Humanistisen tutkimuksen alat ovat lähentyneet toisiaan viime vuosikymmeninä, mitä ilmentää myös uutuusteos Kulttuurihistorian tutkimus: Lähteistä menetelmiin ja tulkintaan. Laajan kirjoittajakunnan tekemä kirja julkaistiin osana Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen 50-vuotisjuhlaa perjantaina 25. marraskuuta Kårenilla. Kirja jatkaa Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen perinteikästä tutkimusmenetelmiin ja menneisyyden tulkintaehtoihin kohdistuvaa julkaisuperinnettä. Se on 17. osa Kulttuurihistorian seuran toimittamassa Kulttuurihistoria – Cultural history -sarjassa.

Teos avaa kulttuurihistorian tutkimusta prosessina kysymyksenasettelusta lähteiden ja menetelmien valintaan sekä johtopäätösten muodostamiseen kokoamalla yhteen kysymyksenasetteluita ja tutkimusmenetelmiä, jotka vastaavat kulttuurihistoriallisen tutkimuksen haasteisiin ja tarpeisiin 2020-luvulla. Kirjan artikkelit havainnollistavat historiantutkimuksessa usein sanoittamatta jäävää metodologiaa konkreettisten, helposti lähestyttävien esimerkkien avulla. Kirjan ovat toimittaneet Rami Mähkä, Marika Ahonen, Niko Heikkilä, Sakari Ollitervo ja Marika Räsänen.

Tilaisuuden aluksi teoksen toimitustyöstä päävastuun kantanut Turun yliopiston Porin yksikön digitaalisen kulttuurin yliopisto-opettaja Rami Mähkä kertoi kirjan lähtöajatuksesta ja tekoprosessista. Viimeisimmästä kulttuurihistorian menetelmällisyyteen painottuneesta kirjasta oli kulunut jo vuosikymmen. Niinpä oli aika koota ajatuksia aiheesta ja avoin kirjoituskutsu lähetettiin keväällä 2020. Kutsuun vastattiin lukuisin ehdotuksin, mikä kertoi valtaisasta kiinnostuksesta teemaan. Kirjasta muotoutuikin poikkeuksellisen laaja: 52 kirjoittajaa käsittävä 568-sivuinen kirja koostuu 32 vertaisarvioidusta artikkelista. Kirjoittajat edustavat yhteensä yhdeksää yliopistoa sekä muita oppilaitoksia ja sidosryhmätoimijoita.

Mähkä kiitti puheessaan kaikkia kirjan tekemisessä mukana olleita henkilöitä. Kirjan kirjoittajien ja toimittajien lisäksi erityiskiitokset kohdistuivat kirjan kustantajalle Kulttuurihistorian seuralle ja eritoten henkilöille, joiden panos kirjan tekemisessä oli prosessin aikana tärkeä: seuran puheenjohtajalle Hannu Salmelle, kustannustoimituksesta päävastuun kantaneelle Heidi Kurviselle, sekä käsikirjoituksen aikanaan huolellisesti läpikäyneille Kirsi Tuohelalle, Paavo Oinoselle ja Henna Karppinen-Kummunmäelle. Lisäksi anonyymit vertaisarvioitsijat tekivät korvaamatonta työtä kirjan laadun takaamiseksi, mistä esitettiin suuret kiitokset. Lopuksi valtaisan taittotyön tehneelle Heli Rantalalle osoitettiin niin ikään lämpimät kiitokset.

Puheen jälkeen julkistustilaisuus jatkui paneelissa, johon osallistuivat kirjan tekemisessä mukana olleita henkilöitä toimittajista kirjoittajiin. Paneelia veti Heidi Kurvinen ja keskustelemassa olivat Sakari Ollitervo, Niko Heikkilä, Heta Lähdesmäki, Pälvi Rantala, Marjo Kaartinen ja Reima Välimäki.

Paneelissa kirjoittajat avasivat omia tekstejään ja ylipäätään ajatuksiaan kulttuurihistorian tutkimuksesta ja kirjan tarpeesta. Puhujien vastauksissa toistui ajatus kulttuurihistorian moninaisuudesta ja ennakkoluulottomuudesta. Lähdesmäki totesikin, ettei mikään ole kulttuurihistorialle vierasta ja esimerkiksi avoimuus erilaisia lähteitä kohtaan antaa mahdollisuuden käyttää perinteisiä menetelmällisiä työkaluja uusissa yhteyksissä, mistä esimerkkinä monilajisten historian tutkiminen. Rantala tähdensi kulttuurihistoriallisiksi työkaluiksi ajatuksia kokonaisvaltaisuudesta, näkökulmallisuudesta ja ajallisuudesta, sekä korosti ylipäätään menneisyyden ymmärrettäväksi tekemisen tärkeyttä. Ollitervo niin ikään jatkoi, kuinka on ymmärrettävä vuoropuhelua menneen tietämyksen kanssa ja pohdittava sitä, mihin kulttuurihistoriallisella tutkimuksella halutaan vaikuttaa. Heikkilä puolestaan korosti käsitteiden valinnan huomioimista sekä empirian ja abstraktin välistä vuoropuhelua. Välimäen mukaan erityisen tärkeää olisi kääntää katse myös maailman kauheuteen ja nähdä historiantutkimuksen eettinen tarve.

Kurvisen kysymykseen siitä, miten kulttuurihistorian menetelmällisyyttä voi oppia, opettaa, tai ylipäätään harjaantua siinä parhaiten, sai keskustelijat painottamaan konkreettisen tekemisen tärkeyttä. Tähän liittyen Kaartinen totesi, kuinka tutkimusaineiston kanssa työskentely on käytännössä kaaoksen järjestämistä ja menetelmissä oppiminen ja niissä harjaantuminen käy parhaiten yrityksen ja erehdyksen kautta. Rantala vertasi harjoittelua käsityötaitoihin: ei vain lukemalla (vaikka sekin tärkeää!), vaan myös eritoten tekemällä, ja korosti varsinkin yhdessä tekemisen ja vertaispalautteen merkitystä. Lähdesmäki huomautti, kuinka on hyvä inspiroitua muiden tekemisistä, myös oppiainerajojen yli. Samaa ajatusta seuraten Ollitervo nosti esiin esikuvien roolin: niitä on hyvä olla ja niiden kanssa kilpailla, lopulta uskoa tekevänsä paremmin. Tällöin on mahdollista löytää oma ääni, kun ei enää jäljittele muita, ja alkaa tuottaa uutta tietoa.

Kysymykseen alan trendeistä panelistit yhtyivät ajatukseen, ettei tutkimus ole ajasta irrallista vaan kulttuurihistorian tutkimus ja menetelmät myös muuttuvat ajassa ja ohjaavat tietynlaisen ajattelun suuntaan. Lisäksi trendit ovat usein myös rahoittajia ajatellen tärkeitä, sillä lopulta rahoitus mahdollistaa tietynlaista tutkimusta. Kaikilla panelisteilla oli jo herännyt uusia kysymyksiä ja ajatuksia seuraavista mahdollisista tutkimuksellisista kiinnostuksenkohteista, joten pohdinnat tutkimuksen tekemisen ympärillä jatkavat kulkuaan. Keskeistä kulttuurihistorialliselle ajattelulle onkin jatkuva kysyminen ja kysymisen tapa, mikä tekee mahdolliseksi alan moninaisuuden.

Palaa kirjan johdannosta lainaten:

Tutkijalla on vastuu ja valta kysyä ja kyseenalaistaa, analysoida ja tulkita sekä valita tiedon tuottamiseen tarvittavat metodologiset työvälineet ja julkaisualustat. Tutkimuskysymyksissä heijastuu usein aiheiden ajankohtaisuus myös silloin, kun tutkimus kohdentuu vuosisatojen taakse: uudet kysymykset avaavat mahdollisuuden muuttuville tulkinnoille.

Lisätietoa kirjasta täältä: https://kulttuurihistoria.net/cultural-history-julkaisusarja/

Teksti: Marika Ahonen