Kulttuurihistorian Tilat, osa 2: Arwidssoninkadun idyllissä ja sokkeloissa

Tämä kirjoitus on toinen osa 50-vuotiasta kulttuurihistorian oppiainetta juhlistavaa ”Tila”-kirjoitussarjaa, jossa muistellaan ja pohditaan oppiaineeseen liittyviä tiloja. Tämä juttu käsittelee oppiaineen tiloja Turun yliopistossa 1990-luvulta 2000-luvun puoliväliin.

Kulttuurihistorian tilojen avajaiset 15.10.1993. Turun yliopiston arkisto.

Sokkeloinen, mutta kodikas

Kulttuurihistorian emeritusprofessori Kari Immonen kertoo: Kahdeksankymmenluvun lopulta kulttuurihistorian opettajien ja tutkijoiden määrä alkoi voimakkaasti kasvaa, ja Juslenian tilat kävivät pieniksi. Tammikuussa 1992 pidimme Keijo Virtasen kanssa rehtorin huoneessa tilapalaverin, jossa päädyttiin siihen, että kulttuurihistoria siirtyy kasarmialueelle entiseen komppanianpäälliköiden asuntoon. Seuraavan kevään aikana rakennuksessa tehtiin tarvittavat korjaus- ja kalustustyöt.

Ilman ongelmia kulttuurihistorian majoittuminen Arwidssoninkadulle ei sujunut. Jo toisena syksynä talon molemmissa päädyissä haiskahti home ja ilma oli ummehtunutta. Kysymys oli siitä, että talonmiehet olivat talveksi tukkineet alaosan tuuletusluukut, ettei lämpö karkaisi, ja tukkeet oli unohdettu ottaa pois. Isolla remontilla asia saatiin kuitenkin hoidetuksi, ja sen jälkeen ongelmia ei ollut.

Kulttuurihistorian professori Hannu Salmi: ”Arwidssoninkatu 1, rak. 10” oli kulttuurihistorian osoite vuodesta 1993 vuoteen 2006. Henkilökuntaa ja tutkijoita oli useassa kasarmialueen rakennuksessa, mutta oppiaineen toimisto, kirjasto ja harjoitushuone sijaitsivat Tuomaanpuiston vieressä, rakennuksessa 10. Kun taloon astui sisään, tultiin ensin verannalle, josta johti kaksi ovea sisätiloihin. Vasemmalta puolelta pääsi suoraan toimistoon ja seminaarikirjastoon, oikealta puolelta harjoitushuoneeseen. Kun Keijo Virtanen vuonna 1997 siirtyi yliopiston rehtoriksi, Kari Immonen jatkoi oppiaineen esimiehenä. Tulin silloin hoitamaan toista professuuria ja asetuin Keijon huoneeseen, joka oli seminaarikirjaston takana. 

Kuva: Kulttuurihistoria NYT. Kulttuurihistorian oppiaineen tiedotuslehti 2000–2001.

Kari Immonen: Koska tilat oli rakennettu asunnoiksi, ne olivat aika sokkeloiset ja osaan huoneista joutui kulkemaan toisien huoneiden kautta. Mitään keskuskäytävää ei siis ollut. Toisaalta tilat olivat vanhoine kaakeliuuneineen tunnelmalliset ja kodikkaat ja ympäröivä Tuomaanpuisto komea. Tilojen historiallisuutta korostivat tummat kalusteet ja esimerkiksi kirjastopöytien lamput, jotka olivat peräisin vanhasta Maakunta-arkistosta. Harjoitushuoneen päätyseinän täyttivät taidehistoriasta saadut Firenze-kuvat ja kulttuurista tunnelmaa vahvistivat huolella valitut taideteokset ja harjoitushuoneen piano.

Arwidssoninkadun tilat olivat hyvät myös siksi, että niihin saatiin iso kirjasto ja työskentelytiloja opiskelijoille. Näin henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteys muodostui läheiseksi. Työskentelyä varten rakennuksessa oli kaksi suurta huonetta professoreille, kaksi lehtoreille sekä omat huoneet yliassistentille ja assistentille. Myös tutkijoille oli yksi huone. Lisäksi oli iso toimisto ja parinkymmenen hengen harjoitushuone sekä kohtuullisen kokoinen kokous- ja kahvihuone. Sitä käytettiin myös pienryhmätyöskentelyyn.

Kulttuurihistoria oli kasarmilla suurimmillaan viidessä rakennuksessa. Päärakennuksen lisäksi poliittisen historian päädyssä sekä kahdessa Arcanumin vieressä olleessa, nyt jo puretussa puutalossa. Lisäksi toisessa niistä oli erillinen Satakuntaan toteuttavan humanistisen koulutuksen suunnitteluyksikkö, joka toimi oppiaineen yhteydessä. Jossain vaiheessa näissä pisteissä työskenteli kaikkiaan 23 opettajaa ja tutkijaa.

Ei taida olla montakaan yhtä inhottavaa asiaa kuin kaiken kiireen keskeltä yllätetty opettaja, jonka ajatukset ovat kilometrien päässä ja vastaukset, jos eivät aivan äkäisiä, niin ainakin ärsyyntyneitä! Nyrkkisääntönä voi pitää vanhaa yliopistolaista totuutta, että jos opettajan ovi on auki, hän on avoimella mielellä ja hyvällä tuulella! Suljettu ovi ei välttämättä tarkoita pahaa tuulta, mutta todennäköisesti se merkitsee sitä, että opettaja koettaa keskittyä työtehtäviinsä. (Kulttuurihistoria NYT -lehti 1997–98.)

Hannu Salmi: Arwidssoninkatua luonnehti sokkelomaisuus. Henkilökunta oli sijoitettuna eri puolille taloa ja myös viereisen talon päätyyn, jossa oli muutama huone. Seminaarikirjasto ja harjoitushuone olivat kaiken keskellä, ja siksi myös henkilökunnan ja opiskelijoiden vuorovaikutus oli päivittäistä. Liikennettä lisäsi sekin, että seminaarien papereita ei vielä jaettu sähköisesti vaan valokopiot oli noudettava oppiaineen tiloista, hyllyköstä, joka sijaitsi harjoitushuoneen ja seminaarikirjaston välissä. Jokaisella Seminaari I -ryhmällä (nykyiset teemaseminaarit) ja Seminaari II -ryhmällä (nykyiset maisteriseminaarit) oli oma muovinen kotelonsa, josta paperit piti noutaa. Opettaja saattoi kätevästi vähän ennen seminaarin vilkaista, paljonko papereita on vielä jäljellä.

Opiskelijoiden huone on Kritiikin tukiasema kulttuurihistoriassa, ja sen ilmoitustaululta löytyvät opiskelija-asioihin liittyvät ilmoitukset. Unohtaa ei sovi myöskään kahvinkeitintä ja jääkaappia, jotka saattavat kummasti valaista ankeaakin päivää. (Kulttuurihistoria NYT -lehti 1994–95.)

Kirjoja ja tietokoneita

Hannu Salmi: Kulttuurihistorian seminaarikirjasto oli todellinen aarreaitta. Siihen aikaan kirjastoa kartutettiin sekä kirjaston että oppiaineen varoin, ja 90-luvun lopulla kokoelmissa oli sekä ns. uusia historioita, tunteiden ja aistien historiaa, kirjoittamisen ja lukemisen historiaa ja sukupuolisuuden historiaa että klassikoita Walter Benjaminista Annales-koulukuntaan. Kokoelma oli korkeatasoinen, ja kirjat olivat kätevästi opiskelijoiden ja tutkijoiden käytettävissä.

Suomen virtuaaliyliopisto oli vuonna 2001 lähtökuopissaan ja historian laitoksen onnistui sitä kautta saada nippu uusia tietokoneita sponsorisopimuksen kautta. Seminaarikirjastossa otetussa kuvassa vasemmalta katsoen: Kari Immonen pitämässä kiitospuhetta, Paavo Oinonen, Katriina Mäkinen, sponsorisopimuksen aikaansaaja Totti Tuhkanen sekä silloinen Acerin maahantuojan toimitusjohtaja. Kuvaaja: Jarmo Koskinen. Turun yliopiston arkisto.

Opiskelijahuoneeseen on sijoitettu erilaisia opintoja tukevia palveluja. Siellä sijaitsevat oppiaineeseen tilatut aikakauskirjat, joita kannattaa pitää silmällä ja lueskella. Hyllyiltä löytyvät myös tutor-aineistot kolmesta mapista. […] Opiskelijoiden huoneeseen on tällä tietämällä tulossa tietokone, joka toimii yliopiston verkossa ja joka on tarkoitettu opiskelijoiden käytötön. Kone tarjoaa mahdollisuudet seikkailla tietoverkoissa ja sähköpostissa ja sen kautta pääsee käsiksi myös verkossa toimivaan wp:hen, joten kirjoittaminenkin onnistuu. (Kulttuurihistoria NYT -lehti 1994–95).

Kulttuurihistorian oppiaineessa on opiskelijoiden käyttöön varattu yksi tietokone nimeltään Friedell, jonka avulla voit kurkistaa verkkojen maailmaan myös ilman käyttäjätunnusta seuraavasti: pistä virta päälle (anna ohjelman latautua), kirjoita kohtaan username: nfuser, paina enteriä, kirjoita c:\ hoputteeseen win, paina enteriä, etsi hiiren avulla Netscape-niminen kuvake, näpäytä sitä hiirellä kahdesti ja ala ”surffaamaan”. (Kulttuurihistoria NYT -lehti 1995–96.)

Friedell, oletettavasti samannimisen kulttuurihistorioitsijan mukaan nimetty laite työssään, palvelemassa kultsalaisia. Kuva: Kulttuurihistoria NYT -lehti 1995–96.

Kulttuurihistoria NYT -lehden 1997–98 numeron mukaan Friedell oli saanut seuraa toisesta tietokoneesta, joka oli nyt kulttuurihistorian opiskelijoiden käytössä ja varattu erityisesti harjoitustöiden kirjoittamiseen. Vuonna 2000 koneet olivat lisääntyneet kolmeen, jolloin kirjastosta löytyi Pentium-tasoinen kone nettiselailuun. Vuonna 2001 Pentium-tasoisia Windows98-varusteltuja koneita löytyi kirjastosta jo kolme. Kuvaaja: Jarmo Koskinen. Turun yliopiston arkisto.

Sulttaani ja presidentti – juhlahumua Arwidssoninkadulla

Hannu Salmi: Arwidssoninkatu 1, rak. 10 oli myös merkittävä sosiaalinen tila, jossa järjestettiin kevät- ja joulujuhlia, seminaarien jälkeisiä illanviettoja ja väiteltiin toisinaan pikkutunneille asti. Pihallakin vietettiin paljon aikaa. Naapuritalon päädyssä kasvoi tuomi, joka levitti tuoksuaan keväisin. Satakieli lauloi viereisessä puistikossa.

Oppiaineen väkeä juhlatunnelmissa 2000-luvun alkupuolella.

Kari Immonen: Tunnelmallinen Arwidssoninkatu tarjosi mainiot tilat myös erilaisille juhlille ja vapaammille tapahtumille. Siellä järjestettiin Litzen-luentojen suositut cocktail-tilaisuudet ja lukuisat oppiaineen ja historian laitoksen juhlat. Myös erilaisille seminaareille ja kirjasessioille tilat olivat mainiot.

Arwidssoninkadulla juhliaan pitivät myös muutamat oppiainetta lähellä olleet organisaatiot, kuten Olavi Paavolainen -seura. Sen ikimuistoisiin kymmenvuotisnaamiaisiin liittyy valtiollisiinkin ulottuvuuksiin vivahtava anekdootti. Seuran puheenjohtajana oli Antero Jyränki, valtiosääntöoikeuden ja kansainvälisen oikeuden professori, perustuslakivaliokunnan keskeinen asiantuntija ja presidentin entinen kansliapäällikkö. Naamiaisiin hän oli pukeutunut Turkin sulttaaniksi, kaupunginteatterilta saatuun muhkeaan pukuun. Jutellessamme ulkoportailla – minä olin arabikaavussa – huomasimme, että Helsinginkadulta näkyi jotain liikettä. Ihmettelin, että kivet, jotka estivät ajamisen Arwidssoninkadulle oli raivattu syrjään; itse asiassa kysyin asiaa kadunkulmassa päivystävältä poliisilta. Hän vastasi: tasavallan presidentin Tarja Halosen saattue ajaa tästä kohta ohi. Presidentin saapuessa sulttaani Jyränki oli ehtinyt siirtyä sisätiloihin ja koomiselta kohtaamiselta vältyttiin.

Tervetuloa gradukahville. Oppiaine järjestää valmistuvien pro gradu -tutkielmien ja syventävien opintojen tutkielmien kunniaksi gradukahveja. Tilaisuudessa valmistuvat opiskelijat esittelevät työtään muille, kertovat gradun tekemisen käytännöstä, iloista ja ehkä suruistakin. Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan ja kuulemaan toisten kokemuksista. Ja näissä tilaisuuksissa tarjotaan kahviakin! VUODEN ENSIMMÄISET GRADUKAHVIT TARJOTAAN 24.9.1997 klo 14.00. Seuraile ilmoitustauluja asian tiimoilta. (Kulttuurihistoria NYT -lehti 1997–98)

Tilojen hajanaisuus ja vajaus

Kari Immonen: Aluksi Arwidssoninkadun tilat tuntuivat hyvinkin riittäviltä, varsinkin kun viereisestä poliittisen historian rakennuksesta saatiin tutkijoille kaksi huonetta ja poliittisen historian harjoitushuonetta voitiin käyttää isompien tapaamisten järjestämiseen. Oppiaineen kasvu oli kuitenkin huimaa ja tutkijoita tuli koko ajan lisää. Kulttuurihistoriassa oli periaate, jonka mukaan he kuuluivat henkilökuntaan samalla tavoin kuin opettajatkin, ja siksi heille pyrittiin turvaamaan myös työtilat. Jossain vaiheessa kulttuurihistorialla oli kasarmialueella tiloja viidessä rakennuksessa. Tilanne oli oppiaineen kannalta tietenkin kestämätön; hankkeet alkoivat elää omaa elämäänsä ja muodostaa aika itsenäisiä kulttuurihistorian pikkuyksiköitä.

Neuvottelut Sirkkalaan siirtymisestä käynnistyivät 2000-luvun alussa, kun puolustusvoimat jättivät alueen lopullisesti sotilaspiirin esikunnan siirtyessä Heikkilän kasarmille. Kulttuurihistoria muutti yhdessä muiden historia-aineiden kanssa Sirkkalaan kesäkuussa 2006. Rakennus oli aikaisemmin toiminut muun muassa vaivaistalona ja sotilassairaalana. Uudet tilat olivat toimivat, mutta arkkitehtisuunnittelu ei meitä kaikin osin miellyttänyt; olisimme halunneet historiallisten elementtien jättämistä vahvemmin näkyviin. Muutakin menetettiin, nimittäin kirjasto ja osittain siihen liittynyt läheinen yhteys opiskelijoihin. Yliopisto alkoi myös rajoittamaan tutkijoiden oikeutta työtiloihin, minkä seurauksena yhteys nuorimpaan tutkijaporukkaan oheni.

Haikeutta ilmassa

Kari Immonen: Vaikka muutto oli välttämätön ja yhteyden vahvistuminen muihin historia-aineisin tärkeä, Arwidssoninkadun tunnelmallisten tilojen ja Tuomaanpuiston menettäminen jätti jälkeensä myös nostalgisen kaipuun.

Kesällä toteutui viimein historia-aineiden pitkään suunniteltu muutto Sirkkalan kasarmille, osoitteeseen Kaivokatu 12. Kulttuurihistorian muuttoa tehtiin vähän haikein mielin, sillä Arwidssoninkadun vanha puutalo oli ollut hieno paikka tehdä töitä. […] Muuton haikeutta lisäsi se, että juuri kesäkuussa, kun muuttoa tehtiin, oli luonto Arwidssoninkadulla kauneimmillaan. (Kulttuurihistoria NYT -lehti 2006–07.)

Näkymä Arwidssoninkadun rakennuksesta ulos. Kulttuurihistoria NYT -lehti 2006–07.

Kirjoitussarjan edellinen osa: Rättivarastolta Jusleniaan

Yksi kommentti artikkeliin ”Kulttuurihistorian Tilat, osa 2: Arwidssoninkadun idyllissä ja sokkeloissa

  1. Päivitysilmoitus: Kulttuurihistorian Tilat, osa 3: Muistoja Sirkkalan kasarmin Historicumista – Kulttuurihistorian seura

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s