Kevät vuoden 1968 parissa

Kansikuva_2

Alkuvuodesta lähdin mukaan järjestämään kulttuurihistorian oppiaineen perinteistä huhtikuista teemaseminaaria, jossa tällä kertaa aiheeksi valikoitui niin kutsuttu ”hullu vuosi” 1968. Samalla aloitin myös Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssin apuopettajana, jossa ohjattavan ryhmäni teemana oli seminaarin aihe. Kevääni on vierähtänyt näin ollen pitkälti vuoden 1968 parissa huipentuen 20.4 Toivon ja raivon vuosi 1968 -seminaariin ja 24.4 kurssin loppuseminaariin. Nyt jälkikäteen onkin hyvä hetki koota yhteen kevään katsauksia ”hullusta vuodesta” ja pohtia samalla vuoden merkitystä historiassa.

Kulttuurihistorian kirjoittaminen -kurssin työt vuoden 1968 innoittamina

Kulttuurihistorian kirjoittaminen -työpajassa opiskelijat lähtivät nopeasti pohtimaan mikä vuodessa 1968 oli erityistä ja mitä kaikkea vuoden aikana sattuikaan eri puolilla maailmaa. Yhteen vuoteen mahtui paljon tapahtumia ja henkilöitä, joita tarkastella töiden kautta tarkemmin. Valinnan vaikeuksien jälkeen töitä alettiin työstämään yksin ja pareittain. Syntyi aiheiltaan monenlaisia tekstejä ja ensimmäisenä valmistuivat mielenkiintoiset henkilökuvat ajan opiskelijaradikaaleista Daniel Cohn-Benditistä ja Rudi Dutschketista. Samaa teemaa jatkoi kirjoitus feministiradikaali Mary Dalysta, jonka vuonna 1968 ilmestynyt kirja The Church and the Second Sex kritisoi muun muassa kirkon valtarakenteita ja naisen asemaa siinä.

Populaarikulttuurin alueella valmistui kirjoitus Hair-musikaalista, joka esittelee moniäänisesti sen aikalaisvastaanottoa paitsi maailmalla, myös Suomessa. Dosentti Kari Kallioniemeä puolestaan haastateltiin vuoden 1968 musiikista ja sen merkityksistä, jonka tallenne on kuunneltavissa podcastin muodossa. Avaruuden valloittaminen oli myös yksi 1960-lukua leimaava piirre. Niinpä kirjoitus vuoden 1968 Apollo 8 -kuulennosta tarjoaa katsauksen ainakin yhteen positiiviseen tapahtumaan vuoden lopulta, joka pelasti koko muutoin raskaalta tuntuneen aikalaiskokijan vuoden. Töiden monipuolisuutta lisäsi vielä mainio idea ja toteutus vuoden 1968 Instagram-tilistä nimellä backto1968. Instagramin kautta yksittäiset kuvat teksteineen antoivat pitkin kevättä pieniä katsauksia vuoteen virkistävällä tavalla niin hauskuuttaen, yllättäen kuin muistelemalla sen synkkiä juonteita. Ryhmän oma kooste kurssista ja sen töistä löytyy Kulttuurihistoria nyt blogista. Kaiken kaikkiaan moninaisten töiden kautta saatiin hienoja katsauksia viidenkymmenen vuoden taakse ja teeman käsittely huipentui itse seminaarissa ja sen oheistapahtumissa.

 Hippimittari ja Ruusujen aika -elokuva

Seminaariviikon ohjeisohjelmat käynnistyivät keskiviikkona 18.4 Hippimittari-tapahtumalla Musiikkikirjastossa ja tämän jälkeen elokuvaillan tunnelmissa Bar Ö:ssä. Hippimittarissa yleisö sai kuulla FT Kimi Kärjen ja dosentti Kari Kallioniemen valitsemia ja historiallisesti alustamia vuoden 1968 lauluja, joista yleisö sai äänestää mieleisiään. Keskiviikon ohjelma jatkui kirjastoa vastapäätä kadun toisella puolella Bar Ö:ssä, jossa saatiin nauttia Risto Jarvan hienosta tieteiselokuvasta Ruusujen aika.

Toivon ja raivon vuosi 1968 -seminaari

Maarit

Seminaaripäivän tervetuliaissanat lausui Maarit Leskelä-Kärki, joka johdatteli teemaan kiinnostavasti moninaisten aikalaisvalokuvien kautta. Päivän aloitti Daniel Cobb, joka esityksessään nosti esiin köyhien ja rikkaiden välisen kuilun Yhdysvalloissa 1960-luvulla. Esitystä elävöittivät hienosti Cobbin itse esittämät Bob Dylanin köyhyyttä(kin) kommentoivat laulut, jotka johdattivat viidenkymmenenvuoden takaiseen maailmaan varsin ainutlaatuisella tavalla. Yhdysvalloissa jatkettiin myös Niko Heikkilän esityksellä Chicagon mielenosoituksiin liittyen, jossa teema yhteiskunnan jakautumisesta kulminoitui väkivaltaisissa yhteenotoissa mielenosoittajien ja poliisin välillä. Lounaan jälkeen Yhdysvalloista siirryttiin Eurooppaan, kun aluksi Mila Oiva ja loppua kohden Eka Tchkoidze kävivät esityksessään läpi Itä-Euroopan kuohuja ja arkea Neuvostoliiton vaikutuksen alla. Matka jatkui Euroopassa Luigi de Annan katsaukseen Italiasta ja Kari Kallioniemen esitykseen Iso-Britanniasta, joissa molemmissa vuosi näyttäytyi Itä-Eurooppaa rauhallisempana. Kari Kallioniemi kuvasikin Iso-Britannian tapahtumia osuvasti ”myrskynä teekupissa”.

Cobb_2

Loppupäivästä seminaarin kieli vaihtui suomeksi Katja-Maria Miettusen aloittaessa esityksellään vanhan valtauksesta vuoden 1968 symbolina Suomessa. Tarkastelun keskiöön Miettuselle nousi kysymys tapahtuman muistamisen tavoista ja sen kokemuksellisuudesta. Mielenkiintoinen Miettusen esiin tuoma näkökulma oli nykytutkimuksessa Suomen tapahtumien kytkeminen ylirajaisesti muun maailman tapahtumiin ja ilmiöihin, jolloin Vanhan valtaus vuoden 1968 symbolina tulee osaksi laajempaa viitekehystä. Kari Immonen pohti puolestaan esityksessään, kuinka nuoret halusivat itselleen oikeuden määrätä omasta elämästään ja sen suunnasta ja näin luoda itsestään toiminnan subjektin. Oikeuksien vaatiminen lähti pienistä kokemuksista ja inhimillisistä tarinoista, jotka punoutuivat yhteen mielenosoitusten kaltaisissa kokoontumisissa.

Paneeli

Seminaarin päätti Feminismi 1968/2018 -paneelikeskustelu, jonka puheenjohtajana toimi Mona Mannevuo ja osallistujia olivat Pihla Hänninen, Tuula Juvonen, Heidi Kurvinen ja Marianne Liljeström. Keskustelua käytiin feminismin historiasta, sen merkityksestä ja jatkuvuuksista, sekä ajankohtaisista teemoista #MeToo kampanjasta internetin vihapuheeseen. Paneelia olisi kuunnellut mielellään pidempäänkin, mutta valitettavasti aika loppui kesken. Seminaaripäivän ilta huipentui Ilkka Kippolan kokoamaan Noin 68 -Hullun filmin vuodet elokuvakoosteeseen Kirjakahvilassa.

Vuosi historiassa – mitä jäi mieleen?

Vuosi 1968 näyttäytyy erilaisten töiden ja esitysten kautta moniäänisenä ja kirjavana, ajoittain raivokkaana, mutta myös toiveikkaana. Epäilemättä monet väkivaltaiset tapahtumat, kuten Vietnamin sota, Martin Luther Kingin murha ja Meksikon opiskelijamellakoiden verilöyly järkyttivät ja järkyttävät edelleen. Yksittäisten ja paikallisten levottomuuksien taustalla vaikutti kylmä sota, jonka lonkerot ulottuivat Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton maaperältä kauas ympäri maailmaa. Näiden yksittäisten raivokkaiden tapahtumien ohella huomionarvoista on yli kansallisten rajojen tapahtunut liikehdintä, jossa ihmiset eri puolilla maailmaa kokoontuivat yhteen ja osoittivat mieltään epäoikeudenmukaisiksi kokemiaan asioita vastaan. Tällaisen kytkösten yhtenä mahdollistajana toimi viestintäkanavien, kuten radion ja television yleistyminen, joiden kautta aatteet ja ajatukset sekä tieto kulkeutuivat ympäriinsä. Kulttuurin eri alueet musiikista taiteeseen toimivat väylänä keskustella olemassaolon ja toiminnan mahdollisuuksista. Näin ollen vuoteen sisältyi raivokkaiden purkauksien vastapainona myös toiveikkuutta, solidaarisuutta ja ylipäätään yhteisöllisyyden positiivisia piirteitä.

 

 

Kirjoittaja FM, kulttuurihistorian tohtorikoulutettava Marika Ahonen on Kulttuurihistorian seuran tiedotus- ja tapahtumatiimin jäsen. Valokuvat: Marika Ahonen

Aids! Katseita sairauden kulttuurihistoriaan

Mitä yhteistä on apinalla, sodomialla, kyynelillä ja hiljaisuudella? Ei, tämä ei ole huonon vitsin aloitus. Kaikkia edellä mainittuja aiheita ja paljon muita käsiteltiin viime viikolla kulttuurihistorian oppiaineen järjestämässä seminaarissa.

Heta Mulari
Tutkija, FT Heta Mulari aloitti seminaarin luennoimalla otsikolla ”’Muistin taistelua unohtamista vastaan’: Jonas Gardell, Torka aldrig tårar utan handskar ja Ruotsin AIDS-keskustelu 1980-luvulla”

Kulttuurihistorian oppiaineella on muodostunut perinteeksi järjestää keväällä seminaari, jossa aiheina ovat olleet vähemmän söpöt ja herttaiset asiat, eikä tämänvuotinen seminaari ollut poikkeus. Aids! Katseita sairauden kulttuurihistoriaan -seminaari järjestettiin viime perjantaina ja se kokosi Sirkkalan Janus-salin täyteen väkeä. Seminaari koostui mielenkiintoisista ja monipuolisista puheenvuoroista, jotka kaikki osaltaan valottivat hi-viruksen historiaa hysterian, aikalaiskokemusten, tilastojen ja kollektiivisen trauman kautta.

Tartunta. Diagnoosi. Tauti. Sanat tulevat helposti ensimmäisinä mieleen mainittaessa kirjainlyhenne AIDS, mutta kyseiseen sairauteen liittyy paljon muutakin. Aids tuli ihmisten tietoisuuteen 1980-luvun alussa. Taudilla ei ollut aluksi edes nimeä, vaan sille keksittiin erilaisia nimityksiä, kuten 4H disease, koska sen kantajiksi miellettiin homoseksuaalit, heroiininkäyttäjät, hemofiilit ja haitilaiset. Lehdistö alkoi kuitenkin pian käyttää nimitystä GRID (gay-related immune deficiency), mutta taudista käytettiin myös muita harhaanjohtavia nimityksiä, kuten homorutto, koska se miellettiin homoseksuaalien sairaudeksi. Tiedon lisääntyessä alettiin ymmärtää, että sairaus ei koskenutkaan vain homoväestöä. Vuonna 1982 taudista alettiin käyttää nimitystä aids (acquired immune deficiency syndrome).

Otto Latva
Tutkija, FM Otto Latva nosti esiin myös eläinten roolia aids-keskustelussa.

Aids-epidemian riehuessa 80-luvulla moni koki syrjintää, sillä sairauteen liitettiin hyvin vahva stigma. Aidsia pelättiin, mutta siihen liittyi taudin pelon lisäksi myös pelko häpeästä ja leimatuksi tulemisesta. Sairaus sai valtavasti mediahuomiota, mutta silti siihen liittyi julkisuuden lisäksi hiljaisuus. Tartunnan saaneet eivät halunneet puhua sairaudestaan, koska silloin joutui yhteisön ulkopuolella, leimautui, joutui kokemaan häpeää ja syrjintää. Diagnoosi oli yhtä kuin kuolemantuomio, eikä syyllisyys ja muiden ennakkoluulot tehneet asiaa helpommaksi. Aidsista puhuttiin Jumalan ruoskana, siihen liitettiin ajatukset huonosta moraalista ja epänormaaliudesta. Vähitellen ymmärrys sairautta kohtaan on kasvanut tietoisuuden lisääntymisen myötä. Muutos suhtautumisessa on tapahtunut varmasti myös lääkityksen kehittyessä. Tässä seminaarissa esille nostettu teema kollektiivisesta traumasta kokosi hyvin yhteen sen, miten vahvasti 80-luvun aids-epidemia on vaikuttanut (ja vaikuttaa edelleen?) eri maissa ja kulttuureissa.

Hysteria, ennakkoluulot, syyllisen etsiminen ja syrjiminen eivät ole koskaan johtaneet suuriin menestystarinoihin. Ne ovat kuitenkin synnyttäneet mielenkiintoisia kulttuurisia ilmiöitä ja tutkimuskohteita, joihin kulttuurihistoria tieteenalana tarttuukin rohkeasti.

Seminaaria edeltävänä iltana Kinokopla järjesti yhteistyössä kulttuurihistorian oppiaineen kanssa elokuvaesityksen Bar Ö:ssä. Elokuvana oli Oscar-palkittu Philadelphia (1993) ja esityksen alusti tutkija, FM Elina Karvo.

Kirjoittaja Susanna Lahtinen on Kulttuurihistorian seuran tapahtuma- ja tiedotustiimien jäsen