Tässä tekstissä museo-oppaana työskentelevä Elina Karvo avaa Lapin maakuntamuseon uutta erikoisnäyttelyä ja miten hänen näkökulmastaan näyttelyopastus syntyy.

Lapin maakuntamuseolla avautui toukokuun alussa uusi erikoisnäyttely Elämä ja kuolema myöhäisrautakaudelta keskiajalle, joka kertoo elämästä Lapissa satoja vuosia sitten. Näyttely nostaa esiin uudempaa arkeologista tutkimusta Lapin historiasta etenkin 800–1300-lukuihin liittyen – samalta ajalta on aineiston määrä pohjoisessa lisääntynyt 2010-luvulta alkaen. Näyttelyn ja sitä syventävän julkaisun on käsikirjoittanut Lapin maakuntamuseon arkeologi, dosentti, FT Jari-Matti Kuusela. Näyttelyn aikarajaus, myöhäisrautakaudelta keskiajalle, kuljettaa näyttelyvieraan 700-luvun lopulta 1600-luvun alkuun.

Elämän teemaa näyttelyssä lähestytään kaupankäynnin laajenemisen myötä. Lapin yhteisöt muodostivat myöhäisrautakaudella verkostoja, jotka olivat keskeisiä kaupankäynnin kannalta. Kaupankäynti vaikutti eri elämän alueisiin ja monet tekijät pohjoisessa vaikuttivat puolestaan kaupankäynnin mahdollisuuksiin. Näyttelyssä nostetaan esiin mm. kulkemiseen, asumiseen ja metsästämiseen liittyviä löytöjä ja pohditaan mitä nämä löydöt kertovat pohjoisen yhteisöistä ja yhteyksistä. Näyttelyssä on esillä löytöjä etenkin Itä-Lapin alueelta, kuten Sallasta ja Savukoskelta. Näytteillä on esimerkiksi keihäänkärkiä, pronssikorun katkelma ja solkia.

Kuolemaa hahmotetaan hautapaikkatutkimusten ja -löytöjen kautta. Näyttelyssä muistutetaan, että haudat kertovat enemmän hautaajista ja yhteisöjen kulttuurista kuin haudatuista henkilöistä. Esille on nostettu kolme hautapaikkaa näyttelyn aikaväliltä: 700–800-luvuilta oleva Sotataipaleen kalmisto, 1100‒1200-luvuille ajoitettu Nivankylän hauta sekä 1500‒1600-luvun vaihteesta oleva Mukkalan kalmisto. Viimeksi mainitun osalta tuodaan esiin vanhojen perinteiden ja uusien tapojen kohtaamisen näkyminen hautapaikka-aineistoissa.

Elämä-puolella arkeologisen tutkimuksen ohella äänensä saa kuuluviin ruotsalainen kirkonmies Olaus Magnus (1490-1557), joka 1500-luvulla julkaistuilla teoksillaan Carta Marina (1539) ja Historia de gentibus septentrionalibus (1555, suom. Pohjoisten kansojen historia) loi aikalaisilleen ikkunan elämään Pohjolassa. Magnuksen teokset ovat myös vahvasti läsnä näyttelyn visuaalisessa ilmeessä aina typografisia elementtejä ja isoja hahmokuvituksia myöten. Kuolema-puolella keskitytään vahvemmin arkeologiseen tutkimukseen ja kuvitus tällä puolella on enemmän kaivauskertomuksista ja -raporteista esiin nostettua.

Näyttelyä syventävässä julkaisussa Jari-Matti Kuusela avaa laajemmin elämän ja kuoleman teemoja tutkimuksen kautta. Teoksessa nousee esille etenkin uudempi, 2010- ja 2020-luvuilla tehty pohjoista historiaa koskeva tutkimus. Näyttelyn tapaan julkaisun näkökulma on arkeologinen. Kuusela nostaa esiin Lapin historiaan liittyviä mielikuvia ja eräänlaisia myyttejä, joita uusin tutkimus paikoin haastaa. Menneisyys on monipuolisempi kuin mitä aina kyetään esittämään, ja niinpä näyttely ja julkaisu myös haastavat museokävijöitä ja lukijoita keskustelemaan ja pohtimaan asioita uusista näkökulmista. 

Näyttelyopastusta tekemässä

Olen tehnyt museo- ja näyttelyopastuksia jo joitain vuosia, ja kaikista vuosien saatossa tekemistäni työtehtävistä ovat opastustyöt olleet mieluisimpia. Opastaminen on parhaimmillaan selkeä ja elävä tapa välittää tietoa ja popularisoida tutkimusta. Elämä ja kuolema -näyttelyn opastamista aloin pohtia jo siinä vaiheessa, kun näyttely oli vielä käsikirjoitusasteella. Varsinaisesti opastus konkretisoituu ja sen sisältö kirkastuu siinä vaiheessa, kun näyttelyn rakenteet valmistuvat ja tilallinen suunnittelu opastukselle mahdollistuu. Keskeisiä seikkoja opastuksen suunnittelussa ovat sen kesto, suunniteltu kohderyhmä (esim. aikuiset vai lapset, suomalaiset vai kansainväliset museokävijät) sekä opastuksen näkökulma.

On tärkeää huomioida, että jokainen opas on omanlaisensa, persoonat ja esiintymistavat vaihtelevat. Toiset ovat asiallisempia, toiset tarinallisempia. Omaa opastustapaani kutsun usein opettajamaiseksi, sillä tähtään opastuksillani ennen kaikkea selkeään tiedonvälitykseen. Persoonallisuus vaikuttaa myös opastuksen rakenteeseen, ja se, mikä itselle tuntuu luontevimmalta tavalta kertoa jokin asia, ei sitä välttämättä ole toiselle oppaalle.

Lähtökohtana opastuksen laatimiselle on tietysti näyttelyn käsikirjoitus sekä mahdollinen näyttelyjulkaisu. Jo näiden tekstien avulla pystyy luomaan opastusrungon, joka kertoo keskeisimmät seikat näyttelystä. Tämän rungon pohjalta lähden itse syventämään opastuksen sisältöä valitsemani näkökulman mukaan. Tähän näyttelyyn valitsin elämä-osion käsittelyyn näkökulmaksi kaupankäynnin ja sen vaikutuksen pohjoisen asukkaiden elämään, sillä se kulkee näyttelyssä eräänlaisena punaisena lankana. Kuolema-puolen osalta opastuksen näkökulma hieman muuttuu, sillä hautapaikkoihin liittyvät tutkimukselliset seikat nostavat esiin kiehtovia yksityiskohtia, joita oppaana haluan näyttelyvieraille avata. Toki kaupankäynnin teema ulottuu myös hautapaikkoihin tietyssä määrin, mutta näyttelyn kaksi eri puolta tuovat myös opastukseen tietynlaisen kaksijakoisuuden. 

Opastuksessa on hyvä huomioida alusta lähtien siinä käytettävä kieli. Tätä näyttelyä opastaessa lähden liikkeelle käsitemäärittelystä, sillä termit myöhäisrautakausi ja keskiaika ovat paikkariippuvaisia. Esimerkiksi turkulaiselle museokävijälle keskiaika tarkoittaa hieman pidempää aikaa kuin mistä Lapin maakuntamuseon näyttelyssä keskiaikana puhutaan. Liian akateemista käsitteenmäärittelyä tulisi kuitenkin välttää, jotta opastus on helposti lähestyttävä mahdollisimman laajalle joukolle. Myös arkeologisten esineiden ja hautapaikkatutkimusten osalta pyrin välttämään tieteenalan jargonia vaan miettimään asiat yleiskielisesti ja selkeästi.

Olen ensi sijassa kulttuurihistorioitsija, ja lähestyn maailmaa ja museoita kulttuurihistoriallisten silmälasien läpi. Niinpä näyttelyn arkeologinen näkökulma tarkoitti itselleni myös uudenlaisen näkökulman haltuunottoa. Olen tutkaillut opastusta suunnitellessa itselleni aiemmin vieraita lähdeaineistoja, kuten kaivauskertomuksia ja -raportteja sekä tietysti esinelöytöjä. Näyttelyssä esineiden määrä on pieni, joten opastuksella on mahdollista viitata niistä useampaan. Apuna toki on ollut arkeologi Jari-Matti Kuuselan asiantuntevat neuvot siitä, mikä esineissä on kiinnostavaa ja mitä ne menneisyydestä kertovat. Tätä näkökulmaa pyrin itse popularisoimaan opastuksella. Keskeisinä elementteinä opastukselle ovat näyttelyyn tehdyt kaksi isompaa rekonstruktiota. Näiden jättäminen opastukselta pois olisi hukkaan heitetty mahdollisuus, sillä ne avaavat opastuksella kerrottuja asioita visuaalisesti ja konkreettisesti. 

Kun opastusrunko ja sen sisältö on kirjoitettuna ylös – joko kokonaisin lausein tai ranskalaisin viivoin – käyn opastuksen läpi yksikseni sitä ääneen lukien, makustellen ja aikaa ottaen. Näin tiedän, mitä asioita kannattaa painottaa, mitä jättää pois ja mitä lisätä. Ajanotto antaa osviittaa sille, miten kauan pelkkä puhuminen vie – yleensä huomioin aikaan mukaan vielä mahdolliset siirtymiset tai kysymykset. Ääneen lukeminen auttaa minua myös muistamaan opastuksen päässäni. Kun opastuksella on selkeä tarina minun mielessäni, pystyn sitä myös tarvittaessa varioimaan ja muuttamaan, jos tilanne niin vaatii. Ensimmäinen opastuskerta uudelle opastukselle kertoo oppaalle itselleen jo paljon siitä, onko opastus riittävän selkeä, riittävän pituinen ja riittävän kiinnostava kokonaisuus.

Tässä kohtaa on hyvä todeta äänen myös se tosiasia, että opastus muuntuu ajan kuluessa. Alkuun luotu pohja muovautuu sitä mukaan, kun opas ehtii lukea tai syventyä lähteisiin, mikä auttaa häntä taustalla olevan kokonaiskuvan hahmottamisessa. Myös yleisön esittämät kysymykset aiemmilla opastuskerroilla vievät opastusrunkoa eteenpäin; kysymysten joukosta voi nousta jokin asia, jonka opas on ajatellut kertovansa selkeästi, mutta joka ei kuitenkaan yleisölle aukea riittävän hyvin. Jokainen opastuskerta on omanlaisensa tilanne. Kun opastan Elämä ja kuolema -näyttelyä viimeistä kertaa vuoden päästä keväällä, olen varma, että opastuksen sisältö on jossain määrin erilainen kuin kansainvälisenä museopäivänä vuonna 2024, kun opastuksen ensi kertaa pidin. Mikä opastuksessani muuntuu jää vielä nähtäväksi.

Teksti ja kuvat (ellei toisin ilmoitettu): Elina Karvo

Kirjoittaja on Kulttuurihistorian seuran sihteeri ja työskentelee Lapin maakuntamuseolla opasvalvojana.

Elämä ja kuolema myöhäisrautakaudelta keskiajalla
Lapin maakuntamuseon erikoisnäyttely, Arktikum, Rovaniemi
Esillä 9.5.2024-1.6.2025