Takatalvi

Viikko sitten sosiaalisessa mediassa puhutti lähes jokakeväinen ilmiö, takatalvi. Esimerkiksi Turussa ja pääkaupunkiseudulla oli perjantainvastaisena yönä satanut lunta. Vaikka lumi suli nopeasti pois, ehti sen ilmaantuminen maaliskuiseen maisemaan herättää monessa ihmisessä tunteita. Havainto säätilan muutoksesta haluttiin myös jakaa: huomasin Facebookin uutisvirrassa tilannetta kuvaavia päivityksiä, kuvia ja meemejä. Takatalvea kuvaavia meemejä löytyy niitä etsivälle lukemattomia ja kuvapalvelu Instagramissakin on takatalvi-avainsanalla yli 11 000 kuvaa.

Säätilasta puhuminen ja omien havaintojen jakaminen eivät ole uusia ilmiöitä. Kuten vuodenaikojen kulttuurihistoriaa tutkiva Silja Laine kertoo, ihmisten kirjeenvaihdon historiaa tarkasteltaessa voi löytää paljon mainintoja säätilasta. Kirjeissä on kerrottu oman voinnin lisäksi esimerkiksi säästä. Kertomalla siitä, millainen sää on ollut, kirjeen kirjoittaja on sijoittanut itsensä maailmaan. Säästä kirjoittaminen sitoo ihmisen aikaan ja paikkaan, mutta myös osaksi luontoa. Saman voi ajatella pätevän myös sosiaalisessa mediassa takatalvesta viestejä ja kuvia lähettävien ihmisten kohdalla.

Keväisen lumisateen kommentoiminen sosiaalisessa mediassa liittyy myös säästä puhumisen pitkään historiaan. Laine muistuttaa, että säästä puhuminen on edelleenkin osa tapakulttuuria ja yksi small talkin muodoista, helppo ja turvallinen keskustelun aloitus.

Takatalvesta puhutaan usein negatiiviseen sävyyn. Maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa termiselle keväälle ajoittuneet yöpakkaset ja lumisateet ovat ymmärrettävistä syistä olleet kamala asia: takatalvi on voinut myöhästyttää kevätkylvöjä, mikä taas on merkinnyt vaaraa. Mirkka Lappalaisen teos ”Jumalan vihan ruoska” (2012) käsittelee vuosien 1695–1697 suurta nälänhätää. Oikukkaat sääolosuhteet rajuista halloista kesiin, ”jota ei koskaan tullut”, johtivat nälänhätään, joka yhdessä kulkutautien kanssa tappoi kolmasosan väestöstä.

Takatalvi ei uhkaa nykyihmisen henkeä Suomessa, mutta herättää edelleenkin kielteisiä tunteita. Laine kertoo, että esimerkiksi matkustamisen yleistyminen on vaikuttanut siihen, kuinka koemme Suomen kevään. Ulkomaanmatkoilla Suomessa asuvien ihmisten on helppo havaita itse, kuinka esimerkiksi muualla Euroopassa kevät on maalis- ja huhtikuussa jo pitkällä. Ero korostuu valoa kohti matkanneille kotimaahan palatessa. Eron huomaaminen voi lisätä kärsimättömyyttä ja toivetta nopeammin etenevästä keväästä. Muistan itse erään kevään, jolloin huhtikuun aikana kävin keväisessä Amsterdamissa, palasin kevääseen vasta heräävään Turkuun ja muutin vielä talviselta tuntuvaan Kuhmoon. Amsterdamin, Turun ja Kuhmon eri vaiheissa olevien keväiden kokeminen peräjälkeen tuntui pidentäneen kevättä ehkä hiukan turhankin pitkäksi.

Pitkältä tuntuvat keväät ja takatalvet herättävätkin ihmisissä kärsimättömyyttä, mikä on voimistunut nykyisessä online-ajassa. Odotamme kevättä ja luonnon heräämistä, mutta Suomessa kevät yleensä antaa odottaa itseään ja sisältää takapakkeja. Kevät on suosittu aihe runoudessa ja musiikissa, mutta nimenomaan takatalvesta kertovia teoksia on vähemmän. Itselle tulee mieleen ainoastaan takatalven koittaessa monien metallimusiikista pitävien ystävieni sosiaaliseen mediaan linkkaama Mokoman Takatalvi-kappale, jossa takatalven saapuminen vie laulun minäkertojan viimeisetkin voimat jaksaa talven yli. Yhdysvalloissa ”blackberry winter”, myöhemmin keväällä ilmenevä kylmä jakso, taas on innoittanut useita kappaleita. Esimerkiksi samanniminen kappale esiintyy yhdysvaltalaisen Mitch Millerin vuonna 1955 listaykköseksi kivunneen The Yellow Rose of Texas -levyn b-puolella.

Ihmiset usein toivovat vuodenaikojen olevan tietynlaisia ja etenevän lineaarisesti. Laine korostaa, että takatalvi kuuluu luonnon kiertokulkuun. Vuodenajat eivät myöskään koskaan ole täysin samanlaisia. Ideaali keväästä tai muustakaan vuodenajasta ei voi toteutua myös siksi, koska vuodenajat eivät ikinä ole juuri sellaisia kuin haluaisimme niiden olevan.

Joillekin takatalvi on kuitenkin mukava asia. Innokkaille hiihtäjille se voi mahdollistaa pääsyn vielä kerran kirkkaille hangille. Keväthankien ihanuus näkyy esimerkiksi vuonna 1935 julkaistun Talvinen Suomi -teoksen kuvissa. Kirja sisältää Suomen talvea käsittelevän kuvakilpailun satoa. Kevään merkitys näkyy siinä, että iso osa kuvista esittää nimenomaan kevättalvea. Vuodenajan ihanuus on siinä, että se mahdollistaa hiihtämisen auringonpaisteessa: eräässäkin kuvassa hiihdetään uimapuvussa.

Etelään suuntautuvan matkailun lisäksi onkin matkattu keväällä kohti talvea: nykyäänkin etelässä asuvat hiihtoharrastajat saattavat suunnata vielä huhtikuussa Pohjois-Suomeen päästäkseen kotiseudulta jo uupuville hangille. Laine ehdottaa, että keväinen hiihtomatkailu Lappiin voi olla eteläsuomalaisille tapa välttää kevään loppumattomalta tuntuva pituus.

Pidimme tai emme takatalvesta, on sen kommentoiminen selvästikin osa ihmisenä olemista.

 

Kirjoittaja on Kulttuurihistorian seuran sihteeri ja tiedotustiimin jäsen.