Aisakello kilkattaa heleästi, kun rekeä vetävä hevonen kiitää eteenpäin halki lumisen maiseman. Valjakon ehtiessä kuvaruudun alalaitaan taustalla alkaa soida viheltävä melodia, jonka moni nykykatsojakin tunnistaa, vaikka ei olisi brittiläisen lauluntekijä Roger Whittakerin tai hänen esittämänsä Finnish Whistler -kappaleen nimeä koskaan kuullutkaan. Vinhaa vauhtia maalaistalon pihaan viilettävän reen kyydissä on kaksi miestä, jotka paljastuvat pian tv-ohjelma Patakakkosen kokeiksi Jaakko Kolmoseksi ja Veijo Vanamoksi.

Vanhan rakennuksen seinähirret huokuvat menneiden vuosikymmenien henkeä ja taustalle jäävä peltoaukea sulkee tulijat maaseudun rauhaan. Talvitamineisiin sonnustautuneet miehet astuvat sisään hämyisään pirttiin, joka elää menneen maailman arkea kaappikellon nakutuksen tahtiin. Rauhaisaa tunnelmaa ihasteleva Vanamo huokaa painokkaasti: ”Sinne jäivät liikennevalot ja stressikiireet.”, johon Kolmonen vielä lisää: ”Ja liikennevalot”. Näissä tunnelmissa alkaa Patakakkosen perinteistä joulunviettoa ja jouluruokia esittelevä ohjelma Se on sitten joulu vuodelta 1976.

Kulttuurihistorian seuran adventtikalenteri on edennyt jo kolmanteen luukkuun, ja tällä kertaa kurkistamme, millaisena suomalainen joulunvietto näyttäytyy television jouluruokaohjelmien kautta 1970-luvun alusta 1990-luvun alkuun. Kotimaisten kokkiohjelmien ehdottomana pioneerina ja suomalaisen ruokakulttuurin muovaajana voidaan pitää edellä mainittua Patakakkosta, joka ilmestyi 1970-luvun alusta 1990-luvun puoliväliin. Ohjelmaa julkaistiin aluksi nimellä Maukasta mutkattomasti, Asia on pihvi ja Kesäkeittiö, kunnes nimi vuonna 1977 vakiintui Patakakkoseksi. Ohjelman kokit Jaakko Kolmonen (1941–2016) ja Veijo Vanamo (1927–2018) tulivat katsojille tutuiksi kotimaisen ruokakulttuurin ja -perinteiden puolestapuhujina, joiden keskinäiseen dynamiikkaan kuului lämminhenkinen sanailu, terveysvalistusta unohtamatta. Vanamon siirryttyä toisiin tehtäviin Jaakko Kolmosen aisaparina nähtiin Sirkka Gustafsson.

Tarkastelen tässä tekstissä niitä Patakakkosen (myös nimellä Asia on pihvi julkaistut ohjelmat; 1971, 1972, 1976 ja 1990) jouluaiheisia jaksoja, jotka ovat katsottavissa Ylen Areena -palvelussa. Patakakkonen on ollut jo vuosien ajan joulun kestoklassikko, joiden uusintoja on toivottu televisioon, ja jotka Ylen Elävän arkiston ja Yle Areenan myötä on saatu myös pysyviksi verkkojulkaisuiksi. Patakakkosen jaksoja on Areenassa runsaasti, joskaan ei toki tuotantomäärään nähden kattavasti: jouluna 1985 juhlittiin ohjelman neljättäsadatta jaksoa (Jouluista nostalgiaa. Uusi Suomi No 343, 21.12.1985), joten ohjelmia oli jo viidentoista ensimmäisen vuoden aikana tuotettu paljon. Television värilähetykset alkoivat Suomessa vuonna 1969, mutta siirtymä mustavalkoisista lähetyksistä värillisiin tapahtui asteittain. Väritelevisio yleistyi suomalaiskodeissa 1970- ja 80-luvuilla niin, että 1980-luvun alkuun mennessä jo yli puolella talouksista oli väritelevisio. (Saarenmaa 2025, 19.) Asia on pihvin varhaisimmat jaksot ovat mustavalkoisia, mutta jo vuoden 1971 Perinteelliset jouluruoat ja vuoden 1974 neliosainenJouluruokaa -sarja tarjoilee kinkut, laatikot ja rosollit värikylläisinä visuaalisina elämyksinä.

Porsaanpakaraa kevyesti ja kaloreita vältellen

Etelä-Suomen Sanomat julkaisi joulukuussa 1971 näyttävän mainoksen, joka kertoi uutisen Citymarketin elintarvikeosastolta: ” Vauhdikkaat tv-kokit tänään Citymarketissa … Onko perheenne kyllästynyt vanhoihin konsteihin? Pussillisen uusia tarjoavat Teille tänään mestarilliset TV-kokit Veijo Vanamo ja Jaakko Kolmonen, opastamalla ruoanlaittopulmissa ja vastaamalla esittämiinne kysymyksiin. Tässä teille ainutlaatuinen tilaisuus arvoiset perheenemännät. Tervetuloa katsomaan TV-kokkeja vauhdissa!” (Etelä-Suomen Sanomat No 339, 16.12.1971.) Edellä siteeratusta mainoksesta voi päätellä, että jo vuonna 1971 Kolmonen ja Vanamo olivat tv:stä tuttuja vetonauloja, joilla Lahteen vastikään perustettu Citymarket – Suomen ensimmäinen automarket – houkutteli etenkin perheenäitejä tutustumaan ruokaosaston valikoimiin ja sen antimien käyttömahdollisuuksiin. Joulumyyntiä ja kinkkukauppaa ajatellen ajankohta oli mitä otollisin. Äitien tuskaillessa joulupöydän kattausta ja juhla-ateriaa arkikiireiden keskellä pelastaviksi enkeleiksi tarjoutuvat lihatiskien asiantuntevat kauppiaat ja mestarikokit, jotka loihtivat moninaisia herkkuja sisäelimiäkään kaihtamatta ja jakoivat auliisti oppejaan myös kotikeittiöihin.

Jouluruokaa-ohjelman ensimmäinen osa (1972) alkaa lähikuvaotoksella rasvaiseen sianlihaan, josta Vanamo irrottaa luuta. Miehet vitsailevat joulupukin tulosta ja Vanamo virnuilee narulla pakettiin kääritystä kinkusta: ”Katohan siitä tulee siisti paketti kuin Jaska kapalossa.” (Jouluruokaa osa 1, 1972) Kolmonen muistuttaa, että: ”Jouluaterioita tulee valmistella hyvissä ajoin, ettei sitten jouluaattona emännälle tule turhaa kiirettä.” ja lisää kinkun kastikkeeseen käytetystä luusta, että: ”Näitähän lihamestari mielellään paloittelee siellä myymälässä.” (Jouluruokaa osa 1, 1972.) Patakakkosen 1970-luvun jouluruokaohjelmissa ruoanlaiton sukupuolijako näyttäytyi selvänä: fyysistäkin voimaa vaativat työ lihatiskillä ja kokkien ammattilaisuus kuului miehiseen asiantuntijuuteen, kun taas käytännön työ kotien keittiöissä jäi usein naisten harteille. Asennemuutosta vahvasti sukupuolittuneeseen ruoanlaittoon kuitenkin toivottiin. Tämä edellytti Vanamon mukaan ruoanlaittokasvatuksen aloittamista jo lapsuudessa: ”Pienet nassikat pitäisi saada myös ruuanlaittoon, myös pojat. Suomalainen mies kun on luonnostaan niin jäyhä, että harva vetää esiliinan eteensä.” (Grillaten ruokatietoutta. Helsingin Sanomat No 149, 4.6.1976.)

Suomalainen elintarviketeollisuus ja suomalaisten ruokailutottumukset olivat murroksen keskellä 1970-luvun taitteessa. Lihankulutuksen nousua ja lihaan liittyviä mielikuvia K-kaupan Väiskin mainosten kautta tutkinut Laura Saarenmaa toteaa, että 1970-luvun alussa lihankulutus nousi jyrkästi toisaalta kuluttajien ansiotason nousun vuoksi, toisaalta lihatuotannon ja lihajalosteiden saatavuuden kasvun myötä (Saarenmaa 2025, 14). Vaikka ylenpalttinen lihankulutus on Suomessa verrattain nuori, sotien jälkeisen ajan ilmiö, pyrittiin mielikuvilla vahvistamaan liharuokien pitkiä kulttuurisia perinteitä myös kaupan alan tv-mainoksissa (Saarenmaa 2025, 8). Patakakkosenkin jouluohjelmien ruoat ovat varsin lihavoittoisia, ja lihan erinomaisuutta nostettiin esiin paitsi maun myös terveellisyyden näkökulmasta. Asia on pihvin Perinteelliset jouluruoat -ohjelmassa (1971) kokkikaksikko valmistaa vasikan sydämestä ja munuaisista tahvanaspaistia, jota Vanamo äityy kehumaan vuolaasti suoranaisena terveysruokana: ”Kyllä mä sanon että tämmösen tahvanaspaistin keksijä on ollut fiksu kaveri kun sitä on jouluaattona ja joulupäivänä vetänyt rasvaista kinkkua ja kaikkia muita laatikoita, niin tämä kun on tollaista valkuaista ilman suurempia rasvoja, joskin me nyt vähän panemme tota porsaanlapaa, mutta sekin on semmoista lihaista osaa, niin tämä kyllä elimistölle tekee eetvarttia – saadaan rasvat lähtemään liikkeelle.” (Perinteelliset jouluruoat 1971.)

Patakakkosen joulu ei olisi ollut joulu ilman kinkkua, ja sen valmistuksen eri vaiheita ja tapoja esitettiinkin sekä perinnejaksoissa että nykykeittiössä. Kinkkua voitiin suolata, keittää sekä paistaa folioon tai ruistaikinakuoreen käärittynä – pääasia että sika oli juhlapöydän korein kruunu, ja mitä terveellisemmin kypsennetty, sen parempi. Se on sitten joulu -perinneohjelmassa (1976) parivaljakko istuutuu joulupöydän antimien ääreen, ja ensimmäinen maistiainen otetaan Kolmosen aloitteesta: ”Eiköhän me kinkulla aloiteta… ei joulua ilman kinkkua. … Tässä se on kuule tuo silavakin vähän erilaista kun se on keitetty tuo kinkku ensin.” Tähän Vanamo lisää: ”Ja varmasti on myös parempi meidän terveydelle näin pyhäisenä aikana kun sitä tulee kuitenkin oltua paikallaan niin kuin tietysti pitäiskin.” (Se on sitten joulu 1976.)

Kansanvalistuksen vuosikymmen

1960- ja 1970-luvut olivat Yleisradiossa kansanvalistuksen kulta-aikaa. Yhtiön päämääränä oli valistaa ihmisiä yhteiskunnallisesti valveutuneiksi kansalaisiksi ja tarjota mahdollisimman monipuolista ja tutkimusperusteista ohjelmaa tämän päämäärän saavuttamiseksi. Ruokavalistuksessa kansanterveydellinen ajattelu ja ravitsemuskasvatus korostuivat 1970-luvulla, jolloin suolan, sokerin ja rasvan käytön vähentämiseen alettiin kiinnittää uudenlaista huomiota. Lääkäri Pekka Puskan luotsaamaa Pohjois-Karjala-projekti, joka tähtäsi alueen asukkaiden ruokavalion ja terveyden parantamiseen, onnistuikin vähentämään alueen sydänkuolemia valistuksen keinoin. (Kortti & Hänninen 2025, 224; 228.) Hivenaineiden, valkuaisten ja vitamiinien väsymättömiä puolestapuhujia olivat taas Vanamo ja Kolmonen, joiden rasvaa ja kaloreita kartteleva valistus ulottui jopa pikkulintuihin. Kolmosen laittaessa talia lintulaudalle alkaa Vanamo kasata kauralyhdettä ja toteaa: ”Se on pidettävä lintujenkin ravitsemuksellinen tasapaino kunnossa joulun aikana kun tuo Jaakko syöttelee niille rasvaa, niin pitää saada vähän kokojyväviljaa ja kuitua…muuten ei niillä terveys kestä.” (Se on sitten joulu 1976.) Jouluruokia kuvattiin nautintona, joiden syömisen tuli kuitenkin olla tarkkaan harkittua. Kinkunsulatusjumppien aikakaudella kukaan ei ollut kuullutkaan ruoka- ja kehorauhasta. Lanttulaatikkoonkin piti lisätä voisulaa maltillisesti. Jaakko Kolmosen sanoin: ”Jouluna niitä kaloreita tahtoo tulla niin että täytyy käydä lenkillä riittävän usein. … Älä pane liikaa, ettei tuu niitä kaloreita liikaa.” (Jouluruokaa osa 2, 1972.) Myös vuonna 1974 Asia on pihvin jouluteema oli terveellinen, kun parivaljakko tv:n ohjelmatietojen mukaan valmisti sokerittoman ja vähärasvaisen joulun Tuomaan joulukalasta, kevytsuolatusta siiasta, Kaarinan joulupuurosta, tomaattikastikkeesta ja joulusinapista (Länsi-Savo No 334, 22.12.1974).

Vaikka kansanvalistuksen näkyvin puoli osuikin Patakakkosessa ruoan terveellisyyden lisäämiseen, pyrittiin ohjelmassa myös muutoin vaikuttamaan kulutustottumuksiin. Hintatietoinen ajattelu oli osa onnistunutta ruoanlaittoa, ja niinpä esimerkiksi jouluna 1973 Asia on pihvissä valmistettiin tv-ohjelmatietojen mukaan taloudellisia ruokia. (Maaseudun tulevaisuus No 145, 13.12.1973.) Silakasta ja ”siansivusta” koostuva suutarin joulukala oli Vanamon mukaan sekä herkullinen että edullinen jouluruoka (Asia on pihvi, Perinteelliset jouluruoat 1971), kun puolestaan smetanan kanssa nautittu mateenmäti kipusi kilohinnaltaan miltei sataan markkaan, vaikka: ”… jos itse pyytää, niin eihän se silloin tietysti maksa.” (Jouluruokaa osa 4, 1972). Vanamon valistava kritiikki koskikin lähinnä sitä, ettei kallista raaka-ainetta tulisi heittää pois, vaan mateetkin tuli hyödyntää kaikkineen mätiä myöden.

Laura Saarenmaan mukaan Keskon ruokamainosten taustalla oli huoli kotiruoan arvostuksen ja keittotaidon laskusta. Maaseudulla varttuneet mutta kaupungistuneet suuret ikäluokat eivät välttämättä enää hallinneet perinteisiä kotiruokataitoja. Kiireisten kaupunkilaisten turvautumista esimerkiksi nakkikioskeihin herättikin harmia Keskon Pirkka-lehdessä vuonna 1972. (Saarenmaa 2025, 10.) Samaan huoleen yhtyy Se on sitten joulu -perinneohjelma (1976). Jakso päättyy jouluiseen ruokapöytään, jonka äärellä Vanamo ja Kolmonen antavat toisilleen joululahjaksi puiset lusikat. Symbolisen eleen on tarkoitus muistuttaa sekä terveyden vaalimisesta että kotiruoan arvokkuudesta. Kolmonen toivookin puulusikan tuovan ystävälleen: ”…. sellaisen vuoden että ajattelet enemmän terveyttäsi ja sydäntäsi, että mitä tuonne suuhun laitat.” Vanamo kiittää lisäten: ” Niin sinun askeleet kuin monen muun tarpeettoman usein johtaa pöytiin vieraisiin… toivoisin että useammin atrioitsisit siellä perheen parissa.” (Se on sitten joulu 1976.)

Perinteitä ja nykyaikaa

Patakakkosen Yle Areenan joulujaksot ovat kiehtova yhdistelmä 70-lukulaista nykypäivää ja maalaispirttien ”perinteistä” joulua, jollaisiin ainakaan nuoremmilla kaupungistuneilla katsojilla tuskin oli enää konkreettista kosketuspintaa. Uusien elämäntapojen katsottiin erkaantuttavan nuoria kaupunkilaisikäpolvia perinteisistä ruokalajeista, ja olipa Pirkka-lehdessä havaittu jopa suoranaista suomalaisten perinneruokien vähättelyä. Lehti ryhtyikin edistämään perinneruokatietoisuutta lihapainotteisin reseptein ja ruokalistaehdotuksin. (Saarenmaa 2025, 12.) Patakakkosen katsojiin menneen ajan traditioita esittelevät jouluohjelmat kuitenkin vetosivat, ja niitä toivottiin vuodesta toiseen uudelleen. Vuonna 1985 tehdyssä haastattelussa Jaakko Kolmonen kertoo yksinäisestä rouvasta, joka oli kädestä pitäen tullut kiittämään häntä jouluohjelmasta sanoin: ”Kiitoksia, minullakin oli joulu!” Vastikään Kordelinin säätiön tunnustuspalkinnon vanhan ruokaperinteen vaalimisesta saanut Kolmonen toteaa vaatimattomasti – mutta kauniisti menneiden polvien työtä kunnioittaen – palkinnon merkitsevän sitä, että vihdoin myös isoäitien työ myönnetään kulttuuriksi. Perinteinen jouluohjelma ruokineen ja perinnetaitoja esittelevine osioineen oli Kolmosen oman näkemyksen mukaan eräänlainen joulun unelmatyyppi. (Jouluista nostalgiaa. Uusi Suomi No 343, 21.12.1985.)

Perinneohjelmat vastasivat katsojien nostalgian, hidastamisen ja hiljentymisen tarpeeseen hektisen kaupunkilaiselämän lomassa. Perinteellisissä jouluruoissa (1971) Kolmonen ja Vanamo kisailevat leikkimielisesti keskenään saappaanheitossa, suutarin sohimisessa ja kukonkengityksessä, sekä ryydittävät vuoropuheluaan jouluperinteisiin liittyvillä uskomuksilla. Jakson mieleenpainuvimmassa kohtauksessa miehet leipovat ruistaikinaisia tahvanaskakkaroita perinteisin menetelmin paljasta reittä varten.

(Asia on pihvi, Perinteelliset jouluruoat 1971.) Joulujaksot ovat nykykatsojasta hidastempoisia, osin toki ihan käytännön syistä, sillä katsojien oli ehdittävä kirjoittamaan mieleisensä reseptit ylös television ruudulta. Maakellarista haettujen juuresten peseminen varpuharjalla pesusoikossa, savusaunan lämmittäminen, hevosen ruokkiminen kauroilla ja taikinankuorella sekä lumilyhtyjen tekeminen pihamaalla näyttävät, miten entisaikojen joulut eivät olleet kiireistä säntäilyä kaupasta toiseen, vaan ne syntyivät – ainakin kullattuina nostalgian kohteina – leppoisasti tekemällä (Perinteelliset jouluruoat 1971). Neliosainen Jouluruokaa -sarja (1972) esittelee lyhyissä kymmenen minuutin pätkissä joulukalenterimaiseen tapaan jouluruokien valmistusta aaton kynnyksellä. Keittiö on varusteltu nykyaikaisesti sähköuuneineen ja -liesineen, ja hehkuvat värit tekevät oikeutta niin ruoille kuin niiden valmistukseen ja tarjoiluun varatuille astioille. Kuvaruutu vilisee suomalaisia design-klassikoita Kaj Franckin Kilta-astioista Timo Sarpanevan punaiseen valurautapataan ja Esteri Tomulan Vegeta-kattilaan.

Aikalaisille keittiön ajanmukainen sisustus on saattanut toimia jopa eräänlaisena näyteikkunana paitsi ruoka-aineisiin myös astioiden kaltaisiin kulutushyödykkeisiin. Nykykatsojaa tosin hirvittää sinänsä tunnelmallinen mutta hyvin vaaralliselta näyttävä elävien kynttilöiden polttaminen keittiön ahtaissa hyllyväleissä. Patakakkosesta julkaistiin vuonna 1990 peräti kymmenosainen Jouluruokakalenteri, jonka tarkoituksena oli auttaa ruoanlaittajia – sekä emäntiä että isäntiä – loihtimaan perinteinen jouluruokapöytä arjen kiireiden keskellä. Jaakko Kolmosen aisaparina ohjelmassa nähdään kokki Sirkka Gustafsson sekä apulaisena riihimäkeläinen isoäiti Irja Ojala, jolle sota-ajan joulujen puute oli vielä tuoreessa muistissa.

Sanomalehti Uusi Suomi kertoo ohjelmasta seuraavasti: ” Valmisteilla on perinteinen joulu, jollaista voi viettää niin kerrostalossa, omakotitalossa, rivitalossa kuin vanhassa pirtissäkin. Aikatauluissa on huomioitu nykytalouksien mahdollisuudet pakastaa joitakin valmiita ja puolivalmiita ruokia, ja reseptit pyritään pitämään niin kauan ruudussa, että ne ehtii rauhassa kirjoittaa muistiin.” (Patakakkonen kokkaa joulutunnelmissa. Uusi Suomi No 333, 11.12.1990.) Yle Areenassa joulukalenterin jaksoja on katsottavissa kolme, tosin jaksot eivät ole kokonaisia. Siinä missä 1970-luvulla erityisruokavalioista ei vielä puhuttu sanaakaan, vuonna 1990 ehdotetaan keliaakikoille jo tattarijauhoja vehnäjauhojen korvaajiksi ja hylamaitoa laktoosi-intolerantikoille.  Vaikka ohjelmassa esitellyt jouluruoat ovat edelleen hyvinkin perinteisiä kinkkuineen ja laatikoineen, tilaa henkilökohtaisille mieltymyksille suodaan aiempaa enemmän. Ruokien lisääntyessä lukumäärällisesti kaivattiin myös ohjeistusta pöydän kattamiseen ja ruokalajien oikeaoppiseen syömiseen. Pöydässä ei enää suinpäin käyty ensimmäisenä porsaan kimppuun vaan aloitettiin Kolmosen ohjeistuksen mukaan silliruoista ja muista kylmistä kalaruoista. Raskasta kokonaisuutta kevennettiin vihersalaatilla. (Patakakkosen joulukalenteri 24.12.1990.)

Patakakkosen perintö?

Patakakkonen muovasi television välityksellä suomalaista ruokakulttuuria yhdistämällä ruokaperinteitä nykyelämän vaatimuksiin yli parinkymmenen vuoden ajan. Ylen Elävä arkisto ja Areena tarjoavan kurkistusluukun menneiden vuosien televisiojouluihin ja kutsuvat ruutujen ääreen myös uusia sukupolvia. Vaikka sisäelimet ja lipeäkala eivät kuulostaisikaan omaan joulupöytään sopivilta herkuilta, on itse ohjelmien tunnelmassa nostalgista lämpöä, joka saa palaamaan niiden pariin joulusta toiseen. Tonttulakkipäisten kokkien hassuttelu viidenkymmenen vuoden takaa on jo itsessään muuttunut perinteeksi – yhdeksi niistä elementeistä, jotka tekevät joulusta joulun.

Asta Sutinen

Kirjoittaja on Kulttuurihistorian seuran hallituksen jäsen

Lähteet:

Yle Areena

Asia on pihvi: Jouluruokaa (1972); osat 1, 2 ja 4

https://areena.yle.fi/1-1359968

https://areena.yle.fi/1-1359969

https://areena.yle.fi/1-1359971

Asia on pihvi: Perinteelliset jouluruoat (1971)

https://areena.yle.fi/1-903650

Patakakkosen joulukalenteri 22.12.1990

https://areena.yle.fi/1-50128961

Patakakkosen joulukalenteri 23.12.1990

https://areena.yle.fi/1-50207218

Patakakkosen joulukalenteri 24.12.1990

https://areena.yle.fi/1-50146751

Se on sitten joulu (1976)

https://areena.yle.fi/1-903651

Sanomalehtiaineisto:

Etelä-Suomen Sanomat 1971

Helsingin Sanomat 1976

Länsi-Savo 1974

Maaseudun tulevaisuus 1973

Uusi Suomi 1985, 1990

Kirjallisuus:

Kortti, Jukka ja Reetta Hänninen, toim. 2025. Kansan ääni ja kuva. Yle, Suomi ja suomalaiset 1926–2026. Helsinki: SKS Kirjat.

Saarenmaa, Laura. 2025. Hyvät lihat tarjouksessa. K-kaupan Väiski ja suomalaisen lihankulutuksen nousukausi. Lähikuva 2/2025, 7–25.  https://doi.org/10.23994/lk.162555.