Sievää pienikokoista kuusta katseli äiti pikku poikansa kanssa. Se oli kyllä äidin mielestä hiukan liian kallis, mutta kauppa siinä sittenkin syntyi.
– Kyllä kuusi sentään pitää jouluna olla, vaikkei sitten muuta saisikaan, päätteli ostaja.

Aamulehti 24.12.1942

Joulukuusen hankinta on keskeinen osa joulunviettoa, ja kuusikauppiaat näkyvät kaupunkien ja kylien katukuvissa tänä päivänäkin. Kuusikauppiaat ovat sanomalehtiaineiston perusteella olleet usein maalta kaupunkeihin myymään tulleita metsänomistajia ja maanviljelijöitä, joilla on supliikit myyntipuheet. Kuusikauppiaan kanssa on tingattu hinnoista, ja toisaalta myös huijarikauppiaiden hyppysiin on päädytty.

Kuusimyynti on ollut tärkeä tulonlähde maanomistajille, ja talvina, jolloin kuusia on ollut rajatusti tarjolla, ovat pitkäkyntiset nähneet kuusien houkutuksen. Uusi Suomi uutisoi 28.12.1933, kuinka eräältä hikiäläiseltä kuusikauppiaalta ryöstettiin Hakaniemen torilla 300 joulukuusta. Syynä tähän oli, että kauppias oli tuonut kuuset torille verrattain myöhään iltapäivällä, jolloin poliisit olivat kieltäneet häneltä myynnin aloittamisen myöhäisen ajankohdan vuoksi. Kuusta ostamaan tullut väki oli kuitenkin päättänyt kuusen kanssa myös paikalta poistua, minkä vuoksi he olivat alkaneet ottamaan kuusia myyntivaunusta ”väkivalloin” ilman, että myyjä tai poliisi pystyivät asiaa estämään. Näin kauppias jäi vaille maksua kuusistaan.

Turussa kuusikauppaa on kaupunkialueella käyty Tuomiokirkko- ja Puutoreilla. Turun sanomat kertoo vuoden 1937 joulun alla, kuinka toreilla oli pari päivää ennen joulua kaupan 1200 kuusta – mitä lehti pitää vaatimattomana määränä – ja hinnat vaihtelivat 10 ja 50 markan välillä (n. 4-22 euroa). Turun sanomien jutussa kuusta pidetään keskeisenä osana kotien joulutunnelmaa, mutta kuusen hankinta on kaupungissa asuville riippuvainen ”nykyaikaisista kauppameiningeistä”. Jos kaupungissa asuva ei saanut itse kuljetettua kuustaan kotiin, saattoi avuksi pyytää lyhytsesonkisimman ”ammattilaisen” (lainausmerkit alkuperäiset) eli joulukuusenkotiinkantajan. (Turun sanomat 23.12.1937.)

Kuusikaupan synkkiä puolia

Kuusikauppiaisiin liittyy lehdissä myös epäluuloa ja toisaalta harmitusta, jos huijatuksi joudutaan. Syyskuussa 1909 Pohjan poika uutisoi, kuinka eräs sundomilainen mies oli suostunut hankkimaan kuusia hautajaisia varten. Hänelle oli rahat annettu etukäteen, jotta hän ”ne ainakin toisi”. Miestä ei kuitenkaan sovittuna ajankohtana kuulunut eikä kuusen kuusta paikalle saapunut ja ”sillä tiellä on kaikki. Harwinainen tapaus kyllä.” (Pohjan poika 17.9.1909.) Myös Työmies-lehti uutisoi joulukuussa 1911 vastaavanlaisesta kuusikauppiaasta. Perheen poika oli lähetetty viisimarkkanen mukanaan ostamaan joulukuusta. Rautatieaseman lähettyvillä poika tapasikin kuusikauppiaan, jolla ei ollut antaa pojalle vaihtorahaa ja niin hän lähtikin vitosta vaihtamaan – ja sille tielle jäi. Poika joutui palaamaan kotiin tyhjin käsin. (Työmies 21.12.1911.) Ovelista kuusikauppiaista kirjoittaa Kansan lehti vuonna 1915. Maalta saapunut kuusikauppias vei myyntituotteensa torille, mutta poistui paikalta asioilleen. Sillä välin nuorisojengi käytti tilaisuuden hyväkseen ja alkoi myydä kuusia kyseisestä kuormasta. (Kansan lehti 27.12.1915.)

Uusi Suomi kertoi myös Norjan joulukuusikaupasta, jossa oikeuslaitos oli joutunut puuttumaan kaupankäyntiin sattuneiden joulukuusivarkauksien ja luvattomien hakkuiden vuoksi. Norjan poliisi tuli tarkkaan valvoa, että kaupunkien julkisilla paikoilla myytävät kuuset olivat luvallisesti hankittuja. Tekstissä nostetaan esiin, että meilläkin Suomessa kontrollia on, mutta paljon myös luvatonta kauppaa tapahtuu, esimerkiksi kuusikauppiaan myymällä kuusiaan talosta taloon. Uusi Suomi kuuluttikin epäkohtien korjaamisen perään. (Uusi Suomi 17.12.1939; ks. myös Kauppalehti 26.11.1938.)

Joskus kuusikauppa kävi vilkkaasti ja sitä oli syytä myös juhlia, kun kaupunkiin kerran oli tultu. Uusi Päivä -lehdessä kerrottiin jouluaattona 1954, kuinka Nousiaisista ja Vahdolta kotoisin olevat maanviljelijät Oja ja Nurminen olivat olleet myymässä kuusia Turussa ja päättäneet myös juhlistaa hyvin mennyttä kaupantekoa. He päättivät lähteä ajamaan kuorma-autollaan ilmeisesti vielä humaltuneena, ja Satavan lautalle saapuessaan kuskina ollut Oja menetti auton hallinnan ja auto ajautui mereen. Jännittäväksi tapauksen tekee se, että vaikka Oja onnistui pelastautumaan autosta, hän ei lehden mukaan kyennyt kertomaan, miten Nurmiselle kävi, mutta oli ”muistavinaan” ystävänsä olleen autossa kun mereen ajo tapahtui. Muutama päivä myöhemmin (28.12.) lehti uutisoi, kuinka Nurmisen etsintöjä oli jatkettu, mutta naaraus ei ollut johtanut tuloksiin. Tältä osalta Nurmisen kohtalo jäi arvoitukseksi, sillä lehden seuraava vuosikerta ei digiarkistossa ollut saatavilla.

Kuusien hinta puhututtaa

Kestoaihe lehdistössä ovat toki myös joulukuusien hinnat. Vuonna 1931 Hietaniemen torilla kuusikaupan aloituspäivänä hinnat kuusista vaihtelivat viiden ja sadan markan välillä (n. 2-45 euroa; Helsingin sanomat 23.12.1931). Uusi Suomen (28.12.1933) mukaan kuusista sai sinä jouluna pulittaa 20-25 markkaa (n. 9-12 euroa). 1930-luvulla kuusten kerrottiin olevan useampana vuonna kalliit, johtuen suuresta lumimäärästä metsissä tai kelirikon aiheuttamista kuljetushaitoista.

Tampereella sota-aikana kuusitarjonta oli runsas, oli ”pitkää ja lyhyttä, oli lihavaa ja laihaa. Joku näytti pitävän tuuheaoksaisesta, josta ei päivä läpi kajottanut. Toinen taas halusi ja sai harvan huiskaleen, joka varmasti ei huonetta pimennä.” Kuusikaupalle oli asetettu rajahinnat 10 ja 60 markan välillä (n. 2,5-15,5 euroa). (Aamulehti 24.12.1942). Joinain vuosina kuusista lienee ollut myös ylitarjontaa, sillä ainakin vuoden 1933 kynnyksellä Raahen seutu -lehti uutisoi, kuinka Helsinkiin oli sinä jouluna tuotu 150 000 joulukuusta, mutta niistä noin puolet jäivät myymättä ja kuusikauppiaiden tappiot saattoivat nousta paikoin jopa tuhansiin markkoihin. (Raahen seutu 31.12.1932)

Hämeenlinnan joulukuusimarkkinoilla vuonna 1951 avauspäivänä puolestaan keskikokoisesta kuusesta pyydettiin yleisesti 150 markkaa (n. 6 euroa) (Hämeen kansa 21.12.1951) – hinnan odotettiin kuitenkin viikon edetessä laskevan kysynnän kasvaessa.

Hinnoista myös tingittiin ja keskusteltiin – tätä eloisaa keskustelua avasi Helsingin sanomat jutussaan jouluna 1931:

Supliikkeja myyjämiehiä löytyi myös Oulusta, joista Kaleva kirjoittaa vuoden 1948 jouluna:

Kuten tekstin alussa ollut sitaatti kertoi, kuusi oli korkeista hinnoista huolimattakin usein saatava, sillä juuri kuusi teki moneen kotiin joulun.

Pari lukuvinkkiä: kaksi vuotta sitten adventtikalenterissamme kerrottiin muovikuusien historiasta Suomessa, pääset lukemaan tuon jutun täältä. Lisäksi Lalli-lehdessä kerrottiin jouluna 1918 hieman joulukuusen käytön kulttuurihistoriaa – pääset lukemaan tekstin täältä.

Lähteet

Joulukuusien eurohintojen muunnoksiin käytetty Tilastokeskuksen rahanarvonmuunninta: https://stat.fi/tup/laskurit/rahanarvonmuunnin.html

Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot:
Aamulehti, 24.12.1942, nro 348, s. 4
Helsingin Sanomat, 23.12.1931, nro 347, s. 4
Hämeen Kansa, 21.12.1951, nro 294, s. 5
Kaleva, 23.12.1948, nro 295, s. 1
Kansan Lehti, 27.12.1915, nro 300, s. 3
Kauppalehti, 26.11.1938, nro 273, s. 1
Pohjan Poika, 17.09.1909, nro 108, s. 2
Raahen Seutu, 31.12.1932, nro 147, s. 4
Turun Sanomat, 23.12.1937, nro 346, s. 1
Työmies, 21.12.1911, nro 295, s. 2
Uusi Päivä, 24.12.1954, nro 296, s. 1
Uusi Päivä, 28.12.1954, nro 297, s. 2
Uusi Suomi, 17.12.1933, nro 339, s. 24
Uusi Suomi, 28.12.1933, nro 348, s. 6