Kulttuurihistorian seuran blogissa tullaan julkaisemaan kulttuurihistoriallisia ilmiöitä, henkilöitä ja tapahtumia sekä kirjoja käsitteleviä kirjoituksia. Blogin ensimmäisessä, käsillä olevassa kirjoituksessa tarkastellaan Turun linnan Valtapeliä -näyttelyä ja Pohjoinen reformaatio -tietokirjaa.

Tänä vuonna vietetään reformaation merkkivuotta, mikä näkyy esimerkiksi Turun museokeskuksen näyttelytarjonnassa: viime viikon lopulla avattiin Turun linnassa Valtapeliä – Reformaatio Suomessa näyttely. Näin tutkijan näkökulmasta erityisen hienon näyttelystä tekee se, että sen toteutuksessa on vahvasti hyödynnetty tutkijoita: näyttely on toteutettu yhteistyössä Turun yliopiston keskiajan ja uuden ajan alun tutkimuskeskuksen (TUCEMEMS) kanssa ja näyttelysisällöt pohjautuvat TUCEMEMSin yhdessä Turun Historiallisen Yhdistyksen kanssa syksyllä 2016 julkaisemaan Pohjoinen reformaatio -tietokirjaan.

Vastaavanlainen yhteistyö historioitsijoiden kanssa ei ole yleistä, kertoo historiantutkija Meri Heinonen TUCEMEMSista. Museot ovat tottuneempia hyödyntämään esimerkiksi arkeologien asiantuntemusta, mutta Heinosen ja Marika Räsäsen toimittama tuoreeseen tutkimukseen perustuva Pohjoinen reformaatio -kirja mahdollisti kätevästi yhteistyön: museokeskus teki työn itsenäisesti, mutta sai kirjan käsikirjoituksen käyttöönsä, ja tutkijat saattoivat kommentoida näyttelytekstejä ja ehdottaa näyttelyssä käytettäviä esineitä.

Reformaatiota käsitellään näyttelyssä poliittisen valtapelin kautta. Ruotsin valtakunnassa vuonna 1523 Kustaa Vaasan johdolla alkanut reformaatio ei ollut suoraviivainen prosessi, vaan kuten näyttelyn avannut arkkipiispa Kari Mäkinen totesi, sen aikana soudettiin ja huovattiin sen mukaan, kuka hallitsijana toimi.

Peli-teemaa on hyödynnetty näyttelyn nimen ja -tekstien lisäksi myös näyttelytilassa: vitriinistä löytyy shakkinappuloita, vitriinit ja tekstipylväät on aseteltu kuin palikat pelilaudalle ja tilasta löytyy myös näyttelyä varten valmistettu puinen shakkipeli, joka tuo toiminnallisen ja pedagogisen lisän näyttelyyn. Puisen shakkipelin on ideoinut ja valmistanut Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineeseen gradua tekevä Janne Aakko, joka toimi museokeskuksessa viime vuoden lopulla korkeakouluharjoittelijana. Sympaattisesti ja yksityiskohtaisesti maalatut palikat esittävät reformaatioajan hallitsijoita ja muita tärkeitä henkilöitä. Leikin kautta henkilöt tulevat tutuiksi. Shakkipelin avulla voi hahmottaa myös esimerkiksi nuijasodan asetelmaa, sillä peli konkretisoi sitä, ketä vastaan ja kenen puolella kukin toimi, Aakko kuvaa.

Näyttelyssä tarkastellaan myös sitä, miten reformaatioajan tapahtumat heijastuivat Suomeen ja nimenomaan Turkuun. Poliittisen pelin kiemuroiden lisäksi onkin kiehtovaa saada tietää, miten reformaatio näkyi kaupunkikuvassa ja ihmisten arjessa. Aiheesta voi lukea lisää Pohjoinen reformaatio -kirjasta, jossa reformaatiota tarkastellaan kulttuurisena ja yhteiskunnallisena muutoksena. Huomiota kiinnitetään siihen, mikä muuttui ja mikä pysyi samana. Heinonen painottaa, että vaikka uskonnollinen perinne muuttui, ei reformaatio välttämättä näkynyt ihmisten arkipäivässä erityisemmin – ainakaan heti. Tähän viittasi arkkipiispa Mäkinenkin todetessaan näyttelyn avajaispuheessaan humoristisesti, ettei tasan viisisataa vuotta sitten tapahtunut Turussa vielä mitään reformaation liittyvää.

Muutokset etenivät hitaasti myös kirkkotiloissa. Sielunmessuista ja suitsutuksista luovuttiin nopeasti, mutta kirkkotilan muutos oli hitaampaa. Iso osa muutoksista tapahtui 1600-luvulla ja kirkkojen seinämaalausten peittäminenkin ajoittuu vasta 1700-luvun lopulle ja 1800-luvulle. 1500-luvun kirkkotila ei vastaakaan mielikuvaamme luterilaisesta kirkosta vaan oli ulkoasultaan varsin keskiaikainen. Kulttuurihistorioitsija Riitta Laitinen käsittelee tätä muutosta TUCEMEMsin ja Turun tuomiokirkkoseurakunnan järjestämän yleisöluentosarjan luennollaan 20.3. Turun tuomiokirkossa. Muutosten hitaus liittyy Laitisen mukaan reformaattoreiden suvaitsevaisuuteen, mutta myös Ruotsin hallitsijoiden ristiriitaisiin uskonnollisiin näkemyksiin 1500-luvulla.

Yleisöluentoja järjestetään myös Turun linnassa Valtapeliä -näyttelyn yhteydessä. Laitinen luennoi huhtikuussa perheen ihanteesta ja turkulaisesta arjesta 1600-luvulla. Turkulaisesta 1500-luvun arjesta kertovia lähteitä ei ole, mutta seuraavan vuosisadan osalta tilanne on toinen: oikeuspöytäkirjojen avulla on mahdollista hahmottaa kaupunkilaisten arkea 1600-luvulla ja selvittää myös reformaation vaikutuksia siihen. Laitinen nostaa esiin siveellisyydessä ilmenneet muutokset. Martin Lutherin esikuvan mukaisesti avioliitto ja perhe korotettiin keskeiseksi yhteiskunnan rakenteeksi. Samalla seksuaalinen kuri kiristyi saksalaisessa ja luterilaisessa maailmassa. Aviottomat miehet herättivät huolta ja pappienkin oli hyvä mennä naimisiin, mutta varsinkin aviottomien naisten siveyttä vahdittiin. Tuolloin kirjoitettiin avioelämää käsittelevien oppaiden lisäksi Pirun kirjoja, jotka kertoivat, kuinka yksilö – ja nimenomaan nainen – saattoi toimia väärin. Saksassa säädettiin myös aviottomien naisten toimintaa rajoittavia lakeja, eikä heidän esimerkiksi sopinut pitää kotia yksin. Turussa ei naimattomia naisia vahdittu samaan tapaan kuin Saksassa, ja kuten Laitinen painottaa, ihanteet ja arki eivät saksalaisissakaan kaupungeissa aina kohdanneet: kaupungeissa eli paljon naimattomia naisia, sillä siellä heille oli myös töitä. Turussa aviottoman lapsen saaminenkaan ei välttämättä johtanut yhteisöstä eristämiseen; asiaa voitiin käsitellä oikeudessa, mutta nainen saattoi selvitä sakkojen maksamisella.

Perheen ihannoiminen vaikutti naisten asemaan perheessä. Yhteiskuntarauhan ja kaupungin rauhan ajateltiin säilyvän niin kauan kuin perheissä vallitsi rauha, jonka ylläpito oli nimenomaan perheen isän tehtävä. Perheen sisäistä väkivaltaa käsitellään tästä syystä vain vähän Laitisen tarkastelemissa oikeuslähteissä. Eräässä tapauksessa turkulaisen vaimon kerrottiin paenneen miestään kahdeksan kertaa naapuriin; oikeudessa ei käsitelty pakenemisen syitä, vaan sitä, että aviomies oli uhannut avunantanutta naapuria. Toisessa tapauksessa katedraalikoulun opettajan vaimo valitti miehensä juopottelua ja sitä, että tämä esti perhehartauden pitämistä. Opettaja tuomittiin ammatinharjoittamista haitanneesta juomisesta ja irtisanottiin määräajaksi, mutta perheensisäisiin ongelmiin ei puututtu. Luterilaisessa ajattelussa ihannoitiin kuitenkin myös avioparin välistä kumppanuutta. Kiinnostavaa on, että perheen korostumista ilmeni samaan aikaan myös katolisessa maailmassa. Puhdasoppisuuden aikana papisto kuitenkin mielsi perheen ja avioliiton korostamisen nimenomaan luterilaiseksi piirteeksi.

Luterilaisuus nähdään usein vahvasti osana suomalaisuutta ja suomalaisessa historiankirjoituksessa luterilaisuus on pitkään esitetty kansallisena ilmiönä. Mäkinen korosti näyttelyn avajaispuheessa luterilaisuuden kansainvälistä luonnetta: reformaatio levisi nykyisen Suomen alueelle Keski-Euroopasta ruotsalaisella painotuksella. Luterilaisen kirkon nykytilaakin katsotaan usein länsimaisin silmin: yllättävältä saattaa kuulostaa se, että isoimmat luterilaiset kirkot löytyvät nykyään globaalista etelästä, kuten Mäkinen muistutti.

Reformaatio kiinnostaa 2010-luvun ihmisiä: Valtapeliä -näyttelyn avajaisissa oli satoja historiannälkäisiä ihmisiä ja näyttelytilaan pääsyä sai jonottaa. Jonotus kannatti, ja mikä parasta, näyttely on avoinna vuoden 2018 maaliskuuhun asti. Matkan varrella näyttely laajenee linnan muihin tiloihin. Turun linnan yleisöluennoista löytyy tarkempaa tietoa täältä. TUCEMEMSin reformaatioprojektista voit lukea täältä ja tutkimuskeskuksen järjestämistä tapahtumista täältä. Kannattaa myös lukea Meri Heinosen reformaatioon liitettyjä totuuksia ja nykytutkimuksen näkemyksiä käsittelevä kirjoitus Kulttuurihistorian oppiaineen blogista.

 

Kirjoittaja on Kulttuurihistorian seuran sihteeri ja tiedotustiimin jäsen.