Milloin sait dosentin arvonimen ja missä työskentelet nyt?

Sain kulttuurihistorian dosentin arvonimen helmikuussa 2024. Työskentelin tuolloin kulttuuridata-analytiikkalaboratorio CUDAN:issa Tallinnan yliopistossa. Siirryn tämän syksyn aikana takaisin ’kotiin’ Turun yliopistoon työskentelemään hankkeessa jossa tehdään tiivistä yhteistyötä Tallinnan yliopiston kanssa. Pääsen siis toimimaan ikään kuin siltana kahden minulle tärkeän yliopiston välillä, mikä tuntuu tosi hauskalta! Uudessa DIGHT -hankkeessa tuetaan digitaalisen kulttuuriperintöaineistohubin perustamista Tallinnan yliopistoon. Turun yliopisto tuo yhteistyössä Amsterdamin ja Bolognan yliopistojen kanssa toteutettavaan projektiin ennen kaikkea digitaalisten aineistojen tietokoneavusteisen tutkimuksen osaamista.

Mitä olet tutkinut ja miksi?

Näin jälkikäteen olen huomannut, että tutkimuksiini ovat aina liittyneet erilaiset maailmankuvat, niiden muutokset ja yhteentörmäykset. Olen erikoistunut Venäjän ja Puolan historiaan, mutta tutkimukseni ovat käsitelleet myös muita maita ja usein kansakuntien rajat ylittävä toimintaa, kuten tiedon, käsitysten, uutisten tai muodin liikkumista paikasta toiseen. Myös digitaalisuus ja tietokoneavusteiset tutkimusmenetelmät ovat olleet vahvasti mukana tutkimuksissani.

Tein väitöskirjani puolalaisen muodin markkinoinnin synnystä Neuvostoliiton markkinoilla 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa. Minua kiinnosti tutkia miten puolalaiset vaatekauppiaat kokivat muutoksen stalinismin ajasta suojasäähän ja kuinka heidän näkemyksensä omista mahdollisuuksissaan vaikuttaa kaupankäyntiin Neuvostoliitossa muuttui. Olin siis kiinnostunut kuinka ihmisten käsitykset omista toimintamahdollisuuksistaan muuttuvat poliittisten olojen ja kulttuurillisen ilmapiirin muuttuessa. Sysäyksen tutkimukseeni antoi havainto siitä, että yhtäkkiä 1950-luvun lopulla puolalaiset ulkomaankauppiaat alkoivat käyttää sanoja ’mainonta’ (’reklama’) ja ’markkinointi’ (’marketing’) kuvatessaan sisäisissä muistioissaan toimintaansa Neuvostoliiton markkinoilla. Tämä oli kiinnostava muutos, sillä tuohon aikaan sekä Puolassa että Neuvostoliitossa vallitsi suunnitelmatalous, johon on harvemmin liitetty markkinatalouden käsitteitä tai toimintatapoja.

Väitöskirjan jälkeen olen kehittänyt digitaalista historiantutkimusta Suomen yliopistoissa Digihist –hankkeessa Aalto-yliopistossa, tutkinut uutisten kansainvälistä leviämistä 1800-luvun sanomalehdistössä kansainvälisessä OceanicExchanges –hankkeessa ja venäjänkielisessä internetissä leviävien Venäjän keskiaikaan liittyvien pseudohistoriallisiten tarinoiden muotoutumista ja leviämistä Pseudohistoria -hankkeessa.

Parin viime vuoden aikana olen siirtynyt tutkimaan audiovisuaalisia aineistoja neuvostoliittolaisten uutiselokuvien muodossa. Uutiselokuvat olivat lyhyitä ajankohtaisista aiheista kertovia elokuvia, joita näytettiin 1900-luvulla elokuvateattereissa ennen illan varsinaista elokuvaa. Suomessa ja monessa muussa länsimaassa niiden tuotanto loppui 1960-luvulla televisiouutisten yleistyttyä, mutta Neuvostoliitossa, ja monessa muussa sosialistisessa maassa, niitä näytettiin aina 1990-luvulle asti. Koska Neuvostoliitossa uutiselokuvien tuotanto oli tarkasti vallanpitäjien ohjailemaa, on kiinnostavaa tarkastella millaisen kuvan ajankohtaisesti tärkeästä ympäröivästä maailmasta ne esittivät yleisölle. Uutiselokuvat ovat myös kiinnostava tutkimusaineisto siksi, että audiovisuaalisten aineistojen tietokoneavusteinen tutkimus ei ole vielä yhtä pitkälle kehittinytty kuin esimerkiksi tekstiaineistojen, johtuen siitä että usein tekijänoikeudet rajoittavat niiden saatavuutta tutkimuskäyttöön. Olen kuitenkin onnistunut saamaan luvan käyttää laajaa, 1930-luvulta 1990-luvulle ulottuvaa uutiselokuvakokoelmaa. Tämä mahdollistaa big data –tutkimusmenetelmien kehittämisen audiovisuaalisten aineistojen tutkimukseen. Olen yhdessä kollegojeni kanssa kirjoittanut menetelmällisen artikkelin, jossa esittelimme uuden tavan tutkia historiallisia uutiselokuva-aineistoja yhdistäen laadullista ja määrällistä analyysia. Tämän lisäksi olemme käyttäneet moniulotteista vektorimallinnusta uutiselokuvien visuaalisten diskurssien tutkimiseen. Löysimme näitä menetelmiä käyttämällä sekä tarkennuksia jo aikaisempien tutkimusten identifioimiin visuaalisiin tendesseihin, mutta myös uusia kiinnostavia näkökulmia neuvostoliittolaiseen visuaaliseen kulttuuriin ja sen muutoksiin. 

Mitä tutkit nyt?

Nykyisessä DIGHT –hankkeessamme kehitämme digitaalista kulttuuriperinnön osaamiskeskusta Tallinnan yliopistoon, ja pääsen perehtymään tarkemmin siihen miten aineistojen digitointi ja digitaalinen arkistointi vaikuttavat tutkimukseen ja ylipäätään menneisyyskäsitykseemme. Useinhan kulttuuriperintöaineistoja digitoidessa joudutaan tekemään poisvalintoja, ja osa aineiston moninaisuudesta jää pois, samalla kun saavutetaan uusia mahdollisuuksia käsitellä ja tutkia aineistoja. Siksi kulttuuriperintöaineistoja digitoidessa ja tutkiessa on olennaista pureutua siihen mitä jää pois ja miten se heijastaa esimerkiksi vallitsevia ennakkoluuloja ja arvoasetelmia.

Samalla viimeistelen Tallinnassa aloittamiani uutiselokuvatutkimuksia. Tutkimme yhdessä kollegojeni kanssa esimerkiksi neuvostoliittolaisten uutiselokuvien tuotantoryhmien sukupuolijakaumaa verkostoanalyysia hyödyntäen. Olemme huomanneet että erityisesti 1960-luvulla tekijöiden joukossa oli erittäin paljon naisohjaajia. Lisäksi tutkimme samoissa uutiselokuvissa mainittujen paikannimien maantieteellisiä painotuksia ja kehitämme tapaa kvantifioida aineistossa esiintyvä kulttuurillista puolueellisuutta. Aineistossa Moskova näyttäytyy luonnollisesti maailman keskuksena, mutta aineistosta piirtyy esiin myös Neuvostoliiton Euroopan puoleisten alueiden suurempi ’tärkeys’ verrattuna esimerkiksi Keski-Aasiassa sijaitseviin paikkoihin. Kolmannessa työn alla olevassa artikkelissa testaamme kuinka laajoja kielimalleja voidaan hyödyntää tunnistamaan historiallisia henkilöitä audiovisuaalisesta kulttuuriperintöaineistosta. Myös tässä tutkimuksessa käytämme neuvostoliittolaista uutiselokuva-aineistoa, ja luontevana henkilönä tässä toimii Lenin, joka seikkaili uutiselokuvissa aivan Neuvostoliiton alkuajoista aina perestroikan aikaan asti. Meitä kiinostaa tarkastella milloin Lenin esiintyi uutiselokuvissa eniten, ja pohtia kuinka pitkälle on mahdollista yrittää tunnistaa kulttuurillisia ilmiöitä, kuten leninismiä, laskennallisilla menetelmillä, ja jääkö jotain saavuttamatta näin.

Mihin ajankohtaisiin keskusteluihin tutkimuksesi kytkeytyy?

Tutkimukseni liittyy kysymykseen siitä miten maailmankuvat ja tietomme maailmasta muotoutuvat. Keskustelu valeuutisista, identiteeteistä, ja mitä pidetään uskottavana käsityksenä maailmasta ja mitä ei, ei koske vain nykyhetkeä, vaan se on historiallisesti muodostunut. 1800-luvun sanomalehtiuutisten maailmanlaajuista kiertoa tutkiessamme huomasimme että jo 1800-luvulla – ja varmasti myös sitä ennen! – kiersi valeuutisia. Maailmanlaajuisesti kiertävät uutiset kehystettiin paikallisesti niin, että ne sopivat paikalliseen poliittiseen ilmapiiriin, ja näin sama perusuutinen sai erilaisia merkityksiä eri paikoissa.

Venäjänkielistä pseudohistoriallista internetaineistoa tutkiessani huomasin miten tiiviisti historiakäsitykset liittyvät identiteetteihin ja toiveisiin kuulumisesta johonkin ’hienoon’ ja historiallisesti merkittävään ryhmään. Kun toiveena on nähdä oman ryhmän ’suuruus’ kaikki siihen viittaava hyväksytään helposti kritiikittä niin Suomessa kuin Venäjälläkin. Teimme tutkimuksemme ennen Venäjän täysmittaista hyökkäystä Ukrainaan, mutta jo tuolloin käsittelemässämme aineistossa oli huomattavissa esimerkiksi joidenkin kirjoittajien pyrkimys kiistää Ukrainan oma historia. Kun lähdimme tutkimaan alkuperäisen ymmärryksemme mukaisesti marginaalista ilmiötä, päädyimme kaivamaan nykyisen maailmanpolitiikan polttopisteen juurisyitä. Ymmärsin, että juuri tämän takia kaikkea kannattaa tutkia, eikä koskaan tiedä millaisia löydöksiä tutkimuksista syntyy.

Uutiselokuvia tutkimalla pureudun Neuvostoliiton harjoittaman audiovisuaalisen propagandan maailmaan, ja tarkastelen nykyisen Venäjän television harjoittaman tiedonvälityksen historiallisia juuria. Niissä muodostuu tietyssä kuplassa toimiva, uskottava ja koherentti käsitys maailmasta. On kiinnostavaa tarkastella esimerkiksi kuinka Tšekkoslovakia miehitys vuonna 1968 näytettiin neuvostoyleisölle, ja pohtia kuinka tarina Ukrainan miehityksestä rakennetaan nykyään.

Mikä johdatti sinut alun perin kulttuurihistorian pariin?

Alunperin puhdas sattuma johdatti minut opiskelemaan kulttuurihistoriaa. Pyrin opiskelemaan historia-aineita Turun yliopistoon, koska vuotta vanhempi ystäväni opiskeli Turussa ja Turku vaikutti mukavalta opiskelukaupungilta. Vaakakupissa painoi myös se, että tuolloin Turun yliopistolla oli vaihtoyhteys Pietarin valtionyliopiston kanssa, ja haaveeni oli mennä sinne vaihto-opiskelijaksi. Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana kulttuurihistoria valikoitui asteittain pääaineeksi. Vähitellen kävi niin kuin usein käy: mitä tarkemmin tutustuu johonkin aiheeseen, sitä mielenkiintoisemmaksi se muuttuu!

Mitä kulttuurihistorian dosentuuri Turun yliopistossa tarkoittaa sinulle?

Koen kulttuurihistorian tavan tarkastella maailmaa ajallisesti ja kulttuurillisesti muovautuneena omakseni. Vaikka olen toiminut paljon monitieteisissä työyhteisöissä, koen aina edustavani ennen kaikkea kulttuurihistoriallista katsetta ja tutkimusotetta. Ihailen kulttuurihistorian kollegojen avaraa kiinnostusta ja pyrkimystä ymmärtää kaikenlaisia kulttuurillisia ilmiöitä korkeasta matalaan ja yleisestä marginaaliseen, mitään tai ketään ylenkatsomatta. Se, että myös nykyajan näkökulmasta moraalisesti tuomittavaa tai omituista pitää voida tarkastella niin, että yritetään ymmärtää ilmiötä tai ajassa toimivaa ihmistä hänen omista ajallisista ja paikallisista lähtökohdistaan on minusta upeaa, ja pyrin sitä kohti myös omassa työssäni. Kulttuurihistorian dosentuuri Turun yliopistossa tarkoittaa minulle sitä, että minne ikinä tieni minut tulevaisuudessa viekin, minulla on aina paikka akateemisessa kodissani Turun yliopistossa.