Istu mukavasti lempilepotuoliisi ja varmista, että kuva ja ääni toistuvat selkeästi. Sitten vain virittäytymään menneiden vuosikymmenten suomalaisiin jouluhetkiin television äärellä. Tämän vuoden Adventtikalenterimme on teemaltaan Joulu tv-ruudussa ja tämä blogikirjoitus käsittelee suomalaisen tv-joulun musiikkiparodiaa, -satiiria ja leikkimielisyyttä.
Televisiolähetykset alkoivat Suomessa 1950-luvun lopulla. Musiikkitutkija Janne Mäkelän mukaan musiikki oli televisiossa vahvasti mukana heti alusta lähtien, vaikkakin televisiossa oli radioon verrattuna musiikkiohjelmia huomattavasti vähemmän. Viritysmusiikki oli eniten esitysaikaa saanut musiikkimuoto, mutta myös heti alusta alkaen televisiossa voitiin nähdä monia erilaisia musiikkiesityksiä ja -ohjelmia.
Alkuaikoina television jouluinen musiikkitarjonta painottui klassiseen musiikkiin ja esimerkiksi Cantores Minores -kuoron konsertteja voitiin seurata kuvaruuduista useana eri vuotena. Kuitenkin myös kevyempi musiikki kuului ohjelmistoon, vaikka Mäkelän mukaan niin radiossa kuin televisiossakin kulki kuitenkin selkeä raja klassisen musiikin ja kevyen eli populaarimusiikin välillä vielä 1960-luvulla.
Televisiota katsottiin 1960-luvun lopussa jouluisin jo varsin paljon. Vuonna 1969 arvioitiin, että jouluaattona kello 19 televisiota seurasi noin 700 000 katsojaa, ja pari tuntia myöhemmin määrä oli noussut jo 1,4 miljoonaan. Myös molempina joulupäivinä katsojamäärän arveltiin ylittäneen miljoonan. Kaikki eivät silti avanneet “töllötintä” jouluna. Varsinkin aatto oli – ja monille on yhä – päivä, joka omistettiin läheisten kanssa olemiselle. Joulupäivänä tai viimeistään tapaninpäivänä televisio palasi kuitenkin olohuoneiden keskipisteeksi. Monelle yksinäiselle televisio oli tärkeä, usein ainoa seuranpitäjä.
Kevyen musiikin ohjelmat painottuivat 1980-luvulle asti joulun aluspäiviin ja molemmille joulupäiville. Jouluaatto oli pyhitetty vakavahenkisemmille ohjelmille ja musiikille. Esimerkiksi joulupäivän ohjelmistoon vuonna 1970 kuului Pertti Reposen ja Erkki Pohjanheimon ”jouluhassuttelu”, joka oli koottu ”musiikista, iloisista ihmisistä, vitseistä ja sketseistä” ja jossa esiintyivät Viktor Klimenko, Ragni Malmsten, lauluduo Vesa Nuotio ja Pertti Reponen, Leo Jokela, Topi Reinikka ja Ritva Vepsä. Tapaninpäivänä ohjelman mainostettiin olevan ”kauttaaltaan viihteellinen”. Mainostv:n puolella esitettiin Tapaninpäivätanssit, jossa esiintyivät Katri Helena ja Kullervo Linnan Humppa-Veikot.
TV 1- kanavan Jatkoaika-keskusteluohjelmassa intouduttiin 1968 tanssimaan kuusen ympärillä kappaletta ”Porsaita äidin oomme kaikki”. https://yle.fi/a/20-105908
Vuosina 1967–69 esitetyn ohjelman sisältö koostui paitsi ajankohtaisista keskusteluaiheista myös sketseistä ja se näytettiin televisiossa suorana lähetyksenä.
Mitäs täällä lymyillään ja hilpeästi hymyillään?
1970-luvulta lähtien joulun harrasta tunnelmaa uskallettiin jo selkeästi haastaa ja siitä saatettiin tehdä leikkiä. M.A. Nummisen Joulupukki puree ja lyö -kappale julkaistiin vuonna 1971 albumilla Joulupukin Juhannusyö. Nopeasti klassikoksi yltänyt kappale esitettiin television puolella tapaninpäivänä 1980.
https://areena.yle.fi/1-50134861
Toinen huumoriklassikko, Sika, levytettiin vuonna 1980 Juice Leskisen toimesta. Kuusessa ollaan -albumilta löytyvä kappale kertoo kinkkua himoitsevasta lapsesta. Rock-musiikkiohjelma Tuubin juontaja, Heikki Harma eli tutummin Hector sai kunnian esitellä tämän uunituoreen kappaleen:
https://areena.yle.fi/1-4136432 (kappale alkaa kohdasta 02:05)
Sika nousi nopeasti erityisesti nuorison suosikiksi. Esimerkiksi sanomalehti Länsi-Savo tiesi kertoa 1984, että mikkeliläisissä kouluissa se oli toinen joululaulusuosikki ”En etsi valtaa loistoa” -kappaleen rinnalla. Kaikki eivät sävelmästä pitäneet. Eräs yläkoulun opettajan sijaisena toiminut henkilö kirjoitti Länsi-Savossa tammikuussa 1981 koululaisten huonosta käyttäytymisestä ja paheksui samalla myös kollegoidensa musiikkimakua:
Opettajat purnaavat, mutta eivät kuitenkaan tuntuvasti rankaise sopimattomasta käytöksestä. On näet pysyttävä ajan hengessä mukana, ettei vain vaikuttaisi fossiililta. On ymmärrettävä puberteetti-ikäisiä, on ohjattava lempeällä kädellä eikä kovilla otteilla, on hyväksyttävä tämä nykyaika, jossa moukkamaisuus on muotia. Niinpä mm. kuulin muutamien opettajien kehuvan yhden nykyidolin Juice Leskisen ”Sika ”-levyä. Sikailu siis sallitaan, sitä jopa ylistetään. (Länsi-Savo 8.1.1981.)
Sika pääsi kuvaruutuun myös TV 2:n Kummelin jouluspesiaalissa vuonna 1994. Äänessä olivat Juicen lisäksi Heikki Kahilainen ja Heikki Silvennoinen.
Tasapainoilua ohjelmasuunnittelussa
Joulun ajan televisio-ohjelmien suunnittelijoiden työ ei ollut helppoa. Ohjelmiston piti olla runsas ja täysipainoinen, mutta ketään ei haluttu suututtaa, eikä tarkoitus ollut tunkeutua perhekeskeiseen jouluun. Yksinäisiä piti silti muistaa. Kuten Ilta-Sanomien toimittaja Ullamaija Kivikuru 1977 totesi, ”rämäpäisinkään” ohjelmistosuunnittelija ei uskaltanut muuttaa sovinnaista ja odotusten mukaista linjaa.
Yleisradion ohjelmapäällikkö Markku Soikkanen kertoi 1986, että musiikkiohjelmia oli kyseisenä jouluna poikkeuksellisen paljon, jopa siinä määrin, että niiden sovittaminen ohjelmistoon oli ollut haastavaa. Televisiokanavat saattoivat itse päättää ohjelmistostaan, mutta yhteisymmärryksessä, jottei musiikkiohjelmaa tullut molemmilta kanavilta yhtä aikaa. Joiltain katsojilta oli tullut palautetta joulun ajan ylen palttisesta juhlavuudesta, mutta suurin osa katsojista vaikutti olevan tyytyväisiä tarjontaan – ainakin jos tarkasteltiin ohjelmapäivystykseen tulleita soittoja.
TV 1:n ohjelmapäällikkö Lars-Peter Ringbom vakuutteli vuotta myöhemmin Uuden Suomen lehtijutussa, että musiikkiohjelmiin panostetaan jouluna erityisen paljon. Hänen mukaansa niitä oli yritetty rajoittaa kymmenisen vuotta sitten, mutta nyt suuren kysynnän ja vapaamman suhtautumisen vuoksi niiden osuutta oli kasvatettu. Toisaalta hän huomautti, että ohjelmapakettia oli vaikeaa koota niin, että se olisi miellyttänyt kaikkia. Ei saanut olla liian synkkää ja harrasta, mutta toisaalta piti muistaa myös joulun erityinen pyhyys. Televisio ei saanut häiritä ihmisten joulunviettoa, totesi Ringbom.
Kuin vastineena tälle, tunnettu säveltäjä ja kapellimestari George de Godzinsky totesi samaisen Uuden Suomen haastattelussa, että joulunajan television tarjoamasta musiikista yli puolet oli ”silkkaa täytettä” ja loppu oli tavanomaista: ”Aina soitetaan samaa – ja sekaisin”. Hän peräänkuulutti, että lasten ja aikuisten musiikki sekä klassinen ja kevyt musiikki tuli erottaa toisistaan. Jälkimmäisessä jako ”fifty-fifty” oli Godzinskyn mielestä hyvä. Lisäksi hän toivoi televisioon lisää kotimaista musiikkia ja kotimaisia esiintyjiä.
Kritiikkiä huumorin varjolla sketsisarjojen kultakaudella
Juice ilahdutti 1980-luvun puolivälissä television katsojia Aikuisten joulukalenterilla, jossa hän oli uudelleen sanoittanut tunnettuja joululauluja. Esiintymässä hänen kanssaan oli kosketinsoittaja Eero ”Safka” Pekkonen. Sanoituksissa käsiteltiin muun muassa joulun kerskakulutusta sekä Yhdysvaltain presidentin Ronald Reaganin ja Neuvostoliiton presidentin Mihail Gorbatšovin tapaamista Reykjavíkissä. Vuonna 1986 esitetyn musiikkisarjan voi katsoa kokonaisuudessaan Yle Areenasta. Tässä alkupään jaksoja:
Moniin suomalaisiin 1980–90-lukujen sketsiohjelmiin kuuluivat kiinteästi myös musiikkiosuudet, ja osasta tehtiin jopa omia joulun erikoisjaksoja.
Vuosina 1981–83 esitetyssä Ylen satiirisarja Hukkaputkessa pohdittiin 1981, pitäisikö maatalousyhteiskuntaan liittyviä joululauluja muuttaa, koska ne eivät enää vastanneet pakaste-elintarvikkeita hyödyntävien suomalaisten todellisuutta. Lisäksi ne olivat kaunaisia ja katkeria – oikeastaan lietsoivat luokkavihaa. Lopuksi esitettiin uuden sukupolven joululaulu, joka ei loukannut ketään. https://areena.yle.fi/1-50168362
Pitkän linjan viihdyttäjän, Pertti ”Spede” Pasasen sketsiohjelmaa Spede Show’ta esitettiin vuoteen 1987 saakka. Viimeisessä, 14.12.1987 esitetyssä joulujaksossa Vesa-Matti Loirin esittämät hahmot laulaja Jean-Pierre Kusela, lastenohjelman juontaja Nasse-setä, juontaja Auvo sekä tv-kuuluttaja Tyyne astuivat lavalle esittämään kappaleen Tonttujen jouluyö.
Muutama vuosi myöhemmin Loirilla oli oma sketsishow, jossa hän esitti tuoreen, Kassu Halosen säveltämän ja Vexi Salmen sanoittaman ikivihreäksi muodostuneen kappaleensa ”Sydämeeni joulun teen”. Samanniminen 1988 julkaistu albumi on eniten Suomessa koskaan myynyt joululevytys. Vaikka kyseessä ei ole erityisen hupaisa kappale, se on oivallinen päätös tälle tekstille.
Lähteet
Yle Areena
Ylen Elävä arkisto
Kansalliskirjasto
Helsingin Sanomat 24.12.1959, 24.12.1960, 24.12.1969, 24.12.1970
Ilta-Sanomat 19.12.1963, 27.12.1977
Länsi-Savo 8.1.1981, 21.12.1984
Uusi Suomi 24.12.1981, 24.12.1986, 24.12.1987, 22.12.1989
Tutkimuskirjallisuus
Mäkelä, Janne: Konserttitalo ja hittitehdas: kokeilun kulttuuri television musiikkiohjelmissa. Teoksessa Koivunen, Anu, Maiju Kannisto, Heidi Keinonen, ja Janne Mäkelä (toim.) Kulttuurin Vuosisata: Luova Ohjelmatyö Yleisradiossa 1926–2025. Helsinki: SKS Kirjat, 2025.
Kulttuurihistorian seura 