Kulttuurihistorian jatko-opiskelijan esittely: Miira Vuoksenranta

  1. Mistä tutkimuksessasi on kyse?
    Tutkin naisten välisen ystävyyden kulttuurihistoriaa keskittyen 1860- ja 1870-lukujen Suomeen. Tutkimukseni valokeilassa on joukko ruotsinkieliseen sivistyneistöön kuuluneita naisia, joista monet työskentelivät opettamisen parissa. Käsittelemäni ajanjakso osuu herrasväen naisten koulutuksen ja työssäkäynnin murroskauteen, jolloin yhä useammat naiset alkoivat keskittyä perheenperustamisen sijasta opiskeluun ja palkkatyöhön. Sivistys ja toimeentulo eivät kuitenkaan jääneet ainoiksi näiden olosuhteiden kantamiksi hedelmiksi, vaan oleellisia olivat myös opinahjoissa tai työn parissa solmitut lujat naistenväliset ystävyyssuhteet.

    Olen kiinnostunut selvittämään, kuinka suomalaiset sivistyneistönaiset käsittivät ystävyyden ja kuinka he ylläpitivät ystävyyssuhteitaan kirjeenkirjoittamisen keinoin. Päälähteenäni käytän Åbo Akademin kirjaston käsikirjoituskokoelmiin kuuluvia, enimmäkseen aikaisemmin tutkimattomia kirjeaineistoja. Tutkimusprosessini aikana on ollut palkitsevaa huomata, kuinka kaikkein arkisimmillekin kirjeille voi aina löytää uudenlaista tutkimuskäyttöä – jopa kirjoittajiensa tyhjänpäiväisiksi vähättelemät kirjeet voivat muuttua kullan arvoisiksi ystävyydestä kiinnostuneen tutkijan käsissä.
  1. Miten tutkimuksesi suhteutuu nykypäivän yhteiskuntaan?
    Tarve ihmiskontakteille on aina ollut yksi ihmisyyttä määrittävistä perustekijöistä. Nyky-yhteiskunnassa ystävyyden merkitys ja sen positiiviset terveysvaikutukset on tunnistettu niin laajasti, että uutismedioissa yksinäisyyttä on jopa kutsuttu suomalaisten potemaksi kansantaudiksi. Ylipäätään vuosituhannen vaihde on merkinnyt kansainvälisesti kasvavaa kiinnostusta ystävyyttä kohtaan sekä akateemisessa maailmassa että sen ulkopuolella. Tätä todistaa uuden tieteellisen tutkimuksen valtavan määrän lisäksi monien ystävyyttä käsittelevien populaarikulttuurin tuotosten kuten Frendit-tv-sarjan tai Sally Rooneyn romaanien saavuttama valtava suosio. Koen, että kulttuurihistoriallisella näkökulmalla on paljon annettavaa sekä julkisille ystävyyskeskusteluille että tavoillemme käsittää omia ihmissuhteitamme. Tarkastelemalla ystävyyskäsitysten pitkiä historiallisia juuria voimme paljastaa ystävyyteen liittyvien asenteiden vahvan kulttuurisidonnaisuuden ja ajallisen muutoksen.
Kuva: Miira Vuoksenranta.
  1. Mikä johdatti sinut alun perin kulttuurihistorian pariin?
    Pienestä pitäen minulla on ollut kaksi suurta intohimoa: historia ja luonto. Lapsuudessani nämä ilmenivät hillittömänä dinosaurus- ja fossiili-innostuksena, luonto- ja historiadokumenttien suurkulutuksena, ötököiden perässä haavi käpälässä loikkimisena, kiitäjäntoukkien kasvattamisena perhoseksi asti ja ylitsevuotavana intona ala-asteen historiantunteja kohtaan. Lukion aloittaessani tulevaisuudensuunnitelmieni vaaka oli kallistunut eläinlääkärin uran puolelle, mutta unelma sai pian särön tajutessani, että rakkaus biologiaa kohtaan ei riittänyt, vaan oli kahlattava läpi loputtomalta tuntunut kavalkadi puuduttavia fysiikan ja kemian kursseja. Tein siksi vikkelän väistöliikkeen ja kohdistin energiani toiseen minulle tärkeään aiheeseen eli historiaan, joka oli säilynyt lempiaineenani koko peruskoulun ajan. Lukiossa en ollut vielä varma, että pääaineekseni tulisi juuri kulttuurihistoria, mutta valitsin Turun yliopiston osittain juuri aineen pääaineopiskelumahdollisuuden vuoksi. Päätös kulttuurihistoriaan erikoistumisesta syntyi vähitellen historian perusopintojeni edistyessä huomatessani, kuinka paljon sekä sen tarjoama näkökulma että sen puitteissa tutkitut teemat kiinnostivat minua.
  1. Mitä kulttuurihistoria merkitsee sinulle?
    Kauppojen ja kirjastojen kirjahyllyjä selaillessani panen merkille, että huomioni kiinnittyy useimmiten automaattisesti kirjoihin, jotka paljastuvat takakannen lukemalla kulttuurihistorioitsijoiden kirjoittamiksi. Kulttuurihistorian piirissä kynäillään siis kirjoja, joita itse haluan lukea ja siitä syntyy innostus kantaa oma korsi kekoon. Olen aina ollut kiinnostunut ymmärtämään ympäröivää maailmaa ja sen menneisyyttä, mutta kulttuurihistorian opintoni ovat ruokkineet tiedonhaluani entisestään ja opettaneet minulle taitoja, joiden avulla on mahdollista katsoa kriittisemmin monia itsestään selviksi väitettyjä ilmiöitä. Kulttuurihistoriaa ajatellessani päähäni ponnahtaa myös mielikuva avarakatseisuudesta, poikkitieteellisyydestä, tutkimusaiheiden moninaisuudesta ja niissä piilevästä pohjattomasta potentiaalista.
  1. Kerro jokin hauska tai yllättävä fakta itsestäsi tai tutkimuksestasi.
    Tutkimieni naisten kirjeenvaihdossa on monia huvittavia kohtia, mutta ensimmäisenä minulle juolahtaa mieleen turkulaisen aatelisneidon Thecla Ekestubben närkästynyt kirje porilaiselle ystävälleen Jenny Juséliukselle vuodelta 1870. Ekestubbe kertoi olleensa vierailulla Pietarissa, josta kotiin saavuttuaan hän oli saanut kuulla, että kaupungilla huhuttiin hänen menneen matkansa aikana kihloihin. Hän tahtoi nyt tietää, kuka ihme levitteli tällaisia naurettavia sepitteitä. Erityisen absurdeja näistä juoruista teki Ekestubben mielestä juuri se, että: ”jos joku toivoo jäävänsä ikuisesti naimattomaksi, hänen on matkustettava Pietariin, sillä missään muualla ei näe yhtä vähän nuorukaisia kuin siellä.” Tähän vaikutti Ekestubben mukaan se, että suomalaiset seurustelivat Pietarissa vain omissa piireissään, eikä venäläisten miesten tapaaminen tullut siksi kuuloonkaan. Ehkäpä sulhasehdokkaiden puute teki Pietarista ihanteellisen lomakohteen myös avioliittoa vastaan hangoittelevalle Ekestubbelle itselleen?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s