Suomen luonnon päivää vietetään 26. elokuuta. Suomen ympäristökeskus SYKE ja muut kampanjaan osallistuneet kannustavat kansalaisia tekemään luontohavaintoja ja ilmoittamaan niistä osoitteessa laji.fi. Kansalaishavainnot tuottavat tärkeää tietoa luonnosta ja sen muutoksista luonnontieteilijöiden käyttöön. Ihmiset ovat havainnoineet luontoa myös menneinä vuosikymmeninä, ja menneisyyden kansalaishavainnoilla on kerrottavaa aikansa lajistosta. Fauna et Flora Fennica -tutkimushankkeessa tutkitaan kulttuurin-, kielen- ja historiantutkimuksen keinoin historiallisia lajihavaintoja.

Kansalaishavainnot jäivät syrjään lajien levinneisyyden tutkimuksesta vielä 1900-luvun puolivälissä ja sitä ennen. Siihen aikaan lähinnä luonnontieteilijöiden käsityksiä ja havaintoja pidettiin tarpeeksi objektiivisina ja näin tutkimuksellisesti arvokkaina. Fauna et Flora Fennica -hankkeessa tarkastellaan 1800-luvulta 1970-luvulle sijoittuvia kansalaishavaintoja, joita ei ole aiemmin järjestelmällisesti tutkittu. Tavoitteena on uudistaa ja täydentää käsitystä Suomen alueen lajistosta ja siinä tapahtuneista muutoksista. Tämä blogiteksti kertoo käynnissä olevasta tutkimuksesta ja sen lähtökohdista.

Hankkeessa etsitään havaintoja eläin- ja kasvilajeista digitoiduista sanoma- ja aikakausilehdistä. Lehdistössä kerrottiin eläimistä esimerkiksi silloin, kun niiden elinpiiri kohtasi ihmisen elinpiirin kanssa. Liito-orava löysi tiensä naulassa riippuneisiin sarkahousuihin Sulkavan Kammolan kylässä, “kiikuskeli telefoonilangoissa” Lappeenrannassa ja “tulla tupsahti” Mustilanmäen pappilaan Raudussa. Lisäksi ihmiset toivat lehtien toimituksiin kevään merkkejä kuten kukkivia kangasvuokkoja.

Uutiskynnyksen rikkoivat monesti harvinaisuudet ja uudet tuttavuudet. Kaulushaikara yleistyi 1800-luvun lopulta alkaen Suomen alueella erityisesti idässä. Tuo ”pirunlintu” ja ”tynnyriinhuutaja” herätti lehdistön mukaan paikallisissa kummastusta ja pelkoa. Linnun kauas kantavaa matalaa ääntelyä pidettiin yliluonnollisen olennon aiheuttamana – tai vain järven takaa kantautuvana lehmien mölyämisenä.

Eläin- ja kasvihavaintoja etsitään laajasta aineistosta sanahakujen avulla. Työtä haastaa muun muassa lajien nimistön ajallinen ja alueellinen variaatio: esimerkiksi liito-orava tunnettiin “siipioravana” ja “lento-oravana” ja hömötiaisesta käytettiin nimityksiä “metsätiainen” ja “katajatiitinen”. Lisäksi aineisto on varsin moninaista. Joukossa on niin päivämäärän ja katuosoitteen tarkkuudella kirjattuja havaintoja kuin vuosikymmenten taakse ulottuvia ympäripyöreitä muisteloita. Kaikki eläin- ja kasviyksilöitä koskevat havainnot eivät ole tarkkoja tai todenpitäviä, mikä edellyttää jatkuvaa tarkkuutta aineiston tulkinnassa.

Sanahakujen tulokset käydään läpi yksitellen lähdekriittisesti arvioiden ja hankkeen kannalta käyttökelpoisiksi todetut lajihavainnot paikkatietoineen kerätään ylös. Joistain lajeista sanahaku antaa niin paljon tuloksia, että paikkatietoja seulotaan aineistosta tietokoneavusteisesti. Kerätyt lajihavainnot merkitään lajikohtaisiin karttoihin, joiden pohjalta toteutetaan Suomen lajien historiallinen kartasto.

Tutkimushanke tuottaa uutta tietoa, joka valottaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja sen muutoksia pitkällä aikavälillä. Biologit voivat hyödyntää tietoa esimerkiksi perinnebiotooppityössä ja elinympäristöjen ennallistamisen suunnittelussa ja toteutuksessa. Tavoitteena on tiivistää humanististen ja luonnontieteellisten alojen tutkimusyhteistyötä.

Hanke tuottaa tietoa myös laajan yleisön sekä luonnonsuojelujärjestöjen ja muiden organisaatioiden saataville. Se tuo uusia näkökulmia keskusteluun ympäristöongelmista kuten lajikadosta sekä kiistanalaisista lajeista, jotka ovat osa Suomen lajistoa. Sanomalehtiaineiston tarkastelu esimerkiksi osoittaa, että merimetso ei hävinnyt Suomesta täysin 1910-luvulla kuten yleisesti väitetään. Lintu pesi Suomen alueella läpi 1900-luvun. Lisäksi vieraslajiksi leimattu isosorsimo, jonka juurakoita laivattiin Ruotsista ja istutettiin Suomen alueen vesistöihin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, kasvoi samaan aikaan Laatokan rannoilla.

Fauna et Flora Fennica tuottaa uutta tietoa Suomen alueella eläneiden ihmisten ja muiden lajien yhteisestä menneisyydestä. Samalla se rakentaa uudenlaisia näkökulmia ja voi herätellä ajattelemaan uusin tavoin lajien yhteisestä nykyisyydestä.

Hanketta johtaa Otto Latva ja siinä työskentelee monitieteinen joukko tutkijoita, jotka ovat Aino Jämsä, Noora Kallioniemi, Jere Kyyrö, Silja Laine, Heta Lähdesmäki, Heli Rantala, Hannu Salmi, Kirsi Sonck-Rautio ja Harri Uusitalo.

Hanketta rahoittaa Alfred Kordelinin säätiön Suuret kulttuurihankkeet -ohjelma. Hankkeen sivut: https://sites.utu.fi/faffe/

Aino Jämsä on kulttuurihistoriasta vasta valmistunut filosofian maisteri, joka on kiinnostunut monilajisen historian tutkimuksesta.

Lähteet:

Hufvudstadsbladet 1.5.1897

Karjala 4.9.1934

Laatokka 11.6.1898

Lappeenranta 29.6.1907

Luonnon ystävä 1901–1920

Pellervo 8/1910

Perä-Pohjalainen 13.4.1916

Savonlinna 16.4.1881

Warkauden lehti 29.5.1920

Viipurin Sanomat 2.9.1910

Östra Nyland 15.9.1900.