Jouluaattoaamu vuonna 1974 oli hämärän pehmustama, ja Helsingin Herttoniemessä, kerrostalon toisessa kerroksessa, istui tumma hahmo keittiön pöydän ääressä. Taustalla kuului radiouutisten tunnusmelodia, kello oli tasan seitsemän.

Pihamaa ulkona oli yhtä musta kuin Elvi Saarisen mieli.

Elvi oli ollut eläkkeellä jo muutaman vuoden koulun keittäjän toimesta, ja hänen päivänsä täyttyivät pienistä rutiineista. Vaikka hänen eläkkeensä ei ollut suuri, hän osasi elää niukasti mutta mukavasti – olihan hän oppinut säästäväisyyden taidon jo lapsuudessaan.

Aamu alkoi, kuten tavallisesti, parilla kupilla Saludoa ja painomusteen tuoksuisella Helsingin Sanomilla. Elvi selasi lehteä puolihuolimattomasti, joka raportoi muun muassa runsaiden sateiden aiheuttamasta tulvasta Porvoossa ja juopuneiden suomalaisturistien poistamisesta lentokoneesta Kanarian saarilla. Talouden laskusuhdanne tulisi lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan jatkumaan ainakin vuoteen 1976 saakka. Pian hänen huomionsa kiinnittyi ilmoitusosastoon ja hän tuhahti – niin moni oli hakenut itselleen seuraa näin joulun alla. Aaton lehdessä ei tällaisia ilmoituksia enää ollut, kuinkahan moni liennyt lopulta seuraa saanut.

Raitis vap. 36/180 virkam. hal. tutust. naish. jolle tulee yksinäinen joulu. Vast. Hels. San. Hämeenlinnan k. nim. ”Tavataan jouluna”.

Yksin, nti tai rva kutsutko joul. puur. virka el. ol. 51/170 miehen. HS pk nim. ”Yksin – 6300”

Raitis 34 v. m. etsii jouluseur. vap. n.henkilöstä. V. HS pk nim. ”En tanssi/611”

Yksinäisyyteen kyll, terv. elämänt. kunnioitt. leskir. 48 v. hak. seuraa raitt. ja ystäväll. kunnon miehistä. Vast. Hyrylän pt. nim. ”Ikävä yksin”.

60 v. yksinäinen mies etsii sopivaa joulunviettopaikkaa. Vast. maanantaihin menn. HS pääk. nim. ”Ei tupakoi/595”

(Henkilökohtaista. Helsingin Sanomat 12.12.1974)

Elvi tiesi, ettei jaksaisi enää tässä iässä aloittaa uutta ihmissuhdetta. ”Ei se ole minua varten,” hän sanoi kuin vakuudeksi itselleen, mutta silti jäi miettimään hetkeksi, millaista olisikaan, jos olisi ollut toinen ihminen hänen kanssaan joulua viettämässä. Siitä oli nyt viisi vuotta, kun Pentin sydän pettänyt kesken työpäivän ja Elvi oli jäänyt yksin. Suurimman osan ajasta yksinäisyys oli siedettävää, joskus jopa mieluisaa, mutta erityisesti juhlapyhinä se kuristi kurkkua ja puristi rintaa, kuten tällä hetkellä. Joulu, perhejuhla, oli pahin.

Nyt radiosta alkoi virrata joulumusiikkia, joka kantoi hänet hetkiseksi lapsuuden jouluihin Hauholla. Hän muisteli, miten äiti oli aina laulanut tehdessään joulusiivousta, eikä kovin hyvin, mutta täydellä sydämellä.

Riisipuuro oli valmista.

Radion yleisohjelma 24.12.1974 (aamusta keskipäivään)

5.30 Sävelradio.
6.00 Sää, uutiset ja aamun peili.
6.20 Aamuvartio.
6.25 Varhaiskonsertti.
7.00 Sää, uutiset ja aamun peili.
7.15 Säveltuokio.
7.30 Aamuvihje.
7.35 Hartaita säveliä.
7.50 Aamuhartaus.
8.00 Uutiset ja aamun peili.
8.15 Säätiedotus ja päivän ohjelma.
8.30 Kotona tehty työ ja sen arvo. (Uusinta).
9.00 Lasten radio. Samuli Satusen jouluaatto.
9.10 Lasten sävelradio.
9.30 Sävelradio.
10.00 Uutiset.
10.05 Valojen väikettä. Venny Kontturi pakinoi.
10.15 Jouluaaton säveliä.
11.00 Varjo. (Uusinta).
11.30 Uutiset.
11.40 Lasten Radio. Jouluaaton kuvakirja.
11.55 Suomen Turku julistaa joulurauhan.
12.10 ”Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen”.

(Radio ja TV aattona, joulupäivänä ja Tapaninpäivänä. Helsingin Sanomat 24.12.1974)

Hämärä alkoi vähitellen laskeutua harmaan tieltä. Elvi oli pukenut päälleen arkivaatteet, vähän siivoillut ja seisoi nyt keittiön ikkunan edessä katselemassa pihamaalle, jossa kiireisen näköiset ihmiset riensivät kuka mihinkin suuntaan. Elvillä ei ollut tänään asiaa kuin yhteen paikkaan. Muutama tunti myöhemmin hän puki ylleen parikymmentä vuotta vanhan, mutta edelleen hyväkuntoisen villakangastakkinsa ja suuntasi ulos tihkusateeseen. Helsingin liikennelaitoksen linja-auto kuljetti hänet Malmin hautausmaalle, jossa hän vei Pentille pienen havuasetelman ja kynttilän. Moni muu näytti olevan samoissa puuhissa ja hautausmaa näytti yllättävän kauniilta kaiken mustan ja harmaan keskellä.

Näyttää siltä, että ystävien määrä vähenee iän mukana. Magdalena Jaakkolan ja Antti Kariston ystävyysverkostoja Pohjoismaissa käsittelevässä tutkimuksessa 35 prosenttia suomalaisista 60–64-vuotiaista ilmoitti olevansa ilman yhtään ystävää. Voisi kuvitella, että vanhemmiten kanssakäyminen sukulaisten kanssa lisääntyisi tai kävisi kiinteämmäksi, mutta näin ei tutkimuksen mukaan ole. Suomessa vanhemmat ihmiset tapaavat sukulaisiaan jopa vähemmän kuin nuoret.

(Kristiina Alapuro: Yksilön ja yhteiskunnan ongelma, yksinäisyys. Suomen Kuvalehti 20.5.1977.)

Paluumatkalla Elvi pysähtyi hetkeksi miettimään, ostaisiko Eränkävijäntorin ostarilta pienen kuusen. Kauppias näkyi olevan vielä paikalla, mutta oli juuri pakkailemassa tavaroitaan pois. Viimeiset kuuset olisivat ehkä irronneet huokeammalla hinnalla, ja puu olisi tuonut kotiin joulun tuoksun, mutta jääköön sikseen. Kuusi tuntui tarpeettomalta rahanmenolta, kun kukaan muu ei tulisi sitä katsomaan.

Kotiin tultuaan Elvi alkoi valmistelemaan pientä aattoateriaansa, vaikka jouluruokien syönti tuntuikin turhalta yksin ollessa. Miksei samantien voinut syödä vaikka silakkapihvejä – mitä varten nähdä vaivaa vain itsensä takia. Toisaalta eipä tuossa ruoanlaitossa paljon työtä ollut, kun oli ostanut kaiken valmiina Eränkävijäntorin Elannosta. Oli punajuurisäilykettä ja Vestan silliä, Saarioisen valmislaatikot lämpenivät uunissa. Keittokinkku oli saanut jäädä kauppaan hintansa vuoksi, tilalla oli pieni pala goutermakkaraa. Toista oli silloin ennen, kun Elvi oli yötä myöten laittanut itse laatikoita alusta alkaen, kalaa monenlaista, leiponut joulutorttuja ja piparkakkuja… Mutta silloin oli ollut rahaakin käytössä enemmän. Nyt oli tyytyminen näihin yksinkertaisiin, toisten valmistamiin eineksiin. Palan painikkeena oli kraanavettä ja jälkiruoaksi oli varattu punaposkinen ja kiiltävä jouluomena.

Ollapa joulusauna. Pentti ja Tapani olivat käyneet joskus taloyhtiön lenkkisaunassa, mutta Elvi ei ollut koskaan lämmennyt ajatukselle. Minähän en lähde samoille lauteille minkään kälättävien juoruakkojen kanssa, hän oli sanonut. Hauhon kodissa oli ollut oma pieni pihasauna, vaatimaton, mutta asiansa ajava. Mielikuvissaan Elvi näki itsensä tarpomassa sinne pieni Tapani sylissään lumikinosten reunustaman pihan poikki tähtien tuikkiessa taivaalla.

Tunteiden historiaan perehtyneiden tutkijoiden mukaan yksinäisyys rakentuu eletyistä kokemuksista ja sillä on oma historiansa. (Barclay, Chalus & Simonton 2023, 2. Ks. myös Bound Albert 2018, 251). Tämä tarkoittaa, että tunteiden katsotaan muuttuvan ajassa ja kulttuurissa. Jotkut historioitsijat pitävät tunteita itse asiassa tunneklustereina, eli ne muodostuvat monista erilaisista tunteista ja kokemuksista (Bound Albert 2018, 243-251). Esimerkiksi tutkija Fay Bound Albert on esittänyt, että yksinäisyys voi olla samaan aikaan muun muassa melankoliaa, nostalgiaa, menetyksen tunnetta, rakkautta, surua ja koti-ikävää. (Bound Albert 2018.)

Muistot menneestä saivat Elvin kaivamaan kirjahyllystään vanhan valokuva-albumin. Sen lehdet olivat jo hieman kellastuneet, ja kuvat toivat mieleen vuosikymmenien takaiset hetket. Äidin ja isän vihkikuva. Lapsuuden perhepotretti, jossa oli vanhemmat, Elvi ja jatkosodassa kaatuneet isoveljet Eino ja Väinö. Pentti nuorena nojailemassa Mosseen, heidän ensimmäiseen autoonsa. Kuva yhteisen iltatähden Tapanin hymyilevistä ja pulleista kasvoista parivuotiaana nassikkana. Tapani oli muuttanut monta vuotta sitten Ruotsiin, eikä pitänyt juuri yhteyttä. Elvi tiesi hänen asuvan Göteborgissa ja työskentelevän Volvolla, mutta mitään tarkempaa hän ei tiennyt. Asunnot ja puhelinnumerot vaihtelivat.

Syyllisyys ja katkeruus riivasivat hänen mieltään. ”Miksi juuri minä jäin yksin?” hän ajatteli. Vaikka Pentti oli ollut Elviä kuusi vuotta nuorempi, oli hän silti mennyt manan majoille ennen Elviä. Jäi yhteiset eläkevuodet kokematta – tuli yksinäisyys ja merkityksettömyys. Oli ollut Pentin ajatus muuttaa Helsinkiin töiden perässä. Elvi ei ollut koskaan täysin kotiutunut uudelle paikkakunnalle ja vähäiset vanhat ystävyyssuhteet olivat kuihtuneet jo ajat sitten etäisyyteen ja arjen kiireisiin. Uusia ystäviä hän ei ollut onnistunut saamaan Helsingissä, toisin kuin Pentti, jolla oli ollut mukavat ja läheiset työkaverit sekä täydellisesti helsinkiläistynyt Tapani, jolla tuntui riittävän kavereita joka sormelle. Äiti, isä ja veljet olivat kuolleet ja muut sukulaiset olivat Elville melko samantekeviä. Oma poikakaan ei pitänyt yhteyttä. Mikä häpeä.

Katkeraa oli sekin, että vaikka Elvi lähetti joulukortteja kaiken maailman puolitutuille ja sukulaisille, Pentinkin sukulaisille, ja myös vastaanotti heiltä kortteja, niin kukaan heistä ei vaivautunut hänelle soittamaan. Olisi kai vaatinut liikaa vaivaa ja aikaa. Ylpeys ei antanut periksi soitella itse näin monen hiljaisen vuoden jälkeen. Elvi meni eteisen vaatekaapeille, etsi käsiinsä vanhan pahvilaatikon ja otti sieltä joukon joulukortteja menneiltä vuosilta. Korttien rivit toivat välähdyksiä eri elämänvaiheista – joulukellokortti Amerikan tädiltä 1920-luvulla, mummon lähettämä tonttukortti 1930-luvulla, kun Elvi oli töissä Hämeenlinnassa, Pentin hassutteleva ja vanhanaikainen uudenvuoden kortti 1940-luvun lopusta, äidin lähettämä kortti vuonna 1958 – ensimmäinen joulu Herttoniemessä.

Hiljaisuuden ja hartaan muisteluhetken rikkoi siinä samassa voimakasääninen ovikellon rämpytys. Elvin sydän sai lisäkierroksia, mutta rauhoittui pian ymmärtäessä, että melu kuuluikin naapurista. Ovisilmästä tirkistäessään hän näki tilauspukin ja naapuriperheen pienet lapset, jotka kurkkivat jännittyneinä isänsä takaa. Muisto Pentistä joulupukkina Hauholla täytti hetkeksi mielen. Se oli ollut aikaa, jolloin kaikki oli ollut vielä yksinkertaista. Herttoniemessäkin kävi kerran tilauspukki 1960-luvun alkuvuosina, mutta Tapani oli silloin jo kymmenvuotias, eikä uskonut pukkiin, jolla oli kammottava naamari.

Elvi vaelsi olohuoneeseen ja napsautti Salora Bostonin päälle. Pentti oli viime töikseen ehtinyt ostaa uuden television ennen kuin hänestä aika jätti. Osamaksut jäivätkin sitten puolisolle. Toosasta oli toisaalta tullut vuosien saatossa Elville hyvä kumppani ja seuranpitäjä radion ohella. Nyt sieltä tuli taltiointi jonkin kansakoulun joulujuhlasta, joka sai ajatukset kääntymään taas menneeseen, lapsuuden jouluihin. Koulun kuusijuhlassa loisti hopealangoilla ja kynttilöillä koristeltu kuusi ja sinne tuli joulupukki, jolta sai paperipussissa omenan, piparin ja joulutortun. Kotona Elvi kertoi mummolle tohkeissaan pukin käynnistä, ja selän takana seisseet isoveljet alkoivat kummalla tavalla hohottaa, ikään kuin hän olisi sanonut jotain tosi hassua. Eino ja Väinö… He viettivät joulua Hauhon sankarihautausmaalla. Samalla maassa lepäsivät myös isä ja äiti. Elvi tunsi pistoksen sydämessään – oliko kukaan vienyt heille kynttilää, eipä varmaan. Juuri kun kyyneleet alkoivat kihota silmään, rappukäytävästä kuului taas melua.

Lukija kysyy Anna-lehdessä:

Olen pian eläkkeelle pääsevä valtion virkanainen, leski, yksinäinen. Kukapa välittäisi vanhenevasta naisesta, joka ei ole kuten muut tänä aikana. Olen kasvanut kristillisessä kodissa, omaksunut vanhempieni ajatukset ja opetukset. En meikkaa (et ole huolitellun näköinen, sanovat muut), en tanssi, en polta enkä ryyppää. Pukeudun kyllä mielestäni hyvin. Yritän auttaa muita, keskustella heitä kiinnostavista asioista, mutta mieheni kuoltua ovat ystävät minut hyljänneet. Odottaessani, että edes joku soittaisi, eikä kukaan sitä tee, joudun aivan paniikin valtaan. Olen yrittänyt joskus soittaa tuttavilleni ja pyytänyt lenkille. […] torjumisten jälkeen vetäydyn kuoreeni, menen sänkyyn ja itken. […] Kuinka maailma onkin tullut näin kovaksi ja kylmäksi. […] Huomenna pääsen taas työhön, jossa voi edes jutella muiden ihmisten kanssa. Viikonloput ja illat ovat vaikeimmat.

Pekka Vihma vastaa:

[…] Älä jää odottamaan, että jos joku ehkä soittaisi. Soita itse. […] Kansalais- ja työväenopistot tulevat mieleeni aivan etsimättä. Niitten ryhmissä on sinunkin kaupungissasi paljon valinnanvaraa. Kaupunkisi seurakunnat ovat myös monitahoisia ja vilkkaasti toimivia. Seurakunnan työntekijät varmasti ilahtuisivat soitostasi ja järjestäisivät sinut johonkin sopivaan seuraan, esittelisivät sinut uutena jäsenenä ja siten poistaisivat tieltäsi sopeutumisen esteitä. Mutta haluaisin rohkaista myös niitä, joiden ystävä- tai tuttavapiirissä on joku yksinjäänyt. Ei aina suinkaan tärkeintä ole se, että osaa sanoa taitavasti. Pääasia on, että osoittaa lämpöä ja rakkautta. Jos tämä oli liian juhlallisesti sanottu, niin sopisimmeko siitä, että jo välittäminenkin riittää. Lähimmäinen ei ole yhdentekevä. Otetaan siis yhteyttä, kutsutaan ja käydään katsomassa. Torjutaan yhdessä ikävää, joka voi yllättää kenet tahansa meistä.

(Lukijoiden uskottu mies. Lähimmäinen ei ole yhden tekevä. Anna 25.4.1978.)

Elvi ryntäsi eteiseen katsomaan ovisilmästä. Pukki oli lähdössä naapurista. Ujoudestaan ylipäässeet tyttö ja poika vilkuttivat ovenraossa äitinsä ja isänsä edessä, ja pukki toivotti vielä hyvää joulua ennen kuin lähti astumaan portaita alas ja ovi paukautettiin kiinni. Elvi säntäsi makuuhuoneen ikkunaan, josta oli suora näkymä rapun eteen. Pukki astui pihalle ja kaivoi taskustaan tupakointivälineet. Siinä samassa hän katsahti ikkunoihin ja Elvistä tuntui, että hänet huomattiin, vaikka hän seisoi puolittain verhon takana. Savuke ja tikkuaski menivät takaisin pukin taskuun, ja pukki lähti kiireesti harppomaan parkkipaikalle päin.

70-vuotias leskimies, yksi kehitysvammainen lapsi, asuu muualla:

Monet sanovat että mene sinne ja sinne… Mutta niissäkin yhdistyksissä, joissa ennen viihtyi, ei viihdy nyt. Olen jotenkin kypsynyt siihen pisteeseen, että pelkkä jokapäiväinen keskustelu ei tunnu riittävän… Tällä en tarkoita sitä etteikö olisi mukava tavata ihmisiä ja keskustella ihan kaikenlaisista asioista… Mutta sitä kaipaa syvällisempääkin keskustelua, keskustelua elämästä ja kuolemasta, elämän eri ilmiöistä. Psyykkinen yksinäisyys on hyvin jäytävä asia. 45 vuotta oltiin naimisissa ja siinä oli tottunut toisen ihmisen läheisyyteen. Oli tottunut neuvottelemaan asioista, ottamaan toisen huomioon. Nyt tulee äkkiä hiljaisuus.

(Kristiina Alapuro: Yksilön ja yhteiskunnan ongelma, yksinäisyys. Suomen Kuvalehti 20.5.1977)

Elvi palasi olohuoneeseen, jossa tv:n mustavalkoruudulla oli ehtinyt ohjelma vaihtua kuvaelmaksi Jeesuksen syntymästä.

TV-OHJELMA 1 24.12.1974

09.00-11.00 Filmipaketti lapsille
14.50 Kuusi (Granen). Kuvakertomus. (Uusinta, väri).
15.10 Jaakko Jyrinäparta II (Jakob Dunderskägg). (Uusinta, väri).
15.35 Matinea itse aattona (Matiné på själva aftonen). Poikkeavia tunnelmia kolmelle näyttelijälle ja yhdelle laulajattarelle. (Väri.)
16.05 Turlin seikkailut. Nukke-elokuva lapsille. (Väri.)
17.15 Kasper ja satukirja Nukkeiloittelu. (Väri.)
17.45 Joulukalenteri. Perillä. (Väri.)
17.55 Sähkeuutiset
18.05 Från dag till dag
18.15 Me käymme joulun viettohon. Jousenkaaren kansakoulun joulujuhla.
18.45 Herodes ja pyhä yö. Kuvaelma ensimmäisen jouluyön tapahtumasta 2000 vuotta sitten. (Väri.)
19.10 Joulutervehdys Talluskylältä, Saarenkylältä, Someronkylältä, Käännänkylältä, Jukulaiselta, Kähtävältä ja Kirkolta. (Väri.)
19.50 Hirvosen Tapsa. 11-vuotiaan ajatuksia kuunteli Mirja Pyykkö.
20.25 Opri. Kotimainen elokuva vuodelta 1954. Ohjaus: Edvin Laine. Med svensk text.
21.40 Mies joka peri kirkonkellot. Tshekkoslovakialainen tv-elokuva. (Väri.)
22.30 Amadeus-kvartetti. Kaksikymmentäviisi vuotta täyttäneen jousikvartetin jäsenet kertovat taustastaan ja työstään sekä soittavat Mozartin Jousikvarteton g-molli. (Väri.)
23.10-23.25 Maa on niin kaunis. Alavieskan nuorisokuoro toivottaa rauhallista joulua. (Väri.)

TV-OHJELMA 2 24.12.1974

14.30 Nyt kerrotaan joulusta, jota isä ja äiti viettivät pikkuisina. (Väri.)
14.50 Naavahapsen salaisuus. Koko perheen musiikkiohjelma. (Väri.)
15.10 Lumihanhen lento. Dokumenttikuva hanhien muutosta. Hudsonin lahdelta Meksikon lahdelle. (Uusinta, väri).
16.05 Vintiöt (Les Mistons). Francois Truffaut’n vuonna 1957 ohjaama elokuvanovelli. (Väri.)
16.35 1100-vuotias Islanti. Tutustumme Islannin maahan ja kansaan. (Väri.)
17.05 Kauneimmat joululaulut. Aulikki Eerola, laulu ja Pertti Eerola piano. (Väri.)
17.40 Joulun sana. Joululaulun säveltäjän, Eino Partasen muotokuva.
17.55 Sähkeuutiset
18.05 Från dag till dag
18.15 Konrad Lorenz, eläintentutkija Nobel-palkitun, eläinten käyttäytymistä tutkineen tiedemiehen henkilökuva. (Väri.)
19.10 Hyvää joulua, toivottaa Arvo Turtiainen Mikko Majanlahti ja Birgitta Ulfsson esittävät Arvo Turtiaisen jouluaiheisia runoja, (väri)
19.25 Tom Brownin kouluvuodet (Mtv, väri)
20.10 MTV:n kevät -75 esittely
20.25 Myrsky. William Shakespearen samannimiseen näytelmään perustuva ruotsalainen lyhytelokuva. (Uusinta, väri)
21.00—21.40 Joulumusiikkia Roskilden tuomiokirkossa Tuotanto Tanskan televisio, (väri)

(Radio ja TV aattona, joulupäivänä ja Tapaninpäivänä. Helsingin Sanomat 24.12.1974.)

Koska Elvi ei ollut erityisen uskonnollinen ihminen, hän vaihtoi kanavan kakkoselle, josta tuli ohjelma eläimiä tutkineesta tiedemiehestä. Elvi nappasi kutimet käteen ja jatkoi kesken jäänyttä sukkaprojektiaan. TV:ssä ohjelma vaihtui joulurunoihin. Hän katsoi sivusilmällä ohjelmaa, mutta ajatukset harhailivat edelleen menneisyydessä. Mietteet keskeytti äkillinen puhelimen pirinä. Elvi aivan pomppasi nojatuolissa ja sydän alkoi taas jyskyttää. ”Tapani soittaa! Sittenkin!”

”Rantasella!” sai Elvi henkäistyä innostukseltaan puhelimeen. Linjan toisessa päässä oli pitkään hiljaista, kuului vain pientä rahinaa. ”Tapani, ootko se sinä siellä?”, Elvi jatkoi. ”Tota… Mihin mä oikeen soitin…” kuului luurista. Sammaltava miesääni jatkoi: ”Nyt tais tulla väärä numero… Ante… Anteeks ihan kauheesti.” Tuut-tuut-tuut, kuului tämän jälkeen linjalta. Elvi laski luurin pettyneenä. Olisihan se pitänyt arvata.

Hän kävi sulkemassa television ja laahusti keittiöön keittämään iltakahvit. Aika tuntui matelevan. ”Olispa kello jo enemmän ja nukuttais, että pääsisi tästä päivästä eroon”, ajatteli Elvi ja nappasi sivupöydältä muutaman päivän vanhan Ilta-Sanomien ristikon. ”Vaivattomia, kuusi kirjainta. Helpot… Aito, neljä kirjainta. Olisikohan se ehta. Vai sittenkin tosi”. Kuin huomaamatta ristikon ja kahvimukin ääressä vierähti tunti. Elvi nousi ylös ja oikaisi itsensä. Ei tehnyt hyvää vanhoille jäsenille istua niin pitkään aloillaan ja sen kyllä tunsi. Ehkäpä nyt olisi jo tarpeeksi väsynyt menemään nukkumaan ja jättääkseen taakseen tämän turhan päivän muiden samanlaisten joukossa. Arkena olisi varmasti helpompi hengittää.

Psykologian professori vastaa yksinäisyydestä kärsivälle Suomen Kuvalehden lukijalle:
Yksinäisyyden ongelma – sisäisesti yksinäisiä ihmisiä on paljon enemmän kuin ulkonaisesti yksinäisiä – on muuan inhimillisistä ongelmista suurimpia. Jännittyneisyys ja kontaktivaikeudet, epävarmuus, tuskaisuus ja masentuneisuus voivat aiheuttaa yksinäisyyttä olemalla syynä vaikeuksiin lähestyä toista ihmistä. Yksinäisyyden vastustaminen on muuan mielenterveystyön keskeisimpiä tehtäviä. Yksinäisyyttä vastaan yritetään taistella eri tavoin. Monet kansalaisjärjestöt, harrastuspiirit, kerhot, kirkko tekevät työtä yksinäisyyden vastustamiseksi. Tällä kaikella on tietenkin merkitystä, mutta yksinäisyyden tunne seurannee monia ulkonaisesti vähemmän yksinäiseltä vaikuttavia ihmisiä. Yksinäisen ihmisen voi olla vaikeata lähestyä toisia, koska hän odottaa toisten lähestyvän häntä. Hänen on vaikeaa tehdä aloite. Pohjalla tässä on usein masennukseen taipuvaisen henkilön oman arvottomuuden tunne ja sisäänpäin kääntynyt elämänasenne.

Depressio. Suomen Kuvalehti 29.8.1969

Hampaiden ja kasvojen pesu, vaatteet pois, yöpaita päälle, sänkyyn. Yläkerran naapurista kuului kovaäänistä naurua ja huonekalujen siirtelyä. Elvi käänsi ärtyneenä kylkeään. Juuri kun tuntui, että uni alkoi viimein päästä voitolle, puhelin soi jälleen. Elvi pomppasi sängystä kuin vieteri ja vastasi äkäisesti ”RANTASELLA!”, odottaen taas väärää numeroa. Eivät kai kunnon ihmiset tähän aikaan soitelleet. Linjalta kuului etäinen mutta tuttu ääni, joka virkkoi naurahdellen: ”Hyvää joulua vaan sullekin, mutsi”. Elvin polvet valahtivat ja hän puristi puhelinta kädessään tiukasti. Tapani jatkoi: ”Mä vähän funtsin, et voisin muuttaa takas Suomeen”. Elvi ei voinut uskoa kuulemaansa, voiko tämä todella olla totta.

Kun yö ja hiljaisuus laskeutui Herttoniemen ylle, Elvi sammutti jälleen valot ja kapusi sänkyyn. Jouluaatto oli tullut ja mennyt, mutta toisin kuin normaali-iltana, tällä kertaa Elvi tunsi olonsa rauhalliseksi ja nukahti nopeasti tuntematta itseään enää yksinäiseksi.

Tarina on fiktiivinen, mutta perustuu sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistuihin juttuihin 1960-luvun lopulta 1980-luvun alkuun. Lainaukset ovat alkuperäislähteistä.

Lähteet

Sanomalehdet

Depressio. Suomen Kuvalehti 29.8.1969.
Mikä on television hinta – käteishinta vaihtelee. Länsi-Savo 30.10.1969.
Niukan rahan lauantai: Päivän ruoka irtoaa kympillä, kun enempään ei ole varaa. Helsingin Sanomat, 9.2.1974.
Henkilökohtaista. Helsingin Sanomat 12.12.1974.
Pidä silmäsi auki laatikko-ostoissa. Ilta-Sanomat 17.12.1974.
Ristikko. Ilta-Sanomat 21.12.1974.
Helsingin Sanomat 24.12.1974.
Kristiina Alapuro: Yksilön ja yhteiskunnan ongelma, yksinäisyys. Suomen Kuvalehti 20.5.1977.
Lukijoiden uskottu mies. Lähimmäinen ei ole yhden tekevä. Anna 25.4.1978.
Joulumieli lähtee sisältä. Yksinäistä joulua ei pidä pelätä. Länsi-Savo 24.12.1982.

Verkkosivustot

Hautausmaalla käynti jouluaattona. Elävän perinteen wikisivusto.
https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Hautausmaalla_k%C3%A4ynti_jouluaattona

Tutkimuskirjallisuus

Barclay, Katie, Elaine Chalus ja Deborah Simonton. An Introduction. Teoksessa A History of Loneliness, toim. Katie Barclay, Elaine Chalus ja Deborah Simonton. Routledge, Lontoo ja New York 2023, 1–14.

Bound Alberti, Fay. This “Modern Epidemic”: Loneliness as an Emotion Cluster and a Neglected Subject in the History of Emotions. Emotion Review 10, no. 3 (2018): 242–54.

Jaakkola, Kaisu: Muuttuva joulu: Kansatieteellinen tutkimus. Suomen muinaismuistoyhdistys, 1977.

Kylli, Ritva. Suomen ruokahistoria. Suolalihasta sushiin. Gaudeamus, 2021.