Haitarimusiikkia, tyyni järven pinta, kellomekkoja, valoisa kesäyö. Mikä olisi leimallisesti suomalaisempaa kulttuuria kuin kesäiset lavatanssit? Toki tansseja järjestetään ympäri vuoden, mutta monelle sana ”lavatanssit” tuo ehdottomasti mieleen kesän ja suuret tunteet.

Lavatanssikulttuuri elää ja voi hyvin myös 2010-luvulla. Vaikka iskelmä- ja tanssimusiikki ei pääsekään radiokanavien ja Spotify-listojen kärkeen, elävää musiikkia esitettäessä se valtaa edelleen top10:n.  Vuonna 2013 esitetyin kappale oli Rauli Badding Somerjoen Paratiisi.  Suomessa on arviolta 300 tanssipaikkaa, joista piskuisimmatkin heräävät hiljaiselostaan ainakin kesäkuukausina. Vuoden 2016 heinäkuussa tansseja järjestettiin peräti 800! Kesä ja lavatanssit kuuluvat siis ehdottomasti yhteen.

Särkän lava Punkalaitumella sijaitsee Vehkajärven rannalla. Kirjoittajan illan tanssieleganssi oli 7.6.2017 kirkkaanpunainen. Kuvat Sami Kummunmäki.

Tanssipaikkojen kirjo on laaja. Lavan voi löytää tänä päivänä metsän keskeltä (esim. Rajavaaran lava Kesälahdella), harjun päältä (Ämyri Somerniemellä) tai keskeltä kaupunkia teollisuusalueelta (Mäntsälän suurlava). Mutta totta on, että suositut lavat sijaitsevat, otsikkoa mukaillen, kesäisesti vesistön äärellä. Omat suosikkini tässä ”kauneuskilpailussa” ovat ehdottomasti Yläneen Valasranta sekä tämän kesän uusi tuttavuus Särkän lava Punkalaitumella.

Ja se haitari sitten. Tanssijan näkökulmasta hyvän tanssibändin kokoonpanoon kuuluu ehdottomasti taitava kurtunvenyttäjä! Onneksi tällaisia löytyy lukuisia: omista suosikeistani nyt mainitakseni Karavaani, Helminauha, Varjokuva, Hurma, sekä Energia, jossa tosin artisti Teemu Roivainen soittelee ajoittain ko. instrumenttia. Haitarin haikeat sävelet luovat juuri oikeanlaisen tunnelman. Mitä olisikaan tulinen tango ilman sitä?

Tämän päivän tansseissa kävijät eivät välttämättä enää etsi ”sitä oikeaa”. Toki senkin löytäminen on aina mahdollista. Lavatansseista on tullut monelle pikemminkin harrastus. Tanssiminen on näppärä tapa saada liikuntaa samalla kun pitää hauskaa. Kuinka monessa hikiliikunnassa jaksaa hymyillä vielä monen tunnin jälkeen? Erityisesti naisena on myös kiva saada välillä laittautua kauniiksi. Kellomekko päälle, tanssikengät jalkaan ja menoksi! Sanotaan, että tanssi on lisäksi parasta parisuhdeterapiaa. Tanssiessa on pakko kuunnella toisen liikkeitä ja liikkua yhtä aikaa samaan suuntaan. Tanssiminen on siis parhaimmillaan kahden ihmisen täydellistä harmoniaa.

Tanssikansaa Auran nuortentalolla Kansainvälisen tanssin päivänä 29.4.2017. Esiintymässä Kyösti Mäkimattila & Varjokuva. 

Vilkasta keskustelua on aiheuttanut se, onko vaihtoaskeltanssijoille enää tilaa, kun kursseja käyneet tanssiharrastajat valtaavat lattian. Vaikka itsekin olen opetellut ”virallisia askeleita”, olen vahvasti sitä mieltä, että kaikki tanssityylit ovat sallittuja. Tärkeintä, että itse nauttii, kunhan huomioi samalla muut tanssijat. Tangokuningatar Heidi Pakarista lainatakseni, jokainen tanssii omilla oikeilla askeleillaan. On kuitenkin tärkeää, että kursseja järjestetään, sillä ne pitävät lavatanssikulttuuria hengissä. Moni ei enää saa sitä perintönä vanhemmilta, joten Suomi100-vuoden kunniaksi esimerkiksi Turun tanssipuoti on tarjonnut tänä keväänä  ilmaisia alkeistunteja. Ja innokkaita on todella riittänyt.

Takavuosien Kesäillan valssi-ohjelma on varmasti jättänyt monelle kuvan eläkeläisten kansoittamista tanssilavoista. Tosiasiassa tansseissa kävijöiden ikähaitari on tänä päivänä erittäin laaja. Lattialla liitelee aina parikymppisistä nuorista harmaahapsiin aivan yhtä suurella innolla. Sukupuolijakauma on edelleen epätasainen: naisten hakurivissä on yleensä melkoinen tungos. Miksiköhän miehet eivät ole niin kiinnostuneita paritansseista? Sehän on yksi harvoja asioita, jossa, näennäisen tasa-arvoisessa Suomessakin, mies edelleen saa päättää aivan kaikesta: tanssiparin, tyylin, suunnan ja nopeuden. Noin kolmen minuutin ajan nainen on täysin miehen vietävissä.

Seesteinen järvimaisema Valasrannan tanssilavalla kesällä 2016.

Olivat syyt tulla tanssimaan mitkä tahansa, ainakin minulle onnistuneessa tanssi-illassa on aina jotain maagista. Voin helposti unohtaa ympärilläni olevat ihmiset. On vain me kaksi, bändi ja tenhoava musiikki.

Kirjoittaja Henna Karppinen-Kummunmäki on tutkija, Kulttuurihistorian seuran jäsen sekä aktiivinen lavatanssiharrastaja.

 

P.S. Mikäli tanssilavojen kulttuurihistoria kiinnostaa, suosittelee Kulttuurihistorian seuran tiedotustiimi vaikkapa kesälukemiseksi teosta Tanssilavan luona. Huvielämää Jyväskylän Ainolassa (2005). Lisäksi esimerkiksi Marja Tuohimaan kulttuurihistorian pro gradu -tutkielma Lavatanssikulttuuri historiakuvassa. Suurten ikäluokkien kulttuurisukupolven muistot Turun Uittamon lavatansseista 1960–2000 (2013) käsittelee nimensä mukaisesti lavatanssikulttuurin historiaa Uittamon lavalle sijoittuneiden muistojen kautta. Teos on luettavissa vapaasti täällä. Iskelmä-Suomen ilmiöihin ja kulttuurihistoriaan taas voi paneutua esimerkiksi teoksen Saanko luvan? Iskelmä-Suomen ilmiöitä 1900-luvulla (2005) avulla. Mikäli mieleen tulee muita mielenkiintoisia teoksia, niin vinkkejä saa jakaa!

EDIT: Aiemmin tässä tekstissä ollut Karavaani-orkesterin kuva on poistettu esiintyjän pyynnöstä. Kirjoittaja pahoittelee.