Kulttuurihistoria ei ole vain jokin pölyttynyt, yliopiston seinien sisällä elävä kummajaisuus, vaan osa jokaisen arkipäiväistä elämää. On vain osattava pitää silmänsä auki. Historia on koko ajan läsnä ympärillämme, usein huomaamatta ja hyvin tavanomaisissa asioissa. Oletko koskaan esimerkiksi ajatellut miksi vietämme vappua tai miksi ihmisillä on tapana pitää perhekuvia esillä olohuoneessa? Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mitä tarinoita tutun lenkkipolkusi varrella olevat vanhat talot pitävät sisällään? Tämänkertainen blogitekstini tarttuu tuohon viimeiseen kysymykseen. Jokaisella rakennuksella on nimittäin oma tarinansa ja se, jos mikä, on hyvin konkreettinen merkki menneisyyden läsnäolosta.

Rauhalinnan kartanon pihapiirin vehreyttä kesällä 2016. Kuvat Henna Karppinen-Kummunmäki.

Rauhalinnan empirekartano Kaarinassa nököttää Kuusiston salmen rannalla aivan omassa kotiympäristössäni. Kartanon vanhat maat on muutettu kaupunkilaisten virkistysalueeksi. Heti säiden niin salliessa asukkaat suuntaavat sen luontopoluille tammipuiden katveeseen. Olen itsekin käyskennellyt siellä lukuisia kertoja ja samalla ihastellut vanhan kartanon pihapiiriä. Erityisesti kesän vehreimpään aikaan se on tavattoman kaunis ja viihtyisä. Silti tajusin tietäväni rakennuksen historiasta hyvin vähän. Se nyt on vain siinä. Nätti rakennus, joskin vähän päässyt rapistumaan.

Yksityiskohta empirekoristelusta.

Nopean googlettelun perusteella vaikuttaisi, ettei kartanon historiasta ole tehty kattavaa historiikkia. Jotain sentään tiedetään. Mielenkiinnokseni huomasin, että Rauhalinnan menneisyys pitää sisällään useita naisomistajia. Herraskartanon juuret ulottuvat 1800-luvulle, jolloin sen maat yhdistettiin useista talonpoikaistiloista. Päärakennuksen rakennuttajasta ja rakennusajankohdasta ei ole varmaa tietoa. Armfelt-suku omisti kartanon aina vuoteen 1952 asti, jolloin sen viimeinen omistaja kreivitär Auda Armfelt myi kartanon Piispanristin keinonsiemenyhdistykselle. Aseman toiminta loppui vuonna 2009 ja Kaarinan kaupunki osti kartanon ja sen maat vuonna 2011.

Talon ensimmäinen Armfelt-sukuinen omistajatar oli kreivitär Vava (Adelaide Gustava Aspasia) Armfelt (1801‒1881). Vava oli Gustaf Mauritz Armfeltin ja Kuurinmaan prinsessa Wilhelminen avioton tytär. Vava sai äidiltään runsaasti rahaa, jolla hän saattoi ostaa useita kartanoita, muun muassa Rauhalinnan. Vava avioutui serkkunsa kreivi Magnus Reinhold Armfeltin kanssa. Tämän kuollessa vuonna 1845 Vava asettui Rauhalinnaan asumaan. Kartano siirtyi myöhemmin hänen pojalleen ja pojanpojalleen. Erik Ivar ja tämän vaimo Eva omistivat kartanon lähes 50 vuotta, kunnes vuonna 1938 se siirtyi Evan sisarelle Audalle.

Toukokuussa valkovuokot kukkivat kartanon mailla.

Nämä vähäisetkin tiedot kartanon menneisyydestä houkuttaisivat kyllä penkomaan asiaa lisää. Miltä esimerkiksi sen sisäpuolella näyttää tai on näyttänyt joskus aikoinaan. Nykyään rakennuksen sisälle ei ole pääsyä. Tekisi mieli tutustua näiden naisten elämänvaiheisiin vähän tarkemmin. Mutta sitten se ikuisuuskysymys iskee vastaan: mistä resurssit? Tai aikaa? Noh, ehkä sitten joskus.

Tutkijana minua tietysti harmittaa se, että tällainen arvorakennus on päässyt pahasti rempalleen. Tällä hetkellä se on tyhjänä ja suuren remontin tarpeessa. Kaarinan kaupunki on laittanut kartanon viime syksynä myyntiin, mutta toistaiseksi ostajaa ei ole löytynyt. Paikallinen asukasyhdistys on tosin ottanut asiakseen rakennuksen säilyttämisen, mutta aika näyttää, onko sellaiseen varoja.

Kartanon ränsistynyt olemus kuvattuna 28.4.2017.

Kaikilla ei tietenkään ole kotinurkilla omaa kartanoa tai muuta arvorakennusta, mutta historian havinasta voi nauttia monin eri tavoin. On vain osattava katsoa. Ole utelias. Huomaa menneisyyden läsnäolo arjessasi.

Kirjoittaja Henna Karppinen-Kummunmäki on tutkija ja Kulttuurihistorian seuran jäsen.

P.S. Kulttuurihistorian läsnäoloa voi tulla aistimaan ensi viikon keskiviikkona 24.5. Turun Kirjakahvilaan, kun Kulttuurihistorian seura viettää avajaisiaan. Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille. Lisätietoja täältä.