Tänään ensimmäisenä adventtina 27. marraskuuta ovat monet pihat ja parvekkeet loistaneet valoaan pimeyteen jo monta viikkoa. Ensimmäiset ihmiset ripustavat ulkovalosarjansa lokakuussa, samaan aikaan, kun kauppoihin ilmestyvät myyntiin ensimmäiset joulukoristeet. Toisten mielestä jouluvalot saa laittaa vasta ensimmäisenä adventtina, jos silloinkaan. Jotkut puolustelevat, etteivät ne ole jouluvalot, vaan ulkovalot, ja niiden tarkoituksena on tuoda piristystä ja kauneutta myöhäissyksyn synkkyyteen. Valojen ripustusajankohdan lisäksi ihmiset ovat olleet eri mieltä siitä, millaiset valot saavat olla ja kuinka paljon niitä saa olla. Yksinkertainen ja hillitty valkoinen valosarja lienee yleisesti hyväksytty, mutta kaikissa sateenkaaren väreissä loistavat valoköynnökset, vilkkuvat ”sirkusvalot” ja valtavan kokoiset valoporot herättävät monissa vahvoja tunteita. Marraskuussa tai ihan viimeistään ensimmäisenä adventtina sytytetään päälle jouluvalot kauppakeskuksissa, joulukaduilla ja suurten ulkojoulukuusien oksilla. Tunnelmallista, kaupallista, kaunista vai mautonta? Miten ennen oli? Milloin sähkövalosarjat tulivat käyttöön ja ovatko ne aina jakaneet mielipiteitä? Tarkastellaanpa näitä kysymyksiä suomalaisten sanoma- ja aikakauslehtien kautta.

Yhdysvaltain kansalliskirjasto tietää kertoa, että hehkulampun keksijä Thomas Edison päätti tehdä sähkölampuista ketjun vuonna 1880 ja ripusti sen laboratorionsa ulkopuolelle. Hänen ystävänsä ja työtoverinsa Edward H. Johnsonin kerrotaan olleen ensimmäinen, joka keksi ripustaa lamppusarjan joulukuuseen vuonna 1882. Tässä tiedossa on kuitenkin pieni ristiriita, koska kuusenvalot mainittiin suomalaislehdistössä ensimmäisen kerran jo tammikuussa 1882. Pari riviä pitkä uutinen kertoi, että Pariisin sähkönäyttelyssä oli ollut esillä sähkölampuin koristeltu joulukuusi. Koska suomalaislehdet eivät taustoittaneet asiaa paremmin, oli etsittävä lisätietoa muiden maiden lehdistä ja ruotsalaislehti Dagens Nyheteristä löytyikin joulukuulta 1881 aiheesta pari lehtijuttua. Niiden mukaan loppuvuonna 1881 Pariisissa pidetyssä kansainvälisessä sähkönäyttelyssä esiteltiin Ruotsin osastolla ”maailman ensimmäinen sähköinen joulukuusi”; sen oksille oli ripustettu hehkumaan kolmekymmentä Edisonin lamppua ja virtaa niihin tuotti ruotsalainen sähkögeneraattori. Lehtijutun mukaan lamput tekivät erinomaisen vaikutuksen kuusen tummanvihreisiin oksiin, ja koska yleisö oli niin valtaisa ja haltioissaan ilmestyksestä, näyttelyn järjestäjät joutuivat hankkimaan paikalle poliiseja ja vartijoita. Oli sähkölampuilla varustetun joulukuusen idean takana kuka tahansa, se keksittiin viimeistään 1881 ja keksinnössä hyödynnettiin Edisonin hehkulamppuja.

Suomessa tällainen ilmestys nähtiin sanomalehtiaineiston mukaan jo ainakin 1894, kun Vaasassa oli vapaapalokunnan joulujuhlassa esillä ”uljas joulukuusi sähkövalossa”. Joululta 1899 oli mainintoja sekä ulko- että sisäjoulukuusista. Viipurissa monituhatpäinen joukko ihaili kuusta, jossa paloivat sekä sähkövalot että kynttilät. Kotkan kirkon kuuseen oli hankittu paitsi sähkövalot myös sähköllä toimivat koristeet. (Mitä nämä jälkimmäiset olivat, sitä ei selostettu.) Kesken jouluaaton jumalanpalveluksen tapahtui kuitenkin ”odottamaton pimeys”, kun sähkövika sammutti valot. Onneksi vika saatiin korjattua pikaisesti ja juhlaa päästiin jatkamaan hienossa valaistuksessa. Muutama vuosi myöhemmin samanlainen sähkökatkos nähtiin myös jyväskyläläisessä joulukirkossa, jossa kuusen lamput ”sähähtivät punaisiksi, leimahtivat ja sammuivat”. Pilkkopimeässä kirkossa vallitsi hetken aikaa syvä hiljaisuus, mutta sitten lähdettiin etsimään kynttilöitä varastoista ja läheisestä tukkukaupasta. Loppuosa jumalanpalveluksesta suoritettiin hämärässä, mutta tunnelmallisessa valossa.

Vaikka sähkövaloista pidettiin niiden kirkkauden ja paloturvallisuuden vuoksi, monien mielestä ne eivät herättäneet tunteita tai luoneet lapsuudesta tuttua joulun tunnelmaa, ne olivat kylmiä ja elottomia.

Kaupungissa on saanut ärsytykseen saakka jo kaiken syksyä katsella voimakkaita sähkövaloja, neonputkia, jouluksi tehtyjä köynnösvaloja, ”sähkövalokuusia” ja muuta ylenpalttista kirkkautta. Miten hyvältä tuntuikaan vain kynttilöiden loiste. (Terveisiä maalta. Aamulehti 10.1.1937, 18.)

1900-luvun alkuvuosilta oli muutamia uutisia suurimpien kaupunkien sähkölampuilla varustetuista ulkojoulukuusista ja mainoksia joulukuusien sähkövaloista asennuksineen, mutta aineiston perusteella kuusenvalot lähtivät yleistymään vasta 1930-luvulta lähtien.

Ainakin 1930-luvun alussa oli tapana, että valot sytytettiin kuuseen vasta jouluaattona. Kotiseuturakkaus pilkahti monissa kirjoituksissa, esimerkiksi Turun Sanomien pakinassa vuonna 1933, jossa Tuomiokirkon kuusta kehuttiin aidoksi ja ainutlaatuiseksi. Helsingin joulukuusi oli kuulemma pienempi ja se hukkui mainosvalojen sekaan liian harvoine lamppuineen.

Joulukatuperinteen katsotaan aloittaneen Helsingin Kluuvikatu vuonna 1930 ja suurimmat kaupungit seurasivat pian perässä. Sota-aika ulkovalaistuskieltoineen toi poikkeuksen perinteeseen: minkäänlaista valaistusta kuten kynttilöitä haudoilla tai sähkölamppuja joulukuusissa ja kylänraitilla ei saanut käyttää pimeän aikaan. 1940-luvun lopulla joulukatuja alkoi löytyä myös pienemmiltä paikkakunnilta. Tammisaaressa iloittiin kahdesta sähkökynttilöillä varustetusta joulukuusesta sekä joulukadun värikkäästä valokatoksesta, jonka kadun ylle ripustetut havuköynnökset ja ”iloisina loistavat runsaat värilamput” saivat aikaan. Hausjärven Oitin kylän joulukatu on myös koristeltu havuköynnöksin ja värilampuin. ”[J]oulukuusikin on nähtävissä, tosin ”sateen sattuessa” se on täytynyt sijoittaa katon alle”, sanomalehtitekstissä kerrottiin. 1950-luvulle tultaessa suurissa kaupungeissa saattoi olla jo useita eri joulukatuja. Esimerkiksi Helsingissä koristeltiin vuonna 1950 Aleksanterinkatu, Iso Roobertinkatu, Fredrikinkatu, Fabianinkatu ja Keskuskatu. Näistä Aleksanterinkatu oli se kuuluisin ja tärkein joulukatu.

Eräs lehtikirjoittaja kuvaili vuonna 1970 Tampereen joulukatua ”kristallikruunuksi” verrattuna Helsingin Aleksanterinkatuun, joka oli kuin ”savusaunan lyhty”. Näky oli huikaisevan kaunis, mutta tyylikäs, johtuen valojen yksivärisyydestä.

Ei ole tyydytty yhteen kadunpätkään niin kuin muualla, vaan jouluvalaistus on leväytetty monille kaduille ja laidasta laitaan, pitkin ja poikin. Ja millainen valaistus, ah ja oi. Sitä tuntee olevansa kuin pikku Liisa ihmemaassa: Ollaanko tässä Suomessa ollenkaan? Katujen ylle on loihdittu valopisteiden muodostamia valtavia asetelmia, kukkakoreja, runsaudensarvia, eläintarhoja, satuolentoja ei kaikkia ennätä erottuakaan, mutta vaikutelma on loistelias, hämmästyttävä, kaunis. Valot ovat yksiväriset, valkoiset, joitakin harvoja punareunaisia tulppaaneja lukuunottamatta. Niinpä vaikutelma on erittäin hienostunut: romanttinen kukkakori täällä on tummaa yötaivasta vasten kuin siro Brysselin pitsi ripustettuna kadun yli kattojen tasalle: tuolla laukkaavat suuret tuliset ratsut korkealla kadunpinnasta suorassa rivistössä.

(Tästä puhutaan. Uusi Suomi 14.12.1970, 4.)

Nykyaikainen jouluvalaistus ei aiheuttanut ainoastaan ihastuneita huokauksia, vaan siihen kohdistui myös kritiikkiä erityisesti 1970-luvun energiakriisin aikana. Vuonna 1973 nimimerkki ”Parempi varoa kuin katua” varoitti jouluvalaistuksesta Ilta-Sanomien yleisönosastolla:

”Mutta se onkin toinen asia se jouluvalaistus.  Onhan sitä nähty ennenkin ostaa joululahjat pimeemmässäkin. Nykyajan kaupat ja suurmyymälät ovat niin valaistu, että kyllä pitäis nähdä ostoksensa tehdä. Tämmöisenä energian pula-aikana ei tule kysymykseenkään sellaiset valot. Tärkeempi on vanhuksille ja lapsille edes jonkinlainen lämpö kotiin. Onkos suomalainen niin lyhytnäköinen ettei voi tehdä mitään ajoissa ennenkuin sitten vasta kun on liian myöhäistä.”

(Lukijan ääni. Valo ei lämmitä. Ilta-Sanomat 1.12.1973, 3.)

Monet puolustivat joulukatujen, kauppakeskusten ja ulkojoulukuusien värikkäitä valoja tunnelman luojana ja vakiintuneena perinteenä, eivätkä olleet valmiita luopumaan niistä. Ratkaisuna energiapulaan ehdotettiin sen sijaan valojen käyttöajan kaventamista. 

Annetaan valojen vain palaa. Valoa kansalle, kyllä se siihen uhrattujen rahojen arvoista on – olipa aikoja, jolloin ei missään ollut sähkövaloja ja silloin oli pimeätä.

* * *

Siitä on paljon keskusteltu ja minä olen sillä kannalla, että tuhlausta se on. Eivät nämä valot niin ihmeelliset Tampereelle ole, voitaisiin keksiä jotain muuta jo vaihteeksi tilalle.

(Kahden tamperelaisen vastaukset katugallup-kysymykseen ”ovatko jouluvalot tuhlausta?” Ilta-Sanomat 22.11.1975, 3.)

Läpi vuosikymmenten esitettiin edelleen kritiikkiä myös siitä, ettei kirkas ja räikeä sähkövalo ollut tunnelmallista eikä aitoa verrattuna elävän kynttilän liekkiin, joka toi mieleen entisajan joulut. Toisaalta jouluvaloista oli suurta kaupallista hyötyä, joka laskettiin kauppakeskusten ja keskustakatujen jouluvalaistuksen ansioksi.

1970-luvulla ulkovalosarjat olivat vielä suhteellisen harvinaisia ja kotitalouksissa käytettiin lähinnä vain sisätiloihin suunniteltuja sähkökynttiläsarjoja ja -kynttelikköjä. Tästä kertoo esimerkiksi se, ettei kotitalouksien ulkovalosarjoista ollut juurikaan mainintoja lehdistöaineistoissa, eikä niitä myöskään mainittu suomalaisia joulutapoja hyvin perusteellisesti kartoittavassa, vuonna 1977 valmistuneessa Kaisu Jaakkolan kansatieteen alan väitöskirjassa. Jouluvalosarjojen mainokset yleistyivät vasta 1980-luvulla ja esimerkiksi vuonna 1982 myytiin sisätiloihin tarkoitettua 39 markan valosarjaa, jossa oli 20 värillistä ”pienoiskynttilää”, jotka voitiin asettaa vilkkuviksi. Nykyrahan arvoksi muunnettuna se olisi maksanut noin 17 euroa. Neljänkymmenen lampun ja 17,5 metrin pituinen ulkovalosarja oli sen sijaan jo arvokkaampi, 169 markkaa eli nykyrahassa noin 72 euroa. Lehdissä opastettiin kuluttajia valosarjojen eroista ja turvallisesta käytöstä: ulkona piti käyttää vain ulkotiloihin suunniteltuja valoja, muuntajan piti olla kuivassa paikassa eikä saanut ottaa virtaa sisätiloista jatkojohdon avulla. Koska yhden lampun palaminen aiheutti koko sarjan pimenemisen, ihmisiä kehotettiin tarkastamaan valot ennen käyttöä ja hankkimaan varalamppuja. Muistutettiin myös siitä, että lapsia ei saanut päästää näpräämään sähkölamppuja.

1980-luvun lopussa kirjoitettiin, että ulkovalosarjat alkoivat olla jo varsin yleisiä omakotitalojen pihoissa. Tähän on varmasti vaikuttanut valosarjojen halpeneminen, esimerkiksi vuonna 1991 ulkovalosarja maksoi keskimäärin enää 70 markkaa, joka vastaa nykyrahan arvossa 18 euroa. 1990-luvulla lehdissä alkoikin kuulua nykyisen kaltaista kritiikkiä valojen malleista, määrästä sekä niiden ripustusajankohdan aikaisuudesta ja pois ottamisen myöhäisyydestä.

Mielestäni räikeät värivalot eivät kuulu jouluun ulkovalaistuksessakaan. Viikkokausia räikkyen ne suorastaan ärsyttävät silmää. Jouluun kuuluu kynttilänliekkiä muistuttava lämmin valo, joka valaisee talviyön pimeyttä. Sirkusvalot sopivat muihin tilanteisiin, eivät jouluun.
(Lukijoilta-palstalla nimimerkiltä Mummo: Tyylikkyyttä jouluvaloihin. Länsi-Savo 23.12.1997, 2.)

* * *

Ne jouluvalot pois ikkunasta ja heti. Tuskin ketään kiinnostaa enää häikäistyä varsinkaan niiden inhottavien välkkyvärivalojen loisteessa. Tai jos kiinnostaa, niin siirrä ihmeessä valosi sisätiloihin valaisemaan kämppäsi pimeimpiä nurkkia ja välkyttele siellä sitten, ihan omassa rauhassa. Mutta älä kiltti häiritse viatonta ohikulkijaa. Jos ne torin jouluvalot kiusaavat sinua, niin älä sinä kiusaa lähimmäistäsi samalla värikartalla. Mittakaava voi olla vähän eri, mutta ärsyyntymiskynnys alenee jatkuvasti. Sitäpaitsi, joulu meni jo. Loppiainen kolkuttelee. Siispä määrätäänkin siirtymäaika ensin tiistaihin (siis loppiaiseen) asti niiden valojen pois ottamista varten. Että jokainen niin kun ehtii valmistautua siihen henkisesti. Ei satu niin paljoa.
(Nuoret. Länsi-Savo 2.1.1998, 6.)

Toisen tyyppisiäkin mielipiteitä esitettiin.

Suorastaan ylistystä lähetän niille, jotka jo näin aikaisin ripustavat valosarjat pihapuihin ja pensaisiin tai polttavat sähkökynttelikköjä ikkunalaudoillaan. Eikä sekään haittaa, että jouluvalot sytytetään katujen yläpuolelle ja liikkeiden liepeille viikkoja ennen joulua. Enemmän ne vilkuttavat hyvää mieltä kuin pilaavat joulutunnelmaa.

(Maija Yrjölä: Onneksi on sentään valoja. Länsi-Savo 25.11.1990, 10.)

* * *

Jos, hyvät ihmiset, ehditte korjata jouluvalonne jo pois, pankaa ne takaisin loistamaan. Ne niin lohduttavat ja ilahduttavat (sähkölaitosten ja lamppujen maahantuojien lisäksi) pientä ohikulkijaa. Antakaa palaa.

(Valoa kansalle. Suomen Kuvalehti 11.1.1991, 66.)

Yhden henkilön pääkaupunkiseudulla marraskuussa 2022 suorittaman pienimuotoisen havainnoinnin mukaan pihojen, parvekkeiden ja ikkunoiden räikeimmät valokarnevaalit tuntuvat olevan passé, mutta lamput eivät kuitenkaan osoita hiipumisen merkkejä. Saamme siis jatkossakin ihastella ja vihastella kaikkea niihin liittyvää!

Lähteet

Verkkosivut:

Rahanarvonmuunnin, Tilastokeskus. https://www.stat.fi/tup/laskurit/rahanarvonmuunnin.html [Haettu 23.11.2022.]

Who invented electric Christmas lights? Library of Congress. https://www.loc.gov/everyday-mysteries/technology/item/who-invented-electric-christmas-lights/ [Haettu 24.11.2022.]

Painettu kirjallisuus:

Jaakkola, Kaisu: Muuttuva joulu: Kansatieteellinen tutkimus. Suomen muinaismuistoyhdistys, 1977.

Vuolio, Kaisu: Suomalainen joulu. WSOY, 1981.

Sanoma- ja aikakauslehdet:

Aamulehti 23.12.1930, 8.1.1943

Apu 20.12.1991, 23.11.1990

Dagens Nyheter 19.12.1881, 30.12.1881

Etelä-Suomen Sanomat 18.12.1949, 28.11.1973, 10.12.1983, 10.1.1991, 11.12.1991, 27.12.1994, 22.12.1996, 01.12.1998

Hangötidningen 24.12.1993

Helsingin Sanomat 27.12.1935

Ilta-Sanomat 27.11.1950, 1.12.1973, 22.11.1975

Kajaanin Kaiku 19.12.1916

Keski-Suomi 14.1.1882

Kotimaa 27.12.1906

Kotkan Sanomat 23.12.1899, 28.12.1899

Laatokka 21.12.1949

Länsi-Savo 20.12.1985, 29.11.1988, 21.11.1989, 23.12.1997, 2.1.1998

Maaseudun Tulevaisuus 15.12.1970, 21.12.1995

Pargas Kungörelser 22.12.1982

Pohjalainen 31.12.1894

Pohjolan Sanomat 21.12.1939

Suomalainen 28.12.1908

Suomen Kuvalehti 11.01.1991

Turun Sanomat 22.12.1932, 29.12.1933

Työmies 9.1.1900

Uudenmaan Sanomat 23.12.1930

Uusi Aura 23.12.1933

Uusi Suometar 20.12.1902

Uusi Suomi 14.12.1970