Mikael Agricolan kirjoittaman Abckirian (1543) jälkeen suomenkielinen lastenkirjallisuus käsitti pitkään etenkin katekismusaapisia, joissa aakkosten opettelu ja lukemaan oppiminen yhdistettiin kristinuskon perusteiden tuntemiseen. Esimerkiksi Johannes Gezelius vanhemman kirjasta Lasten paras tawara (Yxi paras lasten tawara) (1666) ilmestyi useita painoksia eri puolella Suomea myös 1800-luvun puolella. Suomenkieliselle rahvaalle suunnattu kirjallisuus oli ennen kaikkea uskonnollista kirjallisuutta. Lukemaan oppiminen merkitsi tulemista osaksi kristillistä yhteisöä, ja varsinkin luterilaisuus korosti lukutaitoa myös ripille pääsyn edellytyksenä.

1800-luvun alkupuolella painokulttuuri alkoi kehittyä ja kirjojen sekä muiden painotuotteiden määrä kasvoi Euroopassa. Ulkomaiset kirjat kiersivät etenkin oppineiden ja säätyläisten parissa. Varsinkin saksankielisellä alueella uusia kirjoja painettiin runsaasti, ja mukana oli myös erilaisia näytelmiä, romaaneja, tieteellisiä julkaisuja sekä lastenkirjoja. Myös Viipuri oli kytkeytynyt saksankieliseen kulttuuripiiriin, sillä se oli osa niin kutsuttua Vanhan Suomen aluetta, jonka Venäjä oli valloittanut Ruotsilta 1700-luvun sodissa. Muiden Venäjän Itämeren maakuntien tavoin saksasta tuli kulttuurielämän ja koulutuksen keskeinen kieli Vanhassa Suomessa. Saksankielisten vaikutteiden merkitys säilyi itäisessä Suomessa myös sen jälkeen, kun Vanhan Suomen alue liitettiin osaksi autonomista Suomen suuriruhtinaskuntaa vuonna 1812.

Jo ennen kansallista heräämistä ja niin kutsutun Viipurin fennomanian kukoistusta 1830-luvulta alkaen Viipurin saksankieliset oppineet olivat kiinnostuneita suomen kielestä ja Suomen menneisyydestä. Puhutaankin niin kutsutusta ”Viipurin romantiikasta”, joka nousi etenkin vuonna 1805 perustetun Viipurin lukion opettajien parissa. Esimerkiksi lukion opettajana ja piirikoulujen tarkastajana toiminut August Thieme (1780–1860), julkaisi vuonna 1808 saksaksi runoelman Finnland, jossa mainittiin myös Väinämöinen vuosikymmeniä ennen kuin Elias Lönnrotin kokoaman Kalevalan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1835.

Vain vähän myöhemmin vuonna 1813 Viipuriin asettunut Jaakko Juteini (Jacob Judén, 1781–1855) alkoi julkaista Cederwallerin kirjapainon kautta suomenkielisiä teoksiaan. Niin Juteini kuin myös kirjanpainaja Anders Cederwaller siirtyivät Viipuriin Turusta, jossa he molemmat olivat olleet kytköksissä Turun Akatemiaan. Juteini julkaisi ensimmäisen maallista ainesta sisältäneen aapisen Lasten kirjan vuonna 1816. Kirjasta otettiin myöhemmin lukuisia uusintapainoksia. Se myös huomioitiin Turussa. Reinhold von Becker kirjoitti Lasten kirjasta varhaisen kirja-arvion Turun Wiikko-Sanomiin vuonna 1821. Lasten kirjan ohella Juteini julkaisi myös vuonna 1816 oppaan Lyhyt Neuwo Lapsen Opettajalle sekä seuraavana vuonna kasvatusta käsittelevän kirjoituksen Puhe Lapsen Kaswatuksesta (1817).

Suomenkielinen lastenkirjallisuus alkoi näin nousta uudella tapaa Viipurissa 1810-luvulta alkaen, jolloin Cederwallerin kirjapaino aloitti toimintansa. Juteinin kirjojen lisäksi Cederwallerin kirjapaino painoi myös Herman Emanuel Hornborgin kirjan Wähän totuutta, kolmessa jako-luokassa: paljasta lupilupaisia satuja (1818), joka sisälsi kokoelman erilaisia luontoaiheisia kertomuksia, eläinsatuja ja faabeleita. Myöhemmin vuonna 1845 perustettu Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura edesauttoi voimakkaasti suomenkielisen kirjallisuuden levittämistä ja painotti alkuvaiheessa juuri oppikirjojen ja aapisten painamista suomen kielellä. Seuran kustantama Uusi Aapis-Kirja (1847), jonka pohjana toimi K.H.J. Ignatiuksen Tarpeellinen Lasten-kirja (1840), oli menestys ja siitä otettiin lukuisia painoksia.

Aapisten lisäksi Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura myös julkaisi ulkomaisten lastenkirjojen suomennoksia. Näin Viipurissa ilmestyi jo varhain muun muassa suomeksi käännettyjä satukokoelmia, kuten Th. Frimanin Lukemisia Suomen Rahwaalle, Wiipurista. Satuja (1849). Viipurissa ilmestyi myös Suomen ensimmäisenä nuortenkirjana pidetty Pietari Hannikaisen salanimellä ”Ulla-täti” julkaisema Serkukset (1848), joka hyödynsi saksalaisen kasvatusromaanin teemoja ja konventioita sovellettuna 1800-luvun alun Suomeen. Vain vähän myöhemmin Cederwallerin kirjapaino julkaisi saksalaisen Johann Christoph von Schmidtin kirjan Joulu Aatto, eli Onnen Poika (1853), jossa samaan tapaan kasvatusteemalla oli tärkeä merkitys. Kirjapainotoimintaa jatkoi Anders Cederwallerin leski Johanna Cederwaller poikansa kanssa aina 1860-luvun alkuun saakka.

Suomalaisuusliikkeessä toiminut Pietari Hannikainen toimitti myös 1857–59 ensimmäistä suomenkielistä lastenlehteä nimeltä Aamurusko. Lehti alkoi ilmestyä vain vähän sen jälkeen, kun muun muassa Zachris Topeliuksen toimittama Suomen ensimmäinen ruotsinkielinen lastenlehti Eos alkoi ilmestyä vuonna 1854. Viipurissa julkaistussa Aamuruskossa julkaistiin erilaisia kuvitettuja artikkeleita, eläinsatuja, jatkokertomuksia ja arvoituksia. Siinä näkyi vahva kiinnostus nykymaailman ilmiöihin, maantieteeseen ja luonnontieteisiin.

Lapsille suunnattu kirjallisuus oli tärkeässä roolissa siinä, miten suomen kieltä alettiin kehittää kirjakieleksi 1800-luvun alussa. Lapsille suunnatut kirjat ja lehdet sisälsivät monenlaisia kasvatuksellisia vaikutteita ja tavoitteita. Kuitenkin on arvioitu, että käytännössä lukutaito suomenkielisen väestön keskuudessa alkoi vahvistua kunnolla vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla. Viipurin 1800-luvun alun suomenkieliset lastenkirjat ovat kiinnostava esimerkki siitä, miten myös kansallinen herääminen oli kansainvälinen ja ylirajainen ilmiö, jossa erilaisten painotuotteiden leviämisillä oli merkittävä rooli.

Viipurissa 1800-luvun alussa julkaistuihin kirjoihin voi tutustua Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran ja Suomen Kansalliskirjaston digitoiman Bibliotheca Wiburgensis -kokoelman kautta, joka on kaikille avoimesti saatavilla.

Heidi Hakkarainen tarkastelee Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahaston tukemassa postdoc-hankkeessa 1800-luvun alun kansainvälisten kasvatusaatteiden vaikutteita Viipurin ja Vanhan Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnatuissa kirjoissa.

Lähteet:

Bibliotheca Wiburgensis, Doria-julkaisuarkisto, Suomen Kansalliskirjasto. https://www.doria.fi/handle/10024/123483. Kokoelma sisältää Viipurissa Cederwallerin kirjapainossa ennen vuotta 1860 painettuja julkaisuja sekä vuonna 1845 perustetun Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran (VSKS) julkaisuja.

Thieme, August, Finnland. Toimitettu näköispainos vuoden 1808 julkaisusta. Toim. Robert Schweitzer. Aue-Stiftung, Helsinki 2012. Doria-julkaisuarkisto, Suomen Kansalliskirjasto. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/171333/27_august_thieme_finnland_web.pdf?sequence=1

Kirjallisuus:

Ihonen, Markku, Suomalainen lastenkirjallisuus 1800-luvulla. Pieni suuri maailma. Suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historia. Toim. Liisi Huhtala, Karl Grünn, Ismo Loivamaa ja Maria Laukka. Tammi, Helsinki 2003.

Koskivirta, Anu, Saksalainen sivistys, suomalainen kansa: kirjallisuus, kotiseutu ja kansankieli 1800-luvun alun Viipurin koulumaailmassa. Kuvaukset, mielikuvat, identiteetit. Viipurin kulttuurihistoriaa 1710–1840. Toim. Piia Einonen & Antti Räihä. Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura, Helsinki 2018, 193– 242.

Koskivirta, Anu & Sanna Supponen: Valistus, tieto, tiede: Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura aikojen tuulissa (1845–2021). Wiipuri.fi. 2021. https://wiipuri.fi/tarinat/valistus-tieto-tiede-viipurin-suomalainen-kirjallisuusseura-aikojen-tuulissa-1845-2021/

Kotkaheimo, Liisa, Lukemaan oppiminen – aapinen. Katsaus kehitystrendeihin ja funktioihin 1500-1950. ABC. Lukeminen esivallan palveluksessa. Toim. Esko M. Laine. Helsingin yliopiston kirjasto–Suomen Kansalliskirjasto, Helsinki 2002, 33–77.

Laine, Tuija, Kirjahistorian perusteet ja tutkimus. Kansalliskirjasto ja Suomen kirjahistoriallinen seura, Helsinki 2018.

Lehtonen, Ulla, Lastenkirjallisuus Suomessa 1543–1850: Kirjahistoriallinen tutkimus. Paino S. Tampere 1981.

Valtonen, Heli, Koulutus ja sosiaalinen liike. Suomen sodan jälkeen. 1800-luvun alun yhteiskuntahistoria. Toim. Piia Einonen & Miikka Voutilainen. Vastapaino, Tampere 2020, 349–374.