämän syksyn olen kulkenut joogassa ja kevätpuolella kuljen kerran viikossa puukäsityökurssilla, jossa tavoitteenani on tehdä kummitytölle ja hänen sisarellensa leikkimökkiin pieni pöytä ja tuolit. Toivottavasti saisin ainakin pöydän valmiiksi!

*

Liityin Kulttuurihistorian seuran jäseneksi niihin aikoihin, kun kulttuurihistorian oppiaine vietti 20-vuotisjuhlaansa Lapin yliopistossa toukokuussa 2017. Aloitin samalla tiedotus- ja tapahtumatiimin jäsenenä ja seuran hallituksen edustajana ja yhteyshenkilönä Rovaniemellä. Hallituksen varsinainena jäsenenä aloitin vuoden 2018 alussa.

Kulttuurihistorian seuran tavoitteena on laajentaa toimintaansa myös Lapissa. Olemme jo ideoineet erilaisia tapahtumia, kuten kulttuurihistorian kahveja.

*

Marraskuun lopussa, perjantaina 23.11.2018 kulttuurihistorian oppiaine esittää Lapin yliopiston Mauri-salissa (taiteiden tiedekunta, F-siipi, 1. kerros) dokumenttielokuvan Auttin neidit ikkunalla (30 min). Käsikirjoittaja ja ohjaaja Mervi Löfgren esittelee tilaisuuden aluksi dokumenttielokuvansa, joka on osa hänen vuonna 2010 ilmestynyttä kulttuurihistorian väitöskirjaansa. Kulttuurihistorian seura on elokuvaesityksessä mukana ja keskustelemassa dokumenttielokuvasta esityksen päätteeksi, jolloin on aikaa myös yleisökysymyksille. Tilaisuuden aluksi on kahvitarjoilu jonka jälkeen siirrymme Mauri-saliin kello 16.15.  Dokumenttielokuva kestää 30 minuuuttia.

Lisäksi seuramme jäseniä voisi kiinnostaa Lapin yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen blogi Menneisyys elää meissä, joka avautuu lukijoille lähiaikoina.

Tervetuloa mukaan seuran tapahtumiin!