Kulttuurihistorioitsijat ympäri maailmaa kokoontuivat juhannusviikolla Rovaniemelle vuoden 2025 ISCH-konferenssin merkeissä. Konferenssin teemana oli Human/Nature – Entanglements in Cultural History. Osallistujia oli yli sata ja he saapuivat niin ympäri Eurooppaa kuin esimerkiksi Australiasta, Etelä-Afrikasta ja Yhdysvalloista. Tunnelma läpi viikon oli rento ja hyväntuulinen. Pohjoinen luonto herätti ihastusta ja myös konferenssin aikataulutusta kiiteltiin – ohjelmaan oli jätetty sopivaa väljyyttä, jotta siirtymiset paikasta ja salista toiseen ei vaatinut juoksujalkaa kulkemista. 

Maanantaina osallistujilla oli mahdollisuus tutustua Rovaniemeen kaupunkikävelyn tai jokiristeilyn muodossa. Sään sattuessa aurinkoiseksi Rovaniemi näyttikin heti parhaat puolensa konferenssivieraille. Iltapäivällä väkeä alkoi kokoontua Lapin yliopistolle, jonne oli alkuun järjestetty vapaamuotoinen tapaaminen väitöskirjatutkijoille. Nuoret tutkijat pääsivät siis alusta lähtien verkostoitumaan ja tutustumaan kollegoihinsa.

Maanantai-illan ohjelmassa testattiin myös uudenlaista konseptia, ISCH Talks. Kolme kutsuttua puhujaa – Jaana Erkkilä-Hill, Leena Valkeapää ja Alexander Etkind – pitivät lyhyet, noin kymmenminuuttiset alustukset, joilla viriteltiin aivoja konferenssin teemaan. Puheet tiivistettiin kolmeksi kysymykseksi ja osallistujilla oli aikaa keskustella kysymyksistä pienryhmissä. Illan päätteeksi vietettiin vielä avajaisvastaanottoa, jossa saimme nauttia saamelaisartisti Ante Jalvelan kauniista musiikkiesityksestä. 

Vapaa-ajan ohjelmaa oli varattu myös tiistai-illalle, jolloin osallistujilla oli mahdollisuus saunailtaan kotiseutumuseolla tai kävely- ja nuotioretkeen Ounasvaaralle. Sääkin pysyi sopivan kuivana ja hyttysmäärä siedettävänä. Keskiviikkoiltana oli vuorossa perinteinen konferenssi-illallinen, joka pidettiin Alvar Aallon suunnittelemalla Lappia-talolla. Illan alkuun saimme nauttia jälleen erinomaisesta paikallisesta musiikista, kun hanuristi Tatu Kantomaa soitti monipuolisen kattauksen. Ruokalistalla korostuivat lappilaiset maut ja raaka-aineet, ja syömisen lomassa kuului vilkas ja eloisa keskustelu.

Tiistaista torstaihin saimme kuulla kolme keynote-esitelmää kulttuurihistorian asiantuntijoilta Suomesta, Etelä-Afrikasta ja Virosta. Ensimmäisen keynote-luennon piti Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Hannu Salmi otsikolla No more than human history: exploring human/nature entanglements in a life of a deafblind. Hän pohti luennollaan ihmisen ja luonnon kytköksiä kuuron ja sokean henkilön elämässä. Luento perustui Salmen tutkimuksiin isosedästään Frans Leijonista. Frans menetti kuulo-, puhe- ja näköaistinsa hyvin nuorena sairauden seurauksena, ja hänen elämänvaiheita läpikäydessään Salmi nosti esiin eri tapoja, miten ihmisen ja luonnon suhde muuttui Fransin osalta, ja miten hän oppi hyödyntämään etenkin haju- ja tuntoaistiaan esimerkiksi puutarhanhoidossa. Salmi haastoi pohtimaan luennolla, mikä on inhimillistä ja miten eri tavoin kytkökset inhimillisen ja ei-inhimillisen välillä voivat kohdata menneisyyttä tutkiessa.

Toisen keynote-luennon kuulimme Stellenboschin yliopiston professori Sandra Swartilta, joka on perehtynyt eläinten historian tutkimukseen. Hänen luentonsa, joka oli otsikoitu History for the End of the World: finding new futures in our animal past, piti sisällään kaksi koskettavaa, jopa riipaisevaa tarinaa elefanteista ja siitä, kuinka eläimillä on oma kulttuurinsa ja historiansa. Toisen tarinan keskiössä toimivat eteläafrikkalaisen Knysnan metsäelefantit, joiden määrä on vähentynyt ihmisen toimien seurauksena, mutta jotka myös oppivat elämään ikään kuin ”kummituksina”, liikkuen metsissä ihmistä varoen ja piilossa pysyen. Eläinten kulttuuri oppii menneisyyden tapahtumista ihmiskulttuurin tavoin. Aikanaan laajasta laumasta on tänä päivänä jäljellä vain yksi naaraselefantti. Eläinten kulttuurihistorian tutkiminen voi Swartin mukaan antaa näkökulmia esimerkiksi eläinten suojelutyöhön. Viesti, jonka Swart halusi jäävän konferenssiväen mieleen, oli: ”Animals have history, and these histories matter.”

Kolmas keynotepuhuja oli Tallinnan yliopiston kulttuurihistorian professori Marek Tamm. Hänen keynote-luentonsa otsikko oli Towards a Biocultural History: A manifesto, jossa Tamm avasi biokulttuurisen historian lähtökohtia, näkökulmia ja metodologiaa. Hänen lähtökohtansa oli, että länsimaisesta kahtiajakoisuudesta, joka määrittää tietyssä määrin myös historiantutkimusta, tulisi pyrkiä pois ja ymmärtää menneisyyden monimuotoisuutta ja -lajisuutta laajemmasta kuin ihmisen näkökulmasta. Biokulttuurisessa historiassa menneisyyttä merkityksellistetään ihmistä laajemmalla skaalalla, huomioiden esim. eläimiä, kasveja, mikrobeja, jopa teknologisia järjestelmiä. Tamm nosti luennollaan esiin monia tutkimuksia, joissa biokulttuurista lähestymistapaa on pohdittu ja käsitteellistetty. Lisäksi Tamm korosti tarvetta huomioida metodologisesti ja lähteiden näkökulmasta uusia aineistoja, jotka eivät perinteiseen historiantutkimukseen ole kuuluneet, kuten puiden vuosirengasarkistot tai kenttätyö eläinten parissa.

Konferenssissa järjestettiin viisi paneelisessiota, joissa kuultiin yhteensä yli 100 esitelmää. Aiheet käsittelivät mm. eläinten ja ihmisten välisiä suhteita, urbaania luontoa, ihmisen ja luonnon suhteiden monimuotoisia representaatioita, tai fokusoidummin veden tai metsien näkökulmaa. Itse en jokaiseen sessioon osallistumaan ehtinyt, mutta ehdin sentään kuulemaan kiinnostavia esitelmiä mikrohistoriasta, uuden ajan alun noituudesta ja loitsuista sekä ekokriittisestä näkökulmasta elokuvahistoriaan. Elokuvista päästiin nauttimaan myös esityksinä. Kulttuurihistorian tutkija Noora Kallioniemi oli koonnut kotimaisista ympäristöaiheisista, 1960-2000-luvuilla tehdyistä lyhytelokuvista kokonaisuuden, jossa teemoina olivat esim. Kemijoen säännöstely, jokihelmisimpukka ja saamelainen ympäristösuhde. Toisena elokuvana konferenssissa esitettiin professori ja runoilija Juan Carlos Galeanon dokumentti El Rio, joka kertoo Amazonin alueen monilajisesta ekosysteemistä ja siihen liittyvistä haasteista.

Konferenssin päätteeksi järjestettiin ISCH:n vuosittainen yleiskokous, jossa kerrottiin myös ensi vuoden konferenssin ajankohta. Seuraavan kerran kulttuurihistorioitsijat kokoontuvat syyskuussa 2026 Pariisissa. Lisätietoa tulevasta konferenssista tulee aikanaan ISCH:n kotisivuille.

ISCH 2025:n järjestivät yhteistyössä International Society for Cultural History (ISCH), Lapin ja Turun yliopistojen kulttuurihistorian oppiaineet sekä Kulttuurihistorian seura. Itse olin mukana järjestelytoimikunnassa alusta asti edustamassa ensisijaisesti seuraa ja hoitamassa some- ja verkkosivuviestintää. Suurin kiitos konferenssin järjestelyistä menee Lapin yliopiston kulttuurihistorian yliopistolehtori Pälvi Rantalalle sekä konferenssisihteeri Anu Haaraojalle. Reilun vuoden mittaisen järjestelytyön aikana sattui joitain isompiakin mutkia matkaan, ja vielä konferenssiviikollakin jännitystä toivat mm. lentoalan lakot, mutta loppujen lopuksi asiat järjestyivät parhain päin ja konferenssi sujui mainiosti, kiitos Anun ja Pälvin!

Teksti ja kuvat: Elina Karvo