Vuosittain 21. syyskuuta vietettävä Maailman Alzheimer-päivä on omistettu Alzheimerin taudille ja muille muistisairauksille. Päivän tarkoituksena on lisätä ymmärrystä näistä sairauksista, edistää tutkimusta ja tukea sairastuneita sekä heidän läheisiään. Maailman Alzheimer-päivää vietetään eri puolilla maailmaa erilaisin tapahtumin ja kampanjoin, joiden avulla pyritään lisäämään tietoisuutta ja vähentämään sairauksiin liittyvää stigmaa.

Alzheimerin tauti on nykyään yleisesti tunnettu ja tunnustettu vanhusten muistisairaus, mutta näin ei ole aina ollut. Sairaus on saanut nimensä saksalaisen neurologin, Alois Alzheimerin, mukaan, joka ensimmäisenä kuvasi taudin vuonna 1906. Alzheimer tutki potilaansa, Auguste Deterin, aivoja ja havaitsi poikkeamia, jotka hän yhdisti potilaan kärsimiin muistihäiriöihin, kielellisiin ongelmiin ja sekavuuteen. Nämä löydökset loivat perustan sille, mitä myöhemmin alettiin kutsua Alzheimerin taudiksi.

Alois Alzheimerin aikalaiset eivät kuitenkaan yhdistäneet tätä sairautta vanhenemiseen. Muistin haurastumisen katsottiin tuolloin olevan osa normaalia ikääntymistä. 1900-luvun alkupuolella muistisairauksia pidettiin pikemminkin nuorten ihmisten sairautena. Ikääntymistä ei pidetty merkittävänä tekijänä, vaan sairauden ajateltiin johtuvan psyykkisistä häiriöistä tai synnynnäisistä vioista. Sairastuneita hoidettiin psykiatrisen laitoshoidon piirissä. Vuosisadan edetessä kuitenkin havahduttiin ”vanhuuden invaasiosta mielisairaaloihin”. Edelleen 1970-luvulla Suomessa todettiin, että mielisairaaloiden potilaista 29 % oli yli 65-vuotiaita. Joka toisen vanhuksen mielisairaanhoidon syynä oli vanhuuden tylsistyminen.

1970-luvun loppu merkitsi merkittävää käännekohtaa. Tällöin Alzheimerin taudin oireiden määriteltiin olevan myös ikääntyvillä esiintyvän sairauden oireita. Tämä muutti perustavanlaatuisesti tapaa, jolla tauti ymmärrettiin ja miten sitä lähestyttiin niin tutkimuksessa kuin hoidossakin. Tutkimukset alkoivat keskittyä enemmän ikääntymisen vaikutuksiin ja siihen, miten ne liittyvät Alzheimerin taudin kehittymiseen. Sairaudesta tuli vanhusten tauti.

Nykyisin Alzheimerin tautia pidetään yhtenä suurimmista haasteista ikääntyvässä yhteiskunnassa. Käsityksen muutos on vaikuttanut merkittävästi myös hoitokäytäntöihin. Koska tauti ymmärretään nyt erityisesti vanhojen ihmisten sairautena, hoitoon on kehitetty menetelmiä, jotka huomioivat vanhusten erityistarpeet. Samanaikaisesti nuorten muistisairaiden hoidon kehittäminen on jäänyt taka-alalle ja heidän mahdollisuutensa saada tukea ja hoitoa ovat nykyajassa monelta osin heikot.

Suomessa muistisairaiden hoito on 1980-luvulta alkaen keskitetty vanhustenhuollon piiriin. Hoitojen painopiste on siirtynyt yhä enemmän sairastuneen elämänlaadun parantamiseen, sillä vaikka sairautta ei voida parantaa, sen etenemistä voidaan hidastaa ja oireita lievittää. Hoito on keskittynyt parantamaan sairastuneiden ja heidän omaistensa elämänlaatua kokonaisvaltaisella lähestymistavalla. Tämä vaatii hoitohenkilökunnalta erityistä asiantuntemusta ja ymmärrystä ikääntymiseen liittyvistä haasteista.

Vaikka Alzheimerin tauti ymmärretään nykyisin ensisijaisesti vanhusten sairautena, tuoreimpien Itä-Suomen yliopistossa tehtyjen tutkimusten mukaan työikäisten Alzheimerin tauti vaikuttaa yleistyvän. Tämä nostaa esiin tarpeen monipuolisille tutkimus- ja hoitomuodoille, jotka voivat vastata muistisairauden erilaisiin ilmenemismuotoihin eri ikäryhmissä.

Teksti: Annikka Immonen

Kuvat: depositphotos

Kirjoittaja väitteli 8.6.2024 aiheesta Muistisairaan vierellä. Muistisairaan ajallisuus ja toimijuus suomalaisten sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten määrittelemänä 1980-luvulta 2020-luvulle.

Väitöskirja julkaistu sähköisenä: Muistisairaan vierellä. Muistisairaan ihmisen ajallisuus ja toimijuus suomalaisten sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten määrittelemänä 1980-luvulta 2020-luvulle – UTUPub