- Mistä tutkimuksessasi on kyse?
Tutkin kahta suomalaisissa herätysliikkeissä toiminutta naista: Martta Kaukomaata (os. Suominen 1895–1992), joka siirtyi evankelis-luterilaisesta kirkosta helluntaiherätykseen ja edelleen vapaakirkkoon ja Mathilda Fogmania (1835–1921), joka toimi lestadiolaisessa liikkeessä. Tutkimukseni sijoittuu kulttuurihistorian ja organisaatiotutkimuksen risteykseen. Tutkimuskohteitani lähestyn erityisesti mikrohistorian ja feministisen näkökulman kautta. Tutkimukseni lähteitä ovat naisten kirjoittamat kirjeet ja muu arkistomateriaali.
Kumpikin nainen on kiinnostava omassa kontekstissaan, sillä he toimivat varsin näkyvissä rooleissa kirjoittaen, ohjaten ja julistaen, mutta herätysliikkeiden historiankirjoituksessa heidän toimintansa jää marginaaliin. Olen kiinnostunut esimerkiksi vallasta ja siitä, miten sukupuoli on jäsentänyt tai organisoinut yhteisöjen toimintaa.
- Miten tutkimuksesi suhteutuu nykypäivän yhteiskuntaan?
Tutkimukseni liittyy monella tavalla menneisyyden ja nykyisyyden vuoropuheluun. Naisten asema on monissa herätyskristillisissä yhteisöissä edelleen kiistelty ja historiankirjoituksessa naiset saattavat olla varsin marginaalisessa tai näkymättömässä asemassa. Jokainen yhteisö tarvitsee moniäänistä historiankirjoitusta tarkastellakseen omaa menneisyyttään, historiakuviaan ja niiden avulla tämän päivän käsityksiä, ideologioita ja arvoja.
- Mikä johdatti sinut alun perin kulttuurihistorian pariin?
Ehkä onnekas sattuma. Aloittaessani opinnot Lapin yliopistossa huomasin sivuaineiden joukossa kulttuurihistorian, mikä tuntui tutulta ja hauskalta. Fiksut tiesivät neuvoa, että esimerkiksi laskentatoimi olisi hyödyllinen sivuaine pääaineeni johtamisen psykologian kumppaniksi. Onneksi valitsin kulttuurihistorian! Vuonna 2018 aloitin väitöskirjatutkijana yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa, jossa sijoitun kulttuurihistorian ja johtamisen oppiaineisiin.
- Mitä kulttuurihistoria merkitsee sinulle?
Kulttuurihistoria on tapa kirjoittaa kiinnostavaa historiaa. Se merkitsee myös merkityksellisen löytämistä pienistä ja näennäisesti epäkiinnostavista yksityiskohdista ja elämänkohtaloista ja luovuutta tutkimuksen lähteiden suhteen. Moni perinteisessä historiassa hyljeksitty lähde on kulttuurihistoriassa aarre.
Hiukan filosofisemmalla otteella mietittynä kulttuurihistoria on tapa ymmärtää itseään ja ympäristöään. Kulttuurihistorian lukeminen ja tutkiminen on laajentanut yleissivistystäni, mutta merkityksellisempää on se, että se on antanut eväitä pohdiskella ihmisenä olemista. Tullaksemme kokonaisiksi tarvitsemme historiaa.
- Kerro jokin hauska tai yllättävä fakta itsestäsi tai tutkimuksestasi.
Pari hauskaa yksityiskohtaa Martta Kaukomaan kirjeistä 1920-luvulta.
En tiedä onko nuoriso parantunut vai pahentunut sitten 1920-luvun, mutta Martta ei anna kovin mairittelevaa kuvaa 1920-luvun nuorisosta kommentoidessaan hänen miehensä lähtöä rippikoulun pitoon: ”Vasta seitsemän päivän perästä hän tulee takaisin ties missä kunnossa tapeltuaan 3 tuntia päivässä 150 häijyn, tuntemattoman pojannaskalin kanssa. Ne tunnit kyllä tulevat tunneilta tuntumaan.” Taitavat rippikoulujen ryhmäkootkin olla hiukan pienempiä nykyään?
Martalla ja hänen miehellään oli 1920-luvun alussa koira nimeltä Halli. Halli vaikuttaa varsin sympaattiselta seuralaiselta – lepäilee jaloissa Martan kirjoittaessa kirjeitä, pitää seuraa postinhakureissuilla ja haukkuu pihan harakoita ja variksia. Halli sai Kaukomailla ollessaan myös kahdeksanväkisen pentueen. Muuttaessaan pois paikkakunnalta 1924 Kaukomaat arvelivat, ettei Halli sopeutuisi enää uuteen perheeseen, joten he pyysivät erästä paikkakuntalaista lopettamaan koiran. He pyysivät lopettajalta jopa Hallin nahan, jotta he saattoivat olla varmoja siitä, että Halli oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen. ”Hallista minun on parempi olo vasta, kun tiedän ettei se enää missään hiljaisella tavallaan valita. Pyysimme nahan itsellemme, niin että olemme varmat. Tälle te varmaan nauratte, mutta ei sille mitään mahda. Me näimme liian syvälle Halli rukan sieluun.” Eikö Hallille tosiaan olisi löytynyt toista hyvää kotia Pertunmaalta? Tämä surullinen kohtalo jäi mietityttämään jopa ei-kovin-koiria-rakastavaa tutkijaa.
Kulttuurihistorian seura 